Tuoreomenahillo

Eilen iski mahdoton omenahillohimo, mutta ei jotenkin yhtään huvittanut ryhtyä keittelypuuhiin. Pyöräytin Vitamixilla nopeasti raakaversion omenahillosta, ja siitä tulikin jos ei nyt parempaa kuin tavallisesta, niin ainakin ihanan raikasta!

chia-omenahillo

Olen tainnut aikaisemminkin höpöttää siitä, että en nyt niin hirveästi perusta suurimmasta osasta niin sanottuja superfoodeja, mutta chiansiemenet ovat löytäneet tiensä keittiössäni jatkuvaan käyttöön. Taas niille syntyi uusi käyttötarkoitus! Koska chia hyytelöityy ollessaan nesteen kanssa tekemisissä, tulee tuoreomenahillosta koostumukseltaan kuin ihan oikeaa hilloa, vaikkei sitä keitetä.

Pyöräytin hillon tosiaan Vitamixilläni, mutta uskoisin, että muutkin tehosekoittimet tai jopa sauvasekoitin käyvät tähän ihan mainiosti. Kaikkia chiansiemeniä ei välttämättä saa kaikilla välineillä aivan hienoiksi, mutta se ei menoa haittaa :)  Käytin itse hillon makeuttamiseen kookospalmunektaria, mutta myös esimerkiksi agavesiirappi tai vaahterasiirappikin käy aivan yhtä hyvin, jos raakuudesta ei ole niin väliksi.

Chia-omenahillo

  • 3 keskikokoista omenaa
  • 2 rkl chiasiemeniä
  • 1-2 rkl haluamaasi siirappia
  • noin 0,5 dl vettä
  • (0,5 tl kanelia)
  1. Lohko omenat tehosekoittimeen. Lisää muut aineet ja anna koneen käydä kunnes massa on tasaisasta. Kaavi massaa reunoilta keskelle tarvittaessa. 
  2. Mausta hillo halutessasi kanelilla.
  3. Anna hillon hyytelöityä jääkaapissa noin vartti ennen käyttöä.
  4. Hillo säilyy jääkaapissa muutaman päivän.

Tuoreomppuhillo on ihanaa maustamattoman soijajogurtin kanssa. Ihana terveellinen välipala syntyy laittamalla lasiin kerroksittain omppuhilloa, soijajogurttia ja pähkinärouhetta. Nam!

P.S. Hillon maku itse asiassa vain paranee, kun se saa levätä jääkaapissa päivän tai pari.

6 vastausta kirjoitukseen “Tuoreomenahillo

  1. Marjoista on tullutkin ihania chiahilloja tehtyä, mutta omenaversio oli vasta miettimisasteella. Mukava tietää, että toimii sekin. Siis seuraavana vuorossa :)

  2. Mä en taas ole vielä saanut aikaiseksi testattua mitään marjaversioita. Mutta nythän olisi puolukka-aika. Puolukka-chiahillo voisi toimia! :)

    1. Puolukkahillo on tosiaan hyvä, olen siitä blogiin kirjoittanutkin kera nokkoslättyjen.

  3. Chiat on superkäteviä hilloissa, kun hyytelöytyvät niin nopeasti. Puolukka-chiahillo on tosiaan herkkua! Kaalilaatikon kanssa esimerkiksi, nam nam.

Vastaa käyttäjälle Hosuli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights