Metsäsienipizza

Tänään alkoi loma, joten ohjelmassa oli tietenkin pizzapäivä.


Kävimme tiistaina toistamiseen sienimetsässä ja saaliiksi sain taas ison kassillisen lampaankääpiä ja vähän vähemmän kantarelleja. Suppilovahveroitakin löytyi jo! Lampaankääpiä metsässä oli kyllä niin paljon, että niitä olisi valehtelematta saanut kerättyä jätesäkillisen jos vain olisi jaksanut kantaa – ja pakastimessa olisi tilaa.

Rantakuntokuurikin on muuten edistynyt ihan toivottua tahtia, mutta herkkujakin täytyy tietenkin syödä sopivissa määrin silloin tällöin. Ja loman aloittaminen ei ole ollenkaan pöllömpi tekosyy pizzapäivälle! Sunnuntaina aamulla lähdemmekin sitten kohti Havaijia, joten älkää ihmetelkö jos kommenttien hyväksyminen ja niihin vastaaminen kestää parhaassa tapauksessa kaksi viikkoa. (En kyllä ole viime aikoina oikein ehtinyt muutenkaan reagoimaan kaikkiin kommentteihinne, pahoittelut siitä!)

Metsäsienipizza

täytteestä riittää noin kahteen keskikokoiseen pizzaan

  • pizzataikinaa
  • 1,5-2 l metsäsieniä (käytin kantarelleja, lampaankääpiä sekä suppilo- ja kosteikkovahveroita)
  • 1 iso sipuli
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria
  • n. 3 rkl vegaanista punaista pestoa
  • Cheezly mozzarellaa
  • kuivattua oreganoa
  • tuoretta basilikaa
  1. Pilko sienet ja paista niitä paistinpannulla, kunnes neste on haihtunut. Lisää öljyä ja silputtu sipuli ja kuullota, kunnes sipuli on hiukan pehmentynyt. Mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Levitä pestoa ohut kerros pizzapohjien päälle ja levitä sieniseos pinnalle.
  3. Ripottele pinnalle oreganoa ja murusta soijajuustosta reiluja nokareita päälle.
  4. Paista 225 asteessa, kunnes soijajuusto on sulanut. Tarjoile tuoreen basilkan kera.

Olin pakastanut äkillistä pizzanhimoa varten yhden annoksen verran pizzataikinaa, mutta jos teen taikinaa varta vasten sienipizzaa ajatellen, suosittelen korvaamaan vehnäjauhoista pienen osan ruisjauhoilla. Toimii huippuhyvin sienitäytteen kanssa!

 

10 vastausta kirjoitukseen “Metsäsienipizza

  1. Namm! Tämä kuulostaa juuri siltä kuin parhaat reseptisi: helppoa, yksinkertaista ja silti persoonallista ja HYVÄÄ! Tämä kokeiluun, koska kuivattuja suppiksia on kaapissa reilusti :)

  2. Salla, tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla myös tuoreista sienistä, jos pääset sienimetsälle :)

    Yaelian, kiitos! :)

  3. Ihana resepti ja keino saada sienisato käyttöön! Itse jumitun turhan usein kastikkeisiin ja muhennoksiin.

    Tilasin muuten kirjasi ja pakko kehua. Oikein monipuolinen ja käytännönläheinen. Ihanaa että joka reseptistä on kuva!

    Nauratti kun äiti kommentoi tuota kirjaa ”nämähän ovat helppoja tehdä!” ”näitähän aineksia mulla on kotona!” Se vegaanikokkailu ei olekaan niin mystistä :D

  4. Liisa, ihana kuulla! Vegaanikokkailu ja varsinkin leipominen on tosiaan monesti todella helppoa ja onnistuu ihan varmasti keneltä vain :)

  5. Voisitko kertoa vegaanipizzan ohjeen. En myöskään voi syödä mitään metsäsieniä, sillä saan hirveät vatsakivut. Ainoastaan herkkusieniä! En tiedä kylläkään mistä on kysymys? Joku sanoi minulle että se olisi sienisokeri!

    1. Olen joskus kuullut muualtakin, että sienet aiheuttavat vatsakipuja ainakin suurissa määrissä syötynä. Onneksi mulle ei ole ilmaantunut vastaavaa vaivaa… Chocochilistä löytyy kyllä muutamia pizzaohjeita, hakutoiminnon avulla tai pastat ja pizzat -kategoriasta.

      1. Tuli vielä tässä mieleen kun aloittelen tätä vegaani-ruokavaliota että mitä syöt itse aamiaiseksi, lounaaksi, illalliseksi, iltapalaksi? Entäs välipalat? On vähän vaikeaa valita kasvisruokavalion jälkeen. Silloin söin myös kananmunia, kalaa ja maitotuotteita. Milläs korvaan paistetun munan?
        P.S Sienille olen niin allerginen että jos syön vaikka murun tattia, niin voisi” kävellä suoraan teho-osastolle”, niin ovat kovat kivut! Eli ei ole siis määristä kysymys.
        Kiitos taas kerran vastauksesta, myös edellisestä.

Vastaa käyttäjälle Yaelian Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights