Reissussa

Kroatia

Kivaa olla taas kotona! Kroatiassa aurinko helli, maisemat olivat mahtavia ja ihmiset ystävällisiä. Onnistunutta lomaa ei pilannut edes polkupyöräonnettomuus eikä ajoittain huono kasvisruokatarjonta.

kroatia1

Tarkoituksenamme oli nähdä Kroatiaa parissa viikossa mahdollisimman paljon, mutta kuitenkin niin, ettei tarvitse juosta pää kolmantena jalkana aikataulujen orjana. Reittimme kulki ensin lentäen Dubrovnikiin, josta siirryimme lautalla saarikierrokselle: Mljetiin, Korculaan ja Hvariin. Hvarista tulimme lautalla Splitiin, josta otimme vuokra-auto käyttöön, ja pyyhälsimme Plitvicen kansallispuistoon, sen jälkeen pariksi yöksi Splitiin ja taas takaisin Dubrovnikiin. Aika hyvä läpileikkaus kaikkea!

Kroatian ruokakulttuuri perustuu pitkälti kalaan ja muihin mereneläviin, eikä läheskään joka ravintolan listalta löydy muita kasvisruokia kuin lisukesalaattia tai keitettyjä vihanneksia. Vegaanimatkailijan onneksi suositeltavin majoitusmahdollisuus Kroatiassa on muutenkin ehdottomasti yksityisten tarjoamat keittiöllä varustetut huoneet ja huoneistot, joten kokkailu itse onnistuu hyvin! Kroatiasta löytyi kyllä muutamia aivan huippuhyviä kasvisruokapaikkoja, mutta tavallisten ravintoloiden kasvistarjonta oli parhaimmillaankin aivan mitäänsanomatonta.

Dubrovnik

Dubrovnikissa kannattaa tsekata tietenkin vanha kaupunki, mutta myös cable carilla ajelu on hauskaa (ylhäältä on mahtavat maisemat kaupunkiin!) ja jos on aikaa, myös Lokrumin saarella kannattaa piipahtaa erityisesti siinä tapauksessa, jos reissuun ei sisälly muuta saarihyppelyä.

Dubrovnikissa kannattaa ehdottomasti syödä Nishtassa. Oli jo niin pimeää kun kävimme siellä, että kuvasaalis jäi vähän heikoksi, mutta alla näkyy alkuruoaksi syömämme linssikakkuset, pääruoaksi otin vegeburgerin (mies söi tempehburritoja) ja jälkkäriksi raakabrownieta. Nam! Kasvisravintolaennakkoluuloinen mieheni oli myös aivan myyty omista burritoistaan ja itse pidin erityisesti tuosta alkuruoasta. Jos jostain voi valittaa, niin tuo raakaleivonnainen oli muistaakseni ainoa listalta löytyvä vegaaninen jälkkäri, eikä se ollut kovin ihmeellinen. Ravintolassa on myös ihana salaattibaari, jos haluaa käydä lounastamassa. Pöytävarauksen teko on suositeltavaa, sillä pieni ravintola tuntuu vetävän hyvin väkeä!

kroatia2

Dubrovnikissa kävimme syömässä myös bosnialasessa ravintolassa, Taj Mahalissa (älkää kysykö, miksi sillä on tuollainen nimi), jota majapaikkamme emäntä suositteli. Kasvisruokatarjonta paikassa oli samaa osastoa kuin muuallakin, eli grillattuja vihanneksia. Sinänsä grillatuissa vihanneksissa ei ole mitään vikaa, mutta voin sanoa, että en ehkä syö hetkeen munakoisoa, kesäkurpitsaa, paprikaa tai herkkusieniä – se oli se perussetti, mitä oli tarjolla kasvisvaihtoehdoksi yhdessä sun toisessa paikassa. Kasvikset olivat lähes aina sinällään hyvin valmistettuja, mutta sellaisenaan aika proteiiniköyhää ravintoa pidemmän päälle…

kroatia4

Dubrovnikissa kannattaa myös ehdottomasti piipahtaa D’Vino Wine Barissa, jos paikallisten viinien maistelu kiinnostaa. Suosittelen ottamaan kahteen pekkaan sekä valko- että punaviinimaistelupaketit. Kummassakin paketissa on kolme viiniä, joissa on käytetty samaa rypälettä, mutta ne ovat kasvaneet eri olosuhteissa. Oli jännä huomata, miten paljon kasvuolosuhteet vaikuttavat viinin makuun!

kroatia10

Mljet

Mljet on pienehkö saari noin parin tunnin lauttamatkan päässä Dubrovnikista. Mljetin pinta-alasta suurin osa on kansallispuistoa, eikä siellä ole kuin muutama sata asukasta ja pari pikkukylää. Turisteja oli sielläkin, mutta saarella sai kyllä olla enemmän rauhassa kuin missään muualla. Saarella on ihan mahtavat maisemat ja paljon tekemistä, jos tykkää esimerkiksi pyöräillä, uida tai snorklata. Mljetissä on joka kylässä pyörävuokraamoja, joista saa vuokrattua fillareita käyttöön joko muutamaksi tunniksi, päiväksi tai vaikka koko viikoksi.

Mljetiin tutustuminen jäi aiottua lyhyemmäksi, koska heitin kansallispuistossa kuperkeikan fillarilla ja piti palata takaisin Dubrovnikiin röntgeniin. Onneksi luita ei murtunut, vaan haitat jäivät lähinnä kosmeettisiksi ja pystyimme jatkamaan loman loppuun normaalisti :)

Mljetissä suosittelen erityisesti kokkailemaan itse ja myös ehkä myös ottamaan joitain ruokatarvikkeita mantereelta mukaan, koska ravintolatarjonta ei ole kovin kummoinen ja ruokakaupat ovat todella pikkuisia.

kroatia3

Tuoreita viikunoita suoraan puusta. Arvatkaa vaan maistuiko? :)

kroatia5

 

Korčula

Korcula toimi lähinnä välietappina matkalla, mutta se osoittautui yllättävän kivaksi paikaksi. Jos olisin voinut uida (asfaltti-ihottuma…), olisi saarella ollut taatusti tekemistä muutamaksi päiväksi. Mieleenpainuvinta Korculassa oli ehdottomasti majapaikkaa pitänyt paikallinen pappa, joka tarjosi suomalaisvieraille itse uutettua timjamilikööriä ja kertoi kauhistuneena tarinoita siitä, kuinka englantilaiset homoseksuaalit ostavat joukolla loma-asuntoja naapurista (!!).

Korculan vanha kaupunki oli todella kaunis ja syötävääkin saarelta löytyi! Konoba Maretassa oli laaja kasvisruokalista (eri menu kuin netissä) ja muutamia vegaanisiakin vaihtoehtoja. Söin alkuruoaksi marinoituja kesäkurpitsoja ja sieniä ja pääruuaksi korianteri-kikhernepyöryköitä. Kelpasi!

kroatia7 kroatia9

Hvar

Hvar oli ehkä kaikista vähiten kiinnostava paikka, ainakin Hvar townin osalta, joskin kasvisruokatarjonta siellä oli yllättävän hyvä. Hvarin satama pullisteli ökyjahteja, botoxilla ilmeettömäksi kiristettyjä naamoja ja parikymppisistä brittipojista koostuvia bileporukoita, joten en oikein tuntenut paikassa oloani kotoisaksi. Hvar oli ainoa paikka, johon olimme varanneet vähän paremman hotellin ja kävi niin, että siitä tuli vielä parempi kuin oli tarkoitus. Hotellimme oli ylibuukattu, joten meidät siirrettiin viereiseen neljän tähden hotelliin, Hotel Adrianaan. Ja siellä oli ihan mieletön aamiainen! Aamiaisella oli tarjolla yhdeksää (!!) erilaista kasvimaitoa, erilaisia myslejä, paistettuja kasviksia, paljon erilaisia hedelmiä, leipää, tuoreita vihanneksia…

kroatia11

Lisäksi Hvarista löytyi ekokauppa…

kroatia12

….pääaukiolla sijaitsevasta Hello sandwich barista ruokalistalla vegaaniseksi merkattu täytetty leipä ja vihersmoothie.

kroatia13

….sekä satamaan menevän kadun varrelta Vita Health Food Bar, josta sai vegaanisena ainakin salaatteja haluamillaan täytteillä ja hummus-kasvisleipää. Salaatti oli kyllä aivan totaalisen mauton, mutta olihan se varmaan terveellistä ;)

kroatia14

Plitvice

Plitvice oli hieno paikka, mutta minulla on viime kesäinen Islannin-reissun jäljiltä vieläkin vähän sellainen olo, ettei mitkään maisemat enää sen jälkeen näytä oikein miltään. Mutta jos et ole  vielä saanut kirkasvetisistä järvistä ja vesiputouksista tarpeeksesi, etkä kammoa kulkuväyliltä ylitsepursuavia turistilaumoja, voi Plitviceä suositella.

kroatia15

Siellä oli joku muukin liikenteessä.

kroatia16

Plitviceä vielä kiinnostavampi paikka oli lähistöllä oleva Baracin luola, jossa oli tippukiviä, kasa 300 vuotta vanhaa lepakonkakkaa (!!) ja ihan ihka eläviä lepakoita. Opas oli vähän jähmeä, mutta jutteli kiinnostavia, eikä luolassa ollut ainakaan heti aamusta hirveää ruuhkaa.

Split

En ollut ennen reissua ehtinyt tutstua Splitiin oikeastaan yhtään, eikä minulla ollut kaupunkia kohtaan mitään odotuksia. Satamasta tullessa vastassa oli roskainen, likainen, haiseva ja krääsäkojujen täyttämä kortteli, mutta kunhan siitä selvisi, odotti muurien toisella puolella tosi kaunis vanha kaupunki! Niitä krääsäkojuja ei kuitenkaan kannata ihan kokonaan sivuuttaa, sillä niiden keskeltä löytyy mainio vihannes- ja hedelmätori sekä Vege Fast Food, josta sai aivain törkeän hyviä seitanleipiä. Suosittelen! Lisäksi Splitistä löytyy UpCafe, jossa söin myös seitanleipää, soijacappuccinoa ja omenapiirakkaa. Tarjolla on myös päivittäin vaihtuvia pasta-annoksia, erilaisia leipiä ja makeita leivonnaisia. Vegaaniset ruoat eivät ole mitenkään erikseen merkitty, mutta kysymällä selvisi sekin :)

kroatia18 kroatia17 kroatia19

Muutama yleisvinkki kasvismatkaajalle:

  • Kroatiassakin on Saksasta tuttu dm! Sieltä saa paitsi halpaa Alverde -merkkistä luontaiskosmetiikkaa, myös ruokatarvikkeita joita ei välttämättä saa tavallisista ruokakaupoista. 
  • Bio & Bio on kroatilainen ekokauppaketju, joka voi tulla myös tarpeelliseksi reissun päällä.
  • Tavallisista ruokakaupoista ei löydy läheskään kaikkea suomalaiselle vegaanille itsestään selviää ruokia, kuten tofua, soijajogurttia tai vegaanista margariinia.
  • Ajvaria saa joka kaupasta, ja se on paitsi mahtavaa pastakastiketta, myös loistokamaa leipien välissä!
  • Paikallinen oliiviöljy on i-h-a-n-a-a. Söin sitä matkan aikana varmaan kaksi litraa.
  • Jos matkustat syksyllä, ota ilo irti paikallisista hedelmistä. Juuri nyt parhaimmillaan olivat viikunat, luumut ja viinirypäleet. Jos liikut autolla, on pienempien teiden varsilla hedelmä- ja vihanneskojuja, joissa paikalliset myyvät omia tuotteitaan.
  • Varaa majapaikoiksi sellaiset asunnot, joissa on kokkausmahdollisuus.
  • Tutki HappyCow ennen matkaa.
kroatia24 kroatia22 kroatia23

 

9 vastausta

  1. I

    Hei, miten itse suhtaudut lentämiseen ja sen epäekologisuuteen? Oletko pohtinut aihetta? Yksi pitkä lento vuodessahan kuluttaa hiilijalanjälkeä melkeinpä omakotitalon lämmityksen verran. Olen ajatellut, että varmaankin kasvisruokailijoita kiinnostaa myös muu eettisyys, siksi yritän puhua lentämättömyyden puolesta.

    Itse rupesin aluksi noin 1,5 vuoden lentolakkoon, vuosi on kulunut, no problem. Nyt kävin reilillä kolmisen viikkoa, Venetsia oli tällä kertaa eteläisin etappi, ja voin kyllä lämpimästi suositella, tykkäsin paljon enemmän kuin lentomatkailusta! Ja kun pysähtyy matkan varrella, maisemat ja kaikki on uutta, niin junamatkailuhan on aivan ihastuttavaa.

    Vastaa
    • Elina

      Heippa!

      Olen tottakai pohtinut asiaa, ja lentomatkustelu on ehdottomasti pahimpia ekosyntejäni. Yritän kompata siitä aiheutuvaa haittaa ekologisilla arkivalinnoillani. Junamatkustaminen kiinnostaisi ehdottomasti, mutta se vaatii usein enemmän aikaa :)

      Vastaa
  2. Sonja

    Oooh Nishta! Vietimme kesäkuussa reilin päätösviikon Dubrovnikissa ja tuli kyllä tuo Nishta tutuksi. Vaikka majapaikassamme oli keittiö, niin ei sitä tainnut tulla käytettyä kuin kahdesti. Loput päivät vietimme Nishtan antimia nauttien ja mukavan henkilökunnan kanssa rupatellen. Eivät tainneet olla turistimäärät vielä tuolloin samaa luokkaa kuin myöhemmin kesällä, koska ravintolassa oli käydessämme aina useampia pyötiä vapaana.

    Itselleni jäi vähän kaksijakoinen fiilis koko Kroatiasta. Kävimme Dubrovnikin lisäksi Zagrebissa ja Bibinjessä, jotka iskivät huomattavasti Dubrovnikia enemmän. Zagreb oli tyypillinen kaupunkilomaan soveltuva paikka ja Bibinjessä ei taas näkynyt turistin turistia vielä kesäkuussa. Dubrovnik oli kaunis, mutta (etenkin suomalaisten) turistien määrä oli niin valtaisa, että välillä tuntui epämukavalta edes lähteä ulos majapaikastamme, vaikka emme edes nukkuneet vanhan kaupungin puolella. Sinällään harmi, että tämä jäi reissumme viimeiseksi paikaksi, koska ainakin vielä tällä hetkellä Kroatiasta tulee ensimmäisenä mieleen punakat turistit.

    Vastaa
    • Elina

      Dubrovnik oli tosi kaunis, mutta se pääkadulla vellova turistimassa kieltämättä välillä vähän ahdisti. Jos pysytteli sivukujilla, viihtyi Dubrovnikissakin mainiosti :) Syyskuukaan ei enää pitäisi olla pahinta turistisesonkia, mutta kyllä siellä ihmisiä siitä huolimatta riitti.

      Vastaa
  3. Tiina

    Meitä oli aika monta vegeä Kroatian reissussa vuonna 2009 ja kollektiivinen ”huonoin kasvisruoka ravintolassa ikinä” kokemus pääsi käymään.

    Oltiin jossakin jopa ihan fiinissä raflassa ja nälkä kurni. Vegetarian Platter kuulosti hyvältä idealta ja porukka näki silmissään paikallisista, tuoreista raaka-aineista koostetun annoksen, kesä kun oli ja siinähän ne kasvavat välimerellisesti vieressä.

    Mitä pöytään tuli: ylikeitettyä, maustamatonta perunaa, porkkanaa ja ehkä kukkakaalia. Leikattu vielä samaan tyyliin ”laineille” kuten pakastevihannekset Suomessa. Ah! Onneksi hintataso oli tuolloin niin alhainen, että kolmen lajin ilta ei kirpaissut tästäkään huolimatta. :)

    Vastaa
    • Elina

      Mun karmaisevin kokemus matkalla oli keitetyt perunat ja mangoldit. Otin siitä Instagramiin kuvankin. Huh! Tuo taisi olla paikallinen erikoisuus koska sitä oli tarjolla vähän väliä kalan lisukkeena, mutta tuo oli ihan erityisen hirveää. Mangoldi maistui vähän maalle, ja oli keitetty sellaiseksi limaisen ylikypsäksi eikä perunatkaan maistuneet ihan freesiltä. Edes suolaa ei ollut annoksessa lainkaan. En muista syöneeni mitään niin hirveää edes koulussa :D

      Tällä kertaa tuo ”vegetarian platter” koostui yleensä grillatuista kasviksista, eli paprikasta, munakoisosta, kesäkurpitsasta ja sienistä. Ja joskus juustosta.

      Vastaa
  4. Veera

    Heippa ja kiitos ihanasta blogistasi! Olen itse kasvissyöjä ja törmännyt monesti reissuilla ongelmiin löytää hyvää kasvisruokaa. Pystytkö itse syömään täysin vegaanista ruokaa reissuilla, vai joudutko tekemään poikkeuksia? Ainakin itse olen huomannut että välillä on vaikea löytää ruokapaikkoja, varsinkin jos matkustaa sekasyöjien kanssa, eivät he yleensä halua mennä samoihin paikkoihin syömään. Tietysti riippuu paljon siitä mihin matkustaa, mutta miten yleensä selviydyt reissuista, paitsi tutkimalla netistä etukäteen mahdollisia ruokapaikkoja?

    Vastaa
    • Elina

      Sori, unohdin vastata tähän sun kysymykseen!

      Mä otan reissailun vähän rennommin syömisten suhteen, enkä välttämättä kyttää kaikkia tuoteselosteita tai kysele leipien koostumusta. Mutta kyllä huolellisella etukäteissuunnittelulla selviää reissusta ihan hyvin vegaaninakin :) Ja vegaanista ruokaa löytyy monesti yllättävistäkin paikoista, niistä, joita ei ole missään etukäteen mainittu.

      Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)