Pähkinäpuustit

Edellisestä pullafiaskosta ehti jo kulua sen verran aikaa, että uskaltauduin taas leipomaan korvapuusteja.

puustit1

Suurin osa pullista kärsi lievistä esteettisistä puutteista (kuvassa on tietenkin ne näteimmät yksilöt), mutta sehän ei makua haittaa. Nyt kun olen jälleen päässyt pullanleipomiskammostani eroon, täytyy hioa noita ulkonäköongelmia ensi kerralla.

PÄHKINÄPUUSTIT

noin 15 kpl

  • 6-8 dl vehnäjauhoja
  • 1 pkt kuivahiivaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl jauhettua kardemummaa
  • 2,5 dl (makeutettua) soijamaitoa
  • 0,75 dl margariinisulaa

Täyte

  • pehmeää margariinia
  • fariinisokeria
  • pähkinärouhetta
  • siirappi-vesiseosta voiteluun
  • raesokeria
  1. Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää kädenlämpöinen maito ja margariinisula. Vaivaa taikinaa hetki.
  2. Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
  3. Vaivaa taikina kiinteäksi ja kauli se suorakulmion muotoiseksi levyksi.
  4. Voitele levy margariinilla ja ripottele päälle fariinisokeria ja pähkinärouhetta. Rullaa levy pitkä sivu edellä.
  5. Leikkaa rullasta noin 3-4 cm levyisiä kolmion muotoisia paloja. Nostele palat leivinpaperin päälle kapein kohta ylöspäin ja paina paloja päältä niin, että leikkauspinnat pullistuvat hiukan ulos päin. Anna jälleen kohota.
  6. Sekoita siirapin joukkoon tilkka vettä ja voitele pullat seoksella. Ripottele päälle raesokeria. Paista pullia 225 asteessa noin 10 minuuttia.

puustit2

4 vastausta kirjoitukseen “Pähkinäpuustit

  1. No hyvä että pääsit eroon siitä
    pullanleipomiskammosta ;-) En ole koskaan vielä leiponut puusteja, mutta sitten kun täällä alkaa viilentyä voisi niitä kokeillakin.

  2. Juu, luin tuon fiaskotarinankin ja tunnustetaan nyt tämän postauksen yhteydessä, että kyllä onnistuu täälläkin… ja vaikka ammattilainen olenkin :o) Ei ole kauaakaan–olipa kenties vappu tänä vuonna, kun satuin töissä leivontavuoroon. Kaikki meni ihan ok, mutta sitten piti uppopaistaa munkit. Ihmettelin, kun munkki ei ottanut yhtään väriä. Maistoin paistikasta ja kappas: olin unohtanut sokerin ja hiiva yksistään ei jaksanut kohottaa taikinaa. No eikus uusi taikina tulemaan ja ovelle lappu, että avaamme kuppilani tunnin myöhemmin.

    Ja vastaavaa tapahtuu säännöllisin väliajoin, mutta mehän ei pienistä välitetä (kun ei pienetkään meistä).

    Eiku uutta kehiin vaan heti perään!

  3. Jes, etsin vegaanista pullaohjetta (olen ollut vasta vähän aikaa vegaani) ja tätä aionkin kokeilla huomenna ^_^

  4. Toimi muuten tosi hyvin tämä resepti, kaikki tykkäs! Kiitos! Luu kurkkuun tutuille jotka luulee ettei vegaani voi syödä mitään :P

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights