Makeat

Kotitekoinen Nutella

Voiko olla mitään parempaa, kuin itse tehty hasselpähkinä-suklaatahna?

nutella

Meille kotiutui tällä viikolla Vitamix! Jokainen amerikkalaisia ruokablogeja ja -ohjeita seuraava ei varmasti ole voinut välttyä kyseiseltä masiinalta, ja moni urheilijakin vannoo Vitamixillä tehtyjen smoothieiden nimeen. Minä en ole niin kiinnostunut niistä viherpirtelöistä, vaan otin ensimmäiseksi laitteella kokeiluun kotitekoisen Nutellan. Oi ja voi, siitä tuli ihan mielettömän hyvää! Ihanan silkkisen sileää ja herkullista.

Kotitekoisten pähkinävoiden tekemiseen tarvitaan joku todella, todella tehokas tehosekoitin – Vitamix tai muu vastaava.

Reseptiin on otettu mallia Southern Fairytale -blogista.

Kotitekoinen Nutella eli hasselpähkinä-suklaatahna

  • 5 dl hasselpähkinöitä
  • 1 dl tomusokeria
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 0,25 dl kylmäpuristettua kookosöljyä sulatettuna
  • ripaus suolaa
  1. Paahda hasselpähkinöitä 175 asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia. Varo, etteivät pähkinät pala! Kuori pähkinät hieromalla niitä yhteen esimerkiksi keittiöpyyhkeen sisällä. Jokunen kuorenpalanen voi jäädä paikalleen, se ei haittaa.
  2. Sekoita hasselpähkinöitä tehosekoittimessa. Kaavi pähkinöitä reunoilta keskelle ja jatka sekoittamista, kunnes tahna on sileää. Lisää loput aineet ja surauta tasaiseksi.
  3. Tahnan pitäisi säilyä parisen viikkoa (jos et syö kaikkea ennen sitä).

29 vastausta

  1. Mikki

    Jes, nyt on elämä pelastettu!

    Tätä pitää kokeilla. :)

    Vastaa
  2. Eikku

    Näyttää ja kuulostaa hyvältä. Mistä tilasit Vitamixin ja minkähintaiseksi tuli?

    Vastaa
    • Elina

      Ostettiin se Raakapuodista, hintaa tuli vajaa 600€. Todellakin kallis investointi, mutta oon tässä viimeisen kolmen vuoden aikana hajottanut jo yhden tehosekoittimen ja kolme sauvasekoitinta, joten eiköhän tuo maksa itsensä takaisin – jos se tosiaan on niin kestävä ja tehokas kuin luvataan :)

      Vastaa
  3. Tiina H.

    Mitä arvelet, Elina, voisiko tuota yrittää tehdä valmiista hasselpähkinäjauhosta?

    Vastaa
    • Elina

      Saako sellaistakin jostain? Mutta kyllä voisin kuvitella että onnistuu, se vaan tarttis paahtaa ensin.

      Vastaa
      • Tiina H.

        Minäpä kokeilen! Jauhoa myy ainakin Kookosravinto-niminen yritys. En tiedä, mistä kaikkialta sitä saa, me olemme tilanneet ruokapiirin kautta suoraan sieltä.

        Vastaa
  4. Essi

    Onko Vitamix ainoa harkitsemisen arvoinen noista oikeasti tehokkaista sekoittimista, vai onko niitä muitakin hyviä?

    Vastaa
    • Elina

      Blendteciä mekin mietittiin toisena vaihtoehtona, kuten Eetukin tossa alla kommentoi.

      Vastaa
  5. Laura

    Valloittavan ihania reseptejä sinulla. Moni herkutteluilta kuin arkinen kotiruokakin on saanut monia vinkkejä täältä, kiitos!

    Olihan minulla kysyttävääkin. Ymmärtääkseni miehesi on sekäsyöjä(?). Samoin minulla. Olemme mieheni kanssa jutelleet muutaman kerran (mahdollisista) tulevista lapsistamme ja siitä, millaista ruokaa heille tulisi valmistaa. Hän on sitä mieltä, että lapsille tulisi tarjota sekaruokaa – lapset voivat valita ruokavalionsa vanhempina. Ei varmastikaan ole yllättävää, että oma kantani on päinvastainen. Haluan ehdottomasti opettaa omille lapsillenikin arvostamiani eettisiä arvoja, niin eläinten kuin ympäristönkin hyvinvoinnin kannalta. En millään pysty kuvittelemaan itseäni keittiössä ahertamassa lihan, kananmunien ja maitotuotteiden parissa, joista valmistan lapsilleni ruokaa. Vaikka en itse lihakeittoihin ja munakkaisiin koskisikaan, en halua toimia arvojani vastaan ja tukea ostoksillani lihatuotantoa ym. Oletteko te miehesi kanssa puhuneet kyseisestä asiasta? Mikä on sinun kantasi?

    Ihanaa kesän odotusta sinulle! :)

    Vastaa
    • Elina

      Meille ei tule perheenlisäystä, joten tätä asiaa ei niin hirveästi ole tässä taloudessa pohdittu. Sekasyöjän ja vegaanin yhteiselo toimii ihan hyvin meillä, kun kummallakin on omat rahat ja suurimmaksi osaksi myös omat ruuat. Tätä järjestelyä ei kyllä saisi mitenkään toimimaan enää sitten, jos perheessä olisi muitakin osapuolia. Joskus ollaan puhuttu asiasta, ja päädyttiin siihen lopputulokseen, että mun lapsista tulisi vegaaneja ja miehen lapsista sekasyöjiä :D Jos miehesi haluaa syöttää lapsille eläintuotteita, niin silloin hän varmaan valmistaa ne kotona? Mutta siis mitään neuvoja en kyllä valitettavasti osaa antaa tähän ongelmaan. Toivottavasti saatte käytännön asiat järjesteltyä!

      Vastaa
  6. Eetu

    Monet vannovat myös Blendtecin nimeen, mutta Vitamixiin minäkin rahani sijoitin.

    Vastaa
    • Elina

      Voi olla, että jos olisin ollut yksin päättämässä, olisin ostanut ton Blendtecin – ihan siitä syystä, että se on vähän vähemmän ruma.

      Vastaa
  7. Arietta

    Oi oi, kuulosta tosi herkulliselta! Ja onnea Vitamixin johdosta. Päivääkään en ole katunut, että itsekin sijoitin siihen sen 600€. Laadun huomaa erityisesti samettisissa smoothieissa ja tuollaisissa tiukemmissa tahnoissa.
    Viikonloppuna jauhoin kuivakannulla pähkinöitä ja siemeniä jauhoksi leipään. Taikina valmistui hetkessä ja tuli todella hyvää siemenleipää. :)

    Vastaa
    • Elina

      Me ei ostettu sitä kuivakannua (se olisi tehnyt reilun satasen lisää hintaa…), mutta ehkäpä senkin voisi investoida vielä myöhemmin. Just pähkinöiden ja sen sellaisten jauhamiseen se olisi hyvä!

      Vastaa
  8. Sanni

    Kuola valuu.. :P Alkuperäiseen Nutellaan (ja varsinkin sen halpisversioihin) verrattuna tässä on sekin hyvä puoli, että mönjä on ihan oikeasti pähkinöitä ja kaakaota, eikä pelkkää sokeria ja kaikenmaailman kovetettuja rasvoja.

    Vastaa
    • Elina

      Jep :) Ei tämäkään kyllä mitään terveysruokaa ole, mutta ei sentään lisäainemössöä!

      Vastaa
  9. Heikki

    Tiedoksi omista pähkinävoista haaveileville, että omaan huusholliin hankittiin vuosi sitten Kenwoodin BL770, jossa on oma myllyosa, jolla syntyy aivan loistavat pähkinävoit myös. Ollut kovassa käytössä, katsotaan kuinka kauan kestää. Kenwoodiin saa myös tilattua erittäin hyvin varaosia. Maksoi postimyynnissä 133 euroa toimituskuluineen.

    Vastaa
  10. k

    Hei!

    Minkälaista kaakaojauhetta olet käyttänyt tässä? Käykö esim. Van houten, vai onko se liian tujua?

    Voikohan kookosöljyn korvata myös jollain muulla kaapista löytyvällä öljyllä?

    Kiitos!

    Vastaa
    • Elina

      Oon varmaan laittanut jotain Pirkka tms. kaakaojauhetta, mutta kyllä mikä tahansa sokeroimaton, leivontaan tarkoitettu kaakaojauhe käy.

      Kookosöljy saattaa olla tässä sen takia oleellinen, että se jähmettyy kylmässä. Nutellasta ei tule välttämättä muuten koostumukseltaan sopivaa.

      Vastaa
  11. Hanski

    Voi, mihinkä tässä näiden herkkujen kanssa joutuukaan! Kiitos jouluisten reseptien kanssa ahertamisesta.
    On mielenkiintoista seurata keskustelua vegaani >< sekasyöjä.

    Vastaa
  12. Aino

    Moi Elina,
    Hieno blogi, ja useita reseptejä on tullut kokeiltua! Tästä olisin kysynyt, että säilytätkö valmistuksen jälkeen jääkaapissa vai riittääkö huoneenlämpö? Täytyypä kokeilla, näyttää niin hyvältä!

    Vastaa
  13. milla

    voisko hasselpähkinät korvata jollain muullas tai jättää kokonaan pois?☺

    Vastaa
    • Elina

      No hasselpähkinät on kyllä vähän niin kuin se juttu Nutellassa. Mutta tokihan sitä voi tehdä pähkinälevitettä muistakin pähkinöistä. Cashewt ja mantelit ainakin toiminee :)

      Vastaa
  14. Leena

    Moikka!

    Osaatko sanoa, kuinka kauan blendasit pelkkiä pähkinöitä? Omistan myös Vitamixin, niin saa vähän osviittaa. Jouduitko monta kertaa kaapimaan tahnaa? Ja pyörititkö täydellä nopeudella?

    Kiitos! :)

    Vastaa
    • Elina

      Moi!

      Tämä on sen verran vanha resepti, että en kyllä osaa valitettavasti vastata. Vitamixin käyttöön tulee kyllä nopeasti ”perstuntuma”, joten ei muuta kuin testailemaan :)

      Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)