Yleistä ruokahöpinää

Keittiöpaljastelua

Kurpitsamoskassa esiteltiin taannoin blogikeittiötä, ja kun StarberryWinessakin vielä jatkettiin, niin en voinut vastustaa kiusausta esitellä millaisessa keittiössä täällä kokkaillaan.

vaaka

Keittiövaaka on tätä nykyä paljon käytössä, kun reseptejä varten on pakko mittailla aineita, vaikka en normaalisti sitä tekisikään. Vaaka toimii myös mainiona valkosipulinsäilytysastiana ;)

keittion-kalusto

Sain vihdoin ja viimein pari kuukautta sitten remontoitua meidän keittiön pöydän ja tuolit. Olihan siinä vähän hommaa, mutta vanhan korjaaminen on yleensä varsin fiksua. Eikä näissä kalusteissa sinänsä mitään muuta vikaa ollut kuin ruma kellertävä lakkapinta, mutta sekin on nyt hoidettu.

ruokakaappi

Olen ihan toivoton hamsteri (enkä kovin siisti sellainen), joten ruokakaapit pursuilevat ääriän myöten kaikenlaista enemmän tai vähemmän turhaa. Eläisin varmasti kotona olevalla ruualla pari kuukautta käymättä kertaakaan kaupassa.

cyanide-happiness

Jääkaapin ovessa on epäsäännöllisin väliajoin vaihtuva sarjakuvanäyttely.

jaatelokone

Suosikkiesineitäni on ehdottomasti tämä ikivanha jäätelökone, joka kulkeutui joskus aikoinaan vanhemmilleni erään tuttavan kautta. Tätä nykyä masiina toimii anopinkielen suojaruukkuna, mutta varmaan sillä on hyvät jäätelöt joskus veivattu.

keittokirjat

Keittokirjat ja kukat taistelevat elintilasta.

tonfisk

Olen perso varsinkin skandinaaviselle designille, ja ostaisin kotiini varmasti enemmänkin kaikkea designkamaa, jos raha ei olisi esteenä. Onneksi näitä kivoja esineitä kulkeutuu meille ystävien ja sukulaisten kautta :)

Jos ja kun joskus saadaan oma asunto, haaveilen vahatusta betonilattiasta, kahdesta tiskikoneesta (tiedättehän, toisessa on aina puhtaat ja toisessa likaiset, niin ei tarvitse koskaan tyhjentää konetta kaappeihin!), kaasuliedestä ja isommasta maustekaapista. Lisäksi kaipaisin enemmän kaappitilaa kaikille valokuvausrekvisiitaksi hamstraamilleni astioille, joilla ei kuitenkaan ole päivittäistä käyttöä.
Millaisesta keittiöstä sinä unelmoit?

8 vastausta

  1. yaelian

    Kiva oli tutustua keittiöösi:-) Hyvän näköisiä tuli pöydästä ja tuoleista. Ja tuo sarjakuvamagneetti jääkaapin ovessa on hauska!
    Sulle on muuten blogitunnustus blogissani…

    Vastaa
  2. katri

    cyanide & happiness on lempisarjakuviani, mutta en ollut tuota strippiä koskaan ennen nähnytkään!

    omissa haaveissani ovat tällä hetkellä päällimmäisenä ne isommat mauste- ja jauhokaapit. tai oikeastaan paremmin sijoitellut, sillä meillä kyllä on kaappitilaa periaatteessa tarpeeksi mutta ärsyttää kun joudun melkein päivittäin hakemaan tuolin että yletyn ylimmille hyllyille. poikaystävä kehottaa usein kasvamaan kymmenen senttiä, mutta epäilen että vikaa on myös keittiön designissa. :) tässä asunnossa toteutettavia haaveita olisivat magneettinen seinäteline veitsille ja keittiökalusteiden kunnostus, tahtoisin päällystää istuimet uudella kankaalla ja maalata tuolit mutta ei ole oikein mitään paikkaa missä voisi hioa. teidän pöytä ja tuolit ovat tosi kauniit!

    joskus olisi kivaa että olisi ihan normaali tiskikaappi, vaikka pidänkin meidän tiskipöydällä olevaa kuivaustelinettä ihan hellyyttävänä. itse asiassa meillä on astianpesukone jota emme ole koskaan käyttäneet, säilytämme siellä sähkövatkaimia ja vastaavia laitteita. :)

    Vastaa
  3. Alisa

    Haaveilen isosta tummasävyisestä, mutta lämminhenkisestä hyvin valaistusta keittiöstä. Mustaa ja tummaa tammea kenties. Haluaisin paljon tasoja, ehkä kulmasta kulmaan olevat tasot ja keskelle keittiötä erillisen tason, jossa voisi myös syödä esim aamiaista. Apteekkikaappi on ollut unelmani, kuten myös hyvin organisoitu tavaroiden järjestely, joten säilytystilaa ja paljon purnukoita tulisi olla :D

    Vastaa
  4. M

    mulla on sama juttu ruoan hamstrauksen kanssa, siks oon ottanut nyt projektiksi vähentää kokoelmiani. pitkään täälläkin pärjättäis kaupassa käymättä.

    mun unelmien keittiössä on kiiltävällä punaisella maalilla maalattu lautalattia :)

    Vastaa
  5. Elina

    yaelian, kiitos kovasti tunnustuksesta :)

    Janne, tuo on ehdottomasti suosikkini kaikista Cyanide & Happinesseistä, ja on siitä saatu aika monet hyvät naurut täälläkin!

    katri, itsekin olen huimat 154 cm pitkä, joten miehen apua tarvitaan täälläkin aika usein! Keittiöjakkaran kanssa pääsee aika pitkälle, mutta tikapuitakin kaipaisin joskus…
    Tuo nikkarointipaikan järjestäminen on varmaan aika hankalaa monelle, mutta onneksi mun isä on puuseppä ja vanhemmilla on siis kunnon tilat, jonne pääsee aina fiksailemaan huonekaluja.

    Alisa, mä en ole oikein oppinut hyödyntämään säilytypurkkeja. Ostan aina väärää kokoa, jolloin niihin ei mahdu esimerkiksi koko jauhopussia ja sitten se pussinloppu lojuu kuitenkin kaapissa ja tilaa tulee käytettyä tuplasti.

    M, toivottavasti mäkin saisin vähän noita kaappeja tyhjenneltyä lähiaikoina :)

    Vastaa
  6. Insanity

    Ihan hillittömän upea keittiö teillä! Rakastuin tuohon pöytäryhmäänne, musta on kyllä kaunis ”väri” :)
    Samoin nuo ylläolevat muffarit, taivaallisiaaaaa..
    Pitänee itelle kokeilla jotain vastaavia muffareita tehä tuohon ystävän päiväksi, kun muille epävegaaneille tein juustokakkuleivoksia.

    Vastaa
  7. Elina

    Insanity, kiitos :) Tykkään itsekin nyt tuosta pöytäryhmästä. Varsin kivan näköinen siitä tuli, ottaen huomioon, että se on ostettu aikoinaan satasella.

    Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)