Rawmix vs. Vitamix

Minulta kysellään aika paljon Vitamix-tehoblenderistä, ja erityisesti siitä, olisiko sille olemassa joku edullisempi vaihtoehto. Sain blogin kautta testattavasti huomattavasti edullisemman blenderin, joka osoittautui ihan varteenotettavaksi kilpailijaksi Vitamixille!

rawmix-vitamix

Ihan ensiksi on pakko todeta, että minulla ei olisi ollut varaa hankkia Vitamixia. Yli 600 euroa kodin pienlaitteesta tuntuu näillä palkoilla melkoiselta summalta. En kuitenkaan väittänyt yhtään vastaan, kun mies innostui omilla rahoillaan hankkimaan sellaisen meille. Laite on palvellut meillä lähes päivittäisessä käytössä vuoden päivät, ja olen ollut laitteeseen erittäin tyytyväinen. Oli kuitenkin mielenkiintoista päästä testaamaan myös edullisempaa blenderiä. Yllätyin, kun merkittäviä laatueroja ei juurikaan ollut!

rawmix-vitamix2

Mihin tällaista monen sadan euron blenderiä sitten tarvitaan, ja miten se eroaa halvemmista? Tavallisella markettiblenderillä saa jauhaa smoothieita minuuttitolkulla, ja ne jäävät silti rakeisiksi. Tehoblenderillä saa silkkisen sileää jälkeä minuutissa. Tehokkaalla blenderillä voi tehdä kotona itse pähkinätahnoja ja vaikkapa nutellaa tai pähkinätuorejuustoa. Jos haaveilet raakakakkujen tekemisestä, tarvitaan tehoblenderiä monesti pähkinämassojen tekemiseen. Ja toki sen kanssa selviää muistakin päivittäisistä sekoitushommista, kuten paputahnojen tekemisestä ja keittojen soseuttamisesta (vaikka niihin käytänkin mieluummin sauvasekoitinta).

Rawmix vs. Vitamix

Rawmix muistuttaa ulkonäöltään logoa myöten hämmästyttävän paljon Vitamixia. Olin aluksi aika epäileväinen, kun kaivon laitteen pakkauksesta. Ettei tässä olisi kyse vain huonosta, halvasta kiinalaiskopiosta? Testijakson aikana laite kuitenkin suoritui kaikista vaativammistakin jauhamishommista siinä missä Vitamixkin.

Rawmixin puolesta puhuu hinta, hiljaisempi ääni ja kannun kätevämpi koko. Vitamix puolestaan saa minulta kiitosta moottoriosan koosta, yleisestä käyttömukavuudesta ja pitkästä takuuajasta. Rawmixin puolesta puhuu sekin, että paksummat pähkinä- ja paputahnat oli helpompi kaapia kannun pohjalta pois, kun terä ei ollut niin pahasti tiellä.

Vitamix

Yleistä:

  • Hinta noin 600€
  • 2 hevosvoimaa
  • max 30 000 kierrosta/min

Plussat:

  • Vitamixin moottoriosan koko pienempi kuin Rawmixissä
  • Vitamixin kannu tuntuu laadukkaammalta materiaalilta, lisänä tukevampi kädensija
  • Nappuloiden käyttö mukavampaa ja yksinkertaisempaa
  • Vitamix valmistetaan Yhdysvalloissa, Rawmix Kiinassa.
  • Jauhaa paksummat pähkinätahnat aavistuksen ripeämmin
  • Vitamixilla on pitkä 7 vuoden takuu (Rawmixillä 1 vuosi).

Rawmix

Yleistä:

  • Hinta 289€
  • 3 hevosvoimaa
  • max 36 000 kierrosta/min

Plussat:

  • Vitamixia hiljaisempi käyntiääni (kovaa meteliä pitää silti)
  • Kannu on matalampi ja siten helpompi tiskata
  • Houkutteleva hinta
  • Paksummat tahnat saa helpommin kaavittua pois kannun pohjalta

rawmix-vitamix3

Mitä tästä sitten pitäisi päätellä? Jos olisin näillä käyttökokemuksilla hankkimassa uutta laitetta, eikä rahasta olisi puutetta, ostaisin Vitamixin. Koska laitteiden ulkonäkö on lähes identtinen, eikä käyttömukavuudessa ole merkittäviä eroja, tekisin ostopäätöksen perustuen Vitamixin pitkään takuuaikaan ja yleiseen hyvään maineeseen. Jos ja kun rahasta on kuitenkin aina pulaa, päätyisin luultavasti kuitenkin lopulta hankkimaan Rawmixin. Puolet pienemmällä sijoituksella saa itselleen varsin pätevän blenderin!

Rawmix saa testijakson päätyttyä kodin ystävän luota. Odotan mielenkiinnolla raporttia, kestääkö Rawmix pidemmässä käytössä yhtä hyvin kuin Vitamix :)

Rawmixiä voi ostaa suoraan maahantuojalta: http://www.rawmix.fi/

Vitamixin myyntipaikat: http://www.theblender.fi/?page_id=230

EDIT: Kuten kommenttiosiossa kerroin, kaverille kotiutunut Rawmix hyytyi hieman ennen takuuajan päättymistä ja oli päätynyt takuuhuollon sijaan kierrätykseen. Vitamix toimii edelleen moitteetta.

sponssi_musta (1)

Rawmix saatu käyttöön ilmaiseksi

47 vastausta kirjoitukseen “Rawmix vs. Vitamix

  1. Mites huollettavuus? Vaihtoteriä ei ainakaan myyty rawmixin sivuilla, mutta ne saa varmaan itse teroitettua? Aukeaako kotelo ruuveilla? Myöskään lisäkannuja ei näkynyt myynnissä.

    1. Hyvä kysymys! Voin laittaa asiasta viestiä maahantuojalle.

      Terässä on samannäköinen kiinnityssysteemi kuin Vitamixissä, eli se kai pitäisi saada auki kotikonstein.

      1. Sain maahantuojalta vastauksen varaosiin liittyen. Varaosat ovat tulossa piakkoin nettiin ja terien vaihto onnistuu kotikonstein :)

  2. Mä lupaan vääntää sillä paljon ja kaikkea, ja raportoida sitten kokemuksista. Suuri kiitos! :) P.S. Kyllä joillakin markettiblendereillä saa smoothiesta ja (ainakin liotetuista) cashew-pähkinöistä sileää, mutta saa tosiaan jauhaa pidempään. ”Jäykempien” papu- ja pähkinätahnojen kanssa lienee ne suurimmat ongelmat.

    1. Joo, jotain tuorenjuuston tyyppistä varmaan saa tehtyä myös tehokkaalla markettiblenderillä. Maapähkinävoin kanssa voi sen sijaan jo tehdä tiukkaa :)

  3. Hei! Meidän Hamilton Beach Rio -blenderi on pyörittänyt smoothiet ja muut tahnat jo parin vuoden ajan vaivatta. Esim. tässä postauksessa näkyvissä: http://badmamaskitchen.blogspot.fi/2014/02/gluteeniton-suklaakakku-ja-muffinssit.html

    Hyvä vinkki kannun puhdistukseen löytyi Rion käyttiksestä. Täytä kannu 2/3 tilavuudelta lämpimällä vedellä ja lisää pari tippaa tiskiainetta. Pyöritä kannua puoliteholla puoli minuuttia, tyhjennä ja huuhtele. Kannu tiskautuu kuin itsekseen! Toimii varmaankin kaiken merkkisissä blendereissä.

    1. Googlettelin tuota laitetta vähän, ja ainakin tehoja siinä näyttäisi olevan jonkun verran vähemmän. Vaikea kuitenkaan sanoa kokeilematta, kuinka merkittävä ero sillä on normaalikäytössä :)

      Tuota mainitsemaasi kikkaa käytänkin kyllä yleensä blenderin pesuun, mutta jos tekee jotain oikein rasvaisia ja paksuja pähkinäjuttuja tai paputahnoja, ei kaikki meinaa millään irrota pelkällä tiskiaineen blendaamisella. Silloin kyllä hinkkaan astian tiskiharjan kanssa puhtaaksi.

  4. Mielenkiintoista! Tiedätkö onko laitteen nimi jotain muuta ulkomailla, kun googlaamalla löytyy vain suomalainen sivu, haku väkisin yrittää ehdottaa vain vitamixia? Kuitenkin puhutaan ”laitteen maahantuojasta”. Kaipa se selviää ottamalla yhteyttä maahantuojaan..

    1. En osaa sanoa. Kysäisin tätäkin asiaa maahantuojalta, samalla kun laitoin Elmon kysymyksen eteenpäin :)

  5. Nyt kyllä myit mulle Rawmixin, Elina. Kolmesataakin on kyllä vielä summa opiskelevalla perheenäidille satunnaisin tuloin, mutta tämä on nyt toivelistan ykönen.

    1. Mäkin pohdin täällä parhaillaan yleiskoneen hankintaa, koska tahtoisin leipä- ja pullataikinan vaivaajan. Pari-kolmesataa sijoitan kuitenkin mieluummin esim. ulkomaanmatkaan…

  6. Saahan tuota Vitamixiä myös prisman verkkokaupasta. Mietin, jos ostaisi niin ostaisi AO päivien aikana.

    1. Kiitos vinkistä! Vuosi sitten Vitamixia ei saanut Suomessa mistään muualta kuin Raakapuodista (josta mekin se hankittiin), mutta kiva kuulla, että sitä saa nykyään vähän joka paikasta :)

  7. Meillä on ollut Vitamix käytössä heinäkuusta 2013 eli reilusti alle vuoden. Pari kuukautta sitten kannu hajosi niin, että pohjaan tuli halkeama ja esim. smoothiet valui pohjan väliin. Olimme ostaneet Vitamixin Raakapuodista ja otimme sinne yhteyttä. He antoivat maahantuojan yhteystiedot ja pyysivät toimittamaan Vitamixin sinne. Veimme Vitamixin kuitin kanssa maahantuojalle ja he antoivat meille heti uuden kannun mukaan ja sanoivat, että varmistavat vielä jostain, meneekö kannu takuuseen, mutta ”ottakaa tämä nyt kuitenkin”. Myöhemmin tuli varmistu että kannu menee takuuseen ja homma on ok. Meille sanottiin, että joskus terä voi olla niin tiukasti kiinni kannun pohjassa, että kovilla kierroksilla, jos terä jää jumiin, se voi tehdä halkeaman kannun pohjaan.

    Kannun hajoaminen tietenkin harmitti emmekä olleet varmoja, meneekö se takuuseen. Kaikki hoitui kuitenkin niin hienosti, että olimme todella tyytyväisiä. Toivottavasti uusi kannu kestää. Muuten olemme olleet kaikinpuolin tyytyväisiä Vitamixiin. :)

    1. Loistavaa asiakaspalvelua! Tuollaisesta mielellään maksaakin se muutaman satasen ylimääräistä.

  8. Äh, edellinen kommenttini taisi kadota hitaan netin ansiosta bittiavaruuteen… No, uusi yritys.

    Kiinnostava postaus! Rawmix kuulostaa yllättävän tehokkaalta ja toimivalta, mutta kääntyisin silti Vitamixin puoleen juuri takuun ja valmistusmaan takia. Tuskin korkea hinta ihan tyhjästä tulee. Toistaiseksi pärjäilen itse vielä Kenwoodilla, mutta sen seuraaja taitaa olla Vitamix. Joskus lähivuosina sitten, kun ehdin vähän säästää. :)

    1. Mä en aina ole ihan vakuuttunut siitä, että korkea hinta takaisi laatua. Nykyään se ei ainakaan vaatteiden kohdalla pidä yhtään paikkaansa – melkein kaikki ne kalliit merkkivaatteetkin valmistetaan siellä samassa kiinalaisessa hikipajassa. Mutta tuo pitkä takuuaika toki varmasti kertoo siitä, että valmistaja luottaa laitteen pitkään ikään.

  9. Aion kyllä hankkia Rawmixin. Miksi nykyään Yhdysvallat olisi parempi valmistusmaa kuin Kiina? Takuu on tosin lyhyempi, mutta kaikki netistä luettu info kääntää kelkan puolta halvemman puoleen. Samankaltainen laite, voisi jopa puhua melkein kopiosta. Epäilen kyllä että myös Vitamixin osat tulevat kaukoidästä. Kasataan Usassa.

    1. Olettaisin, että Yhdysvalloissa on keskimäärin paremmat työolosuhteet ja asiallisemmat palkat? Ihan validi pointti tuo osien alkuperä. Vitamixin nettisivuilla sanotaan osien olevan 70% amerikkalaista alkuperää, loput kai sitten kiinalaisia.

      Rawmix on kyllä silti kaikin puolin erittäin pätevän oloinen laite. Raportoin kyllä sitten tänne, jos jompi kumpi masiina hajoaa ennen aikojaan :)

  10. En nyt kyllä Rawmixia suositella, omani hajosi toisella käyttökerralla. Jo ensimmäisellä kerralla tuntui outo muovin haju, ja toisella kerralla sellainen alaosan muoviosa on mennyt rikki eikä laite enää toimi. Onneksi oli vanha pieni halpisblenderi tallella ja sillä pyöräytin ainekset smoothieksi. Enkä edes kokeillut mitään kovia aineksia, oli mm omenaa, salaattia, rahkaa. Saas nähdä miten palautus toimii, se muoviosa on sen verran heikon näköinen etten halua ottaa riskiä toisen samanlaisen laitteen kanssa, todennäköisesti sekin hajoaa jos ei heti niin vuoden sisään.

    1. Uuden kodin saanut Rawmixini on edelleen pelannut oikein hyvin, ei ole tullut mitään valituksia muusta kuin äänestä ;) Sikäli minulla ei siis ole mitään huomattamista tuotteesta edelleenkään. Takuun pitäisi pelittää kyllä – ja voihan olla, että sinulle on sattunut vain joku maanantaikappale.

  11. Ite hommasin justiin Rawmixin. Vähän ristiriitaset fiilikset kyllä, liekö joulustressi mikä vielä lisää ärsytystä mutta… Juuri mantelijuuston teko http://www.maplespice.com/2011/04/baked-almond-feta-with-dill-oil.html meneillään, ja ihmettelen kauheesti, kun pyörittää tyhjää! Ainekset ei liiku mihinkään (eikä siis oo millään tapaa raskasta mössöä) ja tulee juurikin se muovinen haju. Aiemmin tossa pyörittelin taateleista ja kookoshiutaleista raakakakun pohjaa ja ihan sama homma siinä. Taukoja pidin ja pyörittelin ja sit huomasin että oho, sehän meinaa jo vähän savuttaa. Koko ajan piti olla survomassa sauvalla ja aina kun käynnisti niin aineet liikahti vaan siinä käynnistysvaiheessa, muuten alko vaan tyhjää taas huutamaan. Sitten perehdyin käyttöohjeeseen lisää ja siellä sanottiin, että liian hiljasellakin se voi alkaa ylikuumentua. Eli siis millasilla tehoilla mitäkin kannattaa pyöritellä tolla? Kuinka kauan sitä uskaltaa yhtä soittoa huudattaa? Voih! :D

    1. Sun kannattaa varmaan olla valmistajaan yhteydessä ja kysellä tarkempia ohjeita. Vitamix kyllä ylikuumenee myös, jos sillä jauhaa paksuja tahnoja. Olen kerran saanut siitä ylikuumenemissuojankin laukeamaan ja pelästyin jo rikkoneeni koko vehkeen :D

      Ihan mitä tahansa massaa nuo kumpikaan eivät jauha, vaan siinä täytyy olla tarpeeksi nestettä mukana jotta se jaksaa sitä pyörittää. Ja sitä tamppia saa käyttää ahkerasti!

  12. Hei! Minulla on ollut useampi markettiblenderi käytössä (OBH Nordica, Electrolux ja nyt Kenwoodin yleiskoneeseen kuuluva blenderi). Kaikki ovat tehneet pirtelöt ihan mukavasti, mutta aina ongelmana on ollut kuivien tahnojen jauhaminen kun ainekset jämähtävät reunaan kiinni eikä niitä tahdo saada millään jauhettua massaksi. Nyt olen innostunut raakaherkuista ja juuri jouduin luovuttamana gojimarjojen hienontamisen kun samantien kun bendenderin terät hipaisivat marjoja ne lensivät reunaan kiinni eivätkä ehtineet edes hienontua tuon lennon aikana. Poistuuko tämä ongelma noiden kalliimpien blendereiden kanssa?

    1. Hei Outi!

      Pahoittelut, että viestiisi on jäänyt vastaamatta! Tämä on jotenkin mennyt ihan ”tutkan ohi”!

      Edes tällaisella vahvalla blenderillä ei välttämättä saa ihan kaikkea jauhettua, jos massaa on liian vähän. Gojimarjatkin varmasti menevät hienoksi, jos niitä on kulhossa riittävästi.

  13. Hyvä vaihtoehto vitamixille on omniblendin 3hp blenderi. Suomesta saa ainakin ssj.fi firmasta suoeaan netin kautta. Meillä omniblend ollu noin 2 v ja hienosti toimii. Tehokas ja helppo putsata. Hinta noin puolet vitamixin vastaavasta.
    kannattaa kokeilla.

  14. Tuohon Riinan kommenttiin vielä…ei blenerin kuulu kuumentua millaan nopeudella, ellei sitä nyt huudata 30 min. Sekoitettavan materiaalin saa kuumentumaan kun sen viskositeeti on huono ja pyörittää liian kauan.

  15. Vieläkö Rawmix toimii nyt vuoden takuun päätyttyä? Käyttökokemuksia toivoisin lisää.

    1. Hyvä kun kävit kysäisemässä, en ollut muistanut päivittää! Rawmixiin oli kuin olikin tullut jotain vikaa juuri ennen takuun päättymistä, mutta vehje oli sitten kuulemma päätynyt kierrätykseen. Huonoa tuuria vai vikaa kaikissa, siitä en osaa sanoa.

      Meillä oma Vitamix toimii edelleen moitteetta :)

  16. Hei. Oon nyt sellasen dilemman edessä, että oksat pois :D mietin Vitamixin ostoa, mutta se hinta, se hinta.. puolesta tosin puhuu 7 vuoden takuu. Rawmix voisi olla varteen otettava vaihtoehto, mutta sillä on vain vuoden takuu ja kuuleman mukaan ei olisi kovin kestävä loppupelissä? Mietin myös Wilfan Raw Fuelia :D jossa kierroksia 22000 ja se myös lämmittää tarvittaessa 100 asteeseen? Mutta, mitkä ominaisuudet painavat eniten blenderiä valitessa? Kierrosnopeus? Haluaisin blenderin, joka hienontaa taatelit, vadelman siemenet ja apelsiinin rihmat :D sekä suoriutuisi myös raakamassojen valmistuksesta… Mutta, onko sellaista edes??? Voitko sanoa, että hienontiko RawMix yhtä hienojakoiseksi kaiken, mitä Vitamixikin? Nythän on vielä uusin malli Raw Pro x6000 -tehari, joka on kuulemma Tanskalainen, silläkin tosin vain 3 vuoden takuu. On tää vaikeeta! Otan vastaan mitä vain, mikä helpottaisi tätä valinnan tuskaa :D … Kiitos.

  17. Entäpä Ninja, olisi 3 eri kippoa, taikinanveivausmahdollisuus.. ja smuuthikupit on kannellisia:) Ostaisin Rawmixin heti mut litran kannu riittäisi minulle aiempaan 750ml kokoon tykästyneenä tiedän ehkä pitäväni liian isona noita jättisuuria kannuja. Mun koneen pitää jauhaa lohta ruotoineen, taatelikakut, kuivat pähkinät&riisit jne. Omput soseeksi jne. Onko VItamixx liian iso yhden hengen käytööön? Pitäisi saada tietää nopsaan kun vanha laite poksahti..

      1. Jossain oli vaan maininta et pieniä määriä ei onnistu tehä kun aineet jää pohjalle. Jauhaako tehokoneet siis ne marjojen siemenetkin? Karhunvattua on piha täys.. Hain Gigantista Ninjan ja kyllä sekin jaksoi raakakakun hyvin pyöräyttää ilman käryämistä mutta vatunsiemeniä kyl pirtelössä tuntuu minuutin pyörityksen jälkeen.. Ja epäilyttää kuin pitkää se jaksaa toimia. Kippojen paljous ja pienuus on kyllä huippua. Eilen tein desin paprika-cashewtahnan bataattiranskiksille ja helppo oli kaapia kaikki herkut talteen pikkukupista. Mutta… Miten sillä isolla käytännössä tulee tehtyä tommosta pientä?

  18. Moikka Elina,
    Ostin Rawmixin ja eilen laitoin sen ensi kertaa pistorasiaan. Vaikka laite oli off-asennossa, siitä alkoi kuulua vaimeaa ”sirinää”. Muistatko kuuluiko myös sinun laitteessasi tällaista ääntä? Kysyin maahantuojalta ja heidän mukaansa se on normaali ääni…

  19. Hei,

    minäkin hankin juuri rawmixin. Hämmästyin sitä, kuinka hankalaa kannua oli tyhjentää. Tein tahmeaa puuroa, joka ei valunut itsestään kannusta ja siitä jäi toista desiä sinne terien alle. Sitä sitten metsästämään sieltä muovilastojen yms. avulla. Tyhjennyksessä meni paljon kauemmin kuin itse puuron valmistamisessa, vai oonko nyt jotenkin blondi? Olisiko se pohja pitänyt purkaa?

    terv. Mari

  20. Hei,

    ihmettelin tuota, että sinusta rawmix oli helppo puhdistaa. No sinänsä tuo pesuaineveden blendaus on helppoa juu, mutta kun tein (herrrrkullista) sakeaa puuroa, niin sitä jäi paljon sinne terien alle. Sen kaapimiseen sieltä meni kauemmin kuin itse puuron tekemiseen ja kyllä turhautti! Onko tähän joku kikka? Pitääkö se pohja irroittaa joka kerta?

    terv. Mari

    1. Moikka Mari,

      En nyt ihan ymmärrä, puuro ja erilaiset tahnat saa kulhosta ulos esimerkiksi lusikalla? RawMixin etu Vitamixiin on siinä, että terät ovat pystymmät eikä sinne terien alle jää niin paljoa tavaraa.

      1. Minusta se kaivaminen terien alta oli tosi työlästä. Olen käyttänyt Tribestin Personal Blenderiä ja monitoimikonetta, joissa tuota ongelmaa ei ole, mutta nyt oli mahtavaa päästä kunnon tehojen pariin, mutta oli kyllä pettymys kuinka kauan sitä joutui kaivelemaan sieltä terien alta, kun siihen puuhaan meni kauemmin kuin itse puuron tekemiseen. Kaiken kun pitäisi tietty tapahtua nopeasti tai mieluiten jo eilen :D

  21. Hei, tiedän että on jo aika vanha ketju, mutta halusin tähän ketjuun kyllä lisätä Vitamixin puolesta omat kokemukseni. Ostimme Vitamixin vuonna 2005, käytimme sitä päivittäin useampia kertoja (viiden hengen vegaaniperhe) ja Vitamixin kuori osittain suli keittiöpalossa vuonna 2013, vielä toimi moitteettomasti kolme vuotta ja nyt vasta lopetti toimintansa! Ihan mieletön kone! Niin iso osa meidän elämää nämä viimeiset 11 vuotta että melkein tekis mieli pitää hautajaiset :D en voi kyllin ylistää miten hienosti Vitamix teki kaiken työn mitä siltä pyysi, kaikki mantelivoista ja smootheihin ja cashew kermakastikkeisiin! Uskon kyllä että olisi toimiva vieläkin ellei tosiaan olisi puoliksi palanut 3 vuotta sitten. Heh.

    1. Selvästi tuossa Vitamixin kanssa ollaan palattu vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin laitteet tehtiin kestämään. Hinta puhuu puolestaan.
      Miten monta halvempaa laitetta pitää ostaa, jotta päästään samalle tasolle yhden Vitamixin kanssa, luulen että halvemmat laitteet kipuavat siinä ajassa hinnassa selkeesti tuon ohi.

  22. Sain vinkin, ja ostin jokunen kuukausi sitten Lidliltä 100 eurolla Silvercrest Power Blender -merkkisen blenderin, joka on ominaisuuksiltaan lähes samanlainen (teholtaan tehokkaampikin) kuin Vitamix ja pienellä googlauksella olen löytäyt vain ylistäviä ja hinnasta hämmentyneitä arvosteluja.

    No, tätä ei ole Lidlissä aina tarjolla, mutta jos joskus on, niin kannattaa tarttua jos on blenderin tarvetta.

  23. silvercrest power blender on hiljaisempi kuin esim wilfan raw mutta minusta kahden litran kannu on sinkulle iso ja hankala käsitellä.kun tekee lähinnä raakaruokaa se ei kuitenkaan säily pitkiä aikoja eikä sitä voi tehdä paljoa varastoon

  24. Hei!

    Tässä postauksessa on vanha mallimme, jota ei enää valmisteta. Nykyinen Rawmix 2 koneemme tulee eri tehtaalta ja on laadultansakin eri luokkaa :) Tämä uudempi malli on tehokkaampi sekä kestävämpi!

    Meillä on käytössä 21 päivän tyytyväisyystakuu, joten jos jostain syystä kone ei ole mieluinen, sen voi palauttaa ja rahat saa kokonaisuudessaan takaisin.

    Terveisin,
    Rawmix Oy / Marianna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights