Seitanviipaleet

Netti on pullollaan seitanohjeita, joissa seitantaikinaan laitetaan papuja. Olen yleensä paistellut kotona vain perinteisempää seitanpaistia, mutta testasin nyt myös pavullista versiota. Oivaa leivänpäälliskamaa!


Pavuilla höystetty seitan ei ole ihan yhtä kiinteää kuin pelkistä gluteeni- ja kikhernejauhoista tehty seitan, ja se on koostumukseltaan myös jotenkin mehevämpää. Kaiken muunkin seitanin tapaan tämänkin voi maustaa ihan millä vain; ajattelin testata seuraavaksi ainakin aurinkokuivattuja tomaatteja, chiliä ja italialaisia yrttejä.

Nämä salvialla maustetut viipaleet on superherkkua esim. patongin välissä, sinapin ja coleslaw’n kanssa.

Salvialla maustetut seitanviipaleet

  • 3 tl kuivattua salviaa
  • 2 tl timjamia
  • 2 tl sipulijauhetta
  • 0,5 tl yrttisuolaa
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1 tlk ruskeita papuja (230 g)
  • 3 dl gluteenijauhoja
  • 2,5 dl vettä
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl rypsiöljyä + öljyä paistin pinnalle
  1. Murskaa isossa morttelissa pavut ja mausteet mahdollisimman tasaiseksi massaksi (voit käyttää myös esim. perunanuijaa, jos morttelia ei löydy kotoa).
  2. Yhdistä suuressa kulhossa pavut ja gluteenijauho. Yhdistä vesi, soijakastike ja öljy ja kaada neste kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
  3. Vaivaa taikinaa muutama minuutti.
  4. Öljyä paistin pinta hyvin, kääräise se folioon ja laita uunivuokaan.
  5. Paista seitania 175 asteessa noin tunti. Anna seitanin jäähtyä folion sisällä hyvin ennen leikkaamista, jotta viipaleet eivät kuivu.

17 vastausta kirjoitukseen “Seitanviipaleet

  1. Heiii,

    viitsitkö vielä täsmentää, paljonko papuja on tässä mainittu tölkillinen? Siis mikä tuotemerkki on kyseessä?

    Eilen ensikertaa värkättyjä Chocochilin suklaahippukeksejä mussutellen

    Lea

  2. Tätä täytyy ehdottomasti tehdä! Tein viime jouluna tuota seintanpaistiasi, ja voi että se oli hyvää! Onko tämä tarkoitettu pääasiassa leivän päälle, vai toimiiko myös pääruokana esim perunoiden kera tai joulupöydässä?

  3. nette, no sehän ei ole minun reseptini, vaan Inna Somersalon käsialaa!

    Kyllä tätä voisi varmasti ajatella myös joulupöytään. Tämä on niin helppo tehdä, että tee ihmeessä koeversio ennen joulua, niin tiedät uppoaako tämä paremmin leivän väliin vai sellaisenaan muiden ruokien kanssa :)

  4. Tuli kyl todella hyvää settiä tästä reseptistä :) Taisin vain laittaa liikaa papuja, sillä oma mureke ei pysynyt ihan kovin kauniisti koossa :P

  5. nette & Iiro, kiva kuulla että onnistui :)

    Olen ollut huomaavinani, että gluteenijauhojen sitkossa on vaihtelua valmistajasta ja valmistuserästä riippuen. Siinäkin voi olla yksi syy, jos homma ei pysy kunnolla kasassa!

  6. Hei, tätä vois vaikka kokeillakin :) Meillä ei ole tuo seitan oikein tähän asti tullut jäädäkseen, kun poikakaverini ei sen mausta tykkää, mutta itse maistoin vähän aikaa sitten aivan ihanaa seitania, joka oli just sellaista pehmeämmän oloista kuin normiohjeella, ja pohdin että jos tällä voisi päästä vaikka suunnilleen samanlaiseen lopputulokseen.

  7. Toimi erinomaisesti myös aurinkokuivatuilla tomaateilla, kuten vinkkasit! Koostumus tosin kärsi, tuli vähän hajoilevaa, mutta olisi varmaan auttanut jos tomaatit olisi pilkkonut pienemmiksi. Laiskuus iski :) Mutta kiitokset hyvästä ohjeesta!

    1. Kuulostaa oksymoronilta, mutta on ilmeisesti mahdollista! Olen kyllä moiseen konseptiin joskus netin syövereissä törmännyt, mutta en ole tullut itse kokeilleeksi. Laitan korvan taakse! :)

  8. Kokeilin tämän tekoa viikonloppuna hiukan ohjetta muokaten. Lisäsin kikhernejauhoja hieman kun gluteenijauho loppui kesken ja mausteet oman kaapin mukaisesti. Tuli ihan järjettömän hyvää. Testaan seuraavan kerran kookosöljyä ja erilaisia papuja ja ehkä lisään massaan aurinkokuivattuja tomaattejakin. Tarjosin tätä kaverille ja hänkin oli ihan myyty. Kiitos sinulle Elina kun olet jaksanut laittaa näin kivan sivun pystyyn :)

  9. Kuulostaa hyvältä! Mitenhän kauan mahtaa säilyä hyvänä jääkaappisäilytyksessä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights