Arvonta: herkkuja Hollannista

Ihanaa olla taas kotona! Hollannissa oli kivaa, mutta en valita, että saan hääriä taas omassa keittiössä ja palata perjantaina takaisin tuttujen töiden pariin. Chocochili on ollut kuukauden pahasti heitteillä, joten pahoitteluksi toin teille vähän tuliaisia.


Hollannissa vietetyn kuukauden aikana pääsin hyvin jyvälle maasta löytyvistä herkuista. Speculoos-tahna vei kielen mennessään, söin melkein joka päivä lounaaksi leipää ja hagelslagia tai omenasiirappia ja iltateen kanssa tuli stroopkoekjet hyvin tutuiksi.

Arvottava paketti sisältää kuvassa näkyvän setin edellä mainittuja herkkuja. Arvontaan voi osallistua 31.10. – 6.11. yksinkertaisesti jättämällä jonkun kommentin ja toimivan sähköpostiosoitteen (näkyy vain minulle) tähän postaukseen.

Onnea arvontaan!

Edit: Arvonta suoritettu! Voitto osui nimimerkille ellu. Onnea!

193 vastausta kirjoitukseen “Arvonta: herkkuja Hollannista

  1. Oijoi Hollannin herkut <3 tulivat tutuksi 2011 9 päivää kestäneen juhannuksen aikana vähän liiankin hyvin..

  2. Olen itsekin käynyt pari kertaa Hollannissa. Ihana paikka <3

  3. Jee ihanaa arvonta! Otse en ole koskaan oikeastaan ajatellut keskieurooppalaisesta keittiöstä mitään muuta kuin ranskalaista keittiötä taidonnäytteineen ja saksalaista bratwursteineen (yök), mutta tosi jännä ajatella että tietysti kaikissa maissa on oma keittiönsä. :)

  4. On aika väärin, ettei Suomesta saa De Rujteria! Muista noista herkuista en tiedä, mutta väärin on varmasti sekin.

  5. Voi kumpa itsekin pääsisin joskus Hollantiin. Sieltä saisi varmasti inspiraatiota jouluherkkuihin :)

  6. Ihania herkkuja! Toivottavasti pian taas julkaiset ihania reseptejäsi. <3

  7. Ihanilta näyttää! Meillä odotellaan aina innolla uusia reseptejäsi!

  8. Teethän vielä postauksia Hollannista? Varsinkin laaja herkkupostaus kiinnostaisi :)

  9. Ihanaa, arvonnassa mukana! Mä en ole vuosiin käynyt ulkomailla, niin olisi kiva saada maistella kauempaa tuotuja herkkuja. :)

  10. Tervetuloa takaisin Chocochili, suosikkini! Äänestin sinua blogikilpailussa :)

  11. Näyttääpä mielenkiintosilta. :) ja teretulemast kotikonnuille! Niinkun näköjään moni muukin, niin ooteltu ollaan täälläkin.

  12. Näyttää todella hyvältä! Speculoosia olen joskus tainnut maistaakin :)

  13. On ollu kiva seurata Hollanti juttuja, koska ois joskus mukava vierailla itekin siellä. Mutta kiva myös, että oot takasin niin saadaan taas uusia reseptejä kokeiltavaksi.

    Ja tietty arvontapaketti kiinnostais kans! :)

  14. Vieraiden maiden paikalliset erikoisuudet kiinnostaa aina, joten mielelläni osallistuisin arvontaasi!

  15. Ei aavistustakaan, mistä olen jäänyt paitsi, kun en ole koskaan päässyt maistamaan Speculoos-tahnaa tai stroopkoekjetia, mutta arvatenkin jostain suurenmoisista herkuista!

  16. Näyttää herkulliselta, ja muutenkin ruokareissu Hollantiin kuulostaa toteuttamisen arvoiselta. :) Sinne siis!

  17. Hollanti on edelleen oma suosikkimatkakohteeni. Hauskin muisto omalta reissultani vuoden takaa on käynti tavaratalossa, jossa myyjä pohdiskeli tuliaisiani pakatessa että teillä ei varmaankaan ole Suomessa polkupyöriä. :D

  18. Olitko etukäteen ottanut selvää, että mitä ruokia (erityisesti herkkuja) kannattaa kaupoista etsiä vai syynäsitkö kaupassa kaikki tuotteet läpi?

  19. Oi-oi, olet löytänyt jostain noita Punselie’s stroopkoekjet’eja!
    Kävin kesällä lyhyellä Amsterdamin lomalla ja lentokoneessa oli noita tarjolla. Ihastuin ja yritin etsiä Amsterdamin kaupoista, mutten löytänyt.

  20. Tervetuloa takaisin talviseen Suomeen. Rakastan testailla muiden maiden ruokajuttuja, matkoillakin ruokakaupat on mun ykköspaikkoja. Sormet siis ristissä! :)

  21. Alankomaalaiset herkut maistuvat hyvin pohjoismaalaiselle, kaipaan sieltä eniten poffertjeseja, pieniä pannukakkuja. Speculoos-tahna on jäänyt vallan maistamatta, omenasiirappiin olen tutustunut Belgian puolella. Kunpa sieltä voisi tuoda tuliaiseksi jokaperjantaisen jättisuuren torikukkakimpun!

  22. Tuoreehko lukija ilmoittautuu (ja kärkkyy herkkuja ;)..) kiittäen samalla jakamistasi resepteistä, erityisesti uudesta lempparistani, kookos-tofukeitosta!

  23. Jee kaikille kivoille herkuille! Amsterdamista lähti mukaan viime reissulla paljon hyviä juustoja ja kenties myös jotain leipää… Iso peukku paikallisleipomoille! Parasta :)

  24. Tervetuloa takaisin! Tuttuja juttuja tuossa arvontapaketissa;en olekaan ikuisuuksiin maistanut Speculoos-tahnaa;D

  25. Oma Hollannin-vierailuni viime kesänä kesti pari päivää ja piti sisällään parin tunnin pikakierroksen Amsterdamissa ja lähinnä autossa istumista, mutta ainakin tuulimyllyjä tuli nähtyä jos ei muuta. :) Herkkupaketti näin talvea vasten tekisi kyllä höpöä, tuo lumi meinaa vähän masentaa. :D

  26. Oi, Hollanti ja sen herkut. :) Tavoitteena olisi päästä joskus uudelleen paikan päälle, mutta sitä odotellessa voisivat herkutkin kelvata. :)

  27. Mukana! Tuo Speculoos-tahna kuulostaa (ja näyttää) ihan mielettömän herkulliselta :)

  28. Hyvä tilaisuus kiittää ihanasta blogista, joka auttaa kohti täysin vegaanista ruokavaliota. :) Niin, ja Hollannissa on tullut asuttua parissa otteessa, joten maan herkut maistuisi ja toisi muistoja mieleen.

  29. Kiitos blogistasi, se on aivan paras ruokablogi. Uusia reseptejä odotellessa! Tänään kokeilin linssiperunavuokaa, toimi!

  30. Oih varmasti hyviä ! Keväällä itsekin olen menossa Hollantiin erittäin innolla: )
    toivottavasti ei tule olemaan pettymys- matka, arvonnan voitto toisi intoa ja odotuksen jännitystä!

  31. Tervetuloa takaisin! Ihania herkkuja, nyt pidän itselleni peukkuja! :-)

  32. Mielenkiintoisen kuuloisia herkkuja! Odotan innolla taas uusia päivityksiä inspiroivaan blogiisi :)

  33. Tervetuloa takaisin! Oon kans kuullu mahtavia juttuja Hollannista, koska ystäväni muutti sinne parisen vuotta sitten. Pitäis varmaan käydä piipahtamassa siellä ja ostaa matkalaukku täyteen herkkuja. ;)

  34. Ihania herkkuja, jospa onni suosisi – On ollut mukava seurata Hollanin kokemuksiasi Facebookista ;-)

  35. Kiva kun Sinulla oli hyvä reissu, ja kiva kun olet taas kotona ja toivon mukaan postaat blogissasi uusia juttuja ^^
    Ja oikein hyvää vegaanipäivää huomenna 1.11.2012 Sinulle <3 !

  36. Ihana arvonta!
    Omenasiirappia ostin kerran vahingossajostain poistolaarista Suomessa – herkkua! Ja speculoos-keksejä osaan leipoa mutta että tahnaa – oi-joi!

  37. Tervetuloa Suomeen takasi! Täällä Pohojosessa ainakin on jo lunta :)

  38. Näyttää hyvältä! Tuliko käytyä Haagin Baklustissa? Paikka tuli mieleeni tänään, kun kävin Tampereella Gopalin lounaskahvilassa

  39. Onpa jänniä herkkuja, olisi ihan yltiökiva päästä tutustumaan niihin. Siispä yksi arpalipuke tänne, kiitos! :)

  40. En oo ikinä maistanut (tietääkseni) mitään noista :D vaikka kerran kyllä viikon verran vietin Amsterdamissa. Täytyypä koittaa tutustua!

  41. Hoo, kerrassaan oivallista moinen. Tervetuloa tosiaan takaisin, ja nöyrä kiitokseni blogistasi. Kohtalaisen monta vakioruokaa on täältä löytynyt ^^

  42. Oltiin peruskoulussa luokkaretkellä Hollannissa, ja isäntäperheistä saatiin lounasevääksi juurikin noilla hagelslagilla tuunattuja vehnäpaahtiksia. Kyllä oli suomalaiseen kouluruokaan tottuneella ihmettelemistä! Mutta monta pakettia piti tietty ostaa itselle ennen paluumatkaa, ja oonpa joskus lentoa vaihtaessa hamstrannut samaa kamaa myös Schipholin lentokentältä viemisiksi. Hollanti on yksi mun lempparimaista, ja sun postaukset aiheutti kyllä suuren kaipuun päästä vierailemaan ko. maassa myös näin ”aikuisiällä” :)

  43. Mukana minäkin, ja jos saa tähän väliin vielä toivoa punajuurireseptejä, itsellä kun on jääkaapissa parin kilon pussi odottelemassa…

  44. Sulla on aivan ihana blogi! Ja tästä on ollut ihan tosi paljon hyötyä kun oon yrittänyt opetella kokkailemaan parempaa (vegaani) ruokaa, kiitos siitä!

  45. Ihana blogi! Toivottavasti pääsen itsekin joskus käymään Hollannissa.

  46. Oi vau! Toivottavasti toi keltainen purkki on omenasiirappia, se nimittäin kuulostaa kaikkein kivoimmalta :)

  47. Mukava kuulla että olet palannut ! :) innolla odottelen taas uusia päivityksiä :)

  48. Tervetuloa takaisin! Arkiston avulla on pärjätty tämä kuukausi varsin hyvin, uusia reseptejä odotellessa :)

  49. Olisipa mukava maistaa noita! Toivottavasti oli opettavainen reissu :)

  50. kaikki uudet raaka-aineet kiinnostavat aina! Omenasiirapia, nams! Toivottavasti saadaan kuva- ja reseptimaistiaisia matkalta :)

  51. Ihanaa! Tää olis täydellinen ylläri siskolleni joka asui puoli vuotta Hollannissa ja kaipaa jatkuvasti takaisin.

  52. Näyttääpä hyvältä! Kiva, kun olet palannut takaisin Suomeen, ehdinkin jo kaivata uusia reseptejä kokeiltavaksi. Joku omenainen resepti olisi ihana, kun itsellä noita omenia on kerääntynyt ihan mukavasti. :)

  53. Voi vitsi, olispa hauska testata Hollanin erikoisuuksia! Ja tervetuloa takaisin! Oli muuten kiva lukea tuosta vegaaniteurastamosta, siitä oli juttua jossain viime vuoden Glorian Ruoka&viinissä.

  54. Ihania herkkuja! Ulkomailla käydessä yksi parhaista jutuista on kierrellä tavallisissa ruokakaupassa ja ostaa kaikkia paikallisia herkkuja! Olen mukana kilpailussa. :)

  55. Tervetuloa takaisin Suomen kamaralle!:) Hollantilaiset herkut näyttää namilta!

  56. Toivottavasti saamme kuulla vielä reissustasi, vaikka hollantilaisten herkkujen resepteinä. Arvontapaketti onkin uteliaisuutta herättelevä!

  57. Tervetuloa takaisin ja varsinkin bloggaamaan! :) Erikoisia herkkuja, näyttää ihan strösselileivältä!

  58. Näyttääpä vesi kielelle -herkullisilta – arvontaan on osallistuttava tässä inkivääriaiheisten postausten selailun lomassa!

  59. Oli kiva kuulla Hollannin ruokaasioista. Saisiko vielä raporttia niistä lihankorvikkeista, joita jossakin kuvassa taannoin esittelit? Saitko uusia ideoita kotiin tuotavaksi?

  60. Hyvältä kuulostaa, itsekin haluaisin käydä Hollannissa, suunnitelmissa on, mutta mutta… Osallistutaanpa ainakin näin alkajaisiksi arvontaan ;)

  61. Onpas hyvän näköinen paketti, mielellläni osallistun arvontaan! Itse olen lomaillut aika monestikin Amsterdamissa ja ne vohvelit (stroopwaffels???) on ihan suosikkeja! Niitä saa myös ruohonjuuresta ja jostain muista perusruokakaupoista, mutta itse oon todennut parhaaks sellaset mitä myydään Amsterdamin perusruokakaupassa ;)

  62. Tuo Speculoos-tahna on kyllä todella hauskan makuista! Ulkomailla on mukavaa tutkia ruokakauppojen hyllyjen sisältöä ja etsiä erikoisuuksia.

  63. Oi nam! Itsehän vedin taannoisen Speculoos-tuliaisen suoraan lusikalla purkista muutaman viikon sisällä.. ;D

  64. Tietenkin haluaisin noita herkkuja maistaa, joten kommentti oli jätettävä ;) Hollantilaisia reseptejä odotellessa!

  65. Hei, ja kiitokset raikkaasta blogista hienoine kuvineen! Luen uskollisesti ja käyn säännöllisesti tarkistamassa päivitykset, pitäisi ehkä useamman kehua ja kommentoida, miten se onkin niin vaikeaa muistaa antaa positiivista palautetta. Tervetuloa kotimaahan.

  66. Olisi kiva päästä pitkästä aikaa maistelemaan Hollannin herkkuja :). Kiitokset hienosta blogista!

  67. De Rujteria voisi olla hauska taas maistaa. Olin yli kymmenen vuotta sitten vaihto-oppilaana Hollannissa ja olin hyvin hämmentynyt, kun paikalliset laittoivat leivän päällee nonparelleja.

  68. Speculoos-tahna on taivaallista! Tuttua Belgian ajoilta, taitaa olla sieltä alunperin…? Muutkin herkut kuulostavat hyviltä, mutta tuo tahna sai osallistumaan.. Crunchy-version viimeisiä rippeitä vetelen täällä juuri parhaillani :)

  69. Tervetuloa takaisin! Täällä jo innolla odotetaan uusia reseptejä viilenevien iltojen iloksi! =)

  70. Oi, speculoos-tahna on todellakin ihanaa! ja kiva myös jos blogi alkaa taas päivittyä tasaisempaan tahtiin, uusia resepti-ideoita on kaipailtukin :)

  71. Hollannin matka on ollut haaveissa pitkään, mutta arvontaan päätin osallistua nähtyäni Speculoos-purkin! Olen pitkään halunnut kokeilla tuota ja mulla olisi jo muutama speculoos-reseptikin valmiina ;)

  72. Oih, minulle nämä! Pääsispä taas Hollantiin ja Hemaan shoppaamaan!

  73. Herkkuja! Tulin selaamaan reseptiarkistoa mutta osallistutaan nyt tähänkin :)

  74. Hollannin päivitykset olivat piristäviä, kuten muutkin päivitykset reissuihisi liittyen! :)

  75. Koskaan kuullutkaan tuommoisista jutuista mutta voi mums nams kun kuulostaa hyvältä! Kiva että tulit kotio :)

  76. Kiitos ihanasta blogista! Monet ruokakriisit pelastettu tämän avulla! :)

  77. Voi, Hollanti! Oon itse käynyt vain Amsterdamissa ja Haagissa, ja siitä reissusta on sen verran aikaa, että voisin fiilistellä menneitä herkkujen kanssa. :)

  78. Sairastan kroonista Spekuloos-himoa. Ongelma on, että Hollanti ja Belgia sijaitsevat turhan kaukana.

  79. Uusi lukija täällä, päädyin blogiisi vahingossa kun en edes etsinyt ruokablogeja enkä reseptejä. Näytti niin kivalta, että taidanpa jäädä seuraamaan. Heti osuin arvontaan. :)
    Ruuanlaitosta en ymmärrä yhtään mitään, mutta yritän aina silloin tällöin toisten ohjeilla saada jotain aikaiseksi ja tykkään lukea ruuanlaitosta haaveillen osaavani yhtä hyvin. Kasvissyöjä vähän vaihtelevin versioin olen ollut 15 vuotta.

  80. Hollanti se pulpahtelee tietoisuuteen joka puolelta ja muistot ihanasta matkasta kutkuttelee mieltä. Ehkä herkut auttaisi ikävään.

  81. Nam!! Uusia reseptejä odotellaan täälläkin jo, toivomuksena lisää kokeiluja kotimaisilla kauravalmisteilla! Itsellä meinaa epäonnistua kaikki omat mahtavat leivontaideat… :)

  82. Hollanti on kyllä jäänyt näkemättä vielä toistaiseksi, mutta onpas mielenkiintoisen näköisiä herkkuja!

  83. Ah speculoos…mutta muistanko vallan väärin tai kuvittelinko turhia, kun mieleen jäi sellainen että Euroshopperin stroopwafelit olisivat ehkä ihan vegaanisia? Keskolle vois olla paikallaan pikainen vaatimus näiden saattamisesta valikoimaan :)

  84. Nam näyttääpä hyvältä!! :) Itse olen ollut kohta neljä vuotta kasvissyöjä ja blogistasi on ollut tosi iso apu, kiitos!

  85. Todella mielenkiintoisia juttuja. Olisi kiva saada lukea lisää Hollantilaisesta ruokaperinteestä, jos ehdit siihen lyhyessä ajassa perehtyä.

  86. Olin itsekin pari kuukautta sitten Hollannissa ja Speculoos voi kyllä minunkin kielen mennessään! Toivottavasti arpaonni suosii tällä kertaa ja pääsisin sitä maistelemaan! :)

  87. Jee! En malta odottaa, että uudet reseptit tulevat tähän blogiin!

  88. Hollantilaisia herkkuja en ole maistanut, Belgiassa on tullut herkuteltua. Olisi kyllä kiva päästä makumatkalle!

  89. Mikään herkuista ei ole entuudestaan tuttu ja olisi jännittävää päästä maistelemaan. :)

  90. Mielenkiintoisen näköisiä herkkuja, en ole tainnut mitään noista koskaan maistaa. Hollantiin olisi kyllä kiva päästä käymään, ihan jo sen ”vegeteurastamon” takia. :)

  91. Ihana blogi! Tuskailin juuri isänpäivälounaan kanssa, kun lounaalla on myös kasvissyöjä, mutta blogista löytyi monia kivoja reseptejä ratkaisuksi.

  92. Voi pojat! Jäin itsekin koukkuun Speculoos-tahnaan kun kävin kylässä Hollanissa opiskelevan kaverini luona. :)

  93. Tervetuloa takaisin! Speculoos-tahna, voi apua… Olen jo kerran yrittänyt vieroittautua siitä :D

  94. Aika paljon ne ruokakulttuurit vaan vaihtelee ihan pohjoismaiden sisällä.

  95. Ihanaa, että olet palannut! Puukenkälandiassa olisi itsekin joskus kiva vierailla, mutta nämä herkut ottaisin mielelläni jo heti :)

  96. taas on chocochilin ohjeilla kokattu! hernerouhekroketit ja etelän avokadodippi <3

Vastaa käyttäjälle Anzku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights