Makeat

Sokeriton karhunvatukka-omenasose

Pääsin viikonloppuna käsiksi harvinaiseen superherkkuun, nimittäin juuri itse kerättyihin karhunvatukoihin! Saalista tuli niin paljon, että marjoista riittää vielä monen moneen herkkuun. Ensimmäiseksi keittelin ompuista ja karhunvatukoista sosetta, jonka makeutin stevialla.

karhunvatukka-omenasose

Meillä ei oikein olla hilloihmisiä. Ei sillä, ettenkö tykkäisi hilloista, mutta niitä sokeriherkkuja ei kuitenkaan tee mieli kauhoa suuhunsa ihan jatkuvasti. Teenkin näin syksyaikaan hedelmistä ja marjoista mieluummin erilaisia soseita, jotka säilyvät tarvittaessa pakastettuna ja ovat oivaa tavaraa esimerkiksi maustamattoman soijajogurtin ja myslin tai miksei vaikka lettujenkin kanssa. Aina soseet eivät kaipaa mitään makeutusta, mutta laitan joukkoon usein hiukan steviasta tehtyä Goviosid-makeutusainetta (jonka voit toki halutessasi korvata sokerilla, steviasokerilla tai vaikka steviatipoilla), joka taittaa tässäkin taittaa juuri sopivasti omenien happamuutta.

Karhunvatukka-omenasose

noin 0,5 l

  • noin 1 l omenoita kuutioina
  • 0,5 l karhunvatukoita
  • noin 0,5 dl vettä
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • 1-3 rkl Goviosid-makeutusainetta
  1. Kuutioi omenat ja poista siemenkota. Laita omenakuutiot, karhunvatukat ja vesi kattilaan. Keittele keskilämmöllä, kunnes omenat ovat aivan pehmeitä.
  2. Soseuta omenat ja karhunvatukat. Lisää vaniljajauhe ja Goviosidiä maun mukaan (määrä riippuu omenoiden happamuudesta sekä siitä, kuinka makeaa sosetta haluat).
  3. Säilö sose lasipurkkiin. Jos haluat säilöä soseen pidemmäksi aikaa, sen voi pakastaa.
karhunvatukka-omenasose2

Mutta on nuo karhunvatukat niin nättejä! Mitähän niistä tekisi seuraavaksi? :)

2 vastausta

  1. tanja

    Miten ois pieniä kakkusia, joissa on päällä karhunvatukoita hyytelökuorrutteella? :)

    Vastaa
    • Elina

      Kuulostaapa ihanalta! Mutta ehkä just nyt vähän työläältä? :) Pakkasin kyllä karhunvatukoita ja aimo annoksen pakastimeen, joten saatan palata tähän ideaan vielä myöhemmin!

      Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)