Vegaani Hollannissa

Teiltä on tullut paljon kyselyjä Hollannin kasvisruokatarjonnasta sekä ruokakulttuurista yleensä. Kuukaudessa ei varmasti vielä pääse käsiksi kaikkiin maasta löytyviin ihmeellisyyksiin, mutta voin toki kertoa, mitä minulle jäi visiitistä mieleen!


Kuten jo kirjoittelinkin, niin hollantilaiset syövät aina lounaaksi leipää. Leipää, voita ja juustoa. Ja jälkkäriksi leipää, voita ja hagelslagia (suklaaströsseliä). Toisinaan leivän päälle ilmestyi myös omenasiirappia tai maapähkinävoita. Vegaanin pelastukseksi lähikaupasta löytyi ihania eri makuisia hummuksia, sekä Alpron margariinia – suklaaströsselileipiä varten!

Olin vähän ihmeissäni myös eierkoeken -nimisistä leivonnaisista, joka on siis käytännössä sama asia kuin sokerikakkupohja. Isäntäväki mutusteli niitä aamiaiseksi voilla ja hagelslagilla päällystettynä. Huh, melko terveellinen aloitus päivälle!

Bagels & Beans osoittautui oivaksi tukikohdaksi aika monessa kaupungissa, ja sieltä saa varmasti vegaanista syötävää. Hummusbagel ja soijalatte toimii aina!

Ruokakauppojen tarjonta on melko samanlainen kuin meilläkin, joskin erilaisia feikkilihoja Hollannista löytyy ihan älyttömät määrät Suomen kauppoihin verratuna! Vegaania sekään ei tosin hirveästi lämmittänyt, sillä suurin osa kaikista kasvisleikkeistä ja -makkaroista sisälsi kananmunaa tai juustoa. Erilaisia maustettuja tofuja kyllä löytyi vaikka millä mitalla!

Jogurttivalikoima on Suomessa huomattavasti monipuolisempi, sillä täältä löytyy niin soija- kuin kaurapohjaisia jogurtteja vaikka minkä makuisia. Hollannin ruokakaupoissa näkyi yleensä Alpron maustamatonta (ja vielä sitä vaniljan makuista, joka ei oikeastaan ole maustamatonta. Hollannissa siis voi unohtaa esim. dippikastikkeiden tekemisen, koska maustamaton jogurttikin on makeaa ja maistuu vaniljalle!) ja ehkä jotain toista makua. Kaurakermaa ja kauravaniljakastiketta ehdin kaivata kuukauden aikana moneen kertaan! Vegaanisten jäätelöiden valikoimakin on Suomen kaupoissa parempi, tai ainakin suomalaiset jätskit maistuu paremmilta.

Erilaisten makeiden leivänpäällistahnojen ystäviä Hollannissa kyllä hemmotellaan. Maapähkinävoita löytyy miljoonaa eri laatua joka kaupasta, eikä se maksa juuri mitään. Muutamia maidottomia pähkinä-suklaatahnaakin löytyi, speculoos-tahnaa unohtamatta!

Haagissa on ”kasvisteurastamo”, jossa kannattaa ehdottomasti piipahtaa. Haagin-reissusta kirjoittelinkin jo aiemmin täällä.

Amsterdamissa ehdittiin vielä nautiskella tämän vuoden viimeiset terassioluet – samaan aikaan kun Suomessa satoi lunta! Amsterdam on vegaanin kannalta helpoin paikka, sieltä löytyy tarjontaa vaikka millä mitalla. Vilkaiskaapa vaikka viime keväinen postaukseni kaupungista! Tälläkin kertaa ehdin Maoziin (pariinkin kertaan) ja herkuttelemaan indonesialaisella ruoalla.

En taida ikinä kyllästyä Amsterdamiin, sinne mennessä on aina sellainen olo kuin palaisi kotiin.

Kävin yökyläilemässä myös työkaverin luona Zeelandin maalaismaisemissa ja sain syödäkseni ihanaa kasviscurrya. Hollantilaiset ovat ainakin todella vieraanvaraista väkeä!

Tuliaisiksi Hollannista kannattaa roudata tietysti hagelslagia, mutta myös speculoos-tahnaa, omenasiirappia ja Punselien siirappikeksejä.

Mitä jäin kaipaamaan reissusta? Muutamia ihmisiä tietysti, mutta myös noita yllä mainittuja tuliaisherkkuja, indonesialaisia ravintoloita, tuoretta minttuteetä, Maozia, monikulttuurista ja avointa yleisilmapiiriä ja niitä ihania vanhoja tiilitaloja! Suomessa sen sijaan en ole ollenkaan pahoillani, että lähikaupasta saa ruisleipää ja ympärillä on muutakin kuin lättänää peltomaisemaa. Jos et ole vielä käynyt Hollannissa, suosittelen lämpimästi. Minä ainakin aion mennä vielä monta kertaa uudestaan!

P.S. Jos jollakulla on hyviä ravintolakokemuksia, tuliaisvinkkejä tai muita vegaanitärppejä, kuulen niistä mielelläni :)

10 vastausta kirjoitukseen “Vegaani Hollannissa

  1. Mitä on tuore minttutee? Onko se siis teetä, jossa on tuoreita mintunlehtiä? :D

  2. Sani, oikeastaan kuumaa vettä, jossa on tuoreita mintunlehtiä. Sitä saa Hollannissa ihan joka kahvilasta, toisin kuin täällä.

    Tuomas, kiitos vinkistä! Oon tuosta ravintolasta kyllä lukenut ennenkin, mutta en oo vielä päässyt paikan päälle. Ensi kerralla :)

  3. Amsterdamissa ainakin on Wok to walk. Helppo, muistaakseni edullinen ja sai tofuruokia :) ns. hyvä varasuunnitelma. Amsterdamin luomukaupat jäivät mieleen Suomea edullisempina ja markettimaisempina. Amsterdam on tunnelmaltaan ihana :) damin kenttä on aika hulppee. Siellä oli ainakin vuos sitten pirtelöbaari.

    Utrechtissa (30 min. junalla Damista) kahvila nimeltä Acu. KOlmisen vuotta sitten olin sunnuntai-iltaruualla siellä, noom :) ja lauantaina bissellä :D aika aktivisti-/punk-/vaihtoehtopaikka, mutta kiva sellainen kuitenkin :) tai no, mä tykkään noista paikoista.

  4. HOllannissa syödään tosiaankin aika epäterveellisesti,mutta onneksi on hyviä kauppoja,josta saa hyviä tarvikkeita(jotka tosin aukeavat maanantaisin ärsyttävän myöhään..).Monta ateriaa tuli Hollannissa asumisen aikana tehtyä ja erityisesti ihastuin Rotterdamissa kiinalaisiin ja muihin etnisiin kauppoihin,olivat ihan mahtavia.Ja rakkauteni maapähkinävoihin syntyikin juuri Hollannissa ;D

  5. amsterdamista pitäis mainita surinamilaiset pikkuravintolat joista saa esim tempehsandwicheja.

  6. Jeps, vegaanin elämä Hollannissa ei aina olen ihan helppoa, koska täällä kasvissyönti on todella yleistä, kun taas vegaaneja on yllättävän vähän. Itsekin olen siirtynyt ovo-lakto-kasvisruoasta vegaaniin ruokavalioon vasta muutamia kuukausia sitten.

    Alpron soijajugurttia saa täällä muuten nykyisin myös täysin maustamattomana, muttei joka paikasta. Suuremmista kaupungeista löytyy ainakin yksi Ekoplaza ruokakauppa, jossa on paljon valikoimaa myös vegaaneille. Ja Amsterdamissa, Rotterdamissa, Haagissa ja Haarlemissa on myös toinen pienempi ruokakauppaketju http://www.marqt.com/ . De vegetarische Slager ja Mayoz kuuluvat myös omiin suosikkeihini. Mutta tässä muutamia muita omia suosikkipaikkojani, joissa tiedän jo nyt myös vegaanin saavan vatsantäytettä:

    – biologinen ”pika”ruokapaikka http://www.natuurlijksmullen.nl/
    kaikki ruuat valmistetaan tilauksesta, ja pyynnöstä kaikki tehdään vegaanisesti. Jos menet myöhään, vegaaninen majoneesi saattaa olla jo siltä päivältä lopussa. Omistaja on ihana amsterdamilainen ilmiö! Kaupassa myydään myös vanhoja kirjoja, tuotto menee lähitienoon kulkukissojen hyväksi.

    – jos haluaa pelkkiä ranskalaisia, http://www.friethoes.nl/ Haarlemissa tekee niitä luomupotuista, ja tietty vegaanimajoneesia tai tyypillistä lämmintä maapähkinäkastiketta kyytipojaksi. Haarlem on muutenkin tosi kiva kaupunki, 15 min junalla Amsterdamista.

    – monella juna-asemalla on Shakies, josta saa mehusmoothieja, salaatteja jne oman maun mukaan myös vegaaniversioina. Soijamaidollisista kahveista ei oteta lisämaksua!

    – aivan älyttömän hyvä kasvisravintola on Betty´s Amsterdamissa, http://www.bettys.nl/ . Paikka on pieni ja suosittu, joten kannattaa varata pöytä. Varsinaista menua ei taida olla, vaan heidän ruokalistansa vaihtelee jatkuvasti. Pyynnöstä löytyvät kuitenkin aina myös vegaanivaihtoehto! Täällä myydään myös mielenkiintoisia mausteita yms. tilpehöörejä.

    – jos joku haluaa kokeilla oikein gurmee-taivaallista kasvisruokaa, Michelin-tähdellä varustettu Merlet Schoorlissa on aivan uskomaton viimeistä yksityiskohtaa myöten. Uskoisin, että myös vegaani menu onnistuu, kun toiveesta ilmoitetaan etukäteen (tänne olis tarkoitus mennä taas lähiaikoina, jos vain vegaaniruokaa saamme, eli voin ilmoitella sitten!). Varaa pöytä etukäteen! http://www.merlet.nl/

  7. Hei, oon lähössä alle kuukauden päästä työssäoppimaan hollantiin pariks kuukaudeks ja tää jeesas paljon mun uteliasta mieltäni. Mielessäni pyörii vielä jatkuvasti, että myydnkö hollannissa soijarouhetta/suikaleita vai pitääkö pakata mukaan :D Oisko sul tietoo täst?

    1. Pahoittelut viivästymisestä, kommenttisi oli vahingossa mennyt roskapostin joukkoon!

      Ainakaan tavallisissa ruokakaupoissa en muista nähneeni kuivia soijatuotteita, mutta ekokaupoista voi löytyä. Toisaalta Saksan puolelle ei ole pitkä matka, sinne voi hurauttaa päiväretkelle ruoanhankintaan ;)

Vastaa käyttäjälle Yaelian Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights