Muutama sana kommentoinnista

Olen ihan tietoisesti pitänyt Chocochilistä poissa kaiken eläinten oikeuksista paasaamisen (en kyllä harrasta sitä muutenkaan, ei sillä) ja kaiken muunkin paasaamisen, mutta nyt on pakko vähän avautua. Tänne on jostain syystä viime aikoina alkanut tulla paljon kyselyitä voiko esimerkiksi soijatuotteen x korvata maidolla/jogurtilla/rahkalla ja hehkutusta siitä, kuinka joku resepti toimi erinomaisen hyvin, kun siihen lisäsi vähän juustoa tai kermaa. En oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua, mutta nyt se herne meinaa olla jo nenässä.


Jos nyt aloitetaan siitä, että en ole vegaani sen takia, että pitäisin eläintuotteita pahan makuisina, vaan pidän niiden syömistä epäeettisenä. Siitä syystä en mielelläni vegaaniruokablogissa jakele minkäänlaisia neuvoja eläintuotteiden käyttämiseen tai edes halua käydä keskustelua siitä, miten lehmänmaito toimii muuten vegaanisessa sacherkakussa tai voisiko siihen vegaaniseen kakkutaikinaan sittenkin laittaa muutaman kananmunan. Ja jos nyt olen syönyt vegaanista ruokaa viimeiset 11 vuotta, niin tietämykseni eläinperäisten tuotteiden käyttäytymisestä ruoanlaitossa on muutenkin melko heikoilla kantimilla. Netti on pullollaan leivonta- ja ruokareseptejä, joissa käytetään eläinperäisiä ainesosia, joten en oikein edes ymmärrä miksi ihmiset tulevat tänne kyselemään vegaanilta neuvoja, miten vegaaniset tuotteet voisi korvata eläinperäisillä. En tietenkään voi enkä haluakaan vaikuttaa siihen, miten blogissa julkaisemani reseptit jatkojalostuvat kunkin keittiössä. En kuitenkaan oikein käsitä, miksi kukaan luulee minun haluavan tietää jos resepti on testattu ja siitä tuli oikein makoisaa pienellä kerma-/juusto-/jauhelihalisäyksellä?

Ymmärrän sen, että ihmisillä on allergioita ja muita ruokavaliorajoitteita, mutta vegaaniruokablogissa olisi huomattavasti mukavampaa käydä keskustelua siitä, millä kasviperäisillä vaihtoehdoilla voisi esimerkiksi korvata jonkun soijatuotteen, jos on niille yliherkkä.

Olen itsekin ollut sen verran hienotunteinen, etten väkisin syötä täällä kenellekään eläinoikeuspropagandaa, vaan kokkaan täällä pelkästään hyvää vegaaniruokaa ja jätän teidän harteille mitä resepteille tapahtuu jatkossa. Minulle on myöskin aivan sama mitä kukin syö, ja sitäpaitsi elänhän itsekin sekasyöjän kanssa saman katon alla. Toivoisin kuitenkin hienotunteisuutta myös sieltä suunnalta sen verran, että kunnioittaisitte minunkin arvovalintojani ja jätätte omaan tietoonne sen, jos resepti ei enää ole ihan yhtä eläinystävällinen kuin täältä lähtiessään.

Ajatuksia?

42 vastausta kirjoitukseen “Muutama sana kommentoinnista

  1. Oh, olen usein ihaillut sun diplomaattisia ja kärsivällisiä vastauksia noihin kommentteihin! Hyvä Elina!

  2. Hyvä Elina! Noin sitä pitää :)

    Vaikka on mahtavaa, että sekasyöjätkin ovat löytäneet blogisi ja pitävät reseptejä herkullisina, voivat he siitäkin huolimatta kunnioittaa sinun arvojasi, ja syytä, miksi perustit yleensä koko blogin.. Jos kyseessä on VEGAANIruokablogi, niin oletettavasti siellä on juuri VEGAANISIA ruokareseptejä ;)

  3. Haha, voin ymmärtää että meinaa mennä herne nenään. Näin ulkopuolisena vaan naurattaa moinen käytös mutta voin kuvitella että jos olisin blogin pitäjä ja joutuisin lukemaan näitä kommentteja kerta toisensa jälkeen niin oisin kirjottanu astetta agressiivisemman tekstin siitä.

    Itse en ole vegaani mutta ei tulis kyllä pieneen mieleenkään lähteä kertomaan sulle siitä että kuinka ihanaa tuosta kasvispadasta tulikaan kun laitoin sinne jauhelihaa :D. Toisaalta en kyllä muuta reseptejäs muutenkaan, musta on ihana tehdä vegaaniruokaa. Osaan tehdä hyvää kasvisruokaa mutta vegaaniruokien tekeminen on just semmosta ohje toisessa kädessä-meininkiä.

  4. Itsekin pyrin välttämään kaikenlaista fanaattisuutta, sillä kun ei yleensä kovin pitkälle pötki. Hyvä asenne siis.

    Mutta taatusti minuakin ärsyttäisi, jos joku kävisi ”meillä” hehkuttamassa eineksiä tai muuta roskaa. Vaikka en ”einesvastaisuutta” blogissa juurikaan tuo esille. Ymmärrän harmisi hyvin, vaikka olenkin sekasyöjä ja soija- sekä pähkinäallerginen.

    Olen saanut täältä loistavia vinkkejä ja reseptejä erityisesti maidottomiin ruokiin, soijanhan voi korvata kasviperäisestikin aika helposti. Kiitos siis nimenomaan vegaaniruokablogista, hyvistä resepteistä ja leppeästä tunnelmasta! :)

  5. Hienosti kirjoitettu Elina. Luulenpa, että ihmiset eivät vain tule ajatelleeksi asiaa tältä kantilta (niin hämmästyttävää kuin se onkin). Siksi onkin tosi hyvä, että tuot näkökohdan esiin. Kiitos resepteistä, olen oppinut paljon ja innostunut veganismista ja kasvisruoasta.

  6. Koita jaksaa! En itsekään ymmärrä miksi tänne pitää tulla kertomaan jos on itse käyttänyt eläinperäisiä tuotteita. Olen lakto-ovo, mutta teen silti ruuat reseptiesi mukaan. Ja jos nyt en joskus tekisikään niin en taatusti tulisi tänne sitä kertomaan.

    Olen myös pitänyt kiihkottomasta linjastasi tässä blogissa, puhukoon hyvä ruoka puolestaan :)

  7. Hei,

    Arvostan blogissasi juuri sitä, ettei se huuda olevansa vegaaniblogi. Vaikka kuinka haluaisin, että ihmiset heräisivät eläintenperäisen ravinnon epäkohtiin, eläinoikeuksista paasaaminen ei valitettavasti ole se pitkälle kantavin vaihtoehto. Tie sydämmeen käy edelleen vatsan kautta ja olen huomannut, että suurimman muutoksen saan aikaan tarjoilemalla vaivihkaa herkullista vegaaniruokaa. :)

  8. Omasta mielestäni on epäkohteliasta ja muutenkin aika epämääräistä käytöstä tulla toisen blogiin mainostamaan, miten ruuasta tuli vielä parempaa lisäämällä siihen jotain ainesosia, joita blogissa tietoisesti vältetään. Vähän sama kuin lähettäisi gluteenittomia ruokaohjeita sisältävään blogiin kommentin, jossa hehkuttaisi miten hyvää ruuasta tuli tavallisilla jauhoilla. En itsekään ole vegaani, vaan käytän kasvisruokavalioni lisäksi toisinaan maitotuotteita. Arvostan pitkäpinnaisuuttasi ja asiallisuuttasi ja muutenkin kiitokset hyvästä blogista!

  9. Heh. Tsemiä ja kiitos hyvästä blogista!

    Itse olen ollut yli 20 vuotta lakto-ovo, viimeiset vuodet erittäin vegaanipainotteinen ja löysin blogisi, kun leivonnan ystävänä etsin hyviä vegaanisia leivontareseptejä. Itse pidän myös erittäin omituisena, etteivät kaikki ymmärrä blogisi eettistä taustaa, tai jos eivät ymmärräkään, niin onko aivan välttämätöntä tuoda se esiin täällä.

    Nyt kun kommentoinnin makuun pääsin, niin kysäisen (en tiedä oletko jo aiheesta puhunut täällä) miksi tunnut käyttävän soijamaitoa kauramaitoa mieluummin? Vai olenko vain onnistunut aina bongaamaan ne reseptit, joissa on soijamaitoa? Käyttäytyykö se jotenkin eri tavalla leivonnaisissa? Itse suosin kauramaitoa ja olen sitä yleensä käyttänyt myös sinun reseptejä kokeillessani, hyvin on mielestäni toiminut :).

  10. En ole kommentointia juuri seurannut, mutta ymmärrän turhautumisen täysin. Siksi haluankin kertoa miten paljon olet innostanut minua ruuanlaittoon ja miten pettämättömiä reseptisi ovat. Lakto-ovona viihdyin 1996-2008 ja vegaanina pian jo 4 vuotta ja blogistasi on ollut suuri apu.

    Esimerkkinä voin kertoa etsineeni ja kokeilleeni useita kuppikakkureseptejä ja vihdoin netin uumenista kaivoin muutaman kelvollisen. Ja kuinka ollakaan, ne olivat sinun. Resepti on muunneltavissa ja se toimii vaikka makuja vaihteleekin (ei eläinperäisiin tiettykään).

    Pidän tyylistäsi vaikuttaa, ja pystyn sinun ansiostasi vaikuttamaan samalla tavalla. Jos yhden toiveen saisi esittää, niin se olisi toinen reseptikirja.. vaikka onhan täällä blogissa vielä testattavaa, ei sillä :)

    Ja soijattomille: olen alkaneesta soijayliherkkyydestä johtuen kokeillut leivonnaisia sekä ruuanlaittoa myös kauravalmisteilla ja hyvin on toiminut. Ainoastaan soijajogurttia en ole korvannut sen mainioiden hyytymistekijöiden vuoksi.

    Maustamatonta kaurajogurttia kuitenkin odotellen: Kivinen

  11. Kiitos blogistasi ja resepteistäsi. Arvostan kovin sitä, että meillä on luotettavia ja herkullisia vegaanireseptejä. Jatka vain samalla linjalla!

  12. Kiitos kaikille kommenteista! :)

    Eko-Esko, soijamaidon käyttö on mun keittiössä yleisempää ihan siitä syystä, että se maistuu parhaalta kahvin joukossa ja sen takia sitä on aina kaapissa. Ja käytän sitä kyllä myös sen vuoksi, että siinä on enemmän proteiinia. Kauramaito on kyllä tosi hyvä vaihtoehto moniin juttuihin, ja oonkin viime aikoina yrittänyt muistaa kirjoittaa resepteihin soijamaidon sijaan ”kasvimaitoa”, niin kaikki voi sitten käyttää just sitä mitä kaapissa yleensä sattuu olemaan.
    Soijamaidossa on kyllä joitakin hyytymisominaisuuksia ja se on täyteläisemmän makuista, mutta useimmiten sillä ei oo suurta merkitystä mitä kasvimaitoa käyttää.

    Elina, toinen kirja on kyllä jo hautumassa, mutta aloin keväällä opiskelemaan ja käyn samalla töissä, niin aika ei nyt enää riitä keittokirjan kirjoittamiselle. Heti kun tahti vähän hiljenee, ajattelin ryhtyä pakertamaan sen parissa :)

  13. Samaa olen ihmetellyt, että miksi ihmeessä pitää tulla tänne kyselemään maito/kananmuna/lihajuttuja, ei mitään järkeä. Tollaset off topic kommentit voi jättää huomiotta kokonaan..

    Sulla on kyllä hyvä asenne, jatka samaan malliin :) Tämä on tosi inspiroiva blogi.

  14. Todella asiallisesti esitit kantasi, ja mielestäni olet aivan oikeassa.

    Olen melko uusi blogisi seuraaja, 14 vuotta lakto-ovo-vegetaristiuraa takana, ja vasta nyt minulle on valitettavasti pikkuhiljaa valjennut, miten olen kaiken aikaa omia arvojani pettänyt käyttämällä maito- ja munatuotteita.

    Joten vegaanin suuntaan ollaan menossa meillä, ja koska se ei piintyneistä tavoista johtuen varsinkaan leivonnan osalta ihan ilman apua onnistu, olen todella kiitollinen sinulle ja muille netistä löytyvistä houkuttelevista ohjeista!

    Tänä viikonloppuna aion kokeilla yhtä lettureseptiäsi, tai taisi olla isäsi peruja.

  15. Hei Elina!

    Blogistasi on ollut paljon apua itselleni, sekä äidilleni joka on hieman peukalo keskellä kämmentä aina vegaani leivonnaisia kokkaillessaan. Blogisi kuuluu ehdottomiin lemppareihin, osaat kirjoittaa todella lämpimästi ja sinua on siksi ilo seurata!

  16. Moi,

    hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja.

    Pitkänä aasinsiltana tuohon soijan korvaajiin vegaaniruokavaliossa, Palkuainen-niminen yritys valmistaa tempehiä härkäpavusta, herneestä ja lupiinista. Vähän heikohko jakeluverkosto näyttäs vielä olevan, mutta ainakin minua kiinnostaisi kovasti kotimainen soijankorvike. Toivottavasti ottaa tuulta alleen tämä!

    Jatka Elina samaa linjaa, olet loistava :)

  17. Kiitos Elina upeista ruokaohjeista!Olen itse ollut vegetaristi/vegaani jo 37 vuotta. Kun aloitin,eläinproteiinia korvaavia tuotteita ei juurikaan ollut. Noin kymmenen vuotta sitten jätimme kokonaan myös maito ja juustotuotteet pois,kun markinoille alkoi ilmestymään korvaavia totteita.Hyvä niin.
    Seuraamme poikani kanssa blogiasi jatkuvasti ja usea ohje on pelastanut päivämme:)

  18. Oon ihan samaa mieltä, että kummia noi kommentit siitä, että ihmiset ovat vaivautuneet tulemaan vegaaniseen ruokablogiin asti ja sitten käyttävät eläinperäisiä tuotteita korvaamaan vegaanisia raaka-aineita.

    ”Ai ihanko tosiaan voi soijakermavaahdon sijaan käyttää lehmänmaitovaahtoa? WAU!”

  19. Komppaan kaikkia edellisiä! Enkä käsitä miten oletkin jaksanut pysyä niin kärsivällisenä – respect! Sulla on varmasti Suomen paras vegaaniruokablogi jota on ilo seurata – kuvat on myös aina tosi onnistuneita ja professionaaleja.

  20. Ihan ymmärrettävä päänavaus. Toivottavasti sellaisten kommenttien vastapainoksi tulee myös sellaisia, joissa lukija kertoo innostuneensa testaamaan vegaanikokkausta sinun ansiostasi. Ainakin minulle blogisi löytäminen oli takuulla osasyy siirtymisessä pesco-vegetaristista vegaaniksi 1,5 vuotta sitten :)

  21. Kiitos taas ihanista kommenteista!

    Tiina, noita Palkuaisen tuotteita oonkin jo ehtinyt bongaamaan Vegekaupasta, mutta en ole vielä ostanut testattavaksi. Täytyy maistaa pikapuolin :)

  22. Itsekin tykkään, ettet paasaa, koska moni sekasyöjäkaverini tuntee sen ärsyttävänä (ja minä myös toiseen suuntaan) jos joku alkaa paasaamaan kun yritetään syödä.

    Omaa itsetuntoani olet nostanut monilla resepteilläsi, koska pitkään vegaaniruokani oli aika mautonta ja sain siitä myös sekasyöjiltä kommenttia. Nyt sentään kelpaa kokkaukset koko perheellekin.

  23. Luulen, että kyse on vaan ajattelemattomuudesta. Olen varmaan itsekin joskus, kun en ollut vielä kauan blogiasi seurannut, kommentoinut juuston käyttämisestä linssiperunavuoassa. Mieleeni ei jostain syystä tullut kirjoitushetkellä, että kirjoittaja on vegaani eikä näin ollen halua kuulla maitotuotteista sanaakaan blogissaan. Johtuu varmaan siitä, että itse en ole vegaani, vaan käytän myös maitotuotteita, munia ja harvoin jopa lihaakin, mutta näitä aina luomuina. Suosittelisin silti ottaan mahdollisimman rennosti tän asian suhteen, aina kun voi olla uusia ajattelemattomia lukijoita. Tuskin kukaan tarkoituksella vegaanille hehkuttaa asioita joita hän ei pidä eettisinä.

  24. Edellisestä kommentista pisti silmään yksi asia: vaikka aina voikin olla liikkeellä ”uusia, ajattelemattomia lukijoita”, mielestäni blogin pitäjän ei silti tarvitse vain ohittaa kaikkia kommentteja, jotka tahallaan tai tahattomasti ovat ristiriitassa blogin edustaman arvomaailman kanssa. Joskus on paikallaan myös huomauttaa, että blogissa esiteltyjen asioiden, tässä tapauksessa reseptien takana voi olla arvoja ja tietoisia valintoja, joista halutaan pitää kiinni, eikä sen ymmärtäminen ole mielestäni lukijaltakaan liikaa pyydetty. Elinalla on tekstissään hyvä, rakentava ote ja mainio, inspiroiva blogi – kiitos niistä!

  25. Kiitos asiallisesta kirjoituksesta!

    Jokaisen oma asiahan se on, vaikka itsekseen sinne respetiin heittelisi pieniä mummoja, mutta sen verran voi toisen arvomaailmaa minunkin mielestäni kunnioittaa, että pitää sen ihan omana tietonaan.

    Välillä ne leukaperät tuppaa vähän löystymään, ja ystävälliseksi tarkoitettu ”vinkki” (”He muuten, tähän voi lisätä myös jauhelihaa!”) muuntautuu ehkä hieman epäasialliselta vaikuttavaksi kommentiksi.

    No, toivotaan että kommentoijat huomaavat asian ristiriitaisuuden ja pysähtyvät ajattelemaan.
    Kiitoksia ihanasta ja raikkaasta blogistasi :)

  26. Ihan oikeassa olet, you go girl!

    Ja sanonpa samalla kun niin harvoin blogeja kommentoin, että suurkiitos blogisi ja kirjasi resepteistä! Tämä tumpelovegetaristikin on niillä onnistunut monta hyvää ateriaa loihtimaan.

  27. Tämä blogi on ihana, kun ohjeet ovat selkeitä ja ei tarvitse miettiä mitään ”millä tuon voi korvata”- juttuja. Sekasyöjä blogeja on vaikka kuinka, näitä helmiä vegaaniblogeja taas vähän! Yleensä kun ohjeita hakee, niin huomaa, että helpointa on hakea niitä suoraan täältä :) Äsken juuri tsekkasin mitä laitat kantarellikastikkeeseen ja huomasin, että samat jutut kuin minä.

    Noita Palkuaisen tuotteita minäkin odottaisin testaukseen.. Itse en ole vielä kokeillut, mutta mielenkiintoisilta vaikuttavat…

  28. Aivan oikein avautua aiheesta. Itse olen sekasyöjä, ja siksi kaapistani löytyy helpommin tavallisia maitotuotteita kuin vegaaniversioita. Siksipä useimmin täältäkin bongattuihin ohjesiin niitä päätyy. Eipä vaan tulisi mieleenkään tulla kommentoimaan täällä tyyliin ”kokeilepa sinäkin!”. Kuten joku muukin jo kommentoi, todella epäasiallista.

    Lopuksi vielä haluaisin kiittää upeasta blogista. Vaikka eläinkunnan tuotteita syönkin, en halua joka päivä niitä käyttää ja täältä löydän kasvispäiville herkullisia ruokaohjeita.

  29. Moi! Olen jo pitkään lukenut blogiasi ja se on ihan lempparini. Itsekin teen vain vegaaniruokaa ja blogistasi on löytynyt vuosien varrella monia huippuja ohjeita. Monesti kommenteissa olen ihmetellyt kuvaamasi kaltaisia kommentteja, joten kirjoituksesi oli mielestäni aivan paikallaan ja sai toivottavasti monet ajattelemaan kommenttejaan uudelta kantila. Pelkäänpä kuitenkin, että nämä viestit eivät lopu kirjoituksestasi huolimatta, sillä kaikki kommentoijat/blogisi lukijat eivät välttämättä edes ymmärrä lukevansa vegaaniblogia! Monet varmasti tulevat blogiisi siten, että googlettavat jotain reseptiä ja päätyvät suoraan tiettyyn blogaukseen, ja lukevat vain reseptin tutustumatta blogiin sen enempää ja ymmärtämättä bloggaajan ideologiaa. (Yläbannerissa lukee isolla vegaaniruokablogi, tiedän… Haluan silti uskoa että ainakin osa näistä kommentoijista on ollut vain ajattelemattomia!) Itsekin tulee usein vierailtua blogeissa googlen kautta ja voin kuvitella että tällainen kämmi voisi kyllä käydä minullekin, ei eläinperäisten tuotteiden kanssa mutta vaikka raakaruokavaliota noudattavan bloggaajan suhteen.. Tosin eihän kyseessä ole vastaava eettinen valinta, joten vertaus on vähän ontuva.

    Pointtina tässä kommentissa oli se, että tämä kirjoituksesi oli mielestäni hyvä tarkennus, jonka toivottavasti monet lukevat! Mutta todennäköisesti satunnaiset vierailijat pitävät huolen että tätä eläinperäistä tuunausta saa sietää vielä tämän jälkeenkin…

  30. Hei!
    Saavuin tänne soijarouhereseptejä googletellessa ja en olisi tajunnutkaan tätä vegaaniblogiksi, ellen olisi kiinnostunut erään reseptin perusteella lukemaan enemmänkin. Joten olisin hyvinkin ajattelemattomuuttani saattanut testata reseptiä ja sitten kertoa kommentoidessa, että mukavasti meni sekaan myös jugurtinjämät jääkaapista tmv. Voisin siis hyvin helposti uskoa, että valtaosa tuollaisista kommenteista on ajattelemattomuuttaan kirjoitettua – ja näin ollen niitä kommentteja tulee jatkossakin olemaan blogin ollessa kuitenkin esim. hakutuloksissa näin näkyvä. Pitää sanoa sekin, että tajuaisin kyllä olla sekasyömisiäni ”hehkuttelematta”, jos tajuaisin blogin vegaaniuden. Ehkä jotkut eivät, mutta herätköön he sitten tähän (asialliseen) viestiisi.

  31. Hei!

    Törmäsin blogiisi muutama kuukausi sitten, mutta en ensin edes tajunnut sinun tekevän vain vegaaniruokaa. Selasin vain reseptien nimiä, enkä edes lukenut kunnolla blogisi kuvausta. Innostuin joistakin resepteistäsi ja siksi jäin seuraamaan blogia.

    Itse ajattelen blogien kommentoinnin olevan kommentointia kyseisestä reseptistä. Harvoin itse luen kommentteja, mutta jos luen niin haluan tietää lisätietoa reseptistä. Usein näissä kommenteissa onkin vaihtoehtoisia tapoja tehdä ruoka. Kommentit ovat hyvä tapa antaa lisätietoja muille lukijoille, ei niinkään välttämättä sinulle. Mutta ajattelen myös, että ehkäpä bloginpitäjä tulisi iloiselle mielelle, kun hänen omaa reseptiään on ajateltu ja tekijä on tehnyt siitä omanlaisensa.

    Asioita voi ajatella monelta kantilta. Itselleni tuli hieman huono mieli tästä postauksesta. Haluasin vain niin kovasti, että ruokaa ajatetaisiin ruokana, ei arvoina. Kukaan ei varmasti halua kyseenalaistaa sinun arvojasi. Mutta eivät sekasyöjät tarkoita mitään pahaa jaellessaan omia neuvojaan.

    Mutta hyviä kokkaushetkiä sinulle! Minä taidan siirtyä muihin blogeihin :)

  32. Kiitokset jälleen kommentoijille! :)

    Ajattelin kyllä jatkaa Chocochilin linjaa juuri sellaisena kuin se on ollut tähänkin asti, tämä nyt oli vain tällainen sivuhuomautus.

    Susa, asioita voi tosiaan ajatella monelta kantilta. Minullekin ruoka on ruokaa niin kauan, kuin voin välttää mahdollisimman pitkälle tappamasta ketään omien makunautintojeni takia. Ja mitä siihen pahaan mieleen tulee, niin kyllä mullakin vähän tuli sellainen; tuotantoeläinten puolesta joka päivä.
    Chocochili on kuitenkin mun blogi, ja ajattelin pidättää itselläni oikeuden jatkossakin kirjoittaa tänne ihan mitä haluan, ihan mistä haluan. Toivottavasti mahdollisimman moni pysyy kyydissä, mutta kaikki voivat onneksi myös vapaasti valita mitä blogeja haluaa seurata. Toivottavasti sinutkin kuitenkin nähdään täällä myös jatkossa :)

  33. Patalaiskana ihmisenä ruokavalioni on aiemmin koostunut riisistä, hernemaissipaprikasta ja ruisleivästä. Oikein hurjalla tuulella ollessani olen leiponut sämpylöitä. Joskus vuosi, kaksi sitten löysin tieni tänne. Nyt on kokeitu shepherd´s piet, keitot, pullat ja piirakat, viimeksi tuliset suppilovahveropyörykät. Lihansyöjämies on useaan kertaan ihmetellyt, mikä ihme minuun on mennyt kun kokkailen niin usein kaikkea herkullista..mitäs siihen voi sanoa muuta kuin että on löytynyt niin mahtava blogi, että ei vaan voi olla kokkaamatta.

    Susalle sanoisin, että ruoka ei todellakaan ole vain ruokaa, vaan ruoka kertoo paljon olennaista arvoistamme ja prioriteeteistamme. Elämme aikaa, jolloin ruoantuotanto tuhoaa enemmän planeettaamme kuin liikenteen saasteet, eläimet on alistettu pelkiksi kidutetuiksi koneiksi ja suuri osa ihmisistä näkee nälkää samaan aikaan kun toiset heittävät ruokaa tonnettain kaatopaikalle, puhumattakaan kaikista niistä myrkyistä mitä ruokaan nykyään tungetaan kuluttajien terveyden uhalla. Ruoka ei ole eikä ole koskaan ollut pelkkää ravintoa, se on vallankäytön väline ja monessa mielessä oiva indikaattori ihmiskunnan moraalisista aatteista. Chocochilin kaltaiset blogit valavat minuun uskoa paremmasta huomisesta, uskoa jota on usein hankala ylläpitää jokapäiväisessä elämässä.

    Elina, keep on rocking!

    1. Agreed 100% Tätä asiaa ei olisi voinut enää paremmin ilmaista, wau! Ei tosiaankaan kiinnosta vegaaniruokaresepteihin ”parannusvinkeiksi” eläinperäiset tuotteet haloo..

  34. Heippa!
    Olen aika uusi lukija, tykkään ihan valtavasti kun on hyvää vegaaniruokaa! Itse olen seilannut lakto-ovouden ja veganismin välillä reilut 12 vuotta ja blogisi löydettyäni tänä kesänä kaverin vinkistä on keittiömaailma aika mullistunut. Mieskin kiittää kun teen oikeeta ruokaa :)

    Paasaamattomuudesta halusin kiitellä, koska joskus tuntuu että jotkut vegaanit pitävät lakto-ovoja ihan ali-ihmisinä. Jokaisen oma valinta ja tiedostus jne kuitenkin ja paljon mukavampi lähestymistapa on hyvien vegaanisten ruokien esittäminen kuin sormella osoittelu.

    Ja olen ehkä vähän kärkevämpää mieltä siitä, että nämä lihavinkkaajat voisivat pitää päänsä kiinni palstoilla joissa heidän mielipiteensä ei ole toivottu. Tää ei oo mitenkään ainut paikka missä sellasia tulee vastaan, tuntuu että jokaikisessä petan, oe:n, animalian tms. facebook-sivun kuvassa/postauksessa on joku vikisemässä, että ”miks te syötte pupun ruokaa, ei minusta pupujen syöminen ole epäeettistä”. Liittyskö jotenkin tähän netin luonteeseen, että menee aukomaan päätänsä ventovieraille, vain siksi koska voi.

    Tuli tuosta korvaamisesta mieleen muuten, että pähkinäallergikkona moneen ohjeen pähkinät korvaan tilanteen mukaan siemenillä (auringonkukka, seesami, unikko, kurpitsa, pinja) tai vaikka krutongeilla niin vähän rouskuu hampaissa :)

    Noniin, hyvää syksyä ja jatka samaan malliin! Me tykätään :)

  35. Seija, hyvin sanottu (ja kiitos kehuista!).

    Peppar, ei täällä oikeastaan ole kyllä ollut mitään päänaukomista, onneksi! Mutta ymmärrän kyllä turhautumisesi, siihen tosiaan törmää lähestulkoon jokaisessa muussa paikassa, mihin kasvisruoka jotenkin liittyy. Ehkäpä myös kasvissyöjillä/vegaaneilla itsellään on myös syynsä siihen, kun aikamoista paasausta tähän asiaan usein liittyy ;)
    Kuten moni muukin on jo todennut, niin tuskin ainakaan kovin moni näistä kommentoijista täällä on tarkoittanut mitään pahaa. Sekasyöjät on enemmän kuin tervetulleita tänne jatkossakin!

  36. Tämä kirjoitus oli aivan asiallinen huomautus, en näe miksi tästä pitäisi kenenkään loukkaantua. Kiitos hyvästä blogista, jatka vain samaan malliin! Tämä on yksi vegaanireseptien luottopaikka, josta haen säännöllisesti ideoita omaan kokkailuun. <3 Sitä paitsi on hienoa, kun sekasyöjät innostuvat näistä resepteistä ja rohkaistuvat kokkailemaan myös vegaanista ruokaa (jokainen kokkaamatta jäänyt liha-ateria on eteenpäin). Komppaan myös Seijaa hänen kommentissaan siitä, että ruoka ei tosiaankaan ole vain ruokaa.

  37. Ymmärrän sun kannan, mutta yritä säkin ymmärtää kommentoijia. Suurin osa tuskin tarkottaa pahaa. Ite kirjotan omaan blogiin pelkkiä gluteenittomia reseptejä, mutta ei kyllä ärsytä, jos joku kertoo korvanneensa ”tavallisilla” jauhoilla jotain… Eikä mua ärsyttäis myöskään se, jos joku kertois vaihtaaneensa jonkun kasvisjutun lihaversioon, vaikken ite syökään lihaa. Kaikki ollaan niin erilaisia, että ei ikinä voi tietää mikä loukkaa ketäkin. Kaikilla eläinperäisten tuotteiden käyttäminen ei edes liity arvoihin, vaan esim. terveyssyihin.
    Toivon, että mahollisimman moni ois lukenu tän sun postauksen, etkä sais sua loukkaavia kommentteja enää niin paljon, mutta toivottavasti et myöskään menettäis hermoasi jos joku vahingossa, ajattelemattomuuttaan, tai vaan erilaisuuttaan kommentoi jotain mitä et toivoisi kommentoitavan.

  38. kata, gluteenittoman ruokavalion ja veganismin välillä on se ero, että (lähes poikkeuksetta) veganismin taustalla on eettiset syyt. Tämän takia vegaanin reseptien muokkaus eläimiä hyväksikäyttäväksi luonnollisesti ärsyttää, koska kirjoittajan ajatusmaailma on sitä vastaan, vaikkei se täällä näykään eksplisiittisesti. Millainen terveydentila vaatii eläinten hyväksikäyttöä? Miksi hyväksikäyttöä pitäisi ymmärtää?

    Minusta tänne sopisi kyllä ihan hyvin ”paasauskin” (ikävän negatiivinen sanavalinta, muuten), tarkoitan sellaista ihan neutraalia infoa siitä, miksi ne luomumaidot ja onnellisen kanan munatkin ovat silkkaa kusetusta. Mutta iso käsi Elinalle joka tapauksessa vatsan kautta sydämiin tehdystä loistotyöstä, olet vakuuttanut monia sekiksiä vegaanisen ruuan parhaudesta reseptiesikin välityksellä! :)

  39. Hi…enoa Elina! Olen uusi lukija ja itsekin löysin sivustosi googlettamalla yhtä reseptiä kunnes ajan kanssa tajusin että kyse vegaaniblogista josta innostuin suunnattomasti…mielestäni kommenttisi omasta blogistasi oli asiallinen eikä sinun kuuluisi edes ajatella miltä lihansyöjistä sinun hyvin asiallisen näkemyksen ja kirjoitusasun omaava tekstisi saisikaan aikaan…;) ja toiseksi edelliselle kommentoijalle…tavllinen jauho ja gluteenijauho on verrastettavissa eläinten kiduttamiseen halleissa päivästä toiseen ja pitkine tuskallisine kuljetuksineen sekä brutaalein teurastuksine? hmm..mietitäänpäs tätä asiaa oikein kunnolla:
    Vegaania ehkä loukkaa se tieto ja ne lukuisat faktat eläinten hyvinvointitutkimustulosten ja tilastotietojen sekä ihan omalla maalaisjärjellä ajateltuna, miten eläimet tuotantoeläiminä kärsivät jalostuksen,ahtaan virikkeettömän elinympäristön,sukupuolielinten silpomisten,vauvojensa varastamisen,ruuminjäsentensä poistamisine ja palovammojen tuottamisine sekä lajikumppaniensa ahtaudesta johtuvine fyyisten agressioiden uhriksi joutumisine ja myös teurastamon loppukidutusten jälkeen jne joita liohansyönti edistää…siksi en näkisi että jauhopussia voisi verrastaa tunnetasolla eläimiin sillä gluteenittoman ruokavalion eettisyys ei siis johdu siitä että valitsee gluteenittomia koska grahamjauhoihin liittyy suurta kärsimystä kyseiselle viljalajikkeelle?..ja terveyskysymykseen valistaisin hieman sitä että syöpä,kolesteroli,verenpaine,sydänsairaudet ym suuremman luokan terveysriskit sekä sairaudet on ihan tieteellisesti johdatettu eläinperäisiin tuotteiisiin ja eläinrasvaan joten kasvikunnan ruokavaliolla näilltä ongelmilta vältytään :) suosittelen ottamaan asioista selvää jotta ei ihan lonkalta heittelisi asioita ihan faktoina ;)..ja kuten huomasitte kaikki…en omaa elinan ihailtavaa asennetta mitä tulee vegaaniruokavalioon ja eläionten oikeuksien turvaamiseen…sillä ne herättävät minussa vielä liikaa tunteita..mutta jospa tätä blogia seuraamalla minullekin tarttusii sama seesteisyys ja rauhallisuus sekä asiallisuus mitä tulee kyseeseen kun kommentoin eläinsuojeluun liittyviä epäkohtia tai vegaaniruokavaliotani puollustaen :)…kiitos siis Elina ihanasta blogista ja suuresta kärsivällisyydestä mitä olet joihinkin epäasiallsiin kommentteihin liittyen kestänyt <3

Vastaa käyttäjälle Qtea Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights