Sadepäivän porkkanakakku

Ja oodi Saara Törmälle!


Koko porkkanakakkuepisodi alkoi viime viikolla siitä, kun eräänä iltana kuolasin kyseistä kakkua Maku-lehden nettisivuilla. Seuraavana aamuna päätin sitten leipoa oman versioni porkkanakakusta, mutta aika laihoin lopputuloksin. Kakusta tuli kyllä hyvän makuinen, mutta se oli koostumukseltaan niin mureneva, että siitä oli mahdotonta saada leikattua ehjää palaa lautaselle.  Porkkanakakku kummitteli mielessä myös seuraavan yön, ja aamulla yritin uudelleen, samoin lopputuloksin kuin edellisenä päivänä. Onneksi eräs ystävällinen lukija muistutti minua täällä Saara Törmän porkkanakakkureseptistä, minkä kanssa kakun teko lopulta onnistui loistavasti. Törmän porkkanakakku on koostumukseltaan ihanan pehmeä ja mehevä, eikä maussakaan ole valittamista.

Oodi viidelle porkkanalle -kakun resepti löytyy Saara Törmän Saa vaivata -kirjasta (Like 2003). Ikävä kyllä kirja on loppuunmyyty, mutta suosittelen lämpimästi, jos sen jostain saa käsiinsä.

PORKKANAKAKKU

  • 4,5 dl hienoksi raastettua porkkanaa
  • 3,5 dl fariinisokeria tiiviiksi puristettuna
  • 2 dl öljyä
  • 1,5 dl soijamaitoa tai vettä
  • 5,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl perunajauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1,5 tl soodaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl neilikkaa

Kuorrutus:

  • 100 g margariinia
  • 225 g maustamatonta soijatuorejuustoa
  • 2 dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • (mantelirouhetta)
  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Voitele kakkuvuoka margariinilla ja pyörittele vuoassa vehnäjauhoja, kunnes vuoan sisäpinta on tasaisesti jauhotettu.
  3. Mittaa kulhoon fariinisokeri, öljy ja soijamaito. Sekoita.
  4. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja lisää ne sokeriseokseen. Sekoita joukkoon vielä raastettu porkkana.
  5. Kaada taikina jauhotettuun vuokaan ja paista sitä noin 45 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu taikinaa.
  6. Anna jäähtyä.
  7. Sekoita kuorruteen aineet yhteen ja levitä se kakun päälle. Koristele kakku mantelirouheella.

131 vastausta kirjoitukseen “Sadepäivän porkkanakakku

  1. Samaa mieltä, Saara Törmän ohje on aivan loistava, ja onnistuu joka kerta =) Erittäin hyvällä menestyksellä olen ohjeen mukaan tehtyä porkkanakakkua syöttänyt myös sekasyöjille. Oletko(han) tutustunut Reilun kaupan kaneliin? Se on (ymmärtääkseni) eri lajiketta kuin ”tavallinen” kaneli, maistuu erilaiselta, paremmalta, ja tekee tästäkin porkkanakakusta aivan superhyvää =)

  2. Annina, en ole vielä törmännyt vegaaniseen leivonnaiseen, joka ei olisi uponnut sekasyöjille ;)

    Itse asiassa käytinkin juuri Reilun kaupan kanelia tähän, sain sitä kerran purkillisen tuliaisiksi ulkomailta. Ymmärtääkseni Reilun kaupan kaneli on yleensä ceylonkanelia, joka sisältää tavallista kanelia vähemmän maksalle haitallista kumariinia. Tavallinen kaneli on mun mielestä kyllä voimakkaamman ja paremman makuista – ilmeisesti toi kumariini myös vahvistaa sen makua.

  3. Voih, näyttää ihan älyttömän hyvältä! Oliko mainittu kaneli sitä meidän tuomaa? Se on peräisin Lontoon Whole Foods -marketista (varmasti sitä saa monesta muustakin paikasta kyllä). Tätä porkkanakakkua saa tehdä uudelleenkin, esim. ensi viikon perjantaiksi… ;)

  4. Hanna, joo, juuri sitä! Toi Reilun kaupan kaneli on muuten väriltäänkin tavallista kanelia vaaleampaa. Muistaakseni olen nähnyt reilua kanelia myös Meiran tai jonkun vastaavan valikoimissa.

    Entäs jos laitan loput kakusta pakastimeen ja tarjoan sen ensi viikolla? :D

  5. ah, tää on klassikko. pitääkin varata maustamatonta tofuttia sadepäivän varalle :)

    ps: mä kuolaan tota sun kakkulautasta, mistä hankittu? äärettömän vaikea löytää reunattomia, yksinkertaisia jalkalautasia.

  6. nonnis, kakkulautanen on hankittu Hemtexistä ehkä vuosi, pari sitten. Tuo oli kyllä loistava hankinta, kun yleensähän noissa kakkutelineissä on aina kaikenmaailman krumeluureja, enkä oikein siitäkään välitä, että useimmat on lasisia.
    Harmittaa vaan, etten ostanut noita silloin kaksin kappalein.

    anskusiili, kannattaa kyllä kokeilla :)

  7. Täytyy kyllä kiittää reseptistä oikein ”kädestä pitäen” :D aivan ihanaa!

  8. Eilen tuli kokeiltua ja täytyy sanoa, etten ole koskaan syönyt yhtä hyvää porkkanakakkua. Korvasin tosin mantelirouheen hasselpähkinärouheella, sillä en ole oikein mantelin ystävä.

  9. Tää toimii myös kuivakakkuna ja jos haluaa kuorrutetun kakun ilman tuorejuustoa niin päälle sopii myös sellanen kookosrasva-margariinikreemi mihin tulee mausteeksi sitruunamehua. Nammmmm. Ja sit päälle voi tehdä pieniä porkkanoita, joko pakastebabyporkkanoita ja sitruunamelissanlehtiä tai sit marsipaaniporkkanoita.

  10. Loistava kakku! Olen leiponut kyseisellä reseptillä jo vuosia, ihan paras, saanut lähipiirin polvilleen: )
    Itse olen maustamattoman tuorejuuston pulassa joskus käyttänyt myös yrtti-tuorejuustoa ja hyvää tulee silläkin, kaipaa vaan vähän enemmän tomusokeria joukkoon.

  11. Hei Elina!
    Ihanan kuuloinen resepti, meinaan tehdä tätä kaverilleni, joka pyysi mua kokkaamaan sille vegaani illallisen :) Luuletko, että tuon öljyn voisi korvata jollain (omenasose?) tai voiko sen määrää vähentää, ilman että koostumus muuttuu radikaalisti? Tykkään tehdä ”vähärasvaisia” leivonnaisia, vaikka tässä tuo kuorrute saa nyt olla se poikkeus :)

  12. Annika, uskoisin, että osan rasvasta voi korvata vaikka omenasoseella. Mutta toisaalta, toi rypsiöljy on tässä porkkanan ohella se kaikkein terveellisin juttu, joten en tiedä miksi juuri siitä pitäisi nipistää :)

  13. Kakku on aivan mielettömän hyvää! Kiitos, että jaoit reseptin meille muillekin. En normaalisti noudata vegaani ruokavaliota, mutta imetän maito ja muna allergista vauvaani. Aikaisemminen ole löytänyt oikein hyviä leivonnaisia. mutta tällä reseptillä tulee aivan mielettömän hyvää kakkua. Aion tehdä sitä myös jouluksi, koska maut ovat myös hieman jouluiset!

  14. Hei!

    Laitoitko ohjeeseen perunajauhoa? Törmän ohjeessa sitä tulee kakkuun, mutta onnistuiko se ilmankin?

  15. Virpi, muistaakseni kyllä sitä laitoin, mutta se on unohtunut ohjeesta! Lisään sen siihen saman tien.

  16. Kiitos hyvästä reseptistä! Käytin sen raaka-ainemääriä pohjana kun tein appelsiini-porkkanakakkua. Tuli aivan mielettömän hyvää, tosi hyvä rakenne ja koostumus kaikin puolin.

  17. Hmm.. olisko ideaa millä kuorrutteen soijatuorejuuston voisi korvata jos soijatuotteet eivät käy..?

    Muutenhan tuon kakun voi tehdä täysin soijatta.

  18. pahoittelut laura etten ole huomannut vastata viestiisi, mutta tossa ylempänäkin on mainittu että toi viski-taatelikakun kuorrute sopii myös tähän hyvin, se on soijaton!

    Alarm, sille on syynsä, miksen käytä maitotuotteita…

  19. Ihan huippuohje!

    Onko kukaan muuten kokeillut tehdä tätä gluteenittomana? En ole koskaan leiponut gluteenittomilla jauhoilla, niin en yhtään osaa arvioida, minkätyyppisissä resepteissä ne toimisivat, tai voiko vehnäjauhot korvata niillä ihan yksi yhteen.

    1. Minä olen ja toimii niinkin. KÄytin vehnäjauhojen tilalla semper Fin mix gluteenittomia jauhoja

  20. Annikaisa, mäkään en kyllä tiedä gluteenittomasta leipomisesta yhtään mitään. Sun kannattaa ehkä kääntyä Kamomillan konditorian puoleen; sen kirjoittajalla on enemmän tietoa gluteenittomasta leivonnasta!

      1. Hei! Tämä on huikeen hyvä kakku! Olikos sulla jo käännettynä tämä englanniksi? Nimittäin moni ulkomaalainen ystäväni on varsin vaikuttunut vegaanista leipomisesta ja haluaisi tuon reseptin! :)

  21. Tein kakkua tänään, tosi hyvä resepti! Rakastan näitä vegaanisia ohjeita kun ei tarvi vatkailla mitään munia, tosi helppoa.
    Mun vuoka taisi olla liian pieni, kakusta tuli tosi paksu. Hyvää oli silti, mutta seuraavalla kerralla teen isompaan vuokaan. :)

    1. Nyt olet kyllä asian ytimessä! :) Vegaaninen leivonta on tosiaan varsin helppoa ja suoraviivaista touhua ja sopii mainiosti myös tumpeloille leipureille (kuten minulle)!

      Eikös paksu kakku ole vaan hyvä asia? Mielestäni tästä tuli juuri sopivan muhkea ja korkea kakku, mutta en tosin tiedä minkä kokoista vuokaa sinä käytit…

  22. 25cm halkaisijaltaan on mun vuoka. Se on varmaan makuasia tykkääkö paksusta vai matalasta kakusta. Matalasta saisi helpommin joka haarukalliseen kuorrutetta. :) Ehkä odotin matalampaa kun muistelen äitin porkkanakakkua joka oli ehkä enemmän mokkapalojen tyyppinen. Joka tapauksessa tykkäsin, ja vieraatkin kehuivat.

  23. Kiitos tästä ohjeesta! Oon nyt vuoden ollut vegaani enkä oo syönyt vuoteen porkkanakakkua :D Sitten innostuin tekemään tällä ohjeella ja oli aivan sairaan hyvää. Tänään teen uudestaan, äidille :) Minusta on juurikin hyvä asia, että kakusta tulee korkea. Se on juhlavampi. :)

  24. Onnistuisikohan gluteenittomana (vehnättömänä), onko joku kokeillut? Vegaaniruokaohjeista saa hyviä ideoita myös allergiselle lapselle kokkailuun! :)

  25. Säilyykö kakku yön yli hyvänä vai kannattaako se tarjoilla samana päivä kun on leiponut?

    1. Säilyy kyllä, ja itse asiassa maku vain paranee kun kakun antaa levätä yön yli jääkaapissa. Tämä säilyy kyllä hyvänä jääkaapissa useita päiviä :)

  26. Mä olen muuten tehnyt tätä gluteenittomana. Jauhotin vuoan kookoshiutaleilla (ja laitoin niitä kakun päällekin). Jauhoseos oli muistaakseni vaalea Jytte. Hiukan eri maku jotenkin, ja rakenne jauhoisempi, murenevampi. Mut toimii kuitenkin.

  27. Hei! Voisikohan tässä ohjeessa fariinisokerin korvata esimerkiksi ruokosokerilla, vai vaikuttaakohan liiaksi koostumukseen?

    1. Fariinisokerista tulee tähän kakkuun omanlaisensa maku. En ole kokeillut tehdä tätä millään muulla sokerilla, mutta veikkaisin, että toimii ruokosokerillakin. Kerro sitten mitä syntyi, jos testaat! :)

  28. Ei tätä tarvitse edes paistaa! Näköjään maistuu oikein hyvin myös raakana kulhosta :) Vegaaninen tammikuu hieman venähti, ja blogisi olemassa olo on suuresti auttanut tässä vuoden varrella. Monta kertaa olen onnistunut resepteilläsi(ja muiden lukijoiden kommenteista oppinut) kaunis blogi kaikin puolin. Kiitos, tärkeää työtä teet!

  29. En ole ikinä leiponut porkkanakakkua (en kyllä muutenkaan juuri leivo). Tein tätä synttäreille ja onnistui kerta heitosta! Makukin oli aivan taivaallinen ja se vain parani parin päivän sisällä kun kakkua onnekseni jäi pala. Kiitos maukkaasta ohjeesta :)!

  30. Hei,
    Millä mahtaisi saada ihanan ”oikeanlaisen” porkkanakakun maun ilman kanelia? Olen kuollakseni sille ja vaniljalle allerginen, ja haluaisin kuitenkin saada mausteisen porkkanakakun joulupöytään. :) Muita mauste ehdotuksia siis? Ja laitankos kuorrutteen vai ilman kuorrutetta pakkaseen joulua odottamaan?

    1. En valitettavasti osaa sanoa, ihan autenttista porkkanakakkua ei saa koska kaneli on niin oleellinen ainesosa. Mitäs jos kokeilisit laittaa mausteeksi vaikka inkivääriä, neilikkaa ja muskottipähkinää?

      Pakastaminen lienee parasta tehdä ilman kuorrutetta.

      1. No eiköhän siitä saada melko hyvä porkkanakakku vaikkei olekkaan kanelia, kardemummaa, neilikkaa ainakin kaapista löytyy. Taidan siis kokeilla niillä, ja laitan kakun pakkaseen, laitan vielä kuorrutteen päälle aattona. Teen myös noita soijapasteijoita mitä sisko niin kovin himoitsi jouluksi sivuiltasi.
        Kiitoksia nopeasta vastauksesta, ja maukkaista ohjeista! Hyvää joulun odotusta. :)

  31. Hei.Täällä oli aikaisemmin linkki porkkanakakun kuorrutteeseen, johon tuli Keijua, tomusokeria ja jotain nestettä—-minne se nyt on hävinnyt? Tämä on niin taivaallisen hyvä ohje. Aina en edes ehdit tehdä kuorrutetta päälle, kun se on jo lämpimänä syöty.

  32. Moi

    Pitkästä aikaa täällä taas ja pakko kysyä tämän kanssa neuvoa; voiko tätä tehdä pellillä, vai tuleeko liian littana? Ei noita irtopohjavuokia ole tähän hätään niin onnistuisiko tehdä pellillä tämän ohjeen mukaan vai tarvitsisiko ohjeen määriä tuplata että saa ”oikean” kokoisen? Piirakkahan tuosta taitaa sitten tulla, mutta lopputulos on maultaan silti sama :) Vai onnistuuko tällä ohjeella ollenkaan?

    1. Suosittelen että teet reseptin ainakin kaksin- ellei kolminkertaisena uunipellille. Periaatteessahan sillä ei ole mitään merkitystä minkä muotoisen kakusta tekee, kunhan taikinan määrä on riittävä valittuun astiaan :)

  33. Moi. Yritän tehdä tätä huomenna. Meidän uuni on jotenkin rikki, eli sillä voi paistaa vain kiertoilmalla. Osaatko vinkata kiertoilman lämpötilaa ja paistoaikaa?

    1. En ole juuri itse paistellut kiertoilmauunilla, mutta google kertoi, että lämpötila pitäisi säätää 20-25 astetta alhaisemmaksi. Siitä en osaa sanoa, vaikuttaako kiertoilma silti paistoaikaan.

  34. Okei, täytyy vaan yrittää jospa tuurilla tulis kerrasta hyvä :) Sellainen kysymys vielä, että teen kakun tänään, tarjolle se laitetaan huomenna synttäreillä. Kannattaako kuorrutus tehdä tänään kakun jäähdyttyä vai voiko sen tehdä huomenna juhlapaikalla?

  35. Liina täällä taas hei :) tuli aivan mahtavaa tosta kakusta, sai kehuja juhlissa ja vielä jälkeenpäinkin ihmiset ihasteli. Teen kakkua taas huomenna, mutta mulla on isompi irtopohjavuoka kuin viimeksi. Siis halkaisija pari(?) senttiä isompi. Ei varmaan kannata tehdä 1.5 kokoista annosta vai mitä oot mieltä? Tulee varmaan tällä ohjeella hyvä, ehkä paistoaika vähän lyhyempi? Ihanaa ku mäkin osaan nyt leipoo jotain :)

    1. Pahoittelut viivästymisestä, kommenttisi oli vahingossa mennyt roskapostin joukkoon!

      Voit ihan hyvin tehdä kakun halkaisijaltana isompaan irtopohjavuokaan. Muuta eroa ei ole kuin että kakusta tulee matalampi ja paistoaika saattaa olla lyhyempi.

  36. Helppo ja hyvä ohje. Ajattelin joskus tehdä samalla ohjeella muffineja, onko kellään kokemusta? Myös mietin, että kakun voisi kostuttaa ennen kuorruttamista omenamehulla. Oma kakkuni oli hiukan kuiva, mutta johtui varmaan siitä että tein miniversion (kolmasosan ohjeen määrästä) muuttamatta paistolämpötilaa.

  37. Tein tästä gluteenittoman version korvaamalla vehnäjauhot 1 dl kookosjauhoa + 4.5 dl kaurajauhoa + teelusikallinen ksantaania. Tuli hyvää.

  38. Onkohan joku asia mikä puoltaa enemmän soijamaidon käyttöä esim kaurakerman sijasta leipomisessa? Pidän kaurakerman mausta mutta olen täysin kokematon vegaanileipojana..

    1. Minulla ainakin lähinnä se, että käytän soijamaitoa aina kahvin joukossa, joten sitä on aina kaapissa :) Kaurakerma on merkistä riippuen hieman paksumpaa kuin maito, joten sitä kannattaa tarvittaessa ohentaa vedellä.

  39. Karolinna! Korvasin soijamaidon itse puristetulla appelsiinimehulla ja hyvin toimi. Mielestäni appelsiinin vivahde sopii porkkanakakkuun loistavasti. Fariinisokerin korvasin ruokosokerilla eikä siitäkään mitään negatiivista mainintaa. Todella hyvä resepti. Pohja nousi komeasti ja oli mehevä!

  40. Hei. Mitä luulet onnistuisiko kakku jos jättäisi neilikan pois ohjeesta? Minkä lisäksi jättäisi kuorrutteenkin pois?

    1. Neilikan voinee varmaan jättää pois, mutta maku ei ole sitten ihan yhtä hyvä. Ja kuorrute kuuluu minusta ihan ehdottomasti porkkanakakkuun, en jättäisi sitäkään pois :)

  41. Testattiin tää eilen kesäkurpitsalla ja pakko sanoa, tuli ihan törkeen hyvää :)

  42. Todella hyvää, tyttären tekemänä äidilleen syntymäpäiväkakuksi eilen.
    Reunat tytär koristeli sitruunasiivuilla. Maistui koko perheelle. Tytär vegaani.

  43. Dear Elina, do you think I can leave the potato flour out? I don’t have it at home and wouldn’t like to buy just because, since I usually don’t use. What is it for in the recipe? Kiitos paljon!

  44. KIITOS tästä ohjeesta, parasta kakkua ikinä! Tein tätä eilen juhliin tarjolle ja kaikki vieraat rakastuivat yhtä palavasti kuin minäkin :)

  45. Minkä on paras tuorejuusto? Tofutti? Onko niissä edes eroja? Ostan perusmarketista, joten joku mikä sieltä löytyisi :)

    En ole vielä leiponut koskaan vegaanisia herkkuja. Pitäisi saada onnistumaan ensimmäisellä kerralla, kun on tulossa nirsoja vieraita, joille pitää todistaa, että nämä vegeversiot on aivan yhtä hyviä (ellei jopa parempia!) ;)

    1. Tofutti on hyvä, mutta sitä ei taida ihan joka kaupasta välttämättä löytyä. Myös Oatlyn PåMackan toimii tässä hyvin! :) Violifea suosittelen välttämään.

  46. Moikka, tiedätkö mistä johtuu, että kakku välillä halkeilee uunissa? Ei sillä sillä toki suurta väliä ole, koska käännän kakun sen jäähdyttyä nurinpäin ja kuorrutan tasaisemman puolen. Mutta olisi kiinnostavaa tietää, mistä halkeilu johtuu.

    1. Yleensä kakkujen halkeilu johtuu liian tiiviistä taikinasta (=liikaa jauhoja), liiasta nostatusaineesta tai liian kuumasta uunista. Kannattaa tarkkailla näitä ensi kerralla :)

      1. Kiitos vastauksestasi! Saattanee siis mennä hosumisen piikkiin eli tarkkuus kärsinyt…!

  47. Moi! Olen tehnyt tän aivan ihanan kakun nyt neljä kertaa, mutta ainoastaan kerran olen saanut kuorrutteen onnistumaan… Osaako kukaan sanoa, miksi muilla kerroilla kuorrute muuttuu juoksevaksi, eikä jähmety millään? Nyt viimisen kerran jousuin seisottamaan sitä pakkasessa jotta sain kakun päällä pysymään. teen sen aina samalla tavalla, PåMackanista, ihan ohjeen mukaan, ja koska se on kerran onnistunut, en ymmärrä, missä sen jälkeen menee pieleen. Apua! X

  48. Moikka, pystyisiköhän tätä pohjaa pakastamaan vai kärsiikö siitä?

    1. Olen muistaakseni tehnyt kuorrutetta myös ilman margariinia, eli lisää vain tuorejuustoa sen tilalle :)

  49. Moi Elina. Jos tekisin tätä kakkua pellillisen, olisko se 2x tuo ohje?

  50. Hei! Onko kukaan kokreillut pellillistä tehdä ja onnistuiko kaksin- vai kolminkertaisella taikinalla?

    1. Edellinen kommentoija juuri kyselikin samaa :) En ole itse tehnyt pellillistä, mutta onnistuu varmasti sekä kaksin- että kolminkertaisella taikinalla. Kaksinkertaisena tulee vähän ohuempi kakku ja kolminkertaisena paksumpi. Paistoaikaa kannattaa tarkkailla pellillistä leipoessa, se ei välttämättä ole sama kuin kakussa.

  51. Tein tänään gluteenittoman version, jossa jauhojen sijaan 5dl vaaleaa Jytte -jauhoseosta + 1 dl riisijauhoa, soijamaidon sijaan kookosmaitoa, mausteina kaneli, inkivääri (myös vähän inkiväärisiirappia) ja itse jauhettu kardemumma. Öljynä kylmäpuristettu rypsiöljy. Muuten perusohje. Toimi erittäin hyvin tontontonton..

  52. Moikka! Osaatko sanoa kuinka moninkertaisena ohje kannattaisi tehdä, jos haluaa tehdä pellillisen? :)

  53. Superkiitokset minulta ja kuudelta muulta makutuomarilta tästä ohjeesta! Vegaanit perheenjäsenet eivät meinanneet voida uskoa korviaan kun kerroin että herkku oli täysin vegaaninen ja kysyivät heti ohjetta, tänne heidät ohjasin. =D

    Kiitos Tiina Sippula kun laitoit tontontonton vinkkiä, koska sain tietää yhden lähi-ihmisen uudesta terveyden vuoksi lääkärin määräämästä ruokavaliosta (FODMAP-rajoitteita), joka pakottaa extra-kekseliääksi…

  54. Oli tosi hyvä ohje. Vähensin vehnäjauhoista 1,5 dl ja korvasin ruisjauhoilla ja oli hyvää.
    Me sekasyöjätkin tykättiin..

  55. Hei, pitääköhän margariini sulattaa kuorrutteeseen? Olen ihan käsi leipomisessa, ja lätkäisin kylmän margariinin Tofuttin sekaan – lopputuloksena oli kokkareinen kuorrutus. Maku oli kyllä hyvä, mutta margariiniklöntit epämiellyttäviä. :D

    1. Mä onnistuin saamaan tosi kuohkean ja tasaisen kuorrutteen kun sekoitin ensin margariinin (sininen keiju) ja tomusokerin tasaiseksi massaksi ruokalusikalla ja sitten vasta på mackanin. Tämä järjestys saattaisi olla juju myös siihen ettei på mackan muutu juoksevaksi. Lisään kuorrutteeseen myös puolikkaan luomusitruunan raastetun kuoren.

  56. Moi. Voisiko kuorrutteessa käyttää tuorejuuston sijasta esim.alpron go soija valmistetta?.. kiitos hyvästä ohjeesta :)

    1. Se on koostumukseltaan aika erilaista kuin tuorejuusto, eli en nyt ihan suoralta kädeltä lähtisi välttämättä sitä suosittelemaan.

  57. Voiko kakkua pakastaa? Miten kuorrutus kestää pakastamista? Jos kuljettaa kakun autossa 2 h (
    lmastointi autossa!) Onko riski että kuorrutus helposti alkaa valumaan sittenkin?

    1. En ole itse testannut pakastamista, mutta olen kuullut, että toimii hyvin! Ilmastoidussa autossa kuorrutteella ei pitäisi olla hätää, mutta tietysti aina varmempi tehdä se paikan päällä.

  58. Onnistuisikohan tämä uunipellillä? Täytyisi saada isommalle lössille tehtyä ja pelliltä paloina tarjoiltuna tuntuisi helpoimmalta 😊

  59. Tämä on ihana, luotto ohje! Nyt omena sesongissa tuli mieleen, että voisikohan tulla hyvää jos tekisi tämän omenoilla… Oletko kokeillut?

    1. Olen kokeillut vaihtaa porkkanat omenoiksi (ehkä n. puolet raasteena ja puolet pieninä paloina), ja mielestäni lopputulos oli vähintään yhtä hyvä kuin alkuperäinen (vaikka toki tietenkin erilaisen makuinen). Kuorrutekaan ei tunnu aivan yhtä tarpeelliselta omenaversiossa, jos esim. laiskottaa tai tahtoo pihistellä.

  60. Joku jo aiemmin kysyikin, mutta kysyn uudelleen, kun en huomannut, että kukaan olisi vastannut.
    Onko kukana tehnyt tätä ihanaa kakkua muffinsseiksi? Onnistuiko? Suosituksia minkälaisiin vuokiin?

  61. Moi. Mulla jäi kuorrute tosi löysäksi, eikä millään pysynyt kakun päällä, muuten onnistui :D mitä tuorejuustoa sä käytit?

    1. Moikka! Tästä on jonkun verran keskustelua tossa ylempänä. En tiedä mistä johtuu, mutta jostain syystä joskus kuorrute muuttuu yhtäkkiä löysäksi. Mulla on käynyt näin kauratuorejuuston kanssa, mutta ei koskaan Tofutti-soijatuorejuuston kanssa, jota käytän muutenkin mieluiten leivonnassa.

      1. Apua! Tofuttia ei vissiin enää tuoda maahan. Niin kuulin Citymarketista, kun olin pyytänyt tuotetta valikoimiin.

        Luin tuolta yltä, että tämän voisi tehdä myös Oatly Påmackenista, mutta luin, että voi juoksettua.

        Tytär toivoi tätä yo-juhliinsa, ja tahtoisin tehdä takuuvarmalla ja helpolla reseptillä.

        Onko jotain muuta soijatuorejuustoa kaupoissa?

        Tai pitääkö oikeasti paikkansa, ettei Tofuttia enää tuoda?

        Kiitos. <3

  62. Moikka,
    Mistähän noin yleisesti johtuisi ettei pohja kohonnut tarpeeksi? Olikin vain puoli tuntia uunissa kun alkoi jo näyttää tummalle ja tikkuun ei tarttunut taikinaa.
    Muuten tuli maukasta, hyvä resepti! 😋

    1. En kyllä ihan heti keksi mitään muuta syytä kuin sen, että leivinjauheen mittauksessa on käynyt joku virhe?

  63. Kaksinkertainen ohje riitti hyvin kun teki uunipellille! Tuli sopivan korkea mutta ei liian. Olen kokeillut käyttää hienoksi raastettua porkkanaa ja karkeaksi raastettua myös, karkeaksi raastettu on ollut parempaa! Tulee tosi hyvä tekstuuri. Kannattaa kokeilla. :)

  64. Moi!

    Monellekohan hengelle yhdestä kakusta riittää? Kiitos.

    t. Salla

    Kun Tofuttia ei enää tuoda maahan, niin tein Creamy Sheese original soijatuorejuustosta. Hyvää tuli!

  65. Oletko kokeillut pohjaa täytettynä? Eli onko helppo puolittaa?

    1. Kiitos kysymyksestä! En valitettavasti ole testannut. Ja siitä on tainnut kulua jo varmaan ainakin viitisen vuotta kun olen edellisen kerran leiponut tätä kakkua, joten en ihan tarkkaan enää muista millainen koostumus tässä on.

  66. Huomasin että ihmiset on täällä kyselleet gluteenitonta versiota – ihanan sellaisen saa kun korvaa jauhot seoksella jossa on 1/3 mantelijauhetta, 1/3 perunajauhetta ja 1/3 leivontakarkeaa riisijauhoa (on eri kuin se nuudeleihin käytettävä tosi hieno), jälkimmäistä löytyy ainakin S-ryhmän normikaupoista ja se antaa vähän suutuntumaa kakkuun. Itse en käytä ollenkaan psylliumia yms., siitä tulee vähän murenevampaa, muttei häiritsevästi.

  67. Hei! Tämä on superhyvä ohje, mutta minullakin on kuorrute jäänyt usein liian löysäksi. Nyt testasin erään aiemman kommentoijan tapaa sekoittaa kuorrute ja onnistuin heti! Tuorejuustona minulla oli Oatlyn Påmackan.
    Kannattaa siis tehdä näin:
    1. Vatkaa sähkövatkaimella tomusokeri ja huoneenlämpöinen maidoton margariini (käytin Sunnuntai merkkistä) sekaisin niin, että massa on tasainen ja pysyy hyvin kasassa.
    2. Lisää soijatuorejuusto sekaan ja sekoita kuorrute tasaiseksi varovasti nuolijalla käännellen.

    Toimii! :-)

    1. Hei! Joo tämä ongelma ilmeisesti koskee nimenomaan kauratuorejuustoja, joita ei tämän reseptin julkaisemisen aikaan ollut ollenkaan saatavilla. Tofutin soijatuorejuustoa ei saa enää Suomesta, mutta Violifen tuorejuustolla (joka ei sisällä kauraa eikä soijaa) en ole myöskään havainnut samaa ongelmaa. Mutta hyvä kuulla, että tällä taktiikalla toimii!

  68. Hei, ehkä tyhmä kommentti, mutta tarkoitetaanko soodalla ruokasoodaa vai soodavettä? En ole niin kokenut vegaanileivonnassa, mutta olen kuullut kananmunan korvattavan joskus soodavedellä.

    1. Heippa, hyvä kun kysyit jos on epäselvää :) Tässä puhutaan ruokasoodasta. Vichyä käytän kyllä toisinaan joissain resepteissä, etenkin lettutaikinassa se toimii hyvin ja tekee reunoista erityisen rapeita. Kananmunankorvikkeena se sinällään ei kyllä toimi, eikä 1,5 tl oikeastaan vaikuta mihinkään.

  69. Hei! Osaatko sanoa, kuinka iso taikina tulisi tehdä, jos haluaa tehdä pellillisen?

    1. Moikka! Varmaankin kaksinkertaisena onnistuu ihan hyvin, tosin paistoaikaa kannattaa sitten tarkkailla.

    1. Kylmäpuristettua rypsiöljyä ei kannata missään nimessä käyttää leivontaan, sillä sen (ei-niin-herkullinen) maku tulee kaikesta läpi. Ihan tavallista rypsiöljyä tähän siis! :)

  70. Mainio resepti! Vihdoin mies sai isänpäiväksi kunnollista porkkanakakkua, kehui maasta taivaisiin. Löysin aiemmista kommenteista vinkin appelsiinimehun käytöstä nesteenä ja se toi kakkuun tosi mukavan vivahteen.

Vastaa käyttäjälle Tia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights