Inkivääri-porkkanakeitto

Tervetuloa syksy! Veikkaan, että tämä sopivasti tulisella inkiväärillä ja raikkaalla appelsiinilla maustettu porkkanakeitto pelastaa tänä syksynä monta maanantaita.

porkkanainkivaarikeitto

Melkein aina kun teen sosekeittoja, laitan niihin jotain proteiinipitoista, kuten linssejä tai papuja tai vähintään murustelen tofua valmiin keiton päälle. Enkä yleensä tee keittoja ilman kookosmaitoa tai kaurakermaa. Tämä keitto on nyt poikkeus kummassakin asiassa, koska kaipasin vaihteeksi jotain raikkaampaa. Appelsiinin, inkiväärin ja porkkanan liitto on klassikko, joka toimii muuten myös smoothiessa. Lämmin keitto kuitenkin tuo yhdistelmään vähän uutta vivahdetta. Porkkanat maistuvat vähän makeammilta ja inkivääri vähän tulisemmalta :)

Mutta vaikka keitto olisi kevyempi, saa siitäkin halutessaan ihan tuhdin aterian syömällä keiton esimerkiksi savutofulla ja paputahnalla täytettyjen leipien kanssa. Ja jo itsessään melko täyttävä siemenleipä sopii loistavasti tämän keiton kaveriksi!

Jos haluat, keiton voi lopuksi koristella esimerkiksi rouhituilla pähkinöillä ja ruohosipulilla.

Appelsiininen porkkana-inkiväärikeitto

noin 4 annosta

  • noin 750 g luomuporkkanoita
  • 2 sipulia
  • 2 isoa valkosipulinkynttä
  • 2 rkl raastettua inkivääriä
  • 0,5 (luomu)appelsiinin raastettu kuori
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 7 dl kasvislientä
  • 1 appelsiinin mehu
  • (suolaa)
  1. Harjaa porkkanat puhtaiksi ja pilko ne. Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Raasta inkivääri ja appelsiinin kuori.
  2. Kuumenna öljy paksupohjaisen kattilan pohjalla. Lisää sipulit ja kuullota kunnes ne ovat pehmeitä. Kääntele raasteet joukkoon.
  3. Lisää sitten kattilaan porkkanat ja kasvisliemi. Keittele noin puoli tuntia tai kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Lisää vettä tarvittaessa keittämisen aikana.
  4. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Purista joukkoon appelsiinin mehu ja lisää tarvittaessa vettä kunnes keiton koostumus on sopiva. Mausta suolalla.

porkkanainkivaarikeitto2

Inkivääri lämmittää vähän viileämpinäkin syyspäivinä mukavasti :) Itse pakkasin keittoa aamulla evääksi töihin. Olen ihan varma, että maanantai sujuu tänään vähän mukavammin!

19 vastausta kirjoitukseen “Inkivääri-porkkanakeitto

    1. Mä taidan kanssa useimmiten laittaa sosekeittohin currytahnaa ja kikherneitä tai linssejä, mutta siitä samasta ei saa kovin montaa blogipostausta :D Välillä täytyy siis vähän laajentaa (tai tällä kertaa kaventaa) horisonttiaan.

      Ihanan kuuloinen tuo sun keitto! Ja totta puhut väristä :)

  1. Huomasin tämän reseptin aamulla, ja tein tätä heti kun pääsin kotiin iltapäivällä. Niin hyvää ja lämmittävää kun on näin sateista ja koleaa! :-) Heitin lautaselle vielä sekaan kurpitsansiemeniä sekä kurpitsansiemenöljyä, sopii tosi hyvin!

  2. Tein tätä huomiseksi töihin evääksi ja maistelin tietty jo vähä :D Ihan todella hyvää! Pääsis jo töihin…

    1. Hehe, hyvillä eväillä on ihmeellinen vaikutus! Kannattaa ottaa jotain herkkua myös iltapäivän kahvitauolle, ettei työmotivaatio lopahda ruokataukoon! ;)

  3. Heh, tein itsekin tovi sitten porkkanakeittoa, jossa oli joukossa inkivääriä. Tosin ei appelsiinia, vaan chiliä ja kermaa. Oli hyvää kyllä ja nimenomaan ihanan väristä!

  4. Oih! Nyt kyllä loistoyhdistelmä, täytyy kokeilla! :) Rakastan porkkanakeittoa!

  5. Kiitos taas yhdestä ihanasta keitto-ohjeesta – sun ohjeista olen löytänyt monta täydellistä lounaskeittoa töihin! :) Tämä(kin) keitto oli tosi herkullista niin väriltään kuin maultaankin, ja lämmitti aivan ihanasti – täydellinen syysflunssan taltuttaja! Meinasin tehdä ensin ruokaisamman version laittamalla sekaan tölkillisen punaisia linssejä, mutta säästin ne kuitenkin Helppoon linssikeittoon ja ripottelin keiton päälle vain auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä. Ihanaa kun saa taas syksyn myötä herkutella lämmittävillä keitoilla! :)

    1. Ihana kuulla! :)

      Syksy on kyllä keittosesonkia parhaimmillaan! Viileinä, sateisina syksypäivinä ei mikään maistu paremmalta kuin lämmin keitto :)

  6. Joo, kokeilin tätä keittoa toissapäivänä, oli aika onnistunut keitto, mutta ehkä minun makuun hieman liian.. tulinen? ;) En erottanut oikein appelsiinia. Eli laittaisin ehkä vähemmän inkivääriä, ja lisäisin ehkä joukkoon.. kookosmaitoa! Voisi sopia. Kiitos kuitenkin hyvästä reseptistä! :)

    1. Mä taas rakastan tuoretta, tulista inkivääriä! Tämän keiton ideana oli vaihteeksi olla vähän freesimpi, koska yleensä tungen sitä kookosmaitoa tai kaurakermaa joka keittoon. Mutta tietenkin kookosmaito sopii tähänkin erinomaisesti! :)

  7. Lisäsin mahtavaan reseptiin vielä punaisia linssejä. Ihana keitto joka piristää syksyistä päivää.

  8. Kiitos tämä keikka toden totta pelasti mun marraskuisen maanantain ;) ihanaa syksyn jatkoa!

Vastaa käyttäjälle SaNNKa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights