Vanhanajan etikkakurkut

Kaupassa oli avomaankurkut tarjouksessa, joten päätin tehdä etikkakurkkuja pitkästä aikaa.


Olen viimeksi tehnyt etikkakurkkuja joskus vuosia sitten siskon kanssa. Lorautimme silloin kurkkujen joukkoon varmasti ainakin pari desiä etikkaa, ja voitte arvata, että lopputulos oli suhteellisen mielenkiintoinen ;) Hieman maltillisemmalla etikankäytölla sen sijaan tulee erinomaisen hyviä kurkkuja!

ETIKKAKURKUT

  • 3 suurehkoa avomaankurkkua
  • 3 rkl etikkaa
  • 2 rkl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 isoa kourallista tilliä
  1. Kuori ja viipaloi kurkut.
  2. Sekoita kannellisessa rasiassa kurkkujen joukkoon muut aineet ja hölskytä hetki, kunnes kaikki aineet ovat sekoittuneet.
  3. Anna maustua puolisen tuntia.

Etikkakurkut ovat mielestäni parhaita ruisleivän päällä, mutta toimivat myös ruuan lisukkeena – tai ihan sellaisenaan.

6 vastausta kirjoitukseen “Vanhanajan etikkakurkut

  1. Kappas, ite tein juuri kokonaisia suolakurkkuja. Vähän hirvittää kanssa, lorahtiko suolaa liikaakin. Nämä ehkä seuraavaksi testiin.

  2. Kauankohan nämä säilyy syötävinä? Meillä kun ainoastaan minä olen tillin ystävä, niin saattaa olla ettei kerralla mene koko satsi. Näitähän on siis pakko tehdä :)

  3. Ennamaria, parin päivän päästä kurkut alkaa olemaan jo vähän niljakkaita, joten en välttämättä paria-kolmea päivää kauemmin säilyttäisi. Mutta voin kertoa, että ei mullakaan ole ollut mitään vaikeuksia syödä tätä määrää, vaikka meilläkään ei mies näistä erityisemmin välitä :)

  4. Tajusin tässä just, että oon napannu blogistasi reseptejä ties kuinka usein ja kertaakaan en oo kommentoinut ja kiittänyt… Joten KIITOS! Linssi-perunasalaatti, minttusuklaacupcaket, mausteinen raparperipiirakka, tyrnijuustokakku, lime-kookoskakku… toimii! Eilen kokeilin ensimmäistä kertaa seitanin valmistusta ja ah miten hyvää se olikaan, ainakin jerk seitan-reseptillä. Noihin juustokakkuihin on kaveritkin ihastunu, kun oon niitä tarjonnut!
    Mitäköhän reseptiä sitä seuraavaks kokeilis..? :)

Vastaa käyttäjälle Heli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights