Kesäkeitto

Kesän ensimmäinen kesäkeitto. Kausiruokaa parhaimmillaan!

kesakeitto

Kesäkeitto oli lapsena yksi lempiruuistani. Aika harva lapsi taitaa kelpuuttaa lautaselleen näin monipuolista vihannesvalikoimaa ja vielä syödä ne mukisematta. Taisin olla orastava vegaani jo pienestä pitäen ;) Vaikka lapsena minulle upposi kesäkeitto myös pakastevihannesversiona, teen sen nykyään aina tuoreista vihanneksista. Jos talvisaikaan tekee mieli kesäkeittoa, niin vihreät pavut ja herneet vielä kelpuutan pakastimen kautta, mutta kaiken muun täytyy olla ehdottomasti tuoretta tavaraa.

Kesäkeiton tekemiseen on varmasti joka kodissa omat tavat. Toiset laittaa maitoa, toiset kermaa ja jotkut vielä suurustavat keiton. Minun keittoni salainen ainesosa on kaurakerma, joka tekee kesäkeitosta juuri sopivan tuhdin. Vanhempien kotona kesäkeitto oli yleensä tapana maustaa kuivatulla basilikalla, mutta minä vannon valkopippurin ja tuoreen persiljan nimeen.

kesakeitto3

kesakeitto2

Kesäkeitto

noin 4 annosta

  • 5 keskikokoista perunaa
  • 2 porkkanaa
  • 1 pieni kukkakaali
  • 1,5 dl herneitä
  • kourallinen vihreitä papuja
  • noin 7 dl vettä
  • kasvisliemikuutio
  • 0,5 tl valkopippuria
  • suolaa
  • 4 dl kaurakermaa (Nordic)
  • kourallinen tuoretta persiljaa
  1. Pese perunat ja pilko ne suupaloiksi. Pilko porkkana. Irrota kukkakaalin nuput ja poista vihreistä pavuista kannat. 
  2. Laita kattilaan vihannekset ja kaada päälle vettä kunnes vihannakset juuri ja juuri peittyvät. Mausta kasvisliemikuutiolla ja valkopippurilla. Keitä kasvikset pehmeiksi.
  3. Sekoita lopuksi keiton joukkoon kaurakerma ja suolaa maun mukaan. Ota kattila pois levyltä ja lisää keittoon silputtu tuore persilja.
  4. Tarjoa tuoreen ruisleivän kanssa.

36 vastausta kirjoitukseen “Kesäkeitto

    1. Mun mielestä se on parhaimman makuista, mutta voi toki käyttää myös Oatlya jos siltä tuntuu.

  1. Jännää miten maut ovat niin erilaiset eri ihmisillä;lapsena kesäkeitto oli taas yksi inhokkiruuistani ja vieläkin sitä vierastan,etenkin maitopohjaisena.

    1. Oho! Mä olen aikaisemmin kuullut vain sellaisista ihmisistä, jotka listaavat kesäkeiton lapsuuden inhokkiruokien listalle.

  2. Minäkin tykkäsin pienenä kesäkeitosta :)

    Kiitos reseptistä, pitää ihan tänään tehdä kun tuli ihan himo. Laitan siihen omasta viljelypalstasta kasvaneita härkäpapuja. Muuten suosittelen todella kokeilemaan tuoreita härkäpapuja jos vaan saat niitä käsiks, ne ovat aivan taivaallisen hyviä.

    1. Härkapavut onkin ihan loistava lisä tähän, jos niitä on saatavilla! :)

      Mielelläni itsekin käyttäisin enemmän tuoreita härkäpapuja, mutta ne on aika kiven alla. Viime vuonna bongasin niitä kerran ruokakaupasta, joten täytynee olla taas silmä tarkkana!

  3. Kesäkeitto on herkkua! Kokeilin viimeksi sitä tehdessäni ensimmäistä kertaa suurustamista. Toimi yllättävän hyvin. Liemestä tuli aivan yhtä maukas kuin maidonkin kanssa. Persilja on minustakin ehdoton mauste, ruohosipuli sopii kans mainiosti. Ja kevätsipuli tietysti, oi nam.

  4. Minäkin inhosin kesäkeittoa eikä se vieläkään oikein houkuta. Muistan, kun eräs vaihtariopiskelija kouluruokalassa oli silmät pyöreinä ja kysyi, laitammeko ihan oikeasti keittoon maitoa.

    Elina, olisi sellainen pyyntö, että kun elokuu alkoi ja arki koitti, niin voisitko heittää jonkin hyvän ja nopean, siis tyyliin vartissa valmista, arkiruokareseptin?

    1. Heh :D

      Chocochilin reseptit on kyllä melkein kaikki melkoisen nopeita valmistaa, koska en itsekään ole mikään kärsivällinen näprääjä keittiössä. Mä syön arkisin ehkä eniten salaatteja ja keittoja, koska ne oikeasti valmistuu (alle) vartissa. Mutta laitan kyllä tän pyynnön korvan taakse ja koitan kirjoitella ylös arkiruokia entistä enemmän :)

  5. Tämä on aivan ihana ohje, tein sitä juuri ja voi että kun oli herkkää ja herkkua! Kiitos kesäkeittoinspiraatiosta! Karjalanpiirakoiden kanssa mitä parasta!

  6. On kesäkeitto ensimmäistä kertaa ikinä, juuri nyt kiehumassa tämän reseptin innoittamana :) kiitos tästä chocochilistä on aivan lumoava paikka, usein vain haahuilen täällä ja etsin kaikkea kivaa. Ensimmäiset mitä tein oli minttusuklaa cup caket, aivan mahtava resepti, tein kakunkin sillä :D

  7. Voi juuri tänään söin vanhemmillani kesäkeittoa <3 Pienenä oli mun lemppari ja on yhä edelleen yksi lemppareista! Menee monta lautasellista!

    Meillä kesäkeittoon tulee maitoa ja kermaa, pienenä oli maitotuotteista, mutta nykyisin vegaanina, ja ihan yhtä hyvää on silti!

  8. Hei! Miten paljon suolaa suurinpiirtein tulee? En saanut oikein makua, koko ajan piti vaan lisätä ja lisätä suolaa……

    1. En nyt osaa tarkkaa määrää tähän heittää. Voit kyllä kokeilla myös kasvislientä :)

  9. Oi, miten hyvää oli! Laitoin 2 tl ohrakasta suurukseksi ja hetkeksi näkkileivän viipaleen lillumaan liemeen. Olipas makosaa.

  10. Tein juuri tällä ohjeella ja täytyy sanoa että parhainta kesäkeittoo mitä oon ikinä maistanut ja vielä ensimmäinen itse tekemäni keitto ja onnistui hyvin. Täytyy laittaa ohje muistiin ja tehä useammin

  11. Hyvältä kuulostaa, tänään lounaalla sain maukkaan kesäkeiton ja täytyypä vegaanimallin keittoa kokeilla kun härkäpavut alkavat pieniä palkoja puskea. Lapsena sain kesäkeiton yliannostuksen mutta kun tarpeeksi väliä on niin maistuu taas.

  12. Bongasin tämän reseptin alunperin ”Vegaanin keittiössä” -kirjastasi, ihanan helppo ruoka. Kiitos, inhosin kesäkeittoa pienenä mutta en näemmä enää! Kukkakaalia ja vihreitä papuja ei valitettavasti löytynyt mutta laitoin enemmän herneitä ja porkkanaa ja lisäsin vielä nipullisen kevätsipulia. :D

  13. Kiitos ohjeesta. Se on tehty monesti…ilman perunoita. Meillä (lue minulla) on aikapaljon ruokarajoitteita. Eli mä jätän tuon perunan pois ja vaihdan kaura kerman soija kermaan. Ja sit heitän viellä sekaan maissia. Vähän niiku perunaa korvaamaan. Hyvää tulee silleeki. Masu ei oikee tykkää tosta kaurakermastakaan. Ja meillä kun tuota ruisleipää ei syödä, niin mulla on matekemiä sämylöitä. :D Mä vannon kans tuon valkopippurin ja persillian nimeen. Kiitos!

  14. Ehdoton lempiruokani lapsena! Aikuisiällä tulee syötyä harvoin ja nyt ajattelin toteuttaa siitä tämän vegaanisen version. Kiitos ohjeesta!

  15. Kiitos ohjeesta! Mä rakastin kesäkeittoa lapsenaja nykyäänkin, en ole vielä kokeillut vegaanisena mutta nyt aion! haluan tehdä jonkun helpon vegaanisen ruuan (jotta kaikki vieraat voi syödä) vauvan ristiäisiin niin tämä ja uusilla perunoilla leivän kera!

  16. Oon tehnyt tällä reseptillä kesäkeiton monta kertaa ja omat lapset rakastavat tätä. Asutaan Norjassa ja myös norjalaiset lasten kaverit ovat syöneet hyvällä ruokahalulla monta lautasellista. Harmi vain ettei suomalaista ruisleipää ole täällä saatavilla. Kesäkeitto oli lempiruokani lapsena. Kiitos paljon herkullisesta reseptistä!

  17. onnistuu varmaan soijamaitoon? jos tulis vähän paremmat ravintoarvot

    1. Onnistuu, mutta en tekisi, koska se ei maistu yhtä hyvältä. Maustamaton soijamaito on minusta ihan tosi pahaa, eikä tähän voi käyttää niitä makeutettuja ja vaniljaisia versioita. Pari grammaa proteiinia sinne tai tänne ei kauheasti vaikuta. Laita mieluummin lisää papuja ja herneitä :)

  18. Itse olen käyttänyt vain 2,5dl tai 2dl ja tulos on ollut mielestäni hyvä. Ovatko kaurakermat kehittyneet reseptin julkaisun jälkeen vai onko minulla vain ”litkumpi” maku. :D

  19. Äitini kanssa opin laittamaan ruokaa ja tasan ainoa ruoka mitä äiti inhoaa on kesäkeitto, joten en sitä myöskään koskaan syönyt enkä tehnyt. Viime kesänä aioin ekaa kertaa kokeilla ja jo nyt vuotta myöhemmin toteutuikin :D Kiitos ohjeesta, tätähän aivan mielellään syö (äiti tuskin edelleenkään, mutta minä). Laitoin tosin myös vain 2dl kaurakermaa (koska mokasin kaupassa) mutta ei haittaa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights