Piparkakkutaikinatryffelit

Olen tainnut aikaisemminkin mainita, etten juurikaan välitä valmiista piparkakuista, mutta raakaa taikinaa voisin syödä mielin määrin. Keksitaikinatryffeleistä sain älynväläyksen tehdä samanlaisia myös piparkakkutaikinasta. Toimii!


Alan olla jo ihan joulumielellä! Töihin on jo saapuneet ensimmäiset hyasintit ja tulppanit, ja kotiinkin olen jo raahannut amarylliksen sipulit kasvamaan. Näistä tryffeleistä oli helppo aloittaa joulujuttujen parissa hääriminen myös kotona – ja mikä parasta, parkakkutaikinan tekemisestä tulee kotiin aina ihan mieletön tuoksu!

Piparkakkutaikinatryffelit

40-50 kpl

Keksitaikina:

  • 1 dl tummaa siirappia
  • 1 dl fariinisokeria
  • 125 g vegaanista margariinia (tummansininen Keiju)
  • 1,5 rkl piparkakkumaustetta
  • 1 dl kasvimaitoa
  • n. 6,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl mantelirouhetta

Kuorrutus:

  • 300 g tummaa suklaata*
  • 1 tl margariinia
  1. Sulata kattilassa siirappi, sokeri ja margariini. Lisää piparkakkumauste ja anna kiehahtaa. Jätä taikina maustumaan miedolle lämmölle noin viideksi minuutiksi, välillä sekoitellen.
  2. Anna seoksen jäähtyä hieman ja lisää sitten joukkoon kasvimaito. Sekoita 6 dl jauhoja nesteeseen muutamassa erässä. Lisää lopuksi joukkoon mantelirouhe.
  3. Anna taikinan vetäytyä kylmässä yön yli. Vaivaa taikinan joukkoon seuraavana päivänä vielä 0,5-1 dl vehnäjauhoja (taikina saa olla kuivempaa kuin paistettavia pipareita varten) ja pyörittele palloiksi. Laita taikinapallot hetkeksi pakastimeen.
  4. Sulata suklaa ja margariini mikrossa tai vesihauteessa. Pyörittele taikinapallot suklaassa ja laita ne leivinpaperin päälle jähmettymään. Siirrä tryffelit hetkeksi viileään, kunnes suklaa on kunnolla jähmettynyt.
  5. Säilytä valmiit tryffelit jääkaapissa.

*Tavallisissa ruokakaupoissa myytävät vegaaniset suklaat löydät listattuna vegaanituotteet.net -sivustolta.

36 vastausta kirjoitukseen “Piparkakkutaikinatryffelit

  1. Ihana idea! Rakastan piparkakkutaikinaa. Miten se onkin oikeastikin niin paljon parempaa kuin valmiit piparit? Tein juuri Valiolle yhden laktoosittoman piparille maistuvan reseptin. Jos jatkaisi pipariteemalla, ja kehtaisi julkaista senkin kohta blogissa. Hauska seurata kuinka bloggaajat ei millään pysty pidätellä joulun kanssa. Joulu on nyt virallisesti täällä! :D

  2. Nam! pitänee muutama testierä tehdä ennen joulua ;).. osaatko sanoa mitä tossa ilmeisesti valmiissa piparkakkumausteseoksessa on? Asun Ranskassa, valmista seosta tuskin löytyy… kanelia ja inkivääriä? Jotain muuta?? Kiitti paljon!

  3. Voi veljet! Noin hyvistä aineista ei voi saada aikaan kun jotain todella maistuvaa. Pitääkin yksi satsi pyöritellä viikonlopun pikkujouluihin (:

  4. Kettu, santamarian vastaavassa on tälläinen esittelyteksti:
    Piparkakkumauste
    Kaikki piparkakkuleivonnaisiin tarvittavat mausteet samassa pussissa. Tasapainoinen sekoitus kanelia, inkivääriä, neilikkaa ja kardemummaa.

  5. Ainakin piparkakkutaikinaan tulee kanelia, inkivääriä, neilikkaa ja pomeranssinkuorta, joten epäilisin että niitä on varmaan mausteseoksessakin..?

  6. Nams. heti tänään taikina tulemaan.
    Kysyisin, jotta kuinka kauan nämä säilyvät syömäkelpoisena viileässä?

  7. Se, joka väittää pitävänsä piparkakuista enemmän kuin piparkakkutaikinasta, valehtelee! :)

    Niin ja ”tasapainoinen sekoitus” tuskin tarkoittaa sitä, että kanelia, inkivääriä, neilikkaa ja kardemummaa on kaikkia yhtä paljon. Eri resepteissä noiden suhteet vaihtelee.

  8. M, heh, voipi olla :)

    Joo, ei tietystikään kaikkea ole saman verran, vähän hassusti kyllä ilmaistu tuolla. Piparkakkutaikinoiden reseptejä googlettamalla varmaan löytyy sopivat määrät kutakin maustetta, joskin aika moni leipoo kyllä noi piparit täällä piparkakkumausteen kanssa, kun se on vaan niin paljon näppärämpää.

  9. Mitenköhän on, voisikohan nuo leipoa viikkoa etukäteen, pakastaa, ottaa sulamaan hetkeksi ja kuorruttaa vasta sitten?

  10. Tuuli, uskoisin, että toimii ihan hyvin niinkin! Kannattaa kyllä varmaan sulattaa se taikina kunnolla kokonaan ennen kuorruttamista, ja vaikka lisätä vähän jauhojakin tarvittaessa.

  11. Itse olen ihastunut Yhteishyvän piparireseptiin. Siinä neuvotaan maustamaan taikina seuraavilla mausteilla:

    1 tl kanelia
    1 rkl piparkakkumaustetta (tai 1 tl neilikkaa, 1 tl inkivääriä ja 1 tl pomeranssinkuorta)
    2 tl kardemummaa

    Muutkin yhdistelmät ovat varmasti hyviä, mutta tämä toimii minulle. :)

  12. Minä en ole koskaan ymmärtänyt miksi vegaanius tarkoittaa monelle hankalia ohjeita, erikoisia ainesosia ja kallista elämää. Aikoinaan kun minut todettiin lapsena maitoallergiseksi, ei ollut olemassa soijatuotteita saati kauramaitoja vaan maito korvattiin aina vedellä. 90%:sta tulee yhtä hyviä kuin maitoversioista, 9% vielä parempia kuin maidolla ja vain 1% resepteistä kaipaisi maidon korvikkeeksi vegaanisen maitotuotteen. Kananmuna taas on monin paikoin täysin turha täyte, kuten piparkakuissa.

    Oma piparkakkureseptini on vuodelta 1986 Aku Ankan keittokirjasta:
    200g margariinia
    8dl vehnäjauhoja (olen tehnyt myös gluteenittomana, tulee hyviä kun vähän vähentää jauhomäärää)
    3tl kanelia
    1tl inkivääriä
    1tl neilikkaa
    2tl ruokasoodaa
    5rkl siirappia
    2,5dl sokeria
    n. 1,5dl vettä
    Margariini nypitään jauhon joukkoon, muut aineet sekaan – vesi viimeiseksi. Tadaa, hetileivottavaa piparitaikinaa, ei yön yli odotusta. Itse usein lisään mausteita enemmän kuin ohjeessa, mutta tuo suhdeluku on hyvä pitää mielessä koska se toimii maun puolesta.

  13. Äskeiseen kommenttiin lisäys:
    Tykkään tästä blogista erityisesti juuri siksi, että täällä on paljon nimenomaan yksinkertaisia ohjeita eikä omituisia virityksiä. Mutta tälläkin blogilla on sama ”helmasynti” kuin muillakin ”tuoreilla vegaaneilla” (eli heillä jotka ovat alkaneet vegaaneiksi soijatuotteiden ym. Suomeen tulon jälkeen), kaikki maitotuotteet korvataan järjestelmällisesti näillä tuotteilla eikä kokeilla halpaa ja käytännöllistä vettä.

  14. MK, mä käytän soija- ja muita kasvimaitotuotteita ennen kaikkea niiden maun takia. Tällaisissa resepteissä toki voisi käyttää vaikka sitä vettäkin, mutta kyllä esimerkiksi pullataikinasta tulee ihan eri makuista, jos sen leipoo vaikka kookosmaitoon eikä veteen. Myös esimerkiksi sämpylätaikinaan käytän usein kauramaitoa senkin takia, että siinä on kalsiumia.

    Mä olen pelkästään tyytyväinen, että Suomessa on nykyään niin hyvät valikoimat erilaisia kasvimaitotuotteita. Miksei niitä saisi hyödyntää? Mulla on joka tapauksessa se soijamaitopurkki aina jääkaapissa, niin samalla siitä lorauttaa vähän taikinoidenkin joukkoon. Silloin kun ryhdyin vegaaniksi, Suomessa oli ainoastaan yhtä oksennuksenmakuista soijamaitoa, enkä todellakaan kaipaa takaisin niihin aikoihin. Mä olen ollut vegaani niin kauan, että en ajattele enää ”korvaavani” kasvimaidoilla yhtään mitään, vaan ne on normaali osa mun arkea.

  15. Sehän se juuri pointti onkin: mun mielestäni muun muassa juuri pullat maistuvat parhaalta veteen tehtyinä, samaten sämpylät, koska olen tottunut vesileivonnaisten makuun ja sun mielestä maidon kanssa parhaalta, koska siihen makuun sinä olet tottunut. Itse en myöskään käytä kahvin kanssa maitoa, joten sitä pitää ostaa aina erikseen halutessaan leipoa tai kokata – hetkellisen inspiraation iskiessä vettä on kotona aina eikä loppuvesi mene pilalle kaapissa.

    Totta kai tuotteita on hyvä hyödyntää, itsekin tykkään kokeilla erilaisilla soija- ja kauratuotteilla ja rakastan niistä tehtyjä jogurtteja, esitän vain mielipiteenäni, että vegaaniblogistit levittävät minusta liian pelkistetysti reseptejä, joihin pitää aina ostaa tiettyä erikoistuotetta, vaikka sitä käytettäisiin litran purkista 2 ruokalusikallista koska esim. juuri maitokahvinjuojalle se on helppo ratkaisu. Sama toistuu monesti mausteiden käytössä, mikä yleismausteiden seos vastaa jotain erikoista ainesosaa mitä ei viitsisi lähteä vartavasten ostamaan kaupungista saakka. Tämä ei millään tavalla ole kritiikkiä sinua kohtaan vaan yleistä höpinää ruokablogeista ja toive vastaisuuden varalle – olisin voinut kirjoittaa saman mihin tahansa lukemaani vegaaniblogiin.

  16. MK, oletan, ettei tämän blogin lukijat ole niin tyhmiä, etteivätkö osaisi tarvittaessa korvata soijamaitoa vedellä. Tai jotakin maustetta sillä, mitä kaapista sattuu sillä hetkellä löytymään. Ruoanlaitto on siitä kivaa, että kaikkea voi muokata ja soveltaa mielin määrin!

    Mä kyllä näen tän asian vähän eri tavalla: sekasyöjän silmiin (ja minun silmiin myös) vegaaniruoka näyttää varmasti vielä ankeammalta, jos perunamuusi ja pullataikina tehdään veteen ja maustevalikoima käsittää sitruunapippurin ja grillausmausteen. Chocochilin idea ei ole tehdä mautonta perusruokaa, vaan myös kokeilla uusia ja erikoisempiakin juttuja! Kannattaa välillä mennä sen mukavuusalueensa ulkopuolelle myös keittiöpuuhissa, saattaa vaikka yllättyä positiivisesti. Chocochili on lisäksi ennen kaikkea muistiinpanoväline omille kokkauksille. Kaikkia en voi kuitenkaan miellyttää, joten teen asiat kuten itse parhaaksi näen.

    Pistän kritiikin korvan taakse, mutta en kuitenkaan usko tekeväni asialle mitään ;)

  17. Eka satsi näitä tuli tehtyä jo pari viikkoa sitten, jouluksi toinen! Sellasta vaan, kun noita syödessä (aivan liian monta) tuli muistoja vanhasta kunnon Raiderista (nyk. Twix, mikälie), ja aloin kaipaamaan keksimäistä rapsakkuutta.. mahtaskohan ihan samaisella reseptillä onnistua, jos heitän osan setistä uunin kautta? osan haluisin ehdottomasti silti taikinanamuina.. no, ehkä kokeilen pienellä osalla ainakin, mut jos on heittää vinkkiä, et miten kannattaa toimia, niin otetaan mielellään vastaan. Kiitti!

  18. kettu, tässähän ei ole leivinjauhetta, joten en suosittele näitä uuniin. Helpommalla pääset, jos ostat paketin valmiita pipareita ja murskaat niitä taikinaan. Toimiva idea :)

  19. uuuu jeah tein näitä pikkujouluihin. tuli aikamoinen läjä, piti viedä töihin ja porukoille kanssa. tosin taikina oli jähmettymisen jälkeen niin kovaa että piti vähän uudelleen lämmittää sitä liedellä jotta pääsi työstämään.
    mutta siis; törkeen hyviä! kiitos tästä. :)

    1. Sen voi jättää kokonaan poiskin, mutta jos haluaa täytteeseen vähän tekstuuria, voi sinne laittaa vaikkapa kookoshiutaleita.

  20. Menin viimeksi jo vähän sekaisin (positiivisesti) siitä Helppo Joulusuklaa reseptistä, vaikka teinkin siitä ihan oman version eli jälkkärin, joka oli parasta pehmisjätskiä ikinä, saas nähdä kuinka äijän käy ;)

  21. Hei! Haluaisin vähän oikaista reseptissä. Löytyyköhän kaupoista vegaanista piparkakkutaikinaa?

    1. Myllyn Paras on uudistanut piparkakkutaikinansa vegaaniseksi, mutta juuri luin jostain nettikeskustelusta, että se ehtii myyntiin vasta ensi jouluksi. Vegaanituotteet.net on muuten kätevä apu, jos etsit vegaanisia valmisjuttuja. Sieltä löytyy listattuna myös valmistaikinat :)

  22. Hei osaisitko neuvoa mikä gluteeniton jauho tähän ohjeeseen passais? Ihtellä vielä hyyyyvin vähän kokemusta gluteenittomana leipomisesta ja kaik lähestulkoon epäonnistunu nii meinaa usko loppua kesken ?

    1. Uskoisin, että tähän käy aika monenlaiset jauhot, koska tässä ei tarvita mitään sen kummempia leivontaominaisuuksia. Kokeilisin itse esim. kaurajauhoja tai jotain vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta.

  23. Toimisivatko nämä myös ns. Kakkutikkareina jos tikkuun tökkäisi? ?

    1. Tokihan näihin voi tikunkin tökkiä :) Kakkutikkarista nämä nyt ei kuitenkaan taida mennä, koska sisältö on koostumukseltaan aika eri.

  24. Tein näitä eilisiin pikkujouluihin sekä vehnäjauhoilla että gluteenittomilla kaurajauhoilla. Jostain syystä vehnäjauhoversioon pääsi muodostumaan vähän sitkoa, mikä teki mausta/koostumuksesta ehkä hiukan toffeemaisen, mutta ei ollenkaan huonon. Kauraversio taas maistui Lidlin piparirullille. Eli jos joku kaipaa niitä niin kauralla vaan. Ehkä sekaan voi piilottaa myös hieman marsipaania, niin saa kaikki maut samaan pakettiin.

  25. onnistuuko myös ilman sokeria? olen aina tykännyt suklaasta mihen ei ole lisättyä sokeria….vai kärsiikö rakenne?

    1. Siirappi ja sokeri on niin olennainen osa piparkakkutaikinan koostumusta, joten en välttämättä lähde suosittelemaan, että kokeilet ilman.

  26. Taikinaan tuli täälläkin sitkoa, joka hieman häiritsee itseäni. Maku on kuitenkin ihan ok. Vielä suklaa pintaan niin eikköhän se siitä sitten.

Vastaa käyttäjälle Piparkakkumauste Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights