Seitania ja luumuja

Tämä on aivan ihana syksyisen mausteinen ruoka, joka sopii tarjottavaksi vaikka vähän fiinimmälläkin illallisella.

seitania-ja-luumuja

Käytin reseptin pohjana BBC Good Food -sivuilta löytynyttä Braised pork with plums -reseptiä. Vegaaninkaan ei kannata sivuuttaa lihaa sisältäviä ohjeita, sillä monista resepteistä saa hyviä vinkkejä myös seitanin, tofun ja muiden kasvisjuttujen maustamiseen ja marinoimiseen.

Seitanin perusohje löytyy täältä. Jerk-marinadin sijaan uitin keitettyjä seitanpaloja yön yli marinadissa, johon laitoin öljyä, riisiviinietikkaa, valkosipulia, inkivääriä, chiliä, suolaa ja pippuria.

SEITANIA JA LUUMUJA

  • 1 annos seitania
  • 1 sipuli
  • 5 luumua
  • 4 dl kasvislientä
  • 2 tl soijakastiketta
  • 1 rkl öljyä
  • 1 tl riisiviinietikkaa
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 tl sokeria
  • chilirouhetta
  • pippuria
  • 5 tähtianista
  • 1 kanelitanko
  1. Leikkaa seitan tarvittaessa pienemmiksi paloiksi. Leikkaa sipuli puolirenkaiksi. Leikkaa luumut puoliksi ja poista niistä kivet.
  2. Sekoita kasvisliemen joukkoon soijakastike, öljy, riisiviinietikka, tomaattipyre, sokeri, chilirouhe ja pippuri. Levitä seitanit ja sipulit uunivuokaan ja kaada päälle kasvisliemi. Lisää joukkoon vielä pari ruokalusikallista seitanin marinadilientä. Lisää vielä luumut, tähtianikset ja kanelitanko.
  3. Hauduta vuokaa 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Poista liemestä seitanit ja luumut. Keitä lientä, kunnes se sakenee ja muuttuu lähes siirappimaiseksi. Yhdistä seitanpalat, luumut ja kokoon keitetty liemi tai tarjoa liemi erikseen kastikkeena. Tarjoa esimerkiksi perunamuusin tai valkosipuliperunoiden kanssa.

24 vastausta kirjoitukseen “Seitania ja luumuja

  1. Okriina, tämä oli kyllä tosi hyvää, suosittelen kokeilemaan :) Mahtaakohan jouluna olla vielä luumuja saatavilla? Tämä olisi tosi hyvää myös joulupöydässä.

    Otin tästä ruoasta varmaan 100 kuvaa ja yksi onnistui kelvollisesti. Tähän aikaan vuodesta ruokakuvaus luonnonvalossa alkaa olla taas jo aika haasteellista…

  2. Kuulostaa tosi hyvältä ja täytyy kokeilla heti kun helteet hellittävät.Kuva onkin houkutteleva! Mulla on niin mahtava kasa tavallisia keittokirjoja,että niitä tulee aina välillä veganisoitua….

  3. Yaelian, mulla on suurin osa keittokirjoista vegaanisia, tai vähintään lakto-ovo-vegetaristisia, mutta muutama muukin opus sinne mahtuu mukaan (esim. Aglio&Olio ja Jamie at Home). Noita ”tavallisia” keittokirjoja pitäisi kyllä varmaan hankkia enemmänkin, jos sitä vaikka vahingossa taas oppisi jotain uutta :)

  4. Siis voi lääh! Kuolaan. Pakko hankkia taas pussi gluteiinijauhoja ja tehdä tätä vaikka jo viikonloppuna. Minullakin on jemmassa muutamia liha(pata) ohjeita, joita ajattelin testailla seitanilla, kunhan viitsin.

  5. Hei! En tiedä onko vähän tyhmä kysymys, mutta kun en etikoihin niin tarkkaan ole toistaiseksi tutustunut niin tuli mieleen, että saako tuota riisiviinietikkaa ihan tavallisista kaupoista vai pitääkö käydä joistain erikoisliikkeistä?

  6. Tiina, saa kyllä! Sitä on ainakin Blue Dragon -sarjassa ja yleensä sillä osastolla, missä on jotain sushinvalmistusvehkeitä.

  7. Kiitokset ihanasta reseptistä! Testasin tätä joulupöydässä (ja joulupäivänä ja tapanina ja vielä tänäänkin… Satsi oli vähän isompi kuin arvelin. :)) ja ajattelin tehdä uuden satsin uudeksi vuodeksi, kun monet kaveritkin ovat olleet uteliaita tämän reseptin suhteen. Luumuseitan tuntui vain paranevan jokaisella lämmityskerralla. :P

  8. Hmm..

    Mä käytän seitania jonkun verran vaellus/reissuruokana. Repussa se kulkee kypsytettynä ja se syödään pois yleensä ekana iltana. Olen muistaakseni syönyt kaksi päivää kevätsäissä(yöllä ehkä nollan tienoissa, päivällä kymppiplus) repussa kulkenutta seitania ilman ongelmia vatsan tai makuhermojen kanssa, mutta paljoa kauempaa sitä ei edes painon takia huvita raahata.

    Tulipa tästä mieleeni, että voisikohan kypsytettyä seitania kuivata…? Saattaa olla todella tyhmä kysymys, mutta ei äkkiseltään tule mieleen mitään syytä miksi ei. Äkkiseltään google ei myöskään kerro mitään..

    1. Olen tekemässä ensimmäistä seitanateriaani. Onko tuollainen 45 minuutin kypsytys 175 asteessa tarpeellinen, vai voiko seitanin vai paistaa päräyttää paistinpannulla? Luulis tuon olevan sen kasvisliemikeiton jälkeen ”kypsää”. Vai onko?

      1. Tässä on muitakin aineita, jotka vaatii kypsyttelyä. Liemi maustuu uunissa ja samalla kypsyvät sipulit ja luumut. Pelkän seitanin voi tietysti vaan keittää ja paistaa pannulla.

  9. Ensinnäkin kiitos aivan uskomattoman hienosta ja inspiroivasta blogista! :)

    Selailin tämän tyylistä reseptiä aiemmin lainassa olleesta Viiden tähden vegaanista. En syystä tai toisesta kuitenkaan kirjoittanut ylös ohjetta, jonka muistan ”siiderikastikeseitanina”. Muistelisin sen olevan melko lähelle tätä reseptiä, mutta paljonko resepti loppuviimeeksi poikkesikaan tästä? Suunnitelin tekeväni puolisolleni merkkipäivämme kunniaksi juhla-ateriaksi jotain hienompaa ja erikoisempaa, toivottavasti suunnitelmani ei nyt vesity tähän (kuiva luomu siiderikin tuli jo tätä varten ostettua!) Oliko resepti siis suunnilleen sama, mutta kasvisliemi korvattiin siiderillä?

    Kiitos jo etukäteen :)

  10. Tehtiin tänään sitä siideriliemistä versiota tästä. Oli aivan mahtavan hyvää! Kiitos siis reseptistä. On hyvä pitää mielessä myös tämä kasvisliemiversio – sitä voi ottaa arkena vaikka evääksi töihin. Siideriversio puolestaan käy näin viikonloppuna vähän ”hienompana” ruokana.

  11. Hei kiitos reseptistä! Tein tätä jouluna vanhemmillani, missä syömässä 17 henkeä, joista meitä kasvissyöjiä kolme. Sekasyöjätkin maistoivat uteliaisuuttaan, ja kovasti sai kehuja. Ensimmäinen seitankokeiluni ikinä oli siis erittäin onnistunut. :)

  12. Hei Elina! Alkuun isot kiitokset mahtavasta ja inspiroivasta blogista. Nyt kun luumuaika alkaa olla parhaimmillaan, ajattelin kokeilla tätä herkullista reseptiä. Tuli mieleeni kuitenkin kysyä, oletko tehnyt tätä ruokaa kuivatuista luumuista?

    1. Moi Elina,

      Kyllä kuivatut luumut käyvät siinä kuin tuoreetkin. Valkosipulia, inkivääriä, chiliä ja soijaa mausteeksi. Hauduta luumut pehmeiksi. Sekasyöjille kermakastiketta.

  13. Moi! Ensinnäkin kiitos ihanasta blogista ja keittokirjasta. Opiskelen tällä hetkellä kokkikoulussa ensimmäistä vuotta ja tein tänään koulussa seitania Viiden tähden vegaanin ohjeilla. Opettajani oli todella mielissään ja hän on hehkuttanut seitania koko viikon kanssaopettajilleen. Sun (ja vähän mun) ansiosta Oulun ammattikoulusta saa nyt seitania kouluruokailussa! :D Teen seitanista päivityksen omaankin opiskelublogiini sitten kun kerkeän, toki mainitsen että resepti on sun käsialaa. Ihanaa loppusyksyä!

  14. Tein seitankinkun asemesta tätä jouluna, ja oli yksi parhaista jouluruuista koskaan! Seitanin tosin korvasin laiskuuttani soija-seitanviipaleilla (kuivatavaraa Runsaudensarvesta), mutta oli silti erinomaista. Huomasin että safkan kannattaa tosiaan antaa maustua kunnolla yön yli; tein ruuan jouluaattona, mutta vasta joulupäivänä sen aromit olivat kohdillaan. Lisukkeeksi tein – tai no faija teki – paistettuja perunoita, mikä toimikin keitettyjä paremmin. En ole mikään viiniekspertti, mutta täyteläinen ja ryhdikäs (ja tietty vegaaninen) Brown Brothers Shiraz 2012 oli erinomainen valinta tälle ruokalajille, suosittelen kokeilemaan.

    1. Kiitos viinivinkistä, laitan korvan taakse! Shiraz ei yleensä kuulu suosikkirypäleisiini, mutta täytynee maistaa :)

  15. tein tätä tuplasatsin lihansyöjien joulupöytään ja resepti sai tuhottomasti kiitoksia. kulhot vain tyhjenivät. kiitos hyvästä ohjeesta! :)

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights