Korianteriherkkusienet

Tämä sieniherkku löytyi tänä vuonna meidän joulupöydästämme, mutta voisin kuvitella näiden sienten toimivan erinomaisesti myös esimerkiksi uuden vuoden juhlaruokien joukossa.


Meillä oli tänä vuonna pienimuotoinen kahden hengen joulupöytä, josta löytyi muun muassa lanttu- ja porkkanalaatikoiden (kiitos äidille, en olisi itse ehtinyt tehdä!) lisäksi kahdella eri reseptillä tehtyä seitankinkkua, kaupasta ostettua seitanchorizoa, Vegekaupan hasselpähkinätofua ja näitä sieniä. Seitankinkun paistoin pakastimeen jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta aattona testasin vielä toista reseptiä, joka oli ehkäpä vielä parempi kuin tuo aikaisemmin käyttämäni kinkkuresepti.

Tässä kuitenkin tämä sieniohje, joka käy mainiosti syötäväksi myös joulun jälkeen :)

Korianteriherkkusienet

  • 200 g ruskeita herkkusieniä
  • 2 tl punaviinietikkaa
  • 4 rkl öljyä
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 tl kokonaisia korianterinsiemeniä
  • mustapippuria myllystä
  • 2 kourallista tuoretta korianteria
  1. Halkaise herkkusienet.
  2. Sekoita yhteen punaviinietikka, öljy ja suola. Murskaa korianterinsiemenet morttelissa ja lisää ne sekä mustapippuri öljyn joukkoon.
  3. Yhdistä öljyseos ja sienet. Lisää joukkoon vielä silputtu korianteri. Anna maustua yön yli jääkaapissa.

5 vastausta kirjoitukseen “Korianteriherkkusienet

  1. Nam! Täytyy ehdottomasti kokeilla.
    Mutta käytitkö tähän tuoreita (=raakoja) herkkusieniä vai kokonaisia tölkkisieniä (=kypsiä) ???

  2. Mä vaan, tuoreita tietysti :) Se tölkkikama on ihan kamalaa, kannattaa pysyä niistä mahdollisimman kaukana. Eikä ne jo valmiiksi liemessä lilluvat sienet enää ime kunnolla marinadia.

  3. Nämäkin pääsivät anoppilassa joulupöytään, tosin maalaiskaupasta ei ruskeita herkkusieniä, punaviinietikkaa, kokonaisia korianterinsiemeniä eikä tuoretta korianteria löytynyt :’D joten sovelsin tavan herkkusienillä, omenaviinietikalla, jauhetulla korianterilla ja tuoreella persiljalla. Maistui ihan semihyvältä, varmasti parempaa jos vaan oikeat ainekset löytyy.
    Jos teksin kotona tätä, milläköhän saisi murskattua mortterin sijaan nuo korianterin siemenet?

    1. Suosittelen kyllä morttelin hankintaa, pieniä sellaisia saa halvallakin. Mulla on sellainen melko pieni puinen mortteli, joka ei muistaakseni maksanut edes kymppiä ja on palvellut ihan hyvin. Siemenet saa kyllä tarvittaessa murskattua vaikka puisen kauhan ja kulhon avulla, tai hätätapauksessa vaikka lusikalla. Tai laita mausteet muovipussiin ja hakkaa kaulimella. Vain mielikuvitus on rajana ;)

Vastaa käyttäjälle Katarina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights