Kikhernemunakas

Kikhernejauhoista tehty omeletti on yksi suosikeistani, mitä tulee nopeisiin ja täyttäviin lounasruokiin. Sen tekemiseen tarvitaan kuitenkin hyvä paistinpannu, joten testailin tämän kanssa uutta pannuani tositoimissa. Toimii!

kikhernemunakas

Muistatte varmaan, kun toukokuussa etsintäkuulutin hyvää paistinpannua? Noh, nyt sellainen näyttää löytyneen. Moni suositteli kommenttiboksissa Swiss Diamondin pannua ja oman tutkimustyön perusteella se alkoi vaikuttaa varsin hyvältä vaihtoehdolta. Päätin ottaa yhteyttä maahantuojaan ja sainkin sieltä pannun (26 cm perinteinen paistinpannu) testiin. Olen nyt viikon verran kokkaillut pannulla ja olen kyllä ollut varsin tyytyväinen. Pannuun ei tartu mikään kiinni ja se on helppo puhdistaa. Lisäksi pidän pannun tuntumasta kädessä: se ei ole liian painava, mutta ei tunnu myöskään liian kevyeltä ja heppoiselta. Tämä pannu tuntuu kuumenevan aavistuksen hitaammin kuin monet muut ohuempipohjaiset pannut joita olen aikaisemmin käyttänyt, mutta toisaalta se kyllä sitten lämpenee tasaisesti.

Paistinpannupostauksen kommenttiboksissa käytiin myös keskustelua teflonista, ptfe ja pfoa -yhdisteistä ja niiden mahdollisista terveyshaitoista. Jos asia mietityttää, Swiss Diamondin pinnoitteet eivät sisällä pfoa:ta. Merkin englanninkielisten nettisivujen faq -osiosta löytyy tarkempaa tietoa.

Alku vaikuttaa siis varsin lupaavalta, mutta palaan asiaan vielä muutaman kuukauden päästä, kunhan pannu on ollut pidempään käytössä :)

swissdiamond

Mutta sitten se kikhernemunakas! En ole pitkään aikaan saanut vanhalla paistinpannulla aikaiseksi mitään muuta kuin kikhernekokkelia, joten olipas mukavaa tänään paistella lounasmunakasta, kun siitä tuli juuri sellainen kuin pitikin :)

Kikhernemunakkaan voi täyttää miten haluaa – itse laitan väliin usein salaattia tai jos on oikein todella tuhdin ruoan tarpeessa, voi sekaan paistaa vielä tofukuutioitakin. Kermainen avokado on kuitenkin ehdottomasti lempparitäytteeni! Ja tokihan kikhernemunakkaaseen itseensä voi lisätä myös esimerkiksi sipulisilppua tai herkkusieniä.

Avokadotäytteinen kikhernemunakas

yhdelle

Munakas:

  • 1,5 dl kikhernejauhoja
  • 1/4 tl suolaa
  • 0,5 tl juustokuminaa
  • 0,5 tl kurkumaa
  • mustapippuria myllystä
  • 1 dl vettä
  • 1 tl rypsiöljyä + öljyä paistamiseen

Täyte:

  • 0,5 kypsä avokado
  • kourallinen ruohosipulisilppua
  • tammenlehtisalaattia tai rucolaa
  1. Sekoita yhteen kikhernejauhot ja mausteet. Sekoita vesi joukkoon muutamassa erässä. Lisää öljy. Anna turvota viitisen minuuttia. Jos taikina tuntuu liian paksulta (sen pitäisi olla paksua, mutta kuitenkin sellaista, että sen saa kaadettua pannulle), lisää joukkoon vielä tilkka vettä. 
  2. Sillä aikaa kun taikina turpoaa, pilko avokado kuutioiksi. Sekoita joukkoon ruohosipulisilppu.
  3. Kuumenna pannu ja lisää siihen tilkka öljyä. Kaada taikina pannulle ja anna paistua, kunnes pinta hyytyy. Käännä munakas ja paista toiselta puolelta vielä minuutti-pari.
  4. Nosta munakas lautaselle, laita päälle avokado-ruohosipuliseos ja tammenlehtisalaattia. Taita munakkaan toinen puoli avokadoseoksen päälle ja nauti!

sponssi_musta (2)

Swiss Diamond -paistinpannu saatu maahantuojalta.

41 vastausta kirjoitukseen “Kikhernemunakas

  1. Hyvän näköinen pannu! Kikherne”munakas” on hyvää,just pari päivää sitten olin täällä uudessa luomuvegaanidelissä,jossa minulle tarjottiin kikhernefrittataa,joka oli aivan ihanaa(viim.postaukseni…)

  2. Myös tämä vegaani omistaa saman pannun.
    Parin vuoden käytön jälkeen toki tummentumia löytyy, mutta erittäin tyytyväinen olen yhä valintaan. Tähän kannatti panostaa.

    Reseptiäkin on kokeiltava jo heti huomenna :)

    Raikkaita syysilmoja, Reija

    1. Kiva kuulla, että pannu on kestänyt hyvänä käytössä. Toivottavasti tästä tulee pitkäikäinen keittiökumppani – se uuden pannun ostaminen puolen vuoden välein raastaa hermoja, luontoa ja lompakkoa.

      Ihanaa syksyä sinnekin!

  3. Samaa mieltä, että hyvä pannu on kunnon kikmunakkaan salaisuus. Herkullinen täyte!

    1. Hyvä pannu on kyllä toisaalta aika monen muunkin ruoan salaisuus, paitsi ei tietenkään siinä tapauksessa jos kokkailee pääasiassa raakaruokaa ;)
      Ja avokado – se sopii joka paikkaan!

  4. Minä taas olen saanut kikhernemunakkaan onnistumaan pysymää ehjänä liki aina ihan Ikean 2 euron paistinpannulla. :D Epäonnistumisia on tullut lähinnä silloin, jos on vettä tullut laitettua epähuomiossa normaalia enemmän.

  5. Oih, tätä täytyy kokeilla! Avokado tosiaan sopii joka paikkaan :D Itse olen tehnyt kikhernemunakkaalla myös erästä japanilaisten suosikkiruokaa eli omuraisua: siinä täytteenä käytetään paistettua riisiä, mukaan voi heittää myös vaikkapa sieniä tai soijarouhetta.

  6. Toukokuisen postauksen perästä löytyi myös suositus Greepan-paistinpannulle, jonka päätinkin hankkia – toimii! Ainakin toistaiseksi :)

  7. Swiss Diamond on huippu! Ja lisäksi haluaisin mainita, että heillä on toimiva takuupalautus. Sain jostakin syystä oman pannuni pilalle niin, että pinnoite alkoi irtoamaan (liikaa kuumuutta?). Sain sen kuitenkin takuuvaihdossa uuteen, ei tarvinnut lisäselityksiä eikä kuitteja. Loistavaa palvelua!

  8. Minun äitini panosti samaisen firman korkeareunaiseen pannuun ja hoksasin käyttäessäni myöskin tuon suht hitaan kuumenemisen. Ohjekirjassa pannun kerrotaan kestävän myös metallisia välineitä (joskin niitä ei suositella) mutta käytännössä pannu on vuodessa kovin kolhiintunut pinnoitukseltaan (isäni käyttää haarukkaa munakasta tehdessään). Kolhuista huolimatta pinnoite ei ole irronnut, mikä tietenkin on upea juttu!

  9. Jos pitäisi valita yksi ruoka jota syö lopun elämänsä, niin valinta on helppo: tämä. Niin hyvää…

  10. Voinko tuplata ainekset, jos teen munakkaan kahdelle? Vai tuleeko liian paksu, jos paistaa kerralla?
    Ps. Mikä ihme, kun kirjoitan koko ajan tuon sanan väärin ”mukanas”…

    1. Pahoittelut, että en vastannut aikaisemmin! Kommenttisi hautautui tuonne arvontapostaukseen tulleiden kommenttien jalkoihin.

      Mä paistaisin itse kaksi munakasta, ellei sulla sitten ole aivan erityisen leveää paistinpannua :)

  11. Ihanaa, kiitos ohjeesta :-) Olen joskus yrittänyt ilman kunnon reseptiä, eikä ollut yhtään tän makuista :-)

  12. Hei,

    olisi huippua saada näihin ihaniin resepteihisi myös energiasisällöt!
    Toki aluksi vaatii selvitystyötä, mutta kun valmistusaineen kalorimäärät olisi tallessa esim Excel-taulukossa, olisi ruokaohjeen kalorimäärät helposti laskettavissa.
    Miellän vegaaniruuat kevyiksi, mutta esim. tämän kikhernekkään kalorimäärä on ainakin laihduttajalle aika kova, avokadotäytteellä n. 690 kcal. Toki tuhti annos, jonka voi jakaa kahteen ruokailuun. (Laskennallisesti 30-40 vuotiaan 70kg painavan naisen perusenergiatarve on n. 1800 kcal/päivä ja laihduttaja pyrkii ehkä tasoon 1200 kcal/pv. Ja 5:2 -dieetissä kahtena päivänä viikossa syödään alle 500 kcal, eli päivään ei mahdu edes kokonaista hernekästä…)
    Oli muuten hyvää, myös paprikatäytteellä! Ja puoli hernekästä odottaa seuraavaa nälkää…

    1. Chocochili ei ole laihdutusblogi, joten en näe tarpeelliseksi jakaa ruokien energiasisältöä täällä. Ja vaikka haluaisinkin, niin omat resurssit eivät mitenkään riitä niiden laskemiseen! Jokainen voi halutessaan itse laskea netin erilaisten ravintoainelaskureiden avulla ruokien kalorimääriä, jos kokee sen tarpeelliseksi :)

    2. Sinulla on kyllä laskut hieman pielessä. 1800 kcal päivässä 70-kiloiselle naiselle on tarpeeksi – siis jos makaa sängyssä koko päivän tekemättä yhtään mitään. Itselläni energiantarve 55-kiloisena, vähän liikkuvana hieman alle 30v. naisena jo 2200 kcal.

  13. Niin, en todellakaan kuvitellut tätä laihdutusblogiksi, mutta uskoisin, että ainakin aloittelevalle vegaanille olisi hyötyä tiedostaa syömänsä ruuan ravintosisällöt (ei pelkästään kalorimäärät, vaan myös proteiinin ym. määrä). Jep, netistä löytyy paljon laskureita, mutta niinkuin sanoit, aika työlästähän ruoka-annoksen ravintosisällön laskeminen on.
    Anyhow, hyvää tällä reseptillä saa, ja ravitsevaa!

  14. Heh, tein tänään aamiaiseksi ekaa kertaa kikhernemunakkaan, mutta siitä tuli kyllä enemmänkin pannari. Taikinan olisi voinut ehkä jakaa kahteen pannulliseen, mulla oli nimittäin käytössä sellainen pikkupannu. :D Mutta positiivista oli että se pysyi ihan kasassa vaikka oli käytössä kulunut ja vanha ikeapannu!

  15. Oli ihan mielettömän hyvää! Laitoin itse täytteeksi inkiväärillä maustettua nyhtökauraa ja salaattia, sopi erinomaisesti maut yhteen! Kiitos taasen Elina, kun loihdit näin yksinkertaisista raaka-aineista jotakin näin hyvää!

  16. Itse tein tätä tänään, ja ei hivellyt mun makuhermoja. Ei muuten mitään vikaa mutta en tykänny tosta juustokuminasta tässä :D Huomenna annan tälle uuden mahdollisuuden ja jätän juustokuminan pois..
    Tosin, mun nirsolle kolmevuotiaalle pojalleni tää maistui erittäinkin hyvin :D meillä ei ollut tässä mitään täytettä, vaan sipaisin sille päälle voita. Pisteli koko ”munakkaan”. (Itse en voita käytä, mutta lapsi on sekaani)

  17. Kiitos hyvästä ohjeesta, vielä itse pitää hioa vähän omaa kädentaitoa, mutta maku oli kyllä erinomainen.

  18. Tein tuosta taikinasta pikkumunakkaita lettupannulla. Tuli aika nopeasti leivänpäällisiksi. Noms!

  19. Kikhernemunakas onnistuu kaikilla pinnoitetuilla (teflon, keraaminen) pannuilla, vaikka vettä olisi enemmänkin. Sehän haihtuu. Lättyä ei tarvitse kääntää eikä liikutella. Tästä saa helposti kuivakkaan rieskan, mutta koska en pelkää rasvaa, raastan lisäksi veteen sekaan aimo annoksen kookoskermaa, vähän kuorittuja hampunsiemeniä jos on ja mausteeksi reilusti ravintohiivahiutaleita ja suolaa. Muut mausteet mieluummin täytteeseen. Tulee rasvaisempi ja munakasmaisempi lätty.

    Rieskasta puheen ollen, paistan samaan tapaan kikhernejauhoista, kauraleseestä ja mistä milloinkin ”leipää” paistinpannulla.

  20. Hei Elina!
    Ikävöin lapsuuteni suosikkiruokaa – täytettyä munakasrullaa. Oletko tehnyt kokeiluja kikhernemunakkaan kanssa uunissa? Onnistuisikohan pellillisen vaimistaminen, tai mahtaako moiseen olla jo olemassa reseptiä? :)

  21. Melkein liian hyvää! Vaihdan tosin suolan mustaan suolaan ( Kala Namak), koska tykkään sen rikkimäisestä aromista. Samoin juustokumina vaihtuu savupaprikaan ja vesi kauramaitoon. Hyvin onnistuu 20 v vanhalla ruotsalaisella valurautapannulla – miellän paistinpannun ikuiseksi hankinnaksi. Toinen hyvä on Scanpanin Tanskassa tehdyt titaanipannut, joita ei saa pilalle jos noudattaa ohjeita ( ei liian kovaa lämpöä eikä metallivälineitä). Ja Hanna Hurtan kasviskeittokirjassa muuten on uunikikhernekkään ohje, jota jo kokkasinkin. Omaan makuun pannulla paistettu on rapeampi ja paremman makuinen. Mutta tuo uunimunakas ehkä vaatii jatkoideointia, voisi toimia esim. suolaisen piirakan täytteenä. Ja saisikohan kuohkean kikhernekkään aquafabavaahdon avulla? Onko joku koettanut?

    1. Kärvensin pannulla itse tortillalettuja vähän liian kuumalla ja se kävi pari kertaa astianpesukoneessa, joten pannu meni vaihtoon pari vuotta sitten. Nykyinen on ollut kovassa käytössä ja edelleen kuin uusi vähän paremmalla hoidolla :)

  22. Minulla tästä tuli enemmän ”kikhernemunakokkeli” mutta ajoi asiansa silti vaikka hajosi pannulle. Erittäin loistava ja nopea eväs vaikka töihin.

  23. Tänään tuli testattua ko. resepti. Tosin ”taytteenä” oli vegaanisia naggeja, rucolaa ja ”juustoraastetta”. Hyvvää tuli!

Vastaa käyttäjälle SheilaRock Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights