Mansikka-kirsikka chiapuuro

Olen todella kaavoihin kangistunut, mitä tulee aamiaiseen. Arkiaamuina aamiaisaikaan olo ei yleensä ole kaikkein luovimmillaan, joten vatsa tulee täytettyä yleensä samoilla aineksilla kuin yleensäkin. Chiapuurosta on kuitenkin tullut tofupäällysteisten ruisleipien sekä maustamattoman soijajogurtin ja myslin haastaja!

chiapuuro

Chiansiemenet ovat ehkä ”superfoodeista” suosikkejani. Niistä tulee nesteen kanssa sellaista hauskaa hyytelöä, eivätkä siemenet itsessään maistu juuri miltään, joten niiden kanssa sopii mikä tahansa. Kannattaa kokeilla myös aikaisemmin postaamaani chiajogurttia.

Tässä aamiaisessa on ehkä parasta se, että tämän voi (ja kannattaa) tehdä edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin, jolloin se on syötävää heti aamusta. Aamurutiineista selviää siis minimaalisella vaivalla! Joskus lisään chiapuuroon myös rouhittuja pähkinöitä. Nam! Ja jos haluat, voi puuroon lisätä vielä makeutusta oman mielen mukaan.

Mansikka-kirsikka chiapuuro

yhdelle

  • 2 rkl chiansiemeniä
  • 1 dl vettä tai suosikkikasvimaitoasi
  • kourallinen kirsikoita
  • kourallinen mansikoita
  1. Laita chiansiemenet turpoamaan veteen noin kymmeneksi minuutiksi ja sekoittele välillä. 
  2. Poista kirsikoista kivet ja mansikoista kannat. Soseuta marjat sauvasekoittimella ja lisää ne puuron joukkoon (minä tykkään sattumista, joten murskaan marjat yleensä vain haarukalla).
  3. Anna puuron vetäytyä yön yli jääkaapissa ja nauti aamulla.

10 vastausta kirjoitukseen “Mansikka-kirsikka chiapuuro

  1. MInullakin tosi usein on chiaa aamiaisessa.Suosikkejani on omenainen,kanelilla ja vaniljalla maustettu chiapuuro:)

    1. Varmaan nämä on yksilöllisiä juttuja, mutta mielestäni paremmin kuin kaurapuuro, mutta ei yhtä hyvin kuin soijajogurtti+mysli tai ruisleipä+tofu. Jos haluaa täyttävämmän aamiaisen, niin just sitä pähkinärouhetta voi lisätä joukkoon.

  2. Myydäänkö tuota chiaa jossain ihan tavallisessa kaupassa? Tai Ruohonjuuressa ainakin varmaan?

  3. Voikohan myös ne chia-siemenet murskata sauvasekoittimella, eli vetäisisi koko sotkun kerralla sekaisin? Oletko kokeillut? Vai pitääkö chia-siementen olla nimenomaan ehjiä?

Vastaa käyttäjälle Jael Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights