Vegan Cookies

Isa Chandra Moskowitzin edellinen keittokirja ei oikein vakuuttanut, mutta Vegan Cookies Invade Your Cookie Jar on jälleen taattua laatua.

cookies

En ole mikään suuri keksien ystävä, tai en ainakaan mikään suuri keksien leipomisen ystävä. Vegan Cookies on kuitenkin täynnä toinen toistaan herkullisemman kuuloisia keksireseptejä ja ihania kuvia, joten kirjan parissa ei oikein voi olla innostumatta aiheesta. Kirjan alussa on lisäksi leipomista helpottava infopläjäys käytetyistä raaka-aineista.

Vegan Cookies muistuttaa ulkoasultaan kovasti muutama vuosi sitten ilmestynyttä Vegan Cupcakes Take Over The World -kirjaa. Kirjan ulkoasu on selkeä, koko mukavan kompakti, ja ohjeet helposti seurattavissa. Osa reseptien raaka-aineista on perusleipojalle aika erikoisia, mutta suurimmasta osasta selviää retkellä Ruohonjuureen.

Kirjan parasta antia on kuitenkin ehkä keksien ohella kirjaan mukaan otetut brownie-reseptit. Olen varma, että keittiössäni tulee testattua piakkoin ainakin chocolate chip cream cheese brownieseja ja peanut butter blondieseja. Muutama resepti kirjasta löytyy Post Punk Kitchenistä. Peanut butter chocolate pillowsit menevät myös heti pikimmiten testaukseen.

Vegan Brunch ei tosiaan oikein jaksanut inspiroida, eikä Moskowitzin ensimmäinen keittokirjakaan, Vegan With a Vengeance, ole mikään maata mullistava opus. Sen sijaan Terry Hope Romeron kanssa yhdessä kirjoitetut Veganomicon ja Vegan Cupcakes Take Over The World ovat ehdottomasti vegaanisten keittokirjojen parhaimmistoa. Herää kysymys, onko Romero sittenkin se, ketä käy kiittäminen? Asia selvinnee, kun Romerolta ilmestyy vihdoin oma keittokirja Viva Vegan ensi vuoden puolella.

8 vastausta kirjoitukseen “Vegan Cookies

  1. Oi! Pitääkö tilata ulkomailta, vai saako tätä jostain Suomestakin jo? Vegan cupcakes take over the world teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen muhun aikoinaan.

  2. Marika, tuskinpa tätä suomalaisista kivijalkakirjakaupoista saa, mutta onneksi netti toimii ja posti kulkee.

  3. itsekin ostin tämän kirjan syksymmällä, mutta vielä en ole ehtinyt yhtään reseptiä kokeilemaan. miltei jokainen ohje kyllä kuulostaa kokeilemisen arvoiselta, joten jouluähkyn jälkeen täytyy ruveta toimiin!

  4. *huokaus* Kai se sitten on pakko hankkia tuokin ;). Ehkäpä joskus lakkaavat tuhlaamasta sivuja noihin ainesesittelyihin. Google on sitä varten. Ärsyttää kun lähes jokainen kasviskeittokirja käyttää ison osan sivuistaan samojen asioiden toisteluun ja esittelyyn.

  5. Esteria, Adlibris on ruotsalainen ja varastokin on käsittääkseni Ruotsissa, joten ei senkään kohdalla voida ihan puhua, että tuotetta olisi saatavissa suomalaisista kaupoista ;) Ihan yhtä lailla Suomesta saa Amazonista.

    Heli, totta tuokin. Harvemmin noita juttuja tulee itsekään alusta loppuun luettua, mutta ehkä noista on tottumattomalle vegaanileipojalle jotain iloa.

  6. Minä oon kanssa ihastunut tuohon keksikirjaan, vaikkakin oon vaan kahta reseptiä ehtinyt testaamaan. Blackstrap Gingersnapit oli hyviä ja sit Rocky Roadsit oli hurjan hyviä.

    Kirjassa (kuten muissakin kaksikon kirjoissa) on vaan sellanen vika, joka on tosi ärsyttävä: kokonaisia reseptejä ei ole laitettu samalle sivulle/aukeamalle. Välillä on hankalaa, kun ainesosat ja niiden määrät ovat eri sivulla kuin ohje, joka kertoo, mitä aineksille pitää tehdä.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights