Keitot

Porkkana-kikhernekeitto

Suomeen on tullut syksy sillä välin kun olin ulkomailla! Minä en onneksi kuulu niihin, jotka ahdistuvat syksystä. Kroatian helteiden jälkeen nautiskelen täysin siemauksin viileistä syysaamuista, kellastuvista puista ja ihanista syysherkuista. En malta odottaa, että ehdin käsiksi syksyn omenasatoon, mutta reissun jälkeen otin kuitenkin ensimmäiseksi työn alle kotimaiset porkkanat ja ihanan lämmittävän syksyisen keiton.

porkkana-kikhernekeitto

Reissaaminen on ihanaa, eikä vähiten sen takia, että matkan jälkeen osaa aina arvostaa arjen pieniä asioita. Kuten kotoista mutteripannulla keitettyä aamukahvia, aamuisia juoksulenkkejä tutulla lenkkipolulla, ruisleipää, ja sitä, että lähikaupasta saa maustamatonta soijajogurttia. Matkalta kotiuduttua tekee aina mieli jotain comfort foodia, mitä keitot ovat parhaimmillaan. Keitot valmistuvat nopeasti ja lämmittävät ainakin näin syksyn kynnyksellä sekä kehoa että mieltä :)

porkkana-kikhernekeitto2

Tämä resepti on alun perin Kotiliedestä. Vaihdoin reseptitstä ranskankerman soijajogurttiin (suosittelen!) ja lorautin keiton päälle vielä Kroatiasta mukana tuomaani oliiviöljyä. Nam!

Porkkana-kikhernekeitto

noin 3 annosta

  • 1 tlk kikherneitä
  • 500 g porkkanoita
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tl korianterinsiemeniä
  • 1 tl juustokuminansiemeniä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 tl kurkumaa
  • 1/4 tl cayennepippuria
  • noin 7 dl kasvislientä
  • suolaa
  • maustamatonta soijajogurttia
  1. Huuhtele ja valuta kikherneet. Paloittele porkkanat (talviporkkanat kannattanee myös kuoria). Silppua sipulit. Jauha maustesiemenet morttelissa.
  2. Kuumenna öljy kattilassa. Lisää mausteet sekä porkkanat ja sipulit. Anna pehmetä hetki samalla käännellen. Lisää puolet kikherneistä sekä kasvisliemi.
  3. Keittele noin 15 minuuttia tai kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Mausta lopuksi suolalla.
  4. Paahda loput kikherneistä kauniin värisiksi paistinpannulla tilkassa öljyä. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria.
  5. Annostele keitto kulhoihin ja koristele annokset kikherneillä, maustamattomalla soijajogurtilla sekä lorauksella hyvää oliiviöljyä.

Alkuperäinen resepti Kati Schröder, Kotiliesi 18/2013.

P.S. Jos näin syksyn tullen on kuntoilu- ja terveyshommelit alkaneet jälleen kiinnostaa, kannattaa seurailla myös toista blogiani, Keppijumppaa ja porkkanaa!

14 vastausta

  1. terhi

    Kiitos reseptistä! Aamulla mietin, että meidän melkein puolivuotias voisi tänään maistaa porkkanaa ja tässä oli sitten meille muille sopiva lounas. 2-v halusi lisää :)

    Vastaa
  2. Anna Vihervaarasta

    Kuulostaa ihanalta, ihan pakko kokeilla! Nyt tekee muutenkin mieli lämpimiä keittoja, tuntuu, että syksy on nyt oikeasti täällä.

    Vastaa
  3. Olli

    Aivan täydellinen päivän pelastus. Aamulla veetutti mutta tän safkan tekeminen ja lopptuloksesta nauttiminen todellakin seivas meikäläisen päivän. Kiitos (: Freesi korianteri tai minttu sopis varmasti tohon soijajoguun aika hyvin.

    Todellista comfort foodia.

    Teetkö muuten oman kasvisliemesi vai käytätkö fondeja/kuutioita?

    Vastaa
  4. May Nyman

    Soppa liedellä odottamassa syöjä. Maistoin, ja on hyvää.

    Vastaa
  5. Hennakaisa

    Hei, mistä juustokuminan siemeniä voi yleensä ostaa? Ainakaan täällä kaupungissa, missä asun ei ole citymarketissa tai Prismassa. Myös nepalilainen ystäväni ilahtuisi, jos niitä löytyisi täältä eikä tarvisi kauemmas lähteä aina :)

    Vastaa
    • Elina

      Onko siellä jotain maahanmuuttajien lähi-itä -henkistä ruokakauppaa tai vaikkapa ihan maustekauppaa? Sieltä saa ihan varmasti. Omani olen tainnut ostaa Punnitse & Säästästä.

      Vastaa
  6. olki

    Tein tätä tänään lounaaksi, ja oli hyvää! Keittoon eksyivät jääkaapista vielä nahistumisvaaran alaiset paprikanjämät sekä puolet vihanneskulhossa nököttävän surkean näköisen appelsiinin mehusta, jotka sopivat hyvin yhteen kokonaisuuteen.

    Hieno idea tällaiset kikherneitä käyttävät sosekeitot – tavanomaisista juureskeitoista kuin puuttuu aika lailla kaikki proteiini, ja niillä nälkäkin tulee taas pian uudestaan. Kokeilen seuraavaksi tomaattikeittoa!

    Vastaa
  7. riina p

    Eilen illalla pistin kikherneitä marinoitumaan tietämättä vielä mitä niistä tänään syntyisi. Bongasin tän reseptin ja päätin käyttää ne sitten tähän ja voi vitsi miten todella hyvää keittoa syntyi! Ihanan mausteista vielä kun oli kikherneet kunnolla maustunut! Tosi kiva lisä toi soijajogurtti vaikka ensin meinasin jättää pois. :)

    Vastaa
  8. Pauliina

    Moi!
    Ihanan kuuloinen ohje! Meneekö ohjeen ”idea” ihan pilalle jättämättä juustokuminan ja kurkuman pois? En pidä niistä mausteista. Voisiko jotain laittaa tilalle?

    Vastaa
    • Elina

      Ei se sitten enää sama keitto ole, mutta toki kaikki ruoat saa maustaa juuri niin kuin itse parhaaksi näkee :) Siitä vain testailemaan!

      Vastaa
  9. Veera

    Hei

    Kuinka monta desiä kikherneitä yhdessä tölkissä on? Asia aiheuttaa aina päänvaivaa minulle, jolla ei ole keittiövaakaa ja joka käyttää itse keittämiään kikherneitä noiden tölkkien sijaan. :)

    Tiedätkö vastausta? Helpottaisi suuresti :)

    Vastaa
  10. Kaisa

    Mistä noita korianterin siemeniä voisi ostaa? Juustokuminan siemeniä löytyi sieltä P&S kaupasta, mutta korianterin ei. Ja voisiko ne siemenet muutenkin korvata jauheella, ja jos voi niin kuinka paljon sitä jauhetta tulisi? Kiitos jos viitsit vastata :)

    Vastaa
    • Elina

      Isoista ruokakaupoista, Stockalta, maustekaupoista ja Punnitse & Säästästä yleensä löytyy. Voit kyllä korvata ne myös jauheella, mutta itse murskatuissa on voimakkaampi maku. Kuten maustamisen kanssa yleensä, kannattaa maustaa ihan maun mukaan :)

      Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)