Jäälatte mantelimaidosta

Alprolta tuli vähän aikaa sitten kauppoihin uusi mantelijuoma. Siitä syntyy myös ihana jäälatte, jonka toinen juju on kahvista tehdyt jääpalat.


Havaijilla sai melkein jokaisesta kahvikojusta jääkahvia eli mustaa kahvia jääpaloilla. Se oli ihan älyttömän hyvää ja pehmeän makuista (kuten paikallinen kahvi muutenkin). Aika monesta paikasta sai juomansa vielä kahviin tehdyillä jääpaloilla, jolloin juoma ei päässyt laimenemaan niin äkkiä. Suomalaisena voi ajatella miten hirveän makuista kahvia joku kylmä juhlamokka on, joten täällä ei peruskahvia oikein voi juoda jääpaloilla höystettynä. Espressosta ja erilaisista kasvimaidoista sen sijaan saa ihania kesäjuomia kofeiinivajeen paikkailuun ja makuja on helppo muutella makusiirappien ja eri maitojen avulla. Kannattaa kokeilla myös suklaasoijamaitoa tai hasselpähkinämaitoa!

Jäälatte mantelimaidosta

  • annos espressoa
  • 2 dl mantelimaitoa
  • vaahterasiirappia tai makusiirappia
  • kahvista tehtyjä jääpaloja
  1. Keitä espresso.
  2. Kaada kahvi ja maito laseihin jääpalojen päälle.
  3. Mausta siirapilla.

Jos haluat vähän miedomman makuista kahvijuomaa, kannattaa kokeilla kahvijääpaloja ja mantelimaitoa yhdessä, ilman muuta lisättyä kahvia. Toimii!

18 vastausta kirjoitukseen “Jäälatte mantelimaidosta

  1. Kahvista tehtyjä jääpaloja, nerokasta! Mä olen kahvini suhteen hifistelijä, mulle ei kelpaa se sellainen tavallinen vaaleapaahtoinen liru mitä täällä kahviksi sanotaan. Mokkapannu on siis suurin ystäväni :) Onko sulla muuten kokemusta, kuinka hyvin kasvimaidot vaahtoaa maidonvaahdottimella?

  2. Hanna, joo mäkään en koske pitkällä tikullakaan niihin suomalaisiin litkukahveihin. Juon siis kotona vain espressoa, jonka keittelen mutteripannulla.

    Soijamaito vaahdottuu itse asiassa paremmin kuin lehmänmaito, mutta riisi-, kaura- ja erilaiset pähkinämaidot eivät oikeastaan vaahdotu.

  3. En juo kuumaa kahvia, mutta frappuccino sitäkin enemmän! Starbucksin dark mocha frappuccino on herkkua!

  4. Soija-ja mantelimaito vaahtoutuu yhtä hyvin. Ainoa ongelma on mikrovaahdon valmistaminen esim. cappuccinoon. Kasvismaitoihin jää helposti liian isoja kuplia.

  5. Laura, muistaakseni oon itse joskus aikoja sitten testannut jotain pähkinämaitoa, joka ei vaahdottunut yhtään. Mutta tarkemmin ajatellen, voi olla että se olikin jotain riisi- ja pähkinämaidon sekoitusta. Hyvä tietää, että mantelimaitokin toimii!

  6. Juuri tuolla tavoin teenkin aina jääkahvin,ja postasinkin siitä pari vuotta sitten.,Vaahto on paljon parempi kuin noin tekee ja muutenkin kiva tapa tehdä jääkahvia.Ihana kuva!

  7. Oiskohan sellainen brasilialainen kahvi kun Pilao (ainakin isot K-kaupat myy) lähinnä tuota Hawaiin kahvia? Se on todella tummaa, hyvin vähän happoista ja aika erilaista kuin yleisimmät tummapaahtoiset suodatinkahvit.

  8. Testasin myös tuota mantelimaitoa, kun tavallaan käytän Alpro Soyan light-soijamaitoa ja oli kyllä ihan positiivinen yllätys. Tykkäsin mausta tosi paljon ja menee kyllä ihan samalla lailla vegaanin juomana kuin tuo soijamaito.

  9. Minä ainakin huomasin,että kun käytin kahvijääpaloja,niin juomaan tuli vaahtoa pinnalla(käytin itse tehtyä mantelimaitoa tai manteli-cashewmaitoa.

  10. ainos, kuulostaa mielenkiintoiselta, täytyypä testata joskus! Oon kyllä silti espressoihmisiä, mutta totahan voisi ostaa vaikka ”vieraskahviksi”, jos se osoittautuu hyväksi :)

    Saara, soijamaidossa on enemmän proteiinia, joten varmaan jatkossakin käytän sitä arkimaitona. Ja soijamaito on paremman makuista lämpimänä!

    Yaelian, tämä kaupan maito ei kyllä vaahdonnut yhtään (ellei sitten varta vasten sitä vaahdota).

  11. Tätä jäälattea on kyllä pakko kokeilla, hmmm! Rauman ihanassa Sali-kahvilassa saa cappuccinon soijamaidosta tehtynä :) Muualla en olekaan törmännyt!

    1. Sassa, soijamaitoa saa kyllä melkein kaikista isompien kaupunkien kahviloista, ja aika usein muualtakin kunhan vaan kysyy :) Listalta sitä ei yleensä oikein mistään löydä, mutta tiskin alta saa yllättävän monesta paikasta! Robert’s on muuten vähän aikaa sitten aloittanut yhdessä Alpron kanssa ihan kampanjan, siihen taisi kuulua pari erilaista soijamaitoon tehtyä kahvijuomaa.

  12. Alprolta on tullut markkinoille soijamaitoa, joka kestää paremmin kuumaa nestettä eli ei juoksetu niin hyvin. Huono puoli on se, että sitä saa vain tukusta.. mutta se toimii parhaiten kahvijuomissa siis niissä kuumissa..

  13. tommi, harvoin tavallinenkaan soijamaito juoksettuu, jos sitä laittaa reilusti ja käyttää kunnon kahvia. Juhlamokka ja pieni liru soijamaitoa on aina huono yhdistelmä ;)

  14. jep totta et sitä maitoa kandee olla tarpeeksi :) toi uus oli vaan laadullisesti parasta ku tekee lattea tai mokkaa tms.. ja tuo oma kahvimaku on yleensä itelläkin aina espressoa juhla mokan voi jättää muille..

  15. Voi, tätä on pakko jossain vaiheessa kokeilla! :) Itse en ole ollut tietoinen tuosta mantelimaidosta, mutta nyt kun siitä täältä luin, pitää ihan mielenkiinnosta käydä ostamassa. Muutenkin blogistasi löytyy ihanan herkullisia reseptejä joka makuun, jatka samalla tavalla! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights