Avokado-suklaamousse

Yleensä suhtaudun pienellä varauksella kaikkeen, mitä mainostetaan sanalla raw. Kenties minulla on vain asennevamma, sillä viime aikoina olen löytänyt todella hyviä ideoita raakakeittiön puolelta. Yksi loistava löytö oli avokado-suklaamoussen resepti, josta muokkasin omaan keittiööni sopivamman version.

suklaamousse

Modifiointini jälkeen resepti ei enää ole raakaruokaa, mutta tärkeämpää onkin se, että mousse maistuu hyvältä. Seuraavaksi ajattelin viedä raakaruokakokeiluni vielä pidemmälle ja testata eräästä keittokirjasta bongaamani cashewtuorejuuston reseptiä.

Reseptistä tulee aika suklainen, mutta jos haluat makeamman version, vaihda osa kaakaojauheesta tomusokeriin. Veikkaan, että tästä saisi myös aivan loistavan suklaakakun täytteen. Koristelin mousset Saksasta tuliaisiksi saamillani suklaakoristeilla. Vastaavia ei tietääkseni saa suomesta vegaanisena, mutta koristeita pystyy kyllä tekemään helposti itsekin.

AVOKADO-SUKLAAMOUSSE

  • 2 kypsää avokadoa
  • 1,25 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
  • 1,25 dl tomusokeria
  • 0,5 dl makeutettua soijamaitoa
  • 1,5 tl vanilja-aromia
  1. Sekoita aineet tasaiseksi sauvasekoittimella.
  2. Säilytä mousse jääkaapissa ennen tarjoilua.

Lienee havaittavissa, että en aloittanut uutta vuosikymmentä laihdutuskuurilla.

19 vastausta kirjoitukseen “Avokado-suklaamousse

  1. Ihanaa. Minulla on ollut pitkään asennevamma mousseja kohtaan, koska usein raaka kananmuna ajatuksena on niin ällöttävä. Avocado ei ole mikään suurin suosikkiherkkuni, mutta olen tänä vuonna oppinut syömään sitä, ja suklaan kanssa mikä vain nyt maistuu hyvältä, joten tätä täytyy kokeilla. :D

  2. Nami nami! Avokaadosuklaamousee on yksi raakakeittiön parhaimpia jälkkärijuttuja,mielestäni.Toimii myös loistavasti jäätelönä sekä tortun täytteenä.Pari vuotta sitten,kun vielä asuin pohjoisessa,olin joskus tuuraamassa yhdessä kasvisravintolassa,ja olin laittanut avokaadosuklaamoussea.Pieniin ruokailijoihin se upposi täysin!

  3. Riisa, ymmärrän varsin hyvin! En muutenkaan söisi kananmunia, mutta raakana ne on kyllä vielä ällömpiä.

    Mä tykkään avokadosta taas ihan yli kaiken, voisin syödä sitä joka päivä kaiken kanssa ;) Avokadon maku tulee tästä kyllä hiukan läpi, ja jos se häiritsee, niin sitä voi hyvin peitellä esimerkiksi lisäämällä reseptiin vaniljaa ja muita mausteita. Avokadon maku sopii mun mielestä hyvin suklaan(kin) kanssa.

    Yaelian, uppoaa täysin myös isompiin ruokailijoihin :)

  4. Mä oon tehny tota jollain netistä löytämälläni reseptillä ja siitä tuli kyllä hyvää. Onko tää Vielä Parempaa? :D

  5. Kiitos ohjeesta, tämä oli todella hyvää!
    Korvasin tosin soijamaidon Oatlyn kaurakaakaolla. Jos en olisi tehnyt moussea itse, olisin luullut siinä olevan banaania, tuoksu kun oli jotenkin banskuinen.

    Voisikohan tomusokerin korvata onnistuneesti jollakin hieman ravinteikkaammalla makeuttajalla?

  6. Maria, tuossa alkuperäisessä reseptissä on käytetty sokeriruokosiirappia tai hunajaa. Agavesiirappia esimerkiksi voisi kokeilla. Mä kuitenkin vannon ihan perinteisen sokerin nimeen, kun ei tämä mitään laihdutusruokaa ole muutenkaan :D

  7. Kiitos vinkistä, täytyy ehkä kokeilla noita vaihtoehtoja jossain vaiheessa. Tomusokeri on tosin siitä hyvä, että se ei tee seoksesta yhtään löysempää, vaan mousse pysyy ihanan paksuna :p

  8. Maria, alunperin juuri tuon koostumusasian takia vaihdoin tosta reseptistä noi siirapit tomusokeriin. Mutta toisaalta sitten jos käyttää jotain siirappia, niin soijamaitoa(/muuta nestettä) ei tarvitse laittaa niin paljoa.

  9. Mä kyllä laitoin makeutusainetta, ei se ilman mitään makeaa oo yhtään hyvää.

    Ja kyllä tää mun mielestä on laihdutusruokaa – tulee ihan huomaamatta syötyä montasataa grammaa kasviksia jos tämmöstä lappaa menemään…*vihel*

  10. Teen tota sellasella reseptillä, et soijamaidon tilalla on 2 dl soijakermaa + vähän vettä, kun se kerma on niin paksua. Tomusokerin sijasta laitan intiaanisokeria, joka on huomattavasti terveellisempää. Lisäksi meillä tähän laitetaan vielä aitoa vanilijaa mausteeksi.

  11. Tarza, mä en oikein tykkää soijakermasta, mutta jos se maistuu, niin mikä ettei sekin tähän sovi :) Ruokotomusokeri on muuten tosi hyvän makuista, sitä voisi kokeilla tähän ens kerralla.

  12. Kiitos hyvästä reseptistä, en ollut aikaisemmin tälläisestä kuullutkaan mutta kun tuo yksi avokado tuossa pöydällä pyöri niin päätin etsiä netistä, jotain ohjetta johon sen voisi käyttää. Olin todella yllättynyt mausta, tein tähän pieniä muokkauksia, käytin vaniljasokeria vanilja-aromin sijaan ja käytin tavallista soijamaitoa.

  13. Tosta tuli niin hyvää! Lisäsin vielä tummaa rommia, toimi loistavasti!

  14. Kiitos Elina tästä moussereseptistä, tästä tulee viikonlopun kemujen jälkkäri!

    Tuohon Annikan esittämään kysymykseen yllä on mahdotonta vastata kun se on täysin hypoteettista että tämä säilyisi jääkaapissa. Tai missään. Hyvä jos malttaa antaa sen aikaa olla että kylmenee :P

    Avokadon mausta tykkääville pari hyvää ja helppoa reseptivinkkiä, mun tän aamun aamiainen esimerkiksi on aika ihana sotku: 1 avokado, 1 dl auringonkukansiemeniä, 1-2 rkl oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Om ja nom.

    Toinen, vähän työläämpi versio on enempi salaatimpi :) Eli ”pohja” on avokadoa ja tofuttia tms. kuutioina ja vihreitä oliiveja. Oon tuunannu mm. lisäämällä purjorenkaita, kurkkukuutioita (ei isoissa määrissä, menee rumaksi ja suutuntuma kärsii säilytyksestä), jotain/mitä tahansa keveämpää vihreää voi myös sotkea sekaan. Aika helposti muunneltava setti ja ruokaisa! Maustanu oon ihan vaan sitruunalla tai limellä, oliivi- tms. öljyllä ja suola&pippuri.

  15. Tämä oli ihanan tuhtia ja täyteläistä. Laitettiin pensasmustikoita päälle ja yhdistelmä oli ihana!

Vastaa käyttäjälle Jen-ska Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights