Sitruunainen kukkakaalikeitto

Kotimaiset kukkakaalit on nyt niin herkullisen näköisiä, että niitä on tällä hetkellä ihan mahdotonta ohittaa kaupassa noukkimatta vähintään muutamaa ostoskoriin. Aika usein rouskuttelen kukkakaaleja ihan sellaisenaan, mutta tänään siitä syntyi keittoa.

kukkakaalikeitto

Turkulainen ruokabloggaajakollegani Janna kokkaili tontillaan vähän aikaa sitten sitruunaista parsakaalikeittoa. Varastin idean sitruunasta keitossa, mutta laitoinkin parsakaalin sijaan kukkakaalia ja lisäsin joukkoon vähän papujakin. Keitosta tuli ihanan kermaista, mutta samalla raikasta. Täydellinen lauantailounas!

Sitruunainen kukkakaalikeitto

3-4 annosta

  • noin 700 g kukkakaalia
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • oliiviöljyä
  • kasvislientä
  • 1 tl meiramia
  • 1 tlk valkoisia papuja
  • 2 dl kaurakermaa
  • 1 pienen sitruunan raastettu kuori
  • 1 pienen sitruunan mehu
  • suolaa ja pippuria
  1. Paloittele kukkakaali. Silppua sipulit.
  2. Kuullota sipuleita kattilan pohjalla oliiviöljyssä pari minuuttia. Lisää kukkakaalinpalat ja kasvislientä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Anna kiehua kunnes kukkakaali on pehmennyt.
  3. Lisää pavut ja meirami ja anna vielä kiehahtaa.
  4. Soseuta keitto. Lisää joukkoon kaurakerma, sitruunan kuori ja sitruunan mehu (laita ensin puolikas ja tarkista maku). Anna vielä kiehahtaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

 

20 vastausta kirjoitukseen “Sitruunainen kukkakaalikeitto

  1. Ihanaa keittoa tuli, kiitos jälleen kerran mainiosta reseptistä! Puolikas sitruuna riitti antamaan sopivasti makua.

    1. Kiva kuulla, että maistui! Mulla oli käytössä pieni luomusitruuna, joka oli yllättävän pehmeän makuinen. Se meni keittoon sujuvasti kokonaan, mutta kannattaa tosiaan maistella ennen koko sitruunan lisäämistä :)

  2. Erinomaisen herkullinen resepti! Korvasin meiramin ripauksella muskottipähkinää, kun sitä löytyi kaapista. Sitruunankuorta ja mehua laitoin myös vain puolet ohjeen määrästä.

  3. Tuli mieleeni tuosta sitruunasta: osaisitko heittää jotain vinkkejä vegaanisen sitruunakiisselin valmistukseen? Muistan ennen vegeksi ryhtymistä keitelleeni usein sellaista paksua, kirpeänmakeaa keltaista kiisseliä, joka sopi ihanasti piirakoiden ja kakkujen täytteeksi. Valitettavasti alkuperäinen versio sisälsi kananmunaa, enkä ole vielä keksinyt, millä sen voisi korvata siten että kiisselin rakenne olisi jotakuinkin samanlainen. Joten jos tähän löytyy jotain ideoita, otan ne kiitollisena vastaan!

    1. Tarkoitat varmaan jotain lemon curdin tapaista? Googlaamalla vegan lemon curd löytyy paljonkin ohjeita :)

  4. Hieno ohje, kiitokset! En löytänyt kaurakermaa Suomen suurimmasta Prismasta (eivät muuten myy enää no-Eggiakaan). Ostin tilalle vegaanista Nordicin Ruoka 15% sipuli-valmistetta. Mitä muuta suosittelisitte vaihtoehdoksi?

    1. Kaurakermaahan se sipulijuttukin on :) Voit toki käyttää myös soijakermaa, tai riisikermaa, sitäkin löytyy joistain kaupoista. Sitä Nordicin maustamatonta kaurakermaa on kyllä melkein joka kaupassa, voisko olla, että se oli juuri sillä hetkellä loppu?

    2. Pakko huikata, että ko. lafkassa tilaavat kyllä aika hyvin tavaraa jos käy pyytämässä. Pitävät valikoimassa jos on menekkiä. Osa kaurakermoista on ollut samassa hyllyssä kaura-, riisi- ja uht-maitojen kanssa eli ei siellä varsinaisessa kylmähyllyssä, mutta sen läheisyydessä kuitenkin. Oiskohan samassa välikössä ollut valmistortillat niitä vastapäätä. Ja nythän siellä menee järjestys uusiksi eli kannattaa ihan käydä kyselemässä haluamansa tuotteen perään!

  5. Hei,
    Tulipa parasta kukkakaalikeittoa mitä olen koskaan syönyt! Tämä oli ensimmäinen kerta kun eksyin tälle blogille, mutta ei varmasti viimeinen!

  6. Keitosta tuli ihanaa! Ja tästä blogista on tullut mun mitäs tänään syötäisiin -kanavani :)

  7. Kiitos reseptistä, erittäin herkullinen keitto! :) Olen tehnyt tätä aikaisemmin vain kerran, mutta tänään vihdoin teen uudelleen kun keitto on jääny kummittelemaan makunystyröitäni ensimmäisestä valmistuskerrasta.. En ole kermaisten tai makeiden sitruunaruokien ystävä, joten lisäsin sitruunaa hyvin varovasti aluksi, mutta se sopii tähän niin upeasti että tais loppujen lopuksi mennä ihan ohjeen mukaan! :)

  8. Kertoisitko neuvottomalle, miten kasvisliemen voi tehdä itse tai mistä sitä saa?

    1. Ostat kaupasta kasvisliemikuutioita ja liuotat ne pakkauksessa olevan ohjeen mukaiseen määrään nestettä.

  9. Kiitos parhaimman makuisesta kukkakaalikeittoreseptistä ikinä! Käytin kokonaisen luomusitruunan ja tuli todella hyvää :) Meiramia ei ollut mutta korvasin sen ripauksella yrttisuolaa sekä lisäsin vähän timjamia ja rosmariinia sekaan.
    Löytyykö tämä resepti keittokirjastasi?

  10. Kiitos! Kädetönkin ruoanlaittaja sai ohjeella loistavanmakuisen keiton. Tätä teemme uudelleen ja uudelleen.

    1. Tähän ei valitettavasti osaa vastata, koska olen vegaani, enkä ole käyttänyt lehmänmaitotuotteita yli 15 vuoteen. Kannattaa kokeilla kaurakermaa, jos et ole ennen testannut! :) Se sopii ihan todella hyvin ruokaan kuin ruokaan.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights