Keittiön luottokamat

En ole kummoinen välineurheilija, mitä tulee keittiöhommiin. Minunkin keittiössäni on silti muutamia vekottimia, joita ilman en pärjäisi.

mutteripannu

Kaikki päivät lähtee käyntiin itse jauhetuilla pavuilla ja mutteripannulla keitetyllä kahvilla. Meillä on käytössä Krupsin sähkömylly, joka on osoittautunut ihan päteväksi ja hinta-laatusuhteeltaan hyväksi. Näitä en enää vaihda pois!

paistinpannu

Swiss Diamondin paistinpannu. Etsiskelin viime vuonna hyvää paistinpannua ja sain lopulta sellaisen maahantuojalta. Swiss Diamond on ollut kesästä asti käytössä, enkä voisi olla tyytyväisempi pannuun. Veikkaan, että tästä on lähes elinikäiseksi kumppaniksi!

victorinox

Ilman kunnollista keittiöveistä kokkaushommista ei tule mitään. Victorinoxin kokkiveitsessä on hinta-laatusuhde kohdillaan.

vitamix

Vitamixilla surauttaa helposti niin smoothiet, paputahnat, pähkinätuorejuustot kuin nutellatkin. Kallis hankinta, mutta kannatti.

cuisipro

Cuisipron raastimet. Sopivat käteen ja tekevät sen mitä lupaavat.

leikkuulauta

Arcosin puukuituinen leikkuulauta. En pidä muovilaudoista, mutta en oikein jaksaisi hoitaa puisia. Tämä lauta ei vaadi hoitoa ja kestää konepesun, vaikka onkin puuta.

sauvasekoitin

Sauvasekoitin. Vaikka talosta löytyy Vitamix, sekoittelen silti paljon myös sauvasekoittimella. Esimerkiksi sosekeitot surautan aina sauvasekoittimen kanssa suoraan kattilassa, jotta vältyn ylimääräiseltä tiskiltä.

Tällä hetkellä on vielä hankintalistalla yleiskone. Haluaisin, että jokin vaivaisi puolestani leipä- ja pullataikinan, ja parhaassa tapauksessa avustaisi myös pastataikinan teossa. Olin jo pitkään harkinnut KitchenAidin hankintaa, mutta parantumaton kuume iski viimeistään Liemessä-blogin yleiskonevertailun myötä. Nyt täytyy enää säästää rahaa ja päättää ihanan paprikankeltaisen ja järkevän harmaan välillä.

Arvonta!

Lupasin Chocochilin Facebookissa, että järjestän teillekin jotain pientä luomuviinikilpailusta voittamallani Chez Marius -lahjakortilla. Kiitokseksi siitä, että äänestitte Chocochilin voittoon, pakkasin ostoskoriini myös teitä varten Victorinoxin kokkiveitsen. Veitsessä on 20cm pitkä terä ja fibrox-kahva. Samainen veitsi on tosiaan hyväksi havaittu omassa käytössä :)

Osallistut arvontaan vastaamalla kommenttilaatikossa kysymykseen Mikä on tärkein keittiövälineesi ja miksi? Ja mistä keittiövälineestä haaveilet?

Arvontaan osallistut jättämällä kommentin viimeistään 28.1.2013 klo 24:00. Muistathan jättää toimivan sähköpostiosoitteen, jotta saan sinuun tarvittaessa yhteyden arvonnan päätyttyä.

EDIT: Veitsi on arvottu ja onnetar suosi nimimerkkiä Johanna. Voittajalle on lähetetty sähköpostia.

150 vastausta kirjoitukseen “Keittiön luottokamat

  1. Hirveän vaikea päättää, mikä on tärkein, mutta jos top kolmosen saa sanoa, niin Gizmo-blenderi, hiiliteräswokki & valurautapannu. Himoitsen Excalibur-kuivuria. Joku päivä vielä. <3

    1. Tärkein keittiöväline on veitsi. Sitä tarvitsee monta kertaa päivässä. En ole mikään hifistelijä ja sauvasekoitinkin on Lidlistä. Ehkä voisi vähän enemmän panostaa, mutta olen pihi. Tarvitsisin uusia leikkuulautoja, koska meillä on nyt puinen leikkuulauta leivälle ja kaksi erikokoista muovista kaikelle muulle. Ja nämä kaksi on lähes puhki leikattuja. Kiitos tiedosta, että tuollaisia leikkuulautoja on kuin sinulla! Aion tutustua tarkemmin.

  2. Itselleni tärkein on varmasti sauvasekoitin, sillä teen paljon erilaisia sooseja (hummus, guacamole) ja sosekeittoja. Usein se on blenderiin verrattuna paljon vaivattomampi, koska se on helpompi puhdistaa.

    Tällä hetkellä haaveilen kisaan sopivasti kunnollisesta veitsestä. Nykyinen Fiskarsin kokkiveitsi on ihan OK, mutta haluaisin täydellisen kun sitä yhtä ja samaa veistä tulee käytettyä monta kertaa päivässä.

    Miksi et pidä muovisista leikkuulaudoista? En itsekään pidä, mutta syy on täysin fiilispohjainen.

  3. Eniten tulee käytettyä ikääntynyttä monitoimikonetta, jonka valtava ja tilaa vievä lisäosavalikoima lähinnä ärsyttää, mutta joita kaikkia on tullut käytettyä. Muoviset osat alkavat olla kovan käytön jäljiltä melkein poistokunnossa, joten uutta konetta pitäisi katsella. Haaveilen (ehkä turhaan) leipäkoneesta; keliaakikon unelma olisi tuore leipä, mutta leivänleipominen ei aina innosta…

  4. Puinen leikkuulauta pönöttää hellan vieressä. Usein en viitsi ottaa mitään koneita esille vaan pilkon ja pienin kaikki siinä .kunnon pata ois toiveena.

  5. Mun tärkein keittiöväline on varmaankin ihan kahvinkeitin (moccamaster). Aamu ei vaan lähde käyntiin ilman isoa kahvikupillista! Tykkään kyllä mutteripannullakin keitetystä kahvista, mutta suodatinkahvi vie mulla voiton. Haaveilen Vitamixistä, koska sillä saisi tosiaan näppärästi tehtyä itse pähkinämaitoja ja erilaisia tahnoja. Kiitos muuten mainiosta blogista! Useampi nykyinen suosikkiruoka on löytynyt täältä.

  6. Kyllä se on vedenkeitin. Vierastin vuosia koko ajatusta vedenkeittimestä, mutta nyt kun sellainen on, niin en haluaisi olla ilmankaan.

  7. Kaikki kuvaamasi tarpeelliset keittiökamat löytyvät minunkin huushollistani, paitsi sähköinen kahvimylly. Kyllä kai se keittiön tärkein väline on veitsi ja terävä sellainen. Veitsiä on kertynyt vuosia varrella jos jonkinlaista ja erilaisiin käyttötarkoituksiin tietysti. Inhoan tylsiä vetsiä! Terävällä veitsellä leikkaaminen on melkein taidetta, kun katsoo upeita leikkauspintoja ja työn jälkeä sekä sitä, miten ne vaikuttavat ruoan makuun ja lopputulokseen ulkonäönkin suhteen. Vanha yleiskone on palvellut hyvin, mutta rohisee jo siihen maliin, että työsuhde voi loppua milloin tahansa eli uusimisen tarve tulee eteen ainakin siinä vaiheessa. Olenkin jo katsellut niitä sillä silmällä ja erityisesti lisälaitetta, jolla saa valmiit pikkelsikuutiot ihan vaan surauttamalla ;)

  8. Jauhan paljon mausteita ja merisuolaa huhmareessa. Monipuolinen kapine. Pestoakin on siinä tullut tehtyä – vaivaa ja ruista vaativaa mutta palkitsevaa! Sain joululahjaksi Bialettin mutteripannun ja perinteisen turkkilaisen kahvimyllyn, mutten vielä ole ehtinyt käyttää niitä kovinkaan monta kertaa, teeihminen kun olen.
    Vanhempien luona keittiötarvikkeiden määrä on ihan tyydyttävä, mutta unelmoin japanilaisista keittiöveitsistä ja teroituskivestä. Nykyiset veitset ovat liian tylsät, niin teroltään kuin ilmeeltään.

  9. Vitamix ja Moccamaster, siinäpä keittiöni kaksi kulmakiveä. :) Vitamix on käytössä joka päivä, toisinaan useammankin kerran päivässä, kahvinkeitin taas hieman harvemmin, mutta kyllähän se suodatinkeittimeksi vetää muut merkit matalaksi.

  10. Ehdottomasti hyvä veitsi, blenderi ja sauvasekoitin. Ja se vedenkeitin, sitä tulee käytettyä paljon. Puinen leikkuulautani halkesi kahtia ja nyt minulla on kaksi pientä lautaa, eli uusi sellainen on hankintalistalla..

    Yleiskoneesta unelmoidaan täälläkin, huoh. Olisi se suuri apu!

  11. Tärkein keittiöväline on ehdottomasti terävä veitsi. Haaveilen mehulingosta ja sellaisesta yrttienkasvatuslamppuvehkeestä – sekä tietysti nyt tuosta Victorinoxin veitsestä! ;)

  12. Tällaiselle (hajamieliselle) teen suurkuluttajalle se tärkein taitaa olla vedenkeitin, sillä kuumennan keitinveden nopeasti myös vaikkapa pastalle tai perunoille. Vitamixista haaveilen. Vielä kun oma tehosekoitin meni juuri rikki – taitaa vitamix vielä toistaiseksi haaveksi silti jäädä.

  13. Jaa’a, vaikea valita yhtä tiettyä asiaa mutta yksi joka on pakko mainita eikä sitä tässä listassa ollut niin on vaaka. Sen hankittuani olen vain ihmetellyt miten olen pärjännyt ilman sitä. :D Koulussa ja työelämässä leipomoissa kun kaikki punnitaan ja ohjeet ovat grammamitoissa, eikä tilavuusmitoissa, niin siitä ehkä jotenkin sitten on tullut tämä punnaaminen tavaksi. Tosin viime kuukaudet on tullut punnittua myös kaikki mitä suuhun laitetaan ja se on tuottanut tuloksia. ;)

    Tuohon yleiskonekeskusteluun täytyy myös ottaa kantaa. Punainen KitchenAid löytyy meidän keittiöstä, ja se kun on niin kaunis niin se saakin siinä pöydällä olla koko ajan, ja on ahkerassa käytössä. Omat kokemukseni siitä ovat ihan positiivisia, eikä mitään ylikuumenemisia ole tapahtunut vaikka pidempään kuin 10-12 minuuttia sillä on veivattu, toistaiseksi olen pärjännyt myös pelkillä perusosilla (koukku, lapavatkain, vispilä, kulho ja jauhokaukalo). KitchenAid on takuulla parhain valinta jos tekee enemmän kakkuja ja vaahdottelee kermaa, muna-sokerivaahtoja, rasva-sokerivaahtoja yms. Mutta, jos koneella on aikomus leipoa enemmän hiivataikinoita niin sitten KitchenAid ei välttämättä ole se ykkönen, näin tuntuu monet sanovan. Kyllä tuolla Artisan-mallilla 0,5 litran ja pienemmät hiivataikinat vääntää, mutta taikina meinaa kyllä jäädä aina pyörimään siihen koukun ympärille ja se pitää aina välillä siitä irrottaa. Jos mielii konetta enemmän hiivaleivontaan niin tällöin itse harkitsisin tätä Ankarsrumia. Kenwoodikin on kuulemma tässä kohtaa parempi, mutta kun se ulkonäkö…
    Kone on kyllä vakaa, mutta jos joku valittaa että kone pomppii niin ongelma korjaantuu sitä säätöruuvia säätämällä, ja näin moottoripää lukittuu eikä nouse paikaltaan. KitchenAidilla valtaisa plussa on myös se värivalikoima, itselleni se retropunainen oli melko itsestäänselvä valinta mutta olisi kelvannut myös se mintunvihreäkin, ja miksei mustakin kone. :)

  14. Tärkein väline keittiössäni on parillapannu, sillä saa paistettua niin kasvikset kuin tofun. Haaveilen yleiskoneesta.

  15. Haaveilen ehdottomasti Vitamixistä ja hyvästä kahvinkeittimestä. Tärkein lienee tällä hetkellä sauvasekoittin. Teen sen avulla usein erilaisia sosekeittoja.

  16. Tärkein keittiöväline on Moccamaster, mitään ei saa aikaiseksi ennen kuin on juotu kunnollinen aamukahvi. Haaveissa siintää Vitamix.

  17. Kyllä se taitaa meillä olla sauvasekoitin. Sillä saa niin näpsäkästi tehtyä soseet, sopat ja sorbetit eikä sen puhdistaminen ole vaikeaa.

  18. Kyllä se tärkein on veitsi. Käytän sitä todella paljon, kuorimisesta ja leikkaamisesta valkosipulin hienontamiseen ja avokadon ”muussaamiseen” ja ties vaikka mihin. Periaatteessa muuta ei tarvitsisikaan kuin hyvän veitsen, mutta silti kakkossijalla mulla ovat huhmar ja sauvasekoitin. Kahvinkeitin on tietenkin myös tärkeä.

    Haaveilen uudesta hyvästä keittiöveitsestä (tämänhetkinen on tooooodella vanha ja jo parhaat päivänsä nähnyt) sekä muinoin täällä blogissa esittelemästäsi yrtinkasvatusvalo-systeemistä :)

  19. Minulle rakkain keittiöväline on varmaankin blenderi, hurautan sillä joka aamu smoothien marjoista ja soijamaidosta. Pidän myös paljon Herbiestä, pöytäpuutarhastani, jonka ansiosta mulla on aina tuoreita yrttejä saatavilla.

    Sähkövatkaimesta haaveilen, vanha vatkaimeni on ns. perintökalu, ja varmaan jo 30 vuotias vanhus. Haluaisin päästää hänet jo eläkkeelle.

  20. Teesiivilä on tärkein ja rakkain. Unelmoin mehulingosta, mutta keittiöön ei oikein mahdu mitään ylimääräistä. Mutta unelmia on hyvä olla :)

  21. Tärkein ja monikäyttöisin välineeni on n. 15 v. vanha yleiskone, jonka sain äidiltäni muutettuani omaan ensimmäisen asuntooni. Vanha, mutta toimii moitteetta! Sitten kun siitä aika jättää, niin kyllä joku ihananvärinen KitchenAid on hankintalistalla. Tällä hetkellä minulla taitaa muuten olla kaikki tarvitsemani :)

  22. Pahan pistit! Digitaalinen, stockan poistokorista ikuisuus sitte ostettu vaaka on ehkä tärkein. Tai veljeltä saadut limenvihreet cup-mitat (tupperware made in mexico :D )
    Haaveilen niin monesta! Isompi keittiö 1 mutta vitamix on se eniten haaveilemani väline. *huokaus*

  23. Laadukas veitsi on ehdottomasti tärkein! Huonolla veitsellä pilkkoessa tulee vaan itku.

  24. Äitiltä saatu vanha pikkulettu valurautapannu!
    Tunnearvoa ennemmän kun millään muulla keittiövälineellä ja sillä on paras paistaa kasvispihvit ja letut :)

  25. varmaan smoothie kone, sillä saa helposti terveellistä ja helppoa välipalaa :P. Soijamaitoakin tulee juotua enemmän smoothiena. Haluaisin ehdottamasti mehukoneen niin saisi juoda tuoretta mehua vitamiinitkin imeytyisi paremmin.

  26. Vanha sauvasekotin! On tehokkaampi kuin blenderini. Teen paljon smoothieita ja levitteitä/salsoja/tahnoja/sosekeittoja.

  27. Kunnon veitsi ja puinen leikkuulauta ovat mulle tärkeitä työvälineitä, koska meidän perheessä tehdään paljon salaatteja, keittoja ja laatikkoruokia.

  28. Vitamix oli pitkään haaveena. Ja nyt sen vihdoin viikko sitten sain keittiötasolle asetella. Vielä en ole kauheasti ehtinyt sitä testailla ja haastaa vaikeampiin töihin, mutta basic smoothiet, jotka vanhalla jäi klimppiseksi, ovat nyt tasaista samettia. Voi tätä onnea. Muut tärkeät ovat vedenkeitin ja sauvasekoitin.

  29. Yksi tärkeimmistä välineistäni on pressopannu, koska ilman hyvää kahvia päivä ei lähde käyntiin. Toinen tärkeä väline on sauvasekoitin, koska teen paljon sosekeittoja. Haaveilen laadukkaasta paistinpannusta, kunnon blenderistä ja myöskin kauniista ja käytännöllisestä yleiskoneesta.

  30. Tärkeimmät ovat kunnon veitsi, wokkipannu, blenderi ja vedenkeitin. Uusi sauvasekoitin olisi kiva ja ylipäätään isompi keittiö jossa mahtuu kunnolla kokkaamaan.

  31. Ehkä se hyvä paistinpannu on ykkönen, käytössä melkeen aina kun jotain lämmintä ruokaa tulee tehtyä. Mulla on joku ihan perus markettipannu, mutta se on pysynyt moitteettomassa kunnossa jo viis vuotta.
    Haaveena ehkä juurikin pari kunnon veistä ja kunnollinen sauvasekoitin.

  32. Mulle tärkeimmät on varmaan hyvä, terävä veitsi sekä paistinpannu, koska molempia tulee käytettyä lähes aina, kun ruokaa teen. Opiskelijana tuli ostettua molemmat halvalla Ikeasta ja hyvin ovat kyllä palvelleet tähän mennessä (parisen vuotta) ja ovat vielä hyvässä kunnossa. Haaveilen kuitenkin jostain ihan kunnollisesta pannusta, mutta en oikein itsekään vielä tiedä mikä olisi hyvä. Lisäksi haaveilen muun muassa yleiskoneesta, Iittalan Sarpaneva valurautapadasta ja sellaisesta pöydälle mahtuvasta pienestä yrttipuutarhasta, jonka nimeä en nyt muista.

  33. Tärkein keittiövälineeni on ehdottomasti sauvasekoitin. Sillä tulee vaahdotettua soijamaidot kahviin oikeastaan joka aamu. Rakastan myös sosekeittoja ja erilaisia tahnoja, joten sekoitin on tosissaan kovassa käytössä. Myös superlempiruokani avokadopastan (vegaanisena versiona, toki) teen yleensä ohjeiden vastaisesti niin, että hurautan kaiken pastaa lukuunottamatta sauvasekoittimella sileäksi. Näin ns. kastike sekoittuu pastaan kivemmin, ainakin omasta mielestä.

    Tällä hetkellä haaveilen eniten mehustimesta tai kuivurista, koska olen raakaruokavaliosta hyvin kiinnostunut. Ehkä saan semmoiset hankittua joskus, kunhan rahaa on käytössä hieman enemmän ja keittiö mieluiten hieman isompi!

  34. Luottovälineeni on ehdottomasti Vitamix, joka on käytössä päivittäin ja aina löytyy uusia käyttömuotoja! Ja se mistä tällä hetkellä haaveilen on kunnon paistinpannu, mistä irtoaisi hyvin kaikki vaikka rasvaa ei juuri käyttäisikään :)

  35. tärkein keittiöväline on paistinpannu ja haaveilenkin tällähetkellä vanhanaikaisesta valurautapannusta joka olisi ikuinen :)

  36. Keittiövälineistäni tärkein on ruoanlaitossa kaiken hauskan mahdollistava uuttera piika: tiskikone. Hyvä, pinnoitettu kattila pitäisi hankkia.

  37. Tärkeimmät on blenderi, sauvasekotin ja valurautainen wokkipannu. Blenderilla tulee tehtyä näppärästi smoothieita ja tuorepuuroja, eli parhaita aloituksia aamuun! Vegaanisen margariinin olen jättänyt pois (paitsi leivonnassa tulee toisinaan käytettyä), joten sauvasekotin on korvaamaton erilaisten paputahnojen ja pestojen valmistuksessa. Valurautainen wokkipannu, no, tuskin tarvitsee perusteluja ;)

    Haaveilen lettupannusta ja jäätelökoneesta. Myös Vitamix olisi aika ihana, mutta hinta hirvittää… Myös pieni ja kätevä rasvakeitin olisi huippu! :D

  38. Äänestän paprikankeltaista! Ja mitä kilpailuun tulee, tärkein vempeleeni on halpa ekotorilta löytynyt tehosekoitin jota käytän joka päivä, ja haaveissa siintää Vitamix 5200.

  39. Ehdottomasti paras keittiötarvike on Josephjosephin taittuva leikkuulauta Chop2Pot. Leikkaamisen jälkeen esimerkiksi sipuli on helppo kaataa suoraan pannulle leikkuulaudasta muodostuvaa kourua pitkin! Palat eivät sinkoile reunoilta työtasolle ja näin säästyy aikaa ja hermoja :)

  40. En tiedä onko tärkein, mutta rakkain on pippurimylly. Muutama vuosi sitten isäni kysyi, että mitä haluan joululahjaksi ja ensimmäinen asia, joka tuli mieleen, oli pippurimylly. Sellaisen sitten sain. Mylly on niin sanottu unelmien täyttymys, kun vuosia tuli mentyä valmiiksijauhetulla pippurilla. Oikeasti tärkein on varmasti pressopannu. Kahvi maistuu.

    Haaveilen: Hyvästä valurautapannusta. Sellaisesta, jonka voisi antaa lapsille tai lapsenlapsille perinnöksi. Toisaalta nyt kun luin tätä postausta, nousi listalle myös kahvipapumylly. Kahvi maistuu.

  41. Joidenkin mielestä se on turha, mutta vedenkeitin on mulle tärkeä. Sillä saa teeveden ym. nopeasti ja vahtimatta.

  42. Kunnon paistinpannu on täkein väline ja sitä käytetään melkein päivittäin :) Haaveilen kunnon tehosekoittimesta. Nyt meillä on OPH Nordican ja eihän se erityisen laadukas ole… P.s. Tarkoitat varmaan 28.1.2014 eikä 2013 ;D

  43. Pohdiskelin kovasti että mikä vie voiton, yleiskone, manuaalinen kahvimylly (ah sitä itse veivaamisen tunnelmaa!), sauvasekoitin vai mikä. Mutta veitsi se on. Ei tule keittiöhommista mitään ilman kunnon veistä. Sillä saa tehtyä likimain kaiken tarpeellisen. Kokkiveitseni pitäisi päivittää, ostin aikoinaan hyvän puukahvaisen veitsen amiksessa käyneeltä esittelijältä mutta en teinityttönä viitsinyt pitää puisesta kahvasta huolta ja se on kärsinyt vuosien varrella. Suurin haave taitaisi kuitenkin olla tämmöinen leikkuulauta http://eiring.fi/shop/index.php/15000.html jos ei nyt ihan kylmälaitelinjalle lähdetä=)

  44. Monipuolinen sauvasekottimeni, johon löytyy perinteisen pään lisäksi vispiläpää ja kaksi erikoikoista sekoituskulhoa, jossa on kaksinkertaiset terät. Haaveilen edelleen Vitamixiistä, mutta tällä monitoimihärvelilläkin saa yllättävän hyvin tehtyä pähkinävoit ja jääjuomat! Paras saamani materialistinen lahja pitkiin aikoihin ja on ihan päivittäisessä käytössä :)

  45. Meidän perheen tärkein keittiöväline on varmasti myyntiedustaja pappani peruja oleva keltakahvainen iso ja kamala leipäveitsi. Veitsessä on käsivaivaisille tarkoitettu iso kahva ja terään kaiverrettuna omistuskirjoitus mummulle. Sillä veitseillä on 70-luvulta asti leikattu tuoretta ja joskus kuivunuttakin leipää.

    Haaveilen ehdottomasti mehulingosta. Kesäisin ja miksei talvellakin olisi ihana juoda itselingottua porkkamehua. Voi, niin paljon muitakin vaihtoehtoja.

  46. Tärkein (joskaan ei käytetyin) keittiövälineeni on Kenwoodin yleiskone, sillä ilman sitä en todennäköisesti leipoisi mitään. Vihaan, siis v i h a a n, taikinan vaivaamista ja kerman ja kananmunien vaahdottamista sähkövatkaimella, joten on tärkeää, että keittiössä on joku, joka tekee sen puolestani ;)

    Tulevaan uuteen keittiööni olen miettinyt jykevän, kivisen huhmaren hankkimista, mutta tiedä sitten onko se kamalan vaikea pitää puhtaana. Oletettavasti se olisi kuitenkin aina esillä keittiötason päällä ja keräisi pölyä. Ja jos sitä on vaivalloista siirtää painonsa takia, niin se olisi todennäköisesti vaivalloista saada myös tiskialtaaseen. Hmm.

    Uudet veitset olisivat myös hankintalistalla, joten sikäli Victorinoxen veitsi kelpaisi tähän osoitteeseen!

  47. Päivittäin käytän kunnon veistä, puista leikkuulautaa ja paistinpannua, sanon siis ne. Mulla on monta puista leikkuulautaa ja paras on tullut vanhemmiltani, varmasti vanhempi kuin minä. Pesen sen käsin, juuri muuta hoitoa se ei kaipaa! Stockalta ostettu akaasiapuinen taas on mennyt muutamassa vuodessa ihan huonoksi. Niissäkin siis on eroja…

    Muutenkin tykkään siitä, että pärjää vähällä ja ruoan voi valmistaa periaatteessa samoilla välineillä kuin se olisi tehty Italiassa sata vuotta sitten :) Vitamixista kyllä silti haaveilen!

  48. Kyllä se terävä, laadukas veitsi on se tärkein! Uudelle veitselle olisi myös tilausta ja tilaakin magneetissa :)

  49. Olen samoilla linjoilla sun kanssa ja yritän vältellä uusia kojeita, mutta samat vempeleet löytyy kuin sullakin. Ilman puukkoa en pärjäisi ja kunnon morttelista haaveilen. Ja tuumailen oisko keittiövaa’alle käyttöä.

  50. Aika paha kysymys, mutta ilman teepannuani en pärjäisi. Vaikka se nyt ei ihan semmonen ’keittiöväline’ suoranaisesti ole, niin sillä tulee keitettyä teevettä tosi usein. En vaihtaisi vedenkeittimeen, ikinä. :)
    Ja minkä kaipaisin keittiööni, on tehosekoitin: millä saa tehtyä pirtelöt, smoothiet ym.

  51. Tällä hetkellä tärkein keittiövälineeni on kyllä hyvä paistinpannu.

    Haaveilen kunnon wokkipannusta :)

  52. Tärkeimmät keittiövälineet ovat varmaankin juustohöylä(saa höylättyä soijajuustoa, kuorittua hedelmät ja kasvikset ja viipaloitua kätevästi kurkkua leivälle), sauvasekoitin(smoothie ja kasvissosekeitto, nam!) ja tietenkin kahvinkeitin (:
    Haaveilen ehdottomasti Vitamixistä! Huoh…:(

  53. Keittiövälineitä on tässä taloudessa yllättävän vähän, mutta tärkeimmät ovat Moccamaster ja terävä raastinlauta. Päivä lähtee parhaiten käyntiin hyvällä kahvilla ja raastin on veikeä vehje niin juuston kuin vihannestenkin kanssa.

    Kaipaisin keittiöön tukevaa paistinpannua ja veistä, jolla saisi tomaateista ihan ohuita viipaleita. Nykyinen veitsi tuntuu vaan lyttäävän kaiken alleen.

  54. Mun tärkein keittiökapine on juurikin se KitchenAid, voin todella suositella. Olin aiemmin kova leipomaan, mutta koneen myötä olen alkanut leipoa varsinkin leipää tosi paljon. Se tekee taikinasta ihanan pehmeää käsitellä ja on nopea. Haaveilen ruokalämpömittarista, digitaalisesta keittiövaa’asta ja patonkipellistä. Eli aika monta haavetta!

  55. Huh, yksikö pitäisi vain valita?
    Hmm, hankin tossa viikko takaperin itselleni Wilfan blenderin ja se on jo viikossa noussut ainakin top kolmoseen oman keittiön tarvikkeista. Muita tärkeyksiä ovat itse tehty puinen leikkuulauta ja vedenkeitin. Juon niin järjettömät määrät teetä, että menisi ikä ja terveys jos aina rupeaisi hellalla vettä keittelemään.

    Ja sitten se mitä himoitsen.. Noh, Vitamixiä tietenkin. Tai toinen vaihtoehto on se Blendtec. Mutta Vitamixiin alan taipua. Opiskelijan budjetilla se tekee vaan turhan ison loven lompakkoon, joten joudun odottelemaan vielä hyvän tovin jos joskus olisi rahaa sellaisen unelman hankkimiseen. :)

  56. Tärkein keittiövälineeni on varmasti veitsen ja keittiövaa’an ohella pieni kattila. Yhdelle ihmiselle kokatessa pieni kattila on todella kätevä ja varmasti useimmin käytössä oleva myös sen veitsen ohella.

    Haaveilen kunnon paistinpannusta, terävästä kunnon veitsestä sekä eniten varmaankin tarkasta vaa’asta, jolla mittaisi leipoessa tarkasti ainesosat, sekä eläinten ruuat ja vaikka vajaiden lankakerien painon :).

  57. Välinevastustelun jälkeen hommasin vedenkeittimen, ja se on ihan paras. Teevettä saa (kurkkukipuiselle) nopeasti. Porkkanaraastetta raastimella raastaessani haaveilen joskus hyvästä monitoimikoneesta, jolla saisi helposti raastetta.

  58. Noloa tunnustaa ruokablogissa, mutta varmaan mikroaaltouuni :D

    Näin kiireisenä yksinasuvana, mutta kuitenkin kaksi lämmintä ruokaa joka päivä syövänä, ruokaa tulee laitettua aina isompi annos kerralla useammaksi päiväksi. Ekologinen omatunto ei ikinä antaisi periksi lämmittää uunia pelkkää yhden ruoka-annoksen uudelleenlämmitystä varten ja ihan kaikkea ei voi uudelleenlämmittää hellalla paistinpannullakaan (eikä sekään ole kovin energiatehokasta, saati terveellistä).

  59. En osaa sanoa mikä on tärkein, mutta kaipaisin ainakin hyviä veitsiä!

  60. Itselleni rakkain keittiöväline taitaa olla vaaleanpunainen Moccamasterini, josta saa parhaat iltapäiväkahvit kotiin tullessa. Ihan jo värikin piristää täällä talven pimeydessä! Haaveilen Vitamixin tehosekoittimesta, sillä omalla perusblenderilläni ei kaikkia ihanuuksia saa tehtyä.

  61. Pidin pitkään kalliista Electroluxin tehosekoittimestani. Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi pännimään, ettei se suurista tehoistaan huolimatta saanut aina edes pähkinöitä murskaksi (ainakaan ilman runsasta nesteiden määrää) tai tasaista hummusta tehdyksi. Lisäksi aineita joutui jatkuvasti kaapimaan kannun seiniltä takaisin terien lähelle ja kannun pesu oli vaikeaa ilman astianpesukonetta.

    Sitten ostin kaupasta halvimman sauvasekoittimen, jonka löysin, ja jostain kumman syystä sillä olen saanut lähes kaiken vaivatta tehdyksi, vaikka siinä onkin puolet vähemmän tehoja kuin tehosekoittimessani. Sauvasekoittimelleni mikään ei tunnu olevan liian raskasta. Pähkinät murskaantuvat kevyesti, hummuksesta ja muista tahnoista tulee täydellisen tasaisia. Olen täysin rakastunut sauvasekoittimeeni ja sitä tulee käytettyä lähes päivittäin. Aina ei siis hinta kerro laitteen toimivuudesta tai laadusta.

    Tällä hetkellä suurin toiveeni olisi yleiskone. Pidän leipomisesta yli kaiken ja yleiskoneesta olisi valtavasti apua ja ajansäästöä siihen harrastukseen. Vielä kun olisi siihen lisäosaksi esimerkiksi vihannesleikkuri, niin arkiruoanlaittokin olisi kaltaiselleni laiskalle vegaanille helpompaa. :D

  62. Kyllä se mulle tärkein keittiöväline on ikivanha teflonkattila, jonka kannen sisäpuolikin on pinnoitettu teflonilla… Se on nimittäin mun pop corn – kattila, ja kun mulla on suorastaan addiktio itsetehtyihin poppareihin, niin se on ainoa keittiöväline jonka suostun kaivamaan vaikka tiskikoneesta ja tiskaamaan käsin jos kattila on vielä edellisen kerran jäljiltä likaisena! Itku tulis jos tuon kattilan kansi hajoaisi, koska en ole mistään löytänyt enää muita kuin lasikannellisia kattiloita, eikä niissä jostain syystä tule yhtä hyviä poppareita.

    Keittiöväline josta haaveilen, on yleiskone jossa olisi myös tehosekoitin. Nyt mulla on vaan niin pieni keittiö, ettei yleiskoneelle löydy tilaa mistään työtasolta tai edes kaapista (eli haaveilen kyllä myös isommasta kyökistä)…

  63. Ehdottomasti se on vedenkeitin. Juon kymmenkunta kuppia teetä päivässä, se on talvisin tärkeä lämmittelykeino ja kesäisin tavan vuoksi. Ei hullukaan keittele sellaista määrää vettä kattilassa, jo ihan unohtamisriskinkin vuoksi. Ruoanlaitosta en sen sijaan niin välitä, koetan selvitä veitsellä ja kattilalla, ainakin arkisin. Hyvästä ruoasta tietty kyllä välitän… En haaveile mistään erityisesti.

  64. Päivittäin käytössä on varsin monta välinettä: espressokone ja jauhin, mikro (lapsen puurot!), vedenkeitin sekä valurautainen paistinpannu. Hyviksi hankinnoiksi ovat osoittautuneet myös perinteinen kerroskattila, suurehko blenderi sekä mehustin. Haaveilen valurautaisesta padasta, jossa voisi hauduttaa ruoat uunissa tai liedellä sekä swiss diamondin isosta paistinpannusta – sellainen minulla jo oli, mutta se meni harmillisesti pilalle lapsen napsautettua lieden päälle huomaamattani.

  65. Tällä hetkellä ehkä tärkein kapine keittiössä on vedenkeitin, ilman sitä ei enää pärjäisi. Helpottaa niin paljon kaikkea! Kunnollinen sauvasekoitin olisi tällä hetkellä hakusessa :) (ja jos rupeaa miettimään niin kaikki kattilasta paistinpannuun asti pitäisi uusia..)

  66. Minulla tärkein väline on varmaan valurautapata ja -pannu. Myös vedenkeitintä käytän joka päivä. Haaveissa minulla on parempi vedenkeitin, se sellainen jossa saa säädettyä lämpötilan. Mutta uutta ei voi ostaa niin kauan kuin vanha pelittää. Haaveilen myös hyvästä yleiskoneesta, mutta en kaikesta haaveilusta huolimatta ole sitä kovinkaan pian hankkimassa.

  67. Iittalan Tools-kattilan puoleen kääntyy valinta, vaikka kitchenAidin blenderi onkin hyvä kakkonen. Haaveilen Vitamixista ja KitchenAidin yleiskoneesta.

  68. Oman keittiö ehdottomasti paras väline on Vitamix, joka on käytössä lähes päivittäin. Kaikenlaista vekotinta hyötykasvikuivurista mehuprässiin löytyy, mutta vielä olisi haaveissa kunnon paistinpannu ja ehkäpä se monitoimikone.

  69. Itsellekin tärkein on se mutteripannu… Kahviaddikti täällä siis. Haaveilen eniten – no, hyvistä keittiöveitsistä, jaan keittiön about 30 ihmisen kanssa ja veitset on viime vuosituhannelta… Huoh! Vitamix on kanssa toivelistalla, mutta varmaan vasta vuosien päästä koittaa sen hankinta. Toistaiseksi keitot ja smoothiet surauttelen sauvasekoittimella :)

  70. Valurautapaistinpannu on mun suosikki keittiössä, ehkä eniten siksi, että mulla on kemikaalikammo, mutta myös siksi, että käytän paistinpannua tosi paljon. Haaveilen Vitamixista koska erityisesti smoothien ja pähkinälevitteiden teko kiinnostaa :)

  71. Minulle tärkein väline lienee vedenkeitin, jossa on säädettävä lämpötila. Se nopeuttaa kokkaamista ja helpottaa kahvin ja teen valmistamista. Haaveilen paremmasta kokkiveitsestä.

  72. Ilman kunnon veitsiä ja leikkuulautaa olisi vaikeaa minkäänlainen ruoanlaitto. Veitset ovat kyllä tällä hetkellä opiskelijabudjetin takia jotain keskinkertaisia Ikeasta ostettuja. :) Vitamix on minullakin se suurin keittiötarvikehaave ollut jo jonkin aikaa. Sauvasekoittimella saa ihan hyviä smoothieita aikaan, mutta monet hyvät raaka-aineet ovat sille liian kovia.

  73. Ehdottomasti Swiss Diamond-pannu minullakin. ”Kertakäyttöpannuihin” kyllästyttyäni päätin panostaa laatuun, ja eikä ole harmittanut kertaakaan.

    Haaveilen SodaStreamista tai vastaavasta hiilihapotuslaitteesta. Tykkään juoda kuplavettä, mutta keittiön rajallinen tasopinta-ala ei anna myöten. Mutta sitten joskus.. :)

  74. Veitsi ja Heirolin paistinpannu..tarvitaan lähes kaikkeen ruuanlaittoon. Unelmoin Wilfan blenderistä.

  75. Sanoisin, että kattilan lisäksi tärkein keittiövälineeni on sauvasekoitin. Veitsitilanteeni on tällä hetkellä melko huono, joten palkinto tulisi kyllä tarpeeseen… ;)

  76. Vitamix on varmaankin tärkein vempain, sillä ilman sillä surautettua aamuherkkua, smoothieta tai tuorepuuroa, ei päivä lähde käyntiin. Haluasin mehustimen, jolla saisi tehtyä myös vihermehuja. Myös hyvä veitsi puuttuu tällä hetkellä taloudestamme, joten arpaonnea toivotaan :)

  77. Tärkein keittiöväline on hyvä paistinpannu (itsellä on kanssa Swiss diamond). Koska sillä saa paistettua ja lämmitettyä ruuat, kun ei ole mikroakaan. Myös hyvä veitsi on tärkeä. Haaveilen kanssa monitoimikoneesta :)

  78. Vedenkeitin, vaikkei tätä omaani ole esteettisyydellä pilattu.Teetä tulee nimittäin juotua litroittain päivässä, nyt varsinkin kun eteläänkin tuli talvi, eikä keittokomeron ikkuna suostu menemään millään kiinni..

  79. Sitä ei tarvitse edes miettiä. Se on ehdottomasti melkein 40 vuotta vanha Opan 2,5 litran teräskattila. Olen saanut sen edesmenneeltä äidiltäni, kun muutin pois kotoa. Hän sai sen häälahjaksi. Kattila on loistokunnossa ja on minulle rakas.
    Minäkin haaveilen VitaMixistä, ehkä jonain päivänä…

  80. Tämä on ehkä isompi kuin ”väline”, mutta heitänpä silti: puuhella! Ruoka vaan maistuu niiiiiin paljon paremmalta rauhassa puuhellalla valmistettuna. Nyt kun osallistun vegaanihaasteseen, on siinä porissut aiempaa vieläkin useampi kattilallinen tai pannullinen vaikka mitä ihanaa – ja usein juuri tästä blogista löydetyllä reseptillä. Kiitos siitä, meidän sekasyöjäperhe ei ole näin hyvin aikoihin syönytkään :-)

  81. Tärkein ja lähes päivittäin käytössä on veitsi,jolla pilkon kasvikset.Haaveissa joku näppärä yleiskone,joka ei veisi kovin paljon tilaa..

  82. Rakkain keittiövälineeni on kahvipapumylly, joka on käsikäyttöinen, eikä ollenkaan käytännöllinen. Mutta kahvi sen jälkeen on aina rakkaudella, ajalla ja ajatuksella tehtyä. Tärkein on sitten painekattila, papujen keittoon loistava kaveri.

    Eniten tällä hetkellä haaveilen kauniista vedenkeittimestä.

  83. Ehdottomasti tärkein keittiövälineeni on (kämppisvaimoni) kahden kupin mutteripannu! Rakkain on puolestaan oma kuuden kupin samanmoinen vehje. Pure perfection. <3

  84. Tärkeimmäksi keittiövälineeksi taitaa muodostua japanilaistyylinen veitsi, joka on käytännössä ainoa puukko jota käytän. Se on käytössä päivittäin, pysyy terävänä ja leikkaa mitä tahansa. Leikkaamiseni onkin tuon yhden ainoan puukon varassa. Haavelistalla olisi Kitchen Aidin iloisen oranssi blenderi, sillä edellinen halpis-blenderini lopetti toimintansa parin vuoden jälkeen. Sen pitäisi kestää kovemmatkin myllytykset. Toki myös jäätelökone olisi mainio…

  85. Läheisin keittiöväline on kyllä 80-luvulta peräisin olevan Moccamaster. Vanhempieni saama häälahja, toimii vieläkin hienosti! Vieläpä nostalgisen ruskean värinen.

    Unelmien keittiöväline on superblenderi, joka oli myös valmistujaislahjatoiveena. Toivotaan, että valmistujaisissa Vitamix löytyisi lahjakääreestä! Kumppani taas unelmoi Crock-potista (mikälie-aromipesä).

  86. Tärkein väline keittiössä on vedenkeitin:) Haaveilen tehokkaasta yleiskoneesta

  87. Tärkein ja käytetyin on japanilainen kokinveitsi. Vitamix on keittiöhaave numero 1.

  88. Tärkeimmät keittiövälineet ovat ehdottomasti veitset ja rakas puinen leikkuulautani, jota hoivaan kuin rakkaintakin lasta. Haaveilen silti uusista veitsistä, ehkäpä keraamisista.

  89. Itselleni tärkein laite on OBH Nordican ihana musta sauvasekoitin ehdottomasti! Olen budjetillinen kasvissyöjä ja sauvasekoitin on helpottanut elämääni tuhottoman paljon: sillä survoo pavut papupihvejä varten ja soseuttaa kasviskeitot ihanan samettisiksi.

    Olen haaveillut jo pitkään perkolaattorista. En ole oikeastaan koskaan syttynyt suodatinkahvin mausta, oli se sitten miten ”hyvällä” keittimellä keitettyä tahansa, mutta hyvästä, aromikkaasta kahvista nautin kuitenkin mielelläni. Nykyään juon vain aamun pakollisen kofeiinipommin herätäkseni, ellen sitten pääse kahvilassa maistamaan kunnollista kahvia.

  90. Tärkeimmät ovat Martiinin kokki-, pikku-kokki- ja paloitteluveitset. Niissä on tosi hyvä tuntuma kahvassa ja leikkuujälki on loistava.

  91. Ilman vedenkeitintä teesiepon elämästä ei tulisi oikein mitään. Sellainen onneksi on, mutta sitten meneekin vaikeaksi. Kaikkein eniten alivuokra-asukki haaveilee oikeasta keittiöstä. Sanotaan vaikka pakastin, sitä on alvariinsa ikävä.

  92. Tärkein keittiövälineeni on blenderi, jolla sekoitan päivittäisen vihersmoothieni. Vaikka olemassaoleva OBH:kin on aivan käypä, haaveilen laadukkaammasta koneesta.. Laadukkaat veitsetkin ovat ostoslistalla.. pikkuhiljaa :)

  93. Vaikea valinta, mutta kyllä se on veitsi ja itse tehty, sopivan kokoinen tukeva puinen leikkuulauta.

  94. Tärkeimmät keittiövälineeni ovat vedenkeitin ja Vitamix. Vitamixilla ihan smoothietkin on aivan huippuihania ja silkkisiä. Vedenkeitintä käytän monta kertaa päivässä teeveden keittämiseen tai pasta- ym. veden keittämiseen. Pöydällä on myös Excalibur, jonka kovasti halusin ja käytinkin aluksi, mutta nyt en ole hetkeen ”ehtinyt” tehdä sillä mitään. Mutta varmasti se tulee taas käyttöön, kun kevät ja kesä tulevat. :)

    En tiedä, mistä keittiövälineestä haaveilen, sillä kaikki tarpeellinen tuntuu olevan. Ehkä joku hyvä wokkipannu voisi olla mukava, sellainen puuttuu. :)

  95. Pakko vastata induktioliesi :) ihan uskomatonta kuinka tehokas se on! Mutta se ei ole niin keittiöväline joten vastaan wokkipannu, joka on oikeasti vain korkeareunainen Hackmannin pannu. Rikoin edellisen ja olin muutaman kuukauden ilman, ruuanlaitto oli yhtä surua kun ei voinut hauduttaa. Haaveilen söpöstä pienestä yleiskoneesta joka voisi olla aina pöydällä, meillä on kyllä tosi hyvä ja tehokas yleiskone mutta se ei ole niin kaunis..

  96. En pärjäisi keittiössä ilman mummilta saamaani yleiskonetta, joka iästään huolimatta peittoaa nykyaikaiset koneet mennen tullen. Sipulin hienontaminen sillä sujuu hetkessä. Samoin keksien murentaminen vegaanista juustokakkua varten.
    Haaveilen tuollaisesta puukuituleikkuulaudasta. En sellaiseen ollutkaan aiemmin vielä törmännyt. Inhoan muovilautoja, mutta juuri se puisen leikkuulaudan hoitaminen ärsyttää minuakin.

  97. En osaa valita yhtä tärkeintä, koska keittiössä tarvitaan vaikka mitä. Mutta hyvä paistinpannu on aika tärkeä ja meilläkin on SwissDiamond. Se on ollut kyllä paras! Löytyy myös KitchenAid-blenderi, johon olen ollut myös ihan tyytyväinen. Vedenkeitin on aika tärkeä, lämmitän sillä kaikki vedet, joita käytän ruoanlaitossa. Hyvää veitsi vielä puuttuu.

  98. Minun tärkein keittiövälineeni on ehdottomasti vedenkeitin, koska juon teetä monta litraa päivässä. Jos kuitenkin suljetaan juominen tästä pois, valinta onkin vaikeampi. Ehkä vastaisin silti Niiskuneitikattila, koska käytän sitä lähes päivittäin ja se on täydellinen kokonsa, ulkonäkönsä ja ominaisuuksiensa puolesta.

  99. Koska minulta meni kaikki tulipalossa niin olisi helpompi listata ne, mistä en haaveile. Kenwoodin yleiskonetta minulla on kuitenkin suurin ikävä, vastaavanlaisia ei enää saa. Olihan Kentsuni jo aikaa nähnyt ja välillä ylikuumeni vaivalloisten taikinoiden kanssa, mutta siinä oli yhdessä paketissa ihan kaikki blenderistä mehustimen kautta taikinakoneeseen.

    Jokapäiväisessä arjessa asia, joka todella vaikuttaa ruoanlaittointooni (tai sen puuttumiseen) on se, ettei meillä ole tässä väliaikaiskodissa astianpesukonetta. Toisaalta olen oppinut tekemään asioita järkevämmin, voi kun ne opit muistaisi vielä sitten, kun kone on taas käytössä!

  100. Tärkein väline on sauvasekoitin. Vaahdotan sen vispilällä kerman ja valkuaisvaahdot ja teräosalla soseutan sosekeitot ja smoothiet. Haaveilin pitkään pastakoneesta, mutta koska sain sellaisen yllättäen niin nyt haavelistan kärkeen on noussut ihan perus sähkövatkain. Ostokynnystä nostaa vain keittiön tilanpuute :)

  101. Kyllä ne hyvät veitset ovat kaikkein olennaisimmat esineet keittiössä, ilman niitä ei onnistuisi mikään! Myös vedenkeitin on krooniselle teenjuojalle välttämätön.

    Viime aikoina olen haaveillut keittiövaa’asta, sellainen välineistöstäni vielä puuttuu.

  102. Kyllä minä ehkä sen veitsen valitsisin ihan tärkeimmäksi keittiövälineeksi – olen myös todennut Victorinoxin tuotteet hyviksi! Toinen, mitä ilman en pärjäisi, on Microplane-raastin, aivan huippu vekotin!

  103. Vitamix on ehdottomasti tärkein, jokapäiväisessä käytössä. Haaveilen hyvästä paistinpannusta; tuo SwissDiamond-paistinpannu vaikuttaa ihan pätevältä vaihtoehdolta :-).

  104. Hyvä keittiöveitsi on tärkein, pärjään sillä pitkälle. Lasketaanko kattila keittiövälineeksi? Sitä ilman en pärjää oikeastaan lainkaan. Haaveilen Vitamixista tai vastaavasta, mutta se ei ole välttämätön. Välttämätön sen sijaan on uusi paistinpannu, sillä entinen on surkea (pinnoitettu, hajalla ja oikeastaan käyttökelvoton jo).

  105. Tärkein keittiövälineeni on kokkiveitsi. Laitan paljon ruokaa, joten veitsi on ahkerassa käytössä.
    Haaveilen reilun kokoisesta puisesta leikkuulaudasta. Nykyiset muoviset alkavat olla loppuunkäytettyjä ja uusi leikkuulauta on seuraavana hankintalistalla.

  106. Victorinoxin hedelmäveitsen kanssa pärjää yllättävän pitkälle keittiössä. Tämä ”Pikkupuukko” ja Vitamix on tärkeimmät jutut. Haaveilen vielä Bamix:ista samasta syystä kuin sinulla on sauvasekoitin.

  107. Pieni keittiöveitsi on ollut yleiskoneena. Merkkinä Zanelli, joka on huokea, mutta ammattilaiskäytössäkin näkynyt vaikkei varmaan hienoissa ravintoloissa.

    Toinen on mutteripannu. Kahvinkeitin tuntuu tilaavievältä ja rumalta, espressolaite sen lisäksi vielä kalliillta.

  108. Vitamix! Käytössä monta kertaa päivässä. Haaveilen Excalibur-kuivurista, kunnollisesta veitsestä ja jostain monitoimikoneesta joka raastaisi, mehustaisi yms. mun puolesta, mut en tiedä onko niin monitoimia edes olemassakaan.

  109. Hyvä veitsi on myös mun listalla korkealla. Vastaan kuitenkin, että Tupperwaren kuorimaveitsi on se tärkein. Syömme paljon juureksia ja kuoriminen olisi täyttä tuskaa tavallisella kuorimaveitsellä, kun kotikotonakin tuollainen oli. (En ole kymmenen viime vuoden aikana käyttänyt tavallista kuorimaveistä kuin ehkä pari hassua kertaa.)

    Olen pitkään haaveillut kivisestä, suuresta huhmareesta.

  110. Veitsi on ehdottomasti keittiön tärkein väline. Omani on Marttiini, yli 20-vuotias.

    Haaveksin Vitamixista, mutta se on totaalisesti maksukykyni ulkopuolella. Tästä syystä vältän myös edullisen blenderin ostoa ja yritän toimeentua kymmenvuotiaan sauvasekoittimen kanssa.

  111. Eniten käytän keittiössä veistä ja leikkuulautaa sekä vedekeitintä, jotka löytynee about joka keittiöstä. Mut yks oleellinen ”väline” lienee myös maustehylly, etenkin sen sisältö, jolla viimeistelen keitoksiini mukavat, usein varsin intialaistyyppiset, maut (tosin tykkään varsin paljon ihan kasvisten omistakin mauista). Ainakin vanhempien luona kokatessa huomaa miten paljon se vaikuttaa, jos ei ole sitä perus mauste-arsenaalia saatavilla.

    Haaveilen saavani keittiööni jonkin kapistuksen, jolla olisi mukava tehdä esimerkiksi smoothieta, vaikka sauvasekoitin on hoitanut sen homman tähän asti ihan kohtuullisesti. Vitamix ois varmasti hyvä, mut mun mielestä se on aika ruman näköinen. Toki sille ei tässä keittokomero-meiningissä olisi edes tilaa, joten täytyy vähä haaveilla myös isommasta tilasta kokata :D

  112. Minunkin haavelistallani ensimmäisellä sijalla on yleiskone! Se on sen verran kallis hankinta mun budjetille, että pitää puntaroida vielä jonkin aikaa… Kenwoodin liilaraidallinen yleiskone sopisi täydellisesti persoonaani, mutta on muuten varmaan ihan perusyleiskone… Mun keittiössä kaikkein tärkein väline lienee tuo kokkiveitsi myös, koska tykkään tehdä ruoan ihan alusta asti itse enkä siis turvaudu esimerkiksi pakastejuureksiin tai vastaaviin valmiiksi suikaloituihin tuotteisiin!

  113. En pidä itseäni minään välineurheilijana, mutta silti on tosi vaikea valita tärkeintä ja haavelista on loputtoman pitkä. Päivittäin tulee käytettyä ainakin Ronnebyn ihanaa valurautapannua ja sen kanssa ketterää, ohutta paistinlastaa, jonka mies löysi kirpparilta, hyvää suola- ja pippurimyllyä, Victorinoxin pieniä vihannesveitsiä ja vedenkeitintä, josta kärsimätön kokki saa teeveden lisäksi mm. pastankeitinveden. Haaveilen eniten siitä, että saisin vaihdettua käteen huonosti sopivan Fiskarsin kokkiveitsen hyvään veitseen sekä paremmasta blenderistä. Noi puukuituleikkuulaudat päätyi myös toivelistalle, koska omistan useamman puisen ja muovisen leikkuulaudan, joissa kaikissa on huonot puolensa.

  114. Meinasin ensin vastata sauvasekoitin (nimimerkillä en omista blenderiä, vielä), mutta… Tärkein on ehdottomasti veitsi! Muuten olisin kyllä pulassa. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa sijoittaa kunnon veitseen, tuo fiskarssin yleisveitsi kun on aika kovilla.

  115. Näin pakkasilla vedenkeitin pelastaa paleltumilta, mutta eihän keitetystä vedestä tule tehtyä muuta kuin teetä ja chai lattea, joten sanon veitsen tärkeimmäksi. Veitsivalikoimaa on oltava eri tarkoituksiin, mutta niitä ei tarvitse olla monta, vaan laatu ratkaisee. Ruuanlaiton ilo katoaa helposti, jos veitset ovat surkeita.

    Haaveilen metallisesta tehosekoittimesta. Muovinen on palvellut hyvin ja toimii edelleen moitteettomasti, mutta kulumaa ja (mm. porkkanoista ja punajuurista tullutta) värjäytymää ei ole kiva katsella. Tätä laitetta käytetään paljon!

  116. Vaikea kysymys periaatteessa, mutta toisaalta kun tuli vietettyä viikko mökillä jossa oli varsin minimalistinen keittiövarustus, niin aika äkkiä ne eniten kaivatut luottokamat esiin tulivat. Tässä jonkinlainen kärkevin kolmikko.

    – Kunnon kokkiveitsi. Ilman sitä kokkaus on kuin pyöräilisi tyhjillä renkailla.
    – Mitat! Vaikka paljon asioita hoituu ihan silmämääräisesti, niin kyllä ilman desin mittaa (ja myös ilman kunnon tl-mittaa) tulee helposti orpo olo.
    – Sauvasekoitin ilman muuta. Kun lämmittävät sosekeitot jäävät iltapalalta pois ja mukana olevista kikherneistä on vaikea tehdä hummusta, niin kolmossija keittiön luottotavaroissa on myönnettävä kyllä sähkökapistukselle.

    En ole haaveillut hetkeen muista keittiökoneista kuin hajonneen tilalle toimivasta ”minitehosekoittimesta”, siis sellaisesta sauvaan liitettävästä parin desin systeemistä, jolla saa tehtyä esimerkiksi maustehtahnoja ja hienonnettua pähkinöitä erityisen mukavasti.

  117. Kunnollinen veitsi on ehdottomasti tärkein keittiöväline, sillä sitä tarvitsee lähes kaikkeen ruoanlaittoon. Swiss Diamondin paistinpannua olen käyttänyt vanhemmillani, ja se on niin loistava tuote, että haaveilen samanlaisesta itsellekin. :)

  118. Kunnollinen, terävä veitsi on itselleni se tärkein keittiötyöväline. Tämä on huomattu, kun kokkaa poikaystävän luona, missä ei ole sitten minkäännäköistä leikkaamiseen ja pilkkomiseen sopivaa veistä.

    Mulle toinen tärkeä kaveri on Kenwoodin yleiskone, se täysin teräksinen malli. Tykkään!

  119. Laadukas veitsi on tietysti tärkeimpien listalla, samoin kunnon valurautapannu. Ja yksi yllättävän tärkeä koje on keittiövaaka! Myös nuo Arcosin leikkuulaudat on muuten loistavia.

    Vuosia haavelistalla roikkunut DeLonghin jäätelökone saapui ennen joulua keittiöömme, ja siitä kyllä kannattikin haaveilla, loistovehjes! Vielä haaveilen ainakin paremmasta blenderistä ja uudesta frittikeittimestä.

  120. Meillä tärkein on kahvinkeitin, jota ilman en selviäisi päivääkään! Kaikki muut tavarat voin korvata jollain, jos on ihan pakko. :)

  121. Tärkein keittiätarvike on hyvä paistinpannu, jonka olen aikoinaan saanut ylioppilaslahjaksi. Haaveilisin itsellenikin tuota vitamixia, mutta vielä ei budjetti anna myöten. Onneksi sauvasekottimellakin pärjää pitkälle.

  122. Tärkeintä keittiövälinettä on vaikea valita. Mutteripannu on varmasti eniten käytössä ja maidonvaahdotin tuo luksusta kahvihetkeen. Koska pidän leipomisesta, sähkövatkain ja keittiövaaka ovat minulle tarpeellisiä. Kätevä veitsi on kuitenkin tärkein, muita ilman selviydyn tarvittaessa.

    Tällä hetkellä haaveilen vohveliraudasta. Pohdin kuitenkin vielä sitä, onko rauta tarpeeksi oleellinen, että se kannattaisi pieneen keittiööni hankkia.

  123. Tärkein keittiövälineeni on kirpparilta löytämäni Julienne-mylly ja Vitamixista haaveilen minäkin. :)

  124. Ai muitakin himottaisi Vitamix? :) Hankkisin ehdottomasti sen, jos raaskisin.. Pelkään innon lopahtavan heti kun olen hankkinut sen.. Ja tärkein on sauvasekoitin, koska teen paljon sosekeittoja ja kohta taas vauvanruokia.

  125. Veitsi, paistinpannu, mutteripannu, sauvasekoitin… Aika samaa settiä ovat keittiövälttämättömyyteni kuin monilla muillakin. :) Jos nyt pitää tärkein nimetä, niin olkoon se paistinpannu. Jostain syystä olen pitkään haaveillut morttelista.

  126. Tärkein keittiövälineeni on ehdottomasti manuaalinen Peugeotin kahvimylly. Vastajauhetun kahvin maku ja tuoksu kuuluu jokaiseen päivääni, oli kahvi sitten keitetty mutteripannulla, pressopannulla tai Moccamasterilla(: Haaveilen erityisesti omasta kahvakoneesta sekä vanhasta valurautaisesta vohvelipannusta (jos jollain on vinkkejä siitä, mistä tälläisen löytäisi, olisin enemmän kuin kiitollinen)

  127. Tärkein keittiövälineeni on varmaankin sauvasekoitin jolla teen usein erilaisia sosekeittoja ja jota käytän melkein joka aamu smoothieiden tekemiseen. Olis meillä tehosekoitinkin mut sitä vaan ei jaksa nostaa kaapista tollasia varten, kun sauvasekoittimellakin saa.

    Haaveilen kunnollisesta paistinpannusta. Niin monet sitä täällä kehuu et ehkä pitäisi kans ostaa tuo SwissDiamond kun rahatilanne vaan sallii. Myös hyvä ja terävä veitsi uupuu keittiövälineistäni.

  128. Voi itku, olisi hienoa kirjoittaa tähän omistavansa jonku upean härvelin, mutta ei… varat eivät ole riittäneet sellaiseen koskaan ja on pärjättävä tarjoustalokamalla. Yksi yllättävän hyvä vempele meillä kuitenkin on. Tupperwaren superkuorimaveitsi, jolla hankalatkin mukulat saa taltutettua. Käytän sitä paljon myös pilkkoessani juttuja wokkeihin tai salaatteihin. Ohuissa suikuloissa on edes häivähdys hienostuneisuutta.

  129. Ylivoimaisesti tärkein on painekattila linssien keittämiseen, käytössä lähes joka päivä! Hyvänä kakkosena tulee ulkomailta hankittu tehosekoitin, joka ei ole Vitamix-tasoa mutta suomalaisia blendereitä jytympi.

  130. Tärkein on tietysti tällaiselle kahvin suurkuluttajalle Moccamaster-keitin :D Olen vasta parin vuoden sisällä alkanut innostumaan enemmän ruoanlaitosta ja huomannut, kuinka tärkeitä kunnolliset välineet ovat. Olenkin hankkinut ajan kanssa parempia välineitä, kuten kunnollisen puisen leikkuulaudan, hyvän paistinpannun, hyvät vihannesveitset jne. Tällä hetkellä haaveilen kunnollisesta kokkiveitsestä, uudesta kattilasta (vanha palaa aina pohjaan!), yleiskoneesta tai blenderistä.. Opiskelijabudjetilla saakin aina haaveilla hyvän aikaa, ennen kuin pystyy uuden haaveen toteuttamaan :D Mutta toisaalta näin on hyvä, niin tulee harkittua ostoksia tarkkaan ja ostoslistalle päätyvät vain laadukkaimmat ja aikaa kestävimmät tavarat.

  131. En välineharrasta kokkailua, joten en pysty nimeämään mitään ehdottoman tärkeää työvälinettä. Yllättävän vähällä sitä tulee toimeen. Vitamix on haaveissa, ehkäpä siitä tulisi sitten se nro. 1 ! :)

  132. Hirveän vaikea kysymys. Eniten tulee kuitenkin käytettyä vihannesveistä ja kuorimaveistä, ruokavalio koostuu niin suuresta määrästä kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Teen suurkuluttajana myös vedenkeitin ja teepannu ovat tärkeitä.

  133. Mortteli on osoittautunut yllättävän tarpeelliseksi. Tulee käytettyä päivittäin.
    Hyvä, terävä veitsi myös on tärkeä. Vieraissa keittiöissä tulee koti-ikävä, jos joutuu kehnolla veitsellä nyrhimään sipulia palasiksi.
    Haaveissa on juuri tuo KitchenAidin yleiskone ja hyperhyvä veitsi. Niin ja semmoinen pieni raastin, jolla saa raastettua muskotit ja sitruunankuoret suoraan pataan.

  134. Ihan tavallisen kattilan ohella eniten käytän kannellista kasaria. Kasarissa onnistuu vaikka kaurapuuro, jos kaikki muut kattilat on jo hellalla :D

    Haaveilen kunnollisesta veitsisarjasta. Ikean veitsilläkin pari vuotta kerrallaan pilkkoo ja leikkaa, mutta järkyttävää tuhlaustahan niitä parin vuoden välein vaihtaa.

  135. Mun keittiön lempijuttu on saimaannorpan mallinen puinen suolalusikka, jonka sain äidiltäni joskus kauan sitten. Siitä tulee aina hyvä fiilis. Haaveilen kunnollisesta sauvasekottimesta, kuten Bamixista! Omani on tarjoustalotasoa ja pitää outoa ronksutusta….

  136. Siskon vanha monitoimikone on noussut arvoon arvaamattomaan, kun sauvasekoittimeni lakkasi toimimasta. Koneella surauttaa helposti ja nopeasti tasaiseksi niin smoothiet, tuorepuurot kuin sosekeitot. Oivallinen myös taikinan pyöräyttämiseen.

    Tarvetta olisi kunnon keittiölle, jossa olisi riittävästi tilaa touhuta – ja sopivasti säilytystilaa kaikille vekottimille.

  137. Tällä hetkellä tärkein on sauvasekoitin vauvan soseiden tekoa varten. ;) Jos keittiössä olisi säilytystilaa, niin hommaisin yleiskoneen. En jaksa vaivata taikinoita..

  138. Tärkein väline keittiössäni on ehdottomasti hyvä paistinpannu ja haaveilen kunnon tehosekoittimesta.

  139. Biallettin mutteripannu.

    Tällä keittelen aamumokat joka aamuna. Pannun täyttäminen ja äänet mokan valmistuessa kuuluvat aamuuni. Haaveissa olisi Sarpanevan pata, jossa valmistuisi niin maukkaat padat, kuin leivätkin.

  140. Hei! Olen yrittänyt löytää mutteripannua jossa ei olisi muoviosia ja sinulla näyttäisi olevan sellainen. Osaisitko kertoa pannun merkin/mistä se on ostettu?

  141. Höh, viestini hävisi johonkin kun lähetin sen. Uudestaan siis.

    Olisin kysynyt onko Cuisipron kartioraastin yhä vuosien käytön jälkeen terävä ja toimiva, vai onko tylsynyt? Kiinnostaa myös mikä Vitamixin malli tuo teidän on?

    Ihana postaus, lähes kaikki on joko omalla toivelistalla tai löytyy jo keittiöstä :D

    1. Onko muuten sinulla (tai ehkä jollain lukijalla?) kokemusta Chez Mariuksen myymästä mikroteräisestä kartioraastimesta? Myyjä kovasti kehui Cuisipron veroiseksi ja hintaa yli puolet vähemmän, mutta netistä ei löydy juurikaan arvosteluja. Cuisiprosta taas on ylistäviä arvioita netti pullollaan, joten se lienee hintansa väärti.

    2. On joo, en ole huomannut minkäänlaista tylsymistä. Raastin on ollut erinomainen!

      Vitamixin mallista mulla ei oo enää tietoa, mutta joka tapauksessa kyseistä mallia ei ole enää edes myynnissä.

      1. Oijoi no sitten se menee ehdottomasti hankintaan! Porkkanaraasteen suurkuluttajalle tulee kyllä olemaan nappihankinta :D

Vastaa käyttäjälle Riik Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights