Keittiöpuutarha

Viljelysuunnitelmia

Ostin jo ensimmäiset ananassalviat kotiin sitä silmällä pitäen, että kohta saa istuttaa taimet ulos! Parvekkeelle on jo laitettu uudet ruukut, joten en malttaisi odottaa istutuspuuhiin pääsemistä. Mitä syötävää sitä kasvattaisi tänä vuonna?

ananassalvia

Parveke toimii tällä hetkellä vielä polkupyörä- ja yleisromuvarastona, mutta nuo taustalla näkyvät mustat laatikot odottavat vihreää sisuksiinsa!  Tein isän avustuksella ruukut floristin vihersisustuksen näyttötutkintoa varten, ja mitoitin ne samalla sopimaan myös meidän parvekkeelle. Uudet istutuslaatikot innostavat kummasti viljelypuuhiin.

parveke

Parvekkeelle ei kesällä osu suora auringonvalo, joten siellä viihtyvien kasvien valikoima on rajallinen. Ananassalvia on viihtynyt hyvin vuodesta toiseen, mutta sen lisäksi tarkoitus olisi istuttaa sinne ainakin:

sitruunatimjamia

Timjamit ovat viihtyneet myös hyvin vähän hämärämmässä, tosin maku jää varjossa miedommaksi. Timjami sopii lamoavana hyvin istutusten reunuskasviksi.

ruusupapuja tai köynnöskrassia

Ruusupavuista ei ole aiempaa kokemusta varjossa, mutta kyllä ne varmasti ainakin jotain vihreää kasvattavat, vaikkei satoa tulisikaan. Köynnöskrassi sen sijaan on takuuvarma varjoisempienkin paikkojen köynnös. Krassin kukat muuten ovat kivan pippurisen makuisia!

orvokkeja

Orvokit ovat ihania salaateissa ja harvoja varjossa kukkijoita. Orvokit venähtävät ruman näköisiksi jossain vaiheessa kesää, jolloin ne voi leikata matalaksi tai istuttaa jotain muuta tilalle.

persiljaa

Persilja on peruskamaa, mutta viihtyy hyvin varjossa.

minttua

Mojitoja varten täytyy olla oma minttukasvusto lähellä!

Oi kevät, tulisit jo! Pientä toivoa on ilmassa, kun parvekkeelle unohtunut multasäkkikään ei ole enää ihan umpijäässä ;) Parvekepuuhastelun ohella keväisin iskee aina himo hankkia oma piha, mutta sitä odotellessa olen keräillyt inspiraatiokuvia Pinterestiin.

12 vastausta

  1. herkkusuun lautasella

    ruusupavuista ja härkäpavuista on jotain kokemusta parvekkeella kasvatettuna, ei välttämättä anna satoa vaikka olisi aurinkoisella ja lasitetulla parvekkeella mutta kyllä niiden kauniista kukinnastakin ja vehreydestä voi hyvin nauttia. itse onnistuin viime syksynä saaman ulkonakasvaneen vihermintun talvehtimaan sisällä ja vielä elossa joten odottaa vuorostaan kesäksi parvekkeelle pääsyään…

    Vastaa
  2. Sini

    Minulla on muutamat siemenet itämässä, mutta muuten ajattelin käydä hakemassa taimet suoraan parvekkeelle – vielä siellä taitaa olla liian kylmä. Ehkä vielä huhtikuun aikana? Laitan parvekkeelle ainakin minttua, basilikaa, rosmariinia, chilejä, salviaa… Yrttilista tuntuu loputtomalta… Lisäksi suunnittelin jonkinlaista tomaattia (ehkä kirsikka-). Katsotaan nyt mitä kukkakaupasta sitten lopulta tarttuu mukaan. Suunnitelmissa on ostaa Kekkilän parvekeviljelysetti, jotta saa kasvit pois kaiteen varjosta. Muuten parveke kyllä vaikuttaa optimaaliselta kasvien viljelyyn: lasitettu ja länteen. Mutta todellisuuden näkee vasta kesällä, tämä kun on ensimmäinen kesä tuossa asunnossa. Sormet jo syyhyää päästä ulos!

    Vastaa
  3. Suvi

    Osaatko puutarhurina antaa vinkkejä, mitkä kasvit (mieluiten syötävät) taas viihtyisivät iltapäivisin varsin auringonpaahteisella parvekkeella? Viime kesän parvekeistutukset kuivahtivat kokoon ennen heinäkuun puoltaväliä. Lasitusta parvekkeella ei ole, mutta erilaisia ruukkuja ja ritilä kyönnöskasveja varten löytyy.

    Vastaa
    • Elina

      Mä laittaisin sinne ainakin tomaattia, chilejä ja mansikoita. Yrteistä timjamit viihtyvät hyvin paahteessakin ja oreganoakin voisi kokeilla. Jos parvekkeelle on mahdollista laittaa pahimman keskipäivän paahteen ajaksi joku varjostus, se auttaisi kasveja kummasti. Ahkera kastelu ja sumuttelu on tietysti myös tärkeää! Ja oikeastaan on vaan hyvä, ettei parvekkeella ole lasitusta – sitten siellä ei ainakaan ole ihan niin tukalan kuuma.

      Vastaa
  4. Pullerotilhi

    Kiitos varjoisan parvekkeen viljelyvinkeistä! Meilläkin on pohjoiseen antava parveke + täällä Kainuun korkeudella menee pitkälle toukokuuhun, että ulos uskaltaa mitään laittaa kasvamaan.

    Vastaa
  5. Mikki

    Vitsit, pitäisiköhän sitä itsekin kokeilla laittaa minttua? Mun parvekkeeni on onneksi sellainen että sieltä löytyy sekä aurinkoa että varjoa, niin saan aika vapaasti valita mitä haluan laittaa kasvamaan. Suurempi ongelma onkin sitten miten pitää kissa poissa kasveista. Varsinkin minttu vähän epäilyttää. Vaikkei kyse nyt sentään mistään kissanmintusta olekaan, niin kyllä tuo katti ainakin mun minttuteeni on yrittänyt juoda. :D

    Vastaa
  6. Suvi

    Kiitos Elina! Olen miettinyt juuri noita mainitsemiasi tomaatteja, chilejä ja mansikoita, mutta epäillyt niiden selviytymistä Suomen kesässä ulko-olosuhteissa. Ehkä uskaltaudun kokeilemaan. :) Yrtit persiljaa lukuunottamatta menestyivät muistaakseni viime kesänä kohtalaisen hyvin, joten niitä lähtee taas penkillinen kasvamaan.

    Vastaa
  7. Stella

    Hei kiitti vinkeistä. Itselläni on edessä muutto omakotitalosta kerrostaloon huhtikuun aikana ja oma kasvimaa muuttuu pieneksi lasitetuksi parvekkeeksi. Vähän jännittää saako viherpeukaloni riittävästi hommia parvekkeella. Oma parvekkeeni on iltapäiväauringon puoleen, en tiedä onko se sitten hyvä vai huono.

    Vastaa
    • Elina

      Kyllä mä väittäisin että se on hyvä :) Varjostaa voi aina tarvittaessa, mutta aurinkoa ei saa itse mistään lisää.

      Vastaa
  8. annemi

    Minunkin olisi tarkoitus aloitella viljelysuunnitelmien teko ja ensimmäisten ihanien idätys. Viime vuonna takapiha oli koekäytössä, tänä vuonna on taas astetta kunnianhimoisemmat suunnitelmat :)

    Vastaa
  9. Paula

    Kiitos vinkeistä! Juuri tänään pienen kaksiomme ikkunalaudat täyttyivät yrtti- ja chili-istutuksista, mutta pakkohan tuota sitruunatimjamiakin on vielä päästä kokeilemaan. Mahtuu mahtuu… :)

    Vastaa
  10. Nanne

    Minä vuokrasin ensimmäistä kertaa 1/2 aarin viljelypalstan ja pohdin kovasti mitä kaikkea laittaisin sinne kasvamaan. En halua satsata hommaan kauheasti näin ensikertalaisena, koska pelkään joko epäonnistuvani tai jonkun muun vievän sadon. Mutta täytyypä vielä tarkistaa onko mintun ja oreganon siemenet hengissä ja laittaa kaalin siemenet itämään!

    Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)