Amerikkalaiset pannukakut

Makeat

Olen aina ollut aamuihmisiä ja erityisesti sunnuntaiaamut on parhaita hetkiä viikossa. Arkiaamuina syön aamupalaksi yleensä leipää tai mysliä ja soijajogurttia, mutta vapaapäivinä voi vähän puuhastella aamupalansa eteen. Pannukakkujen tekeminen ei ole vaikeaa ja ne onnistuvat hyvin vaikka silmät puoliummessa. Amerikkalaiset pannukakut maistuvat parhailta vaahterasiirapin ja tuoreiden marjojen kera. Minulla ei tosin tällä kertaa ollut kotona sen kummemmin vaahterasiirappia kuin marjojakaan, joten tavallinen siirappi toimitti makeuttajan virkaa. Tavallinen siirappi näyttää kyllä kuvissakin paremmalta, koska se ei vaahterasiirapin tavoin valahda sekunnissa lautaselle.


Paistoin pannukakut tavallisella teflonpaistinpannulla, mutta jos olet epävarma paistamisen kanssa, käytä lettupannua, jolloin taikina ei leviä pannulle miten sattuu. Käytitpä sitten lettupannua tai tavallista paistinpannua, tulee teflonpinnoitteella joka tapauksessa paras lopputulos. Helpointa on sekoittaa taikina nokallisessa mittakannussa, josta taikina on helppo kaataa suoraan pannulle.

  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl soodaa
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl sokeria
  • 0,5 tl vaniljasokeria
  • 3,25 dl soijamaitoa
  • 1 rkl rypsiöljyä + öljyä paistamiseen
  1. Sekoita kuivat aineet. Lisää soijamaito ja öljy. Sekoita tasaiseksi ja anna taikinan vetäytyä kymmenisen minuuttia.
  2. Kuumenna paistinpannu. Lisää pannulle rypsiöljyä n. 1/4 teelusikallista ja kaada pannulle sopiva määrä taikinaa. Paista keskilämmöllä, kunnes pinta alkaa hyytyä, käännä ja paista vielä hetki.
  3. Kasaa pannukakut keoksi lautaselle, jotta ne pitävät toisensa lämpiminä. Tarjoa heti.

10 kommenttia

Otto 4. tammikuu, 2009, 11:26

Aamut ovat hienoa aikaa. Itse en kyllä jaksa kokkailla aamuisin, tulee vain nautittua rauhallisuudesta.

Vihje sekoittaa aineet nokallisessa mittakannussa on hyvä. Sujuu se paistaminen huomattavasti siistimmin.

Onnea ja menestystä tälle uudelle vuodelle.

Aino 4. tammikuu, 2009, 17:18

Kiva, että kävit blogissani kommentoimassa. Tämä sinun blogisi on aivan mahtava, täynnä ihania kuvia ja reseptejä… :) Amerikkalaisia pannukakkuja täytyisikin joskus itse kokeilla. Nyt kun löysin tieni tänne, niin linkitys lienee ok?

katri 7. tammikuu, 2009, 23:15

oi, aamiaispannarit on niin hyviä. saatiin joululahjaksi sopivan pieni pannukin niiden paistamiseen. itse tykkään syödä näitä sitruunamehun ja sokerin kanssa, mut on vaahterasiirappikin ihanaa. :)

Elina 8. tammikuu, 2009, 9:52

Katri, täytyy sanoa, että ei ole tullut mielenkään syödä pancakesejä sitruunamehun ja sokerin kanssa, mutta se kuulostaa kieltämättä tosi houkuttelevalta! Täytynee testata ensi kerralla.

Sanna 13. huhtikuu, 2011, 22:08

Näistä tuli ihan äärettömän hyviä! Olen itse asunut Kanadassa ja nämä oli juuri sellaisia pannukakkuja mitä siellä tuli syötyä.:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *