Kerrostalopuutarha

Keittiöpuutarha

On aika surkeaa olla puutarhuri ja asua kerrostalossa. Kotimme on pihan puutteen lisäksi haastellinen viljelypaikka siinäkin mielessä, ettei tänne paista aurinko sen kummemmin keittöön kuin parvekkellekaan. Valitsemalla sopivia kasveja näinkin ankeissa oloissa pystyy kuitenkin kasvattamaan itselleen sentään jotain syötävää.


Olen onnistunut menestyksekkäästi kasvattamaan parvekkeellamme sitruunamelissaa, persiljaa, erilaisia timjameja, rosmariinia, punahierakkaa (eli viinisuolaheinää) ja mitsubaa. Erityisen hyvin parvekkeellani viihtyi viime kesänä ihanan tuoksuinen ananassalvia, josta kasvoi kunnon pensas. Kaikkia yrttejä en suinkaan edes yritä kasvattaa, sillä tiedän niiden kärsivän valonpuutteesta. Kannatta huomioida myös se, että varjossa monet yrtit kyllä kasvavat, mutta niiden maku jää huomattavasti miedommaksi kuin auringonvalossa.

Tänä keväänä aion kylvää uusina kokeiluina salaattia, sileälehtistä persiljaa, steviaa ja köynnöskrassia, jonka kukista saa ihanaa piristystä salaatteihin. Lisäksi hankin taimina tavallista persiljaa, erilaisia timjameja ja sitruunamelissaa. Toivottavasti ananassalviaa saadaan työpaikalleni tänäkin keväänä, jotta saan sitä taas kasvamaan!

Ihan ongelmitta parveke- ja keittiöviljelyni ei suju, sillä kirvat valtaavat parvekkeeni joka ikinen kesä. En ole löytänyt vielä sopivaa torjuntatapaa, sillä mäntysuovasta jää yrtteihin saippuan maku, enkä toisaalta haluaisi käyttää kemiallisia torjunta-aineita (en edes pyretriiniä, vaikka luonnonaine onkin). Pienet kirvapopulaatiot pystyy hävittämään pesemällä kasvin huolellisesti kylmällä vedellä, mutta ne pirulaiset palaavat takaisin kuitenkin ennen pitkää. Olen käynyt myös keräilemässä leppäkerttuja läheisestä orapihlaja-aidasta, mutta nuo pilkulliset kaverit häviävät parvekkeeltani aina hyvinkin nopeasti. Samettikukkaakin olen kokeillut, ja myös rosmariinin pitäisi karkottaa tuholaisia, mutta se olikin viime kesänä kaikkein pahin kirvamagneetti…

Toivottavasti joskus tulevaisuudessa pääsen kasvattelemaan itselleni syötävää vähän isommassa mittakaavassa. Haaveilen omasta kasvihuoneesta ja tuoreista tomaateista, kirsikkapuista, omista kurpitsoista ja karhunvadelmista. Sitä odotellessa jatkan sotaa kirvoja vastaan.

16 kommenttia

yaelian 22. tammikuu, 2009, 21:54

Kiva postaus! Mulla ei ole nyt varsinaista parveketta, mutta olohuoneen puistoon päin olevassa puolessa on lasipaneelit, ja niiden takana metalliset parvekkeen reunat, vaikkei parveketta varsinaisesti olekaan.Siellä yritän kasvattaa joitakin yrttejä, mutta kun yöt ovat kylmiä täällä talvella ja sisälläkin on aika kylmää ,ei mun yrtit ole kauhean hyvin kasvaneet, ehkä keväällä onnistuvat paremmin.Mullakin oli steviaa, mutta se kuoli jossain vaiheessa, joten ihan mielenkiíntoista sitten kuulla, miten saat omasi kasvamaan. Mistä Suomesta muuten saa noita stevian siemeniä,multa kysyttiinkin sitä?

Elina 22. tammikuu, 2009, 22:06

yaelian, stevia kuuluu Nelsonin tän kevään uutuusvalikoimaan, ja ton sarjan siemeniä käsittääkseni myydään melkein kaikissa puutarhamyymälöissä. Myös Sperlin siemensarjaan kuuluu stevia, ja Sperliä taas maahantuo Habitec, jonka tuotteita on myös saatavilla vähän joka paikasta. Mun työpaikalla todennäköisesti kasvatetaan tänä keväänä myös stevian taimia, joten niitäkin kannattaa kysellä myymälöistä.

an 23. tammikuu, 2009, 14:29

Viime kesä oli niin kylmä, että ulos laittamani basilikat eivät kasvaneet ollenkaan, vaan jouduin suurimman osan kasvattamaan sisällä, vaikka meillä onkin puutarha ja kasvimaa.. tylsää.

Miten steviaa voi käyttää? Jos haluaa makeuttaa sillä vaikka jonkin leivonnaisen, niin voiko sen lehtiä vaan murskata taikinan joukkoon?

TiV 23. tammikuu, 2009, 16:12

Moi! Mitäs mieltä olet tästä? http://www.zengrow.com/
Turkasen kallis ainakin, mutta liekö sitten hyväkin??

Stevia kiinnostaa minuakin. Viime kesänä oli sekä maassa että ruukussa ja ihan hyvin pysyi hengissä. En vain oikein osannut sitä minnekään käyttää…

Elina 23. tammikuu, 2009, 18:05

an, en ole vielä ehtinyt kauheasti perehtymään stevian käyttöön. Ostin sitä ihan vain uteliaisuuttani, mutta tuskin siitä ainakaan mun keittiössä on sokerin korvaajaksi.

TiV, en ole tuota Zengrow’ta nähnyt missään myynnissä, mutta noin äkkiseltään tuli mieleen, että millainen tuo lamppujen säätömahdollisuus mahtaa olla? Ja tosiaan tuo hinta on sen verran suolainen, että taitaa jäädä hankkimatta. Kasvilamppujen hankkimista olen kyllä miettinyt muutenkin…

Elina 24. tammikuu, 2009, 21:59

Hannele, toki parvekkeellakin voi viljellä yhtä sun toista! Itsekin kasvattaisin yrttien lisäksi ainakin tomaatteja ja amppelimansikkaa, jos parvekkeelleni paistaisi aurinko.

katri 25. tammikuu, 2009, 23:34

minulla ei ole laisinkaan parveketta mutta asuntoni on muuten tosi valoisa, ja kaipaisin itsekasvatettuja tuoreyrttejä (rucolaa, persiljaa, rosmariinia, timjamia, basilikaa nyt ainakin). missä vaiheessa kevättä siemenet kannattaisi kylvää, vai olisiko sisäkasvatuksessa taimet parempi vaihtoehto? ainakin rosmariinia olen joskus saanut sisällä pidettyä hengissä ihan menestyksekkäästi, mutta se oli kyllä alkujaan ruokakaupasta tullut puska.

Elina 26. tammikuu, 2009, 8:05

Katri, kunhan valoa on riittävästi, en näe mitään estettä siemenkasvatukselle. Kannattaa kuitenkin odotella vielä maaliskuun loppuun-huhtikuun alkuun ennen kylvöpuuhiin ryhtymistä. Joistain yrteistä tulee sisätiloissa tosi honteloita (ainakin ruohosipulista), joten siinä mielessä taimina ostetut yrtit on kyllä turvallisempi vaihtoehto.

Jatta 29. tammikuu, 2009, 23:16

Tuosta steviasta on kai juttu uusimmassa Puutarha ja kauppa lehdessä. Työkaverini luki sitä kahvitauolla ja sanoi cocacolan ja pepsin ottavan sen johonkin juomaan makeutusaineeksi. Nelsonin siemenkuvasto sanoo näin “Uutuusyrtti, jonka lehtiä voi käyttää teen ja kahvin makeuttamiseen… Steviauutteen sanotaan olevan 200 kertaa sokeria makeampaa, mutta kaloritonta. Sopii ruukkukasvatukseen, myös sisätiloissa.”

Stelli 3. helmikuu, 2009, 11:35

Elina: Pöytäpuutarhan lamppuja voi säädellä erittäin hyvin vaikka mihin suuntaan. Olen pari viikkoa nyt pitänyt omaa Zengrow-pöytäpuutarhaani keittiössä ja on se kyllä tosi kätevä! :)

Sannane 22. huhtikuu, 2011, 15:01

Tässä steviasta vielä yksi blogilinkki. Siellä sanotaan, että lehdissä on “hieman rehumainen maku” verrattuna steviasta uutettuihin makeutustuotteisiin. http://www.iskuryhma.com/search/label/Stevia

Minulla herää aina keväällä himo laittaa kaikkea mahdollista parvekkeelle kasvamaan: mahdollisimman paljon erilaisia yrttejä, tomaatteja, perunaa, chiliä… Yritän pitää itseni kurissa, sillä parvekkeen saa helposti ahdettua niin täyeen kasvavaa, että siellä ei mahdu enää itse oleskelemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä *