Pikajäätelö

Jäätelön teko onnistuu ilman jäätelökonetta, tehosekoitinta tai että jäätelömassaa täytyy pakastaa. Tarvitaan minigrip-pusseja,  jääpaloja ja merisuolaa sekä soijakermaa ja makuaineita. Helppoa kuin mikä ja ihan älyttömän hyvää!

pikajaatelo1

Veljen vaimo pyysi juhannusvieraita tuomaan lapaset mukaan – käyttötarkoitus niille selvisi, kun lauantaina oli ohjelmassa jäätelön tekoa! Tämä oli varsin nerokas idea, johon löytyy näköjään paljonkin ohjeita netistä, esimerkiksi The Kitchenistä.  Jäätelön teko oli kyllä aavistuksen sotkuista puuhaa, koska muovipussi menee kuitenkin ennen pitkää rikki ja suolavettä on sen jälkeen joka paikassa. Loistavaa ulkoilmapuuhaa siis!

Jäätelön tekovaiheet:

  1. Laita isoon minigrip -pussiin noin 25 jääpalaa ja noin puoli desiä karkeaa merisuolaa.
  2. Kaada pienempään minigrippiin 2 dl Alpron Airy & Creamy -soijavispiä ja haluamiaisi makuaineita. Laitoin itse 2 rkl vadelmahilloa ja vähän vaniljasokeria.
  3. Laita pienempi pussi isomman pussin sisälle niin, että jääpalat peittävät pienemmän pussin.
  4. Sitten ravistellaan ja heilutellaan pari minuuttia (lapaset kädessä) tai kunnes kermaseos alkaa muistuttaa jäätelöä.
  5. Nauti heti! (Ja varo, ettei suolavettä joudu jäätelön joukkoon.)

Ensi kerralla taidan laittaa joukkoon Pirkan lakritsikastiketta, tai pähkinöitä ja vaahterasiirappia.

13 vastausta kirjoitukseen “Pikajäätelö

  1. Hahaa, nerokasta! Tosin pakastin tarvitaan kumminkin jääpaloja varten…
    Mutta kokeiluun menee!

  2. Hauskaa meillä ainakin oli vatkatessa! Suolaa löytyy edelleen terassin ympäriltä :D Tämä oli minullekin aikanaan valtava ahaa-elämys: miten voi näin yksinkertaisesti saada järjettömän hyvää jäätelöä?! Kiitos siis myös ystävälleni Riikalle, joka opasti minut itsetehdyn jäätelön saloihin. Tämä tosiaan on hauskaa ajanvietettä. Joulun alla glögijäätelö oli ihan huippua, suosittelen testaamaan :) Liraus siis glögitiivistettä kerman joukkoon.
    t. veljen vaimo ;)

    1. Oli kyllä mainio oivallus, kiitos siis Riikallekin :)

      Täytyy ehkä tehdä tämä tuplapusseilla, jos kokeilee sisätiloissa. En ehkä halua siivota niitä suolavesiroiskeita koko keittiöstä ;)

  3. Hei ihan mahtava idea! Mutta tumpelon pitää vielä varmistella, pitääkö kerma olla valmiiksi vispattua?

    1. Tän jäätelön idea on juuri se, että se vispautuu samalla. Ei tarvitse etukäteen valmistella muuten, kuin pitää kerma jääkaapissa ja jääpalat pakastimessa :)

    1. En ole kokeillut kauravispilla, mutta ne ei kyllä muutenkaan vatkaudu ihan yhtä nätisti kuin tuo Alpron vispi. Jos testaat, kerro ihmeessä kuinka kävi :)

  4. Luin jostain syystä et tos luki et veljen vaimo käski vieraita tuomaan lapset mukaan :DD ja et myöhemmin selvisi niille käyttötarkoitus. Olin hetken syvän hämmennyksen vallassa.

    1. Mä luin ihan samaa kuin vuu, mutta en hämmentynyt.. Päättelin, että lapsia tarvitaan jäätelön syöntiin. :)

  5. Kannattaa näköjään pestä sisempi pussi huolellisesti. Olettaen, ettei halua suolaista jäätelöä. Itse en välttämättä olisi halunnut. :)

    1. Joo, pussin peseminen tai jäätelön kauhominen pussista koskematta pussin ulkopinnalle on tietysti tärkeää (siksi ohjeessa on mainittu ”varo, ettei suolavettä joudu jäätelön joukkoon”) :)

      1. Huomasin toki varoituksen – vasta jäätelöä syödessä tosin. :D Seuraavalla kerralla (eli heti tänään!) laitan kerman kahden pussin sisään.

Vastaa käyttäjälle Pauline Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights