Chili-suklaakakku

Huomenna tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Chocochili avattiin lukijoille. Synttäreiden kunniaksi leivoin tietysti chili-suklaakakkua.

chili-suklaakakku

Chocochilistä on tämän vuoden kuluessa muodostunut erittäin rakas harrastus. Kokkailu ja etenkin syöminen on toki muutenkin mukavaa, mutta blogin pitäminen tuo harrastukseen aivan uusia ulottuvuuksia. Blogipostauksen toivossa tulee kehiteltyä aikaisempaa enemmän uusia reseptejä, kokeiltua uusia makuyhdistelmiä ja testailtua uusia tekniikoita, vaikka kaikki enemmän tai vähemmän onnistuneet kokeilut eivät toki päädy Chocochiliin – ainakaan heti. Blogin pitäminen olisi kuitenkin aika ankeaa touhua, jos täällä ei kävisi ketään. Olenkin positiivisesti yllättynyt Chocochilin kävijämääristä! Täällä on vuoden aikana käyty 120 497 kertaa, 51 729 kävijän toimesta. Iso kiitos kaikille kävijöille ja etenkin kommentoijille! Olen saanut ihania kommentteja sekä tänne blogiin, että suoraan sähköpostiin. Parhaimpia on tietysti sellaiset viestit, joissa ihmiset ovat kertoneet siirtyneensä Chocochilin inspiroimana entistä eläinystävällisempään ruokavalioon. En kuitenkaan jatkossakaan aio puhua politiikkaa sen kummemmin, hyvä ruoka puhukoot puolestaan!

Chocochiliin on luvassa lähitulevaisuudessa ainakin hiukan ulkonäköuudistusta sekä pieniä muutoksia käyttäjäystävällisempään suuntaan, kunhan tuo parempi puolisko ehtii töiltänsä niitä toteuttaa. Minä pystyn kuitenkin vaikuttamaan Chocochilin sisältöön, joten kertokaahan, mitä haluaisitte lukea Chocochilistä seuraavan vuoden aikana? Reseptitoiveita, raaka-ainetoiveita tai ihan yleisiä toiveita saa laittaa tämän jutun kommenttiosastolle tai suoraan sähköpostiin: hostess [at] chocochili.net

Ohessa kuitenkin nyt se tärkein, eli kakku! Tähän kannattaa käyttää jotain vähän parempaa, vähintään 70% tummaa suklaata.

CHILI-SUKLAAKAKKU

  • 200 g margariinia
  • 2 dl sokeria
  • 2,5 dl maustamatonta soijajogurttia
  • 2-3 punaista chiliä
  • 130 g tummaa suklaata
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl hasselpähkinärouhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 3 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
  • 2 dl soijamaitoa
  • margariinia ja korppujauhoja kakkuvuokaa varten

Kuorrute

  • 1,5 dl kaurakermaa (Oatly)
  • 2 rkl margariinia
  • 2 rkl sokeria
  • n. 200 g tummaa suklaata
  1. Vaahdota kulhossa margariini ja sokeri. Lisää soijajogurtti. Poista chileistä siemenet, hienonna ne todella pieneksi silpuksi ja sekoita margariiniseokseen. Sulata suklaa ja valuta se margariiniseokseen koko ajan sekoittaen.
  2. Sekoita toisessa kulhossa jauhot pähkinärouhe, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe. Yhdistä kuivat aineet margariiniseokseen yhdessä soijamaidon kanssa.
  3. Kaada taikina korppujauhotettuun kakkuvuokaan (halkaisija 24cm). Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Älä paista kakkua täysin ”kuivaksi”, vaan kokeilutikkuun saa jäädä hiukan taikinaa. Näin lopputuloksesta tulee sopivan kostea.
  4. Kun kakku on jäähtynyt, valmista kuorrute. Kiehauta kattilassa kerma, sokeri ja margariini. Lisää suklaa ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen hiukan jäähtyä ja kaada kakun päälle.
  5. Kakku vain paranee, jos se saa vetäytyä jääkaapissa päivän tai pari.

55 vastausta kirjoitukseen “Chili-suklaakakku

  1. Pidän ”lihankorvike”-resepteistäsi, pekoni ja seitan-reseptisi olivat kummatkin jonkin aikaa suosikkeja meidän keittiössä. Lisää sellaisia! Muuten kommenttina tahdon sanoa että arvostan sitä että reseptisi ovat aina laadukkaita ja loppuunmietittyjä ja valokuvasi ovat kunnon silmäkarkkia! Laatu korvaa määrän ja sinun blogimerkintäsi ovat aina ollet tasaisen hyvää laatua. Suuri kiitos sinulle blogistasi!

  2. Upea kuva!

    Solveigin lisäksi myös minä toivoisin jatkossa lisää näitä ”lihankorvike” -reseptejä.

    Täytyy kehua vielä blogiasi, loistavasti toteutettu!

  3. Onnea 1-vuotiaalle! Hämmästyttävää, että blogisi täyttä vasta vuoden, kun tuntuu, että se on ollut olemassa jo paljon pidempään :)

  4. Onnittelut yksivuotiaalle! Tuo kakku on todella mahtavan näköinen!!

  5. Kiitos onnitteluista kaikille!

    Solveig & mustikkapöperö, pidetään mielessä! Syön itse nykyään enää aika vähän varsinkaan mitään prosessoituja soijajalosteita (soijarouhetta, soijasuikaleita tms.) vaan olen vaihtanut ne tofuun tai ihan vaan hyvin valmistettuihin linsseihin ja papuihin. Mutta tofustakin toki saa yhtä sun toista ja seitanreseptejä kyllä varmasti tulee jatkossakin. Jos ette ole vielä kokeilleet, niin suosittelen ehdottomasti tätä seitania ja luumuja -reseptiä!

  6. Blogisi on ollut ihana piriste ja kuvat ovat toistaan kauniimpia! Suosikkiblogini.

    p.s. mitä pähkinöitä suosittelisit hasselpähkinöiden tilalle, sillä olen allerginen niille ja reseptiä on pakko kokeill joskus:)

  7. Marde, kiitos!

    Hasselpähkinärouheen tilalla voi käyttää ihan mitä tahansa muuta pähkinää, vaikka mantelia. Tai rouheen voi jättää poiskin, jos siltä tuntuu.

  8. Jättionnittelut Chocochilille. Monet reseptit on vuoden aikana onnistuneesti kokeiltu, kiitos jokaisesta! Erityisen onnellinen olen näistä leipomisresepteistä, ettei tarvitse itse alkaa leikkiä joko reseptien kääntämisen tai vegaaniseksi soveltamisen kanssa.

    Jos jotakin toivoisin niin erilaisia seitanreseptejä. Niitä ei koskaan voi olla liikaa! :)

  9. Lei-a, kiitos ja kiva kuulla, että blogista on ollut hyötyä!

    Seitanreseptejä täytynee siis ryhtyä kehittelemään, kun niin moni niitä toivoo.

  10. Mulla on kanssa tunne että blogi on ollut olemassa pidempäänkin. Aloin vegaaniksi vuoden vaihteessa, joten synttäreitä vietetään lähes samaan aikaan..
    Tämä on toinen lempiblogeistani, mitään toiveita en osaa esittää, olen enemmän kuin tyytyväinen sisältöön. (Reseptisi ovat löytäneet kauttani myös lihaanien reseptikirjoihin, se on mielestäni parasta!)

  11. Hei, puolisen vuotta blogiasi seuranneena täytyy todeta, että olen jäänyt koukkuun. Kuvat ja ohjeet ovat vallan upeita. Innokkaana, mutta allergisena kasvisruokailijana kaipailen soijattomia ja pähkinättömiä ruokaohjeita ja vinkkejä, miten turvata riittävät protskut ilman näitä aineksia. Mutta ainahan voi soveltaa. Toivottelen sinulle energistä syksyä ja jännittävää joulun odotusta. Kiitos vielä inspiroivasta blogistasi.

  12. Marjamuffinien ohje olis kiva :)
    Olen koittanut sellaista löytää mutta ei ole eteen vegaanista vielä sattunut. Yleensä on vaan suklaisia tai sitruksisia ja näiden inspiroimana sain aikaan jotain joka muistutti oikeastaan lähinnä pannukakkua muffinivuoassa…

    Papu ja linssiruokien ohjeetkin olisi kivoja kun minulle ei tuo soija aina niin hyvin sovi enkä seitanistakaan mitenkään erityisesti perusta :/

    Lopuksi vielä onnittelut yksivuotiaalle ja paljon kiitoksia hienosta blogista :) Kyllä aika meneekin nopeasti! Vielä kun joskus saisin aikaan kokeilla jotain reseptiäsi.

  13. Ainakin minut juuri sinun blogisi on saanut innostumaan vegaaniruokavaliosta. Kirjoissa joita olen tähän mennessä kasvissyönnistä lukenut, ruokavalio esitetään jotenkin kuivana ja hankalana (olen sekasyöjä, vielä). Mutta kun tutkailee reseptejäsi ja katselee näitä ihania, herkullisia kuvia, tulee sellainen olo, että kasvisruoka on herkkua eikä edes kovin vaikeaa valmistaa. Herkukulinjauksesi toimii luultavasti paremmin kasvisruoan puolesta kuin minkään tahon politiikka :)

  14. Ai niin, vielä kun saisi napin, jolla voin jakaa helposti herkkureseptejä facebookiin, jolloin vielä useammat näkisivät blogisi :)

  15. kivinen, kiitos :)

    Manna, hyviä vinkkejä! Olen pyrkinyt aina silloin tällöin tekemään soijattomia leivonnaisia ja ruokiakin tietysti, mutta aika vähiin ne on jäänyt. Pähkinättömyyttä en ole edes tullut ajatelleeksi, mutta useinhan ne on vain pieni lisä ruoassa, ja voi hyvin jättää pois. Ehdottomasti laitan tämän korvan taakse!

    Krista, marjamuffineita tulossa jossain vaiheessa!

    Maisku, juuri tähän olen pyrkinyt Chocochilin kanssa – siis että kasvissyönti olisi helposti lähestyttävää, vegaaniruoka helppoa valmistaa ja näyttäisi hyvältä.

    Kirsikka, kiitos :)

  16. Synttärionnittelut! Kuvat ovat upeita ja reseptit mielenkiintoisia. Ihanaa, että jaksat päivittääkin niin ahkerasti :)

    Osaisitko ehdottaa kasvisperäistä proteiininlähdettä papu-, palkokasvi- ja pähkinäallergiselle?
    Seitan olisi muuten hyvä, mutta tuleeko ilman soija- ja gramjauhoja hyvänmakuista seitania tai voiko niitä korvata jollakin?

  17. Tiina, vaikka ravitsemusasioista jonkun verran tiedänkin, niin mulla ei kyllä riittäisi mielikuvitus eikä tieto koostamaan vegaanista ruokavaliota, josta puuttuu kaikki palkokasvit ja pähkinät. Täysjyväviljasta toki saa proteiinia, mutta viljojen aminohappokoostumus on aika onneton. Seitanista tulee mun kokemuksen mukaan sellaista sitkeää purkkaa ilman kikhernejauhoja, mutta Vegaanista -blogissa on lisätty spelttimannaa seitantaikinaan. En ole itse testannut, mutta tuo voisi olla yksi vaihtoehto.

    Suosittelen kuitenkin lähestymään asian tiimoilta Vegaaniliittoa. Järjestön ravitsemusasiantuntijat osaavat varmasti neuvoa paremmin kuin minä :)

  18. Onnea yksivuotiaalle! Blogisi on aivan ihana, oon kokeillut jo useampaa reseptiä ja hurmannut tuloksilla mm. avopin. Kiitos myös inspiraatiosta!
    Selasin kuviasi myös Flickrissä, joten yksi pyyntö olisi: herkullisennäköisten lihattomien pullien ohje. Itse en saa koskaan pyöryköitä pysymään kasassa pannulla, taikina lienee liian nestemäistä tai jotain.

    Maukasta jatkoa. :)

  19. Raisa, ehkä törmäsit Flickrissä tähän kuvaan? Toi resepti löytyy Animalian Kokeile korvata -esitteestä, joka puolestaan löytyy pdf-tiedostona esitteen kuvaa klikkaamalla täältä.

  20. Onnittelut myös täältä. Tällä hetkellä blogisi lukeminen on jäänyt lähinnä hyvien reseptien kokoamisen ja kuvien kuolamisen varaan, mutta kunhan taas on käytössä kunnon keittiö, niin johan on pakko mm. tätäkin reseptiä kokeilla. Todellakin upea blogi, jatka samaan malliin ja koukuta kaikista maailman ihmisistä kasvissyöjiä. ;D

  21. Onnea yksivuotiaalle blogille! Oon aika monia leivontaohjeita testannu, ja myös markkinoinut blogia eteenpäin sekasyöjille, että osaavat leipoa mua varten jotain vegaanista:D
    Mä toivoisin jotain ylisöpöjä cupcace-reseptejä, sellaisia kuin on ”vegan cupcaces take over the world”-kirjassa. Kun en oikein osaa englantia, ja niissä on ihmeellisiä aineita ja mittoja, niin sä voisit testailla niitä mun puolesta kun oon niin laiska:P

  22. Oikein paljon onnea yksivuotiaalle, kauniille blogille. Upea koristelu kakussa – nam!

    kehitysehdotuksia en oikein osaa antaa :).

  23. Anne, kiitos! Chocochilistä löytyykin jo muutama cupcake-resepti:
    Ystävänpäivän suklaaleivokset
    appelsiinicupcaket
    salmiakkicupcaket

    Tosta Vegan Cupcakes Take Over the World -kirjan ilmestymisestä on jo sen verran aikaa, että oon itse ehtinyt jo aika lailla kyllästyä koko cupcakeihin :D Oon kyllä kirjasta testannut yhtä sun toista, mutta en mä niitä reseptejä aio tänne kuitenkaan suomentaa. Amerikkalaisten leivontaohjeiden seuraaminen ei muuten ole yhtään vaikeaa, jos hankit kotiin cup-mitat, joita saa kyllä vaikka Anttilasta.

    Merituuli, kiitos :)

  24. Paljon onnea! Blogisi on ihana, jäin ihan koukkuun mahtaviin kuviin ja herkullisiin resepteihin! :)
    Itse toivoisin kaukenlaisia vihannesruokia, erityisesti linssejä siltäviä (sheperd’s pie oli muuten yhtä herkkua, pikku siskokin suostui syömään!)
    Hyvää jatkoa sulle!

  25. Kakku on juuri uunissa (taikin aoli ainakin tosi hyvää). Kakkua kuitenkin tarjoan vasta lauantina. Kannattaako se siis kuorruttaa tänään vai vasta huomenna tai lauantaina?

    Ja niin;blogisi on erinomaisen hyvä ja kuvat äärettömän kauniita. Käyn täällä oikeastaan päivittäin ja blogisi ääressä huokailu on saanut aikaan jopa huvittuneisuutta läheisissäni.;o)

  26. Heippa! Lisäisin tämän reseptin oheen maininnan siltä varalta, että joku muukin on yhtä tottumaton käsittelemään tuoreita chilejä (ja yhtä blondi): ÄLKÄÄ hyvät ihmiset pilkkoko tuoreita chilejä paljain käsin !! Polte sormenpäissä oli aivan hirveä, kesti tuntikausia eikä talttunut millään. Onneksi sentään älysin olla käpälöimättä heti perään mitään vielä herkempää, siis esim. silmiä. Auh.
    Mutta tästä opettavaisesta kokemuksesta huolimatta tämä on hyvä resepti, kakku oli helppo tehdä ja onnistui todella hyvin – aivan ihan yhdistelmä tuo suklaa ja chili. Tarjosin kauravispivaahdon kanssa. Ja todellakin kakku vain parani tekeytyessään jääkaapissa muutaman päivän. Kiitos tästä =)

  27. Annina, tuoreen chilin ei pitäisi aiheuttaa käsissä mitään kirvelyä tai poltetta! Oliko käsissäsi haavoja tai saatatko ehkä olla allerginen? Yleensä kyllä chiliä voi käsitellä aivan hyvin paljain käsin, niin teen itsekin. Täytyy vaan muistaa pestä kädet hyvin jälkikäteen ja olla hieromatta silmiä ;)

  28. Ai? No en silti ottais riskiä. Varsinkin nyt talviaikaan, kun käsien iho tosiaan on kuiva ja halkeillut. Juttelin tästä siskoni kanssa, ja hän kertoi kokeneensa saman ilmiön. Voihan siis olla yksilöllinen reaktio. Kokeilkoot, joka uskaltaa… =)

  29. Leivoin tätä uudenvuoden bileisiin, ja hyvää oli! Pelkäsin että kakusta tulee aivan liian tulinen, koska raaka taikina poltti suuta niin paljon, mut hyvin se maku tasoittui uunissa. Ens kerralla jätän kakun vielä hiukan raaemmaksi niin on vielä parempaa!

    Suklaakuorutetta oli aika paljon, en sanut sitä millään mahtumaan kakun päälle, vaan se meinasi jo valua aluslautasenkin reunojen yli! Kakku oli keskeltä vähän matalampi, ja siihen muodostui mukava suklaalätäkkö:D.

  30. Tulipa hyvää! Ihanan mehevä, vähän niinkuin mudcake. Koristelin tuoreilla mansikoilla :)

    Kiitti loistavasta reseptistä!

  31. Hyvää tuli reseptillä, kiitos taas ideasta! Oon aina epäillyt noiden kaurakermojen (itse käytin GoGreeniä) toimimista kuorrutteissa mutta hyvinhän sekin sujui! Joku tuolla kirjoittikin että oli tarjonnut mansikoiden kanssa, sopisi varmasti erinomaisesti, että kesää sitten vain odottelemaan…

    Fanitan kovaa blogiasi, kerron siitä aina kaikille jotka vain jaksavat kuunnella :) myöhäiset 1-v. onnittelut siis.

  32. Maija, tässä tuo GoGreeninkin kerma varmaan toimii ihan hyvin, mutta jos teet ruokaa, niin suosittelen kyllä pysyttelemään tosta ko. tuotteesta mahdollisimman kaukana. Oatlyn kaurakerma on sopivan paksua, Keijun välttävää, mutta toi GoGreen on ihan toivotonta litkua. En suosittele :)

    Kiitos onnitteluista!

  33. Tein tätä synttärikakukseni ja tuli ihan mielettömän hyvää, joten kiitos reseptistä! Ihan vielä en saanut omasta chilikasvistani taikinaan chilejä, siitä liikeni vasta yksi pieni koristeeksi, mutta ehkä joskus myöhemmin. :)
    Mä käytin uutta(?) Sunnuntai-kaurakermaa, kun lähikaupassa ei ollut muuta kuin sitä ja GoGreeniä. Ihan hyvin toimi, oli melko paksua.

  34. Kemppuli, käytin kakkuun ruonlaittoon tarkoitettua kaurakermaa, en kauravispiä, kuten se Sunnuntai on.

  35. Jep. No, ihan hyvä kuorrutus sillä vispikaurakermalla tuli. :) Ehkä ens kerraksi löydän tuota Oatlya.

  36. Pitää vielä tulla näin vuosien päästä kiittelemään uudestaan tästä reseptistä. Tällä viikolla kaksi kaveria erikseen on muistellut ohjeellasi leipomia chili-suklaakakkua hartaudella, joten alan tästä leipomishommiin. Toivottavasti nämä reseptisi eivät koskaan poistu netistä, en tiedä miten mun ruoanlaiton sitten kävisi kun kaikki vakireseptit olisi hävinneet – vaikka toki keittokirjakin löytyy :D Mukavaa talvea!

  37. Hei, ensinnäkin kiitoksia ihanasta reseptistä. Kakku on todella mehevä ja herkullinen. Laitoin itse kaksi isoa chiliä, mutta mielestäni kakku olisi kaivannut vielä enemmän potkua. Seuraavalla kerralla 3-4 kpl. :) Toisekseen, osaisitko sanoa miksi täyte sai rasvapaakkuja, kun oli ollut yön yli jääkaapissa? Vai onko se normaalia? Kovin kauniilta se ei näyttänyt. :P

    Sinun blogisi antoi viimeisen sysäyksen vegaaniksi rupeamiselle, eli suuret kiitokset!

    1. Ihanaa kuulla, että Chocochilistä on ollut inspiraatioksi kokkaustouhuissa! :)

      Chilien tulisuushan vaihtelee hurjasti lajikkeiden välillä. Chilin ystävän kannattaa tietenkin valkata kakkuun vähän tujumpia yksilöitä :)

      Mutta nyt en kyllä ihan ymmärtänyt, että mihin tuli rasvapaakkuja? Täytettähän tässä kakussa ei varsinaisesti ole.

      1. Ah, anteeksi, tarkoitin kuorrutetta (en täytettä). Suklaakuorrutteeseen tuli valkoisia läikkiä, kun se oli ollut yön yli jääkaapissa. Hyvältä se maistui silti joten ehkä ainekset eivät vain sekoittuneet tarpeeksi? :)

        1. Kuulostaa siltä, että siinä on käynyt joku kemiallinen reaktio rasvan erottumisen kanssa. Mutta en ikävä kyllä osaa neuvoa, mitä sille voisi tehdä. Ehkäpä joku parempi leipomisekspertti osaisi auttaa?

  38. Käykö tähän kuitenkin leivontasuklaa? Vai käytitkö tavallista?

    Kiitos ihanasta blogista :-)

  39. Yritin löytää tekstistä ja kuvasta vinkkiä että minkähän kokoiseen vuokaan ja monelleko ( noin…) hengelle ohje on mutta en onnistunut.
    Ja ilmeisesti tuo käyttämäni perus irtopohjavuoka oli sitten liian pieni kun kakku tuli melkein yli reunojen mutta mikä pahinta, se oli jäänyt keskeltä ihan ”velliksi” eli niin paksuna ei ehtinyt kypsyä sisältä. Kokeilin kyllä tikulla mutta en sitten ilmeisesti osannut arvioida oikein vaan kuvittelin sen vielä hyytyvän siitä koostumuksen ja kakun luonteen takia.
    Tosi harmi kun oli niin houkutteleva ja kehuttu ohje – meni nimittäin tilauskakuksi juhliin.
    Palautteen voi arvata…

    1. Moikka Anita,
      Ikävä kuulla, että kakku ei onnistunut. Tarkennan vielä reseptiin vuoan koon! Pahoittelen, omat reseptinkirjoitustaitoni eivät 8 vuotta sitten olleet ihan samoilla kantimilla kuin nykyään enkä ole hoksannut aina tarkentaa kaikkia juttuja. Jos resepteistä on jotain epäselvää, minut saa aina tosi helposti ja nopeasti kiinni somen kautta (facebook, insta, twitter) ja vastailen siellä yleensä nopeasti :)

      Mutta oli resepti mikä tahansa, kannattaa aina tehdä koeleivonnainen ennen tärkeitä juhlia. Uuneissakin on niin isoja eroja, että pelkästään jo se saattaa vaatia pari koekertaa ennen kuin tulee täydellistä omassa uunissa.

  40. Moikka!
    Etsiskelin tässä hyvää reseptiä chili-mutakakulle ja mua jäi ihan hirveesti häiritsemään se, että
    miksi sä käytät tässä soijajogurttia?

  41. Moi! Voikohan soijajogurttia korvata vaikka kaurajogurtilla, onko kokeiltu? 🤔Allergisena ei pysty soijatuotteita käyttämään…

Vastaa käyttäjälle Maisku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights