Kevyet Lisukkeet

Marinoidut herkkusienet

Sain osakseni epäuskoisia katseita, kun ilmoitin töissä odottavani jo syksyä: sieniä, marjoja, juureksia, ruskaa, syysmyrksyjä ja kynttilöitä. Kantarellihimoon herkkusienet ovat aika laiha lohtu, mutta auttavat kuitenkin pahimpiin vieroitusoireisiin.


Syön melkein aina herkkusienet balsamicolla maustettuna, mutta nyt päätin kokeilla tuleeko sienistä mitään ilman sitä. Hyvin maistui – ja varsinkin viherpippuri sopi hyvin sienten kanssa. Balsamico on kuitenkin edelleen ihan ehdoton, jos herkkusienet paistaa pannulla!

MARINOIDUT HERKKUSIENET

  • 200 g herkkusieniä
  • 0,5 dl hienonnettua basilikaa
  • 0,5 dl ruohosipulia
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl punaviinietikkaa
  • 1,5 tl sitruunamehua
  • 1 tl agavesiirappia (tai vajaa tl sokeria)
  • 1 tl kokonaisia viherpippureita
  • 1/4 tl suolaa
  • mustapippuria
  1. Puhdista sienet ja paloittele ne lohkoiksi.
  2. Silppua basilika ja ruohosipuli ja murskaa viherpippurit.
  3. Sekoita yrtit ja marinadin muut aineet. Lisää sienet joukkoon ja anna marinoitua mieluiten yön yli.

5 vastausta

  1. Yaelian

    Marinoidut sienet ovat ihania! Nykyään teen ne kuivurissa;sienet kun imee ne nesteet niin hyvin vähän kuivuessaan.Kaunis kuva!

    Vastaa
  2. hanjolein

    Balsamicoherkkusienet ovat kyllä todella hyviä :) Niitä saa ainakin tamperelaisessa Bella Roma -ravintolassa ihan alkupalapöydästäkin, kaikkien muiden herkkujen lisäksi. Siellä ne uivat oliiviöljy-balsamico-seoksessa, joka käy salaatinkastikkeesta.

    Olen lukenut ja kokeillut reseptejäsi usemman kerran ja ihaillut kuviasi..nyt viimein kun sain oman blogin pystyy, lisäsin sinut blogilistaani ensimmäisten joukossa :)

    Vastaa
  3. Maija Haavisto

    Olen tehnyt balsamicoherkkusieniä, mutta lopputulos oli aika nuiva – ilmeisesti balsamietikkani oli liian kehnolaatuista ja lopputulos oli polttavan makuinen. Onko mikään niistä ruokakauppojen parin euron etikoista edes kohtuullinen, vai pitääkö ostaa ns. oikeaa balsamicoa?

    Tämä ohje kuulostaa oikein maukkaalta, pitää joku kerta testailla.

    Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)