Suklaiset kaurakeksit

Vegaanin keittiössä -kirjan toinen painos on nyt kaupoissa! Uuteen painokseen tuli kustantajan toiveesta pari ekstrareseptiä. Koska aika moni ehti hankkia ensimmäisen painoksen, tässä yksi uusista resepteistä teille kaikille :)

suklaiset-kaurakeksit

Vegaanin keittiössä -kirjan suosio pääsi yllättämään sekä minut että kustantajan. Painos loppui kaupoista juuri ennen joulua ja ainakin teiltä saamieni viestien perusteella aika moni jäi ilman joululahjaa. Pahoittelut tästä! Toinen painos kirjaa putkahti kauppoihin reilu viikko sitten ja nyt opusta saa taas kirjakaupoista kautta maan.

Loppuvuodesta huhkin vielä kirjan parissa hetken, sillä kustantaja halusi kirjaan vielä muutaman bonusreseptin. Minusta se oli vähän ikävää kirjan jo hankkineita kohtaan, mutta uusitun painoksen ja uuden ISBN-numeron myötä kirjaa saatiin vähän laajempaan levitykseen.

Jos kuitenkin ehdit hankkia ensimmäisen painoksen, ei hätää! Tässä nimittäin tulee bonusreseptien kunkku: superhyvät suklaiset kaurakeksit! Nämä ovat ihan mahdottoman helpot tehdä ja maku on tietysti kohdillaan. Kaurakeksit ovat klassikko, joka ei mene koskaan pois muodista. Vegaanisena kaurakeksit onnistuvat tietysti aivan yhtä hyvin. Nämä katosivat meillä parempiin suihin alta aikayksikön :)

Suklaiset kaurakeksit

noin 25 kpl

  • 50 g vegaanista tummaa suklaata
  • 100 g vegaanista margariinia (esim. tummansininen Keiju)
  • 1 ½ dl (ruoko)sokeria
  • 3 ½ dl kaurahiutaleita
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl perunajauhoja
  • 1 dl kaurakermaa
  1. Pane uuni kuumenemaan 200:n asteeseen.
  2. Rouhi suklaa melko pieneksi rouheeksi tukevan leikkuulaudan ja ison veitsen avulla. Sulata margariini.
  3. Lisää margariinisulan joukkoon ensin sokeri, sitten kaurahiutaleet. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe yhdistä ne kaurahiutaleseoksen joukkoon. Lisää vielä perunajauhot ja kaurakerma. Sekoita lopuksi suklaarouhe taikinan joukkoon.
  4. Nosta taikinasta nokareita uunipellille (muista jättää leviämisvaraa!) ja painele ne litteäksi. Paista keksejä uunin keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Nosta keksit ritilän päälle jäähtymään.

Vegaanin keittiössä löytyy myynnistä ainakin seuraavista paikoista:

Adlibris.com (ei postikuluja!)

Booky.fi (ei postikuluja!)

Suomalainen kirjakauppa

Akateeminen kirjakauppa

Vegaaniliiton puoti

vegaaninkeittiossa

24 vastausta kirjoitukseen “Suklaiset kaurakeksit

  1. Olin yksi niistä onnekkaista, joiden jolupaketista kirjasi paljastui. Viimeisten kappaleiden pienestä pinosta oli puoliso sen onnistunut nappaamaan helsinkiläisestä kirjakaupasta, oli tällöin jo kaikkialta muualta loppu. Itseäni ei ainakaan lainkaan harmita uuteen painokseen lisätyt reseptit ja se, että vain uudet ostajat saavat ne luettavikseen, on vaan niin superhienoa, että kirjasi menestyy ja tavoittaa kokkailijat. Onnea sinulle, hyvä meille faneillesi. Nyt maapähkinä-bataattikeiton pariin!

    1. Kiitos kommentista, Maijusha! Ja kiva kuulla, että ei jää mitään hampaankoloon, vaikka pari reseptiä jää uupumaan omasta kappaleestasi :) Olen saanut muutamilta lukijoilta harmistuneita viestejä, ja ihan syystä. Mutta tällaista tämä kirjabisnes näköjään on!

  2. Heippa Elina!

    Täällä kirjottelee se sama Heli, jonka kanssa facessa jo siitä kaurajogurtista kirjottelit… Nyt on ihan pakko laittaa kommenttia, koska mä epäilen jo että missä on vika, kun minä vaan en saa ohjeita onnistumaan. Tein nimittäin tänään sitten näitä keksejä (mulla on se uusi keittokirja, jossa tämä ohje on) ja kuinkas sitten kävikään – no huonosti. =(

    Ensinnäkin, laitoin aluksi ainekset prikuulleen ohjeen mukaan. Kun laitoin viimeisenä kaurakerman, koko taikina meni ihan löröksi. Pitääkö sen mennäkin? Hämmennyin asiasta kovasti, etenkin kun ohjeessa luki, että taikinakököt pitää painella litteäksi – miten ne voi painaa, jos taikina on vellimäisen löysää? Ennemminkin ne vaan levähtää saman tien pellille.

    Joten lisäsin sitten taikinaan kaurahiutaleita noin desin verran sekä perunajauhoja noin rkl verran. Tässäkö meni vikaan? Taikinasta kuitenkin tuli kiinteämpi ja sen sai lusikan avulla laitettua pellille ja vielä vähän litistettyäkin.

    Kun paistoin keksit, hämmästyin, kun ne leviämisen sijaan myös kohosivat pulleiksi. Johtuneeko lisäämistäni aineista…? Pulleus laski kyllä sitten loppua kohti vähän. Kruunasin sitten vielä epäonnistumiseni polttamalla kaikki muut pellit, paitsi ekan, joka sitten puolestaan jäi raa’aksi… *huoh* Miten voin olla näin surkea?? Lisäksi keksit tuntui jäävän ihan pehmoiseksi, siis ne eivät olleet sellasia rapsakoita kaurakeksejä mitä olen ennen tehnyt (munaa sisältävällä ohjeella). Olisko näistä kuitenkin pitänyt tulla rapsakoita? Vai tuleeko näistä pehmoisempia?

    En usko ollenkaan, että ohjeissasi on vikaa (sen jogurtinkaan kohdalla). Olen vaan yhä vakuuttuneempi, että köksäily ei ole mun juttu. En tajua, miten en saa mitään onnistumaan… Paitsi tänään paistamani toisenlaiset keksit kyllä onnistui ihan ok – sinun blogista löytyy niidenkin ohje (sellaset viipalesuklaakeksit, en muista tarkkaa nimeä…).

    Minä vähän jo lannistun tästä, kun aina menee yritykset suoraan roskikseen… Osaatko siis sanoa tähän kaurakeksiohjeeseen jotain vinkkiä, pitääkö taikinan ollakin sellanen löysä ja silti siitä voisi pellille köntit laittaa? Vai mitä ihmettä mä teen väärin… Tässä nimittäin taas erinomainen esimerkki siitä, miksi mä en mielellään tee mitään omia virityksiä valmiisiin ohjeisiin – kun en vaan osaa!! Saa nähä, millainen lopputulos on huomenna, kun ajattelin tehdä kirjasi ohjeella Soijarouhe-kaalipataa… varmaan koko tuotos räjähtää tai jotain, kun ajattelin vaihtaa maustepippurin tilalle mustapippurin… (ensiksi mainittua ei ole kuin kokonaisina, vai sellasinako ne pitäiskin olla…??)

    terveisin Yx todella surkea kokki =(

    1. Heippa Heli,

      Voi miten ikävää kuulla, että tämä ohje ei onnistunut (eikä oikein mikään muukaan…). Mittasitko varmasti kaiken oikein? Tai voiko sun mittakipoissa olla jotain vikaa? Ja käytäthän myös mittalusikoita? Ja käytit kaurakermaa, et kauramaitoa? Mitä margariinia käytit? Taikinan pitäisi olla lusikoitavaa ja notkeaa, mutta ei missään nimessä vetistä. Kekseistä tulee rapeita, juuri sellaisia kauralastuja kuin niiden kuuluukin olla :) Kohoaminen todennäköisesti johtuu lisäämistäsi aineista.

      Juuri sain joltakulta Twitterissä viestiä, että oli jo ehtinyt testaamaan reseptiä ja se oli erittäin onnistunut :)

      Mulla ei oikein ole mitään oikotietä, millä voisin sua enempää neuvoa ruoanlaitossa. Olen itsekin aikoinaan kiroillut tuhannet kerrat leivonnaisten ja ruokien äärellä, kun mikään ei onnistu – ei ohjeilla eikä ilman. Mutta sitten vaan uutta putkeen, niin kyllä se tatsi sieltä löytyy :)

      Maustepippurin tilalle käy kyllä mustapippuri. Kokonaiset saa jauhettua morttelissa, ja maustepippuriakin saa kyllä jauheena kaupasta.

      1. Ainakin olin mittaavinani kaikki oikein. Tosin en kyllä käyttänyt mittalusikoita muuten, paitsi perunajauhopurkissa on sellanen metallinen ruokalusikan mitta. Mun muut mitat on ihan sellasia kunnollisia metallisia desin mittoja. Leivinjauheen otin tavallisella teelusikalla.

        Käytin Sunnuntain leivontamargariinia (ja luin just muualta, että se ei ole kauheen hyvä leivontaan vaan keiju olis parempaa – jatkossa sitä siis) ja oli juu kaurakermaa, ei -maitoa. Sokerit laitoin niin, että desi inkkaria (ja nyt muuten katoin, että tuossahan lukee ruoko… jotenkin ajattelin että se on yhtä kuin inkkari…) ja loput valkoista tavallista. Oliskohan se nyt jonkinlainen ratkaiseva tekijä… Suklaata oli vähän vähemmän kuin sen 50g (kun olin ehtiny pikkasen napata siitä omaan suuhun…).

        Kyllä mun tarvii vaan kokeilla toi uusiksi!!!

        Mä en tiiä vaikka meidän uuni kettuilis ja polttelis pohjaan, vaikka kuinka muka koittaa aikaa katella.

        Joo ehkä tässä nyt vaan tarttee nostaa leuka rinnasta ja kokeilla kokeilemasta päästyään näitä juttuja uudelleen. Ennen olen tehny kuitenkin kaiken voilla ja munilla jne, nää vegemäiset leivoskelut on niin uusia ja outoja, on sellanen ”apua mitähän tästä tulee”-fiilis jo valmiiksi… En ole muutenkaan kovin innokas saatikka onnistuva kokki/leipuri, mulla on ollu muutama bravuuri leivonnassa (mokkapalat ja juurikin ne kauralastut muun muassa) ja lähinnä koitan nyt löytää niille vastineet tai jotain muuta vastaavaa kivaa, en ees yritä valloittaa maailmaa tekeleilläni sen kummemmin. =)

        Kiitos kovasti vastauksestasi!!

        PS. Olen muuten myös se sama Heli, joka jokin aika sitten selitteli monenlaisia syitä, miksi ei onnistu vegeily… oliskohan ollut siihen sun Miksi olen vegaani-postaukseen. Otin sit kuitenkin osaa vegaanihaasteeseen ja koitan tässä nyt sille polulle suunnistaa pikkuhiljaa. Teen sit perheelle muuta ruokaa… =) Tarpeeksi kun asioita päässään vatvoo (ja julki kirjoittaa) niin kyllä sitä näköjään kuitenkin samalla prosessoi asioita myös eteenpäin. Vegaanihaaste oli ihan mahtava juttu!! ♥

        1. Noniin, siinähän niitä mahdollisia selityksiä tulikin jo monta :) Eli jos tarpeeksi monen asian laittaa reseptissä ”vähän sinne päin”, niin voi hyvin olla, ettei lopputulos ole ihan halutunlainen. Suosittelen mittalusikoita, tummansinistä Keijua, ja sokeria. Intiaanisokeri käyttäytyy leivonnassa vähän eri tavalla, ja tavallinen sokeri on tässä se, joka tekee kekseistä rapeita.

          Mutta ei kannata lannistua! Kuten sanoin, niin kokkaamishommat oppii vain yrityksen ja erehdyksen kautta :)

  3. Kekseissä epäoonistuneelle: kun katson noita reseptin ainesosien määriä, niin vaikuttaa siltä, että jos taikina meni hyvin juoksevaksi kerman lisättyäsi, niin tosiaan sinulla täytyy olla joku mittavirhe. Kerrot ettet ole kovin kokenut kokki, tunnetko kaikki reseptin lyhenteet? Toinen, minkä Elina sanoikin, voisiko mittavälineissäsi olla joku mittavirhe?

    1. Mainitsemiisi juttuihin kannattaa tosiaan kiinnittää huomiota! En minäkään oikein tiedä, miten näillä mitoilla taikinasta voi tulla juoksevaa, se ei vain ole mahdollista :)

      1. Kokenut kokki kyllä, perhettä pyörittänyt yli 20v… mutta muutoin en mikään häävi kokki ole. Mittojen termit kyllä on ihan tuttuja kuitenkin.

        Ehkä mä olen vaan sit kuitenkin mitannut vähän sinne päin, vaikka mukamas olin ottavinani tarkatkin mitat. Normaalin perinteisen kauralastuohjeeni kanssa olen todella tuttu ja sinne vippelen aineet tottuneesti. Mittaan esimerkiksi leivinjauheen milloin minkäkin lusikan kärjellä, toki ajattelen, että se on yhtä kuin ohjeen mukaan. =) En ole myöskään koskaan aiemmassa leivonnassa kokenut ongelmaksi korvata inkkarilla tavallista sokeria.

        Mutta siis joo, ton ruokosokeriasian huomasin vasta tuota aiempaa vastausta kirjoittaessani ja epäilen suuresti, että se on tässä nyt isosti aiheuttanut ongelman. Taikina ei ollut varsinaisesti juoksevaa, mutta sellasta puuromasta kyllä. Aiemmin jos olen kauralastutaikinaan lisännyt kaurahiutaleita, se on aina auttanut asiaan, tässä se vaan teki lastuista oudon pehmoisia.

        Sinänsä kyllä luottaisin noihin mun mittoihin, ainakin tahdon uskoa, että kaupasta ostetut mittalusikat myös on sitä mitä lupaavat olla. =) Paitsi Ikean mitat on ihan mitä sattuu.

        Ja perkules, huomenna kokeilen tehdä näitä uudelleen ja otan joka mitat tarkasti mittalusikalla, plus sokerina vain valkoista sokeria!!

  4. Jes, mahtavaa! Kirjasi on niin loistava. Olen sitä hehkuttanut jo monta kertaa blogissani ja kaikkille tutuilleni :) Ihanat kuvat oikein houkuttelee kokkaamaan ja reseptit on helppoja. Kirjasi (ja blogisi) avulla maukkaan kasvisruoan tekeminen on niin helppoa :) !

  5. Tilattu kirja vihdoin! :) koitin tätä metsästää jo joulupakettiin itselleni mutta en löytänyt mistään!

    Täytyy tunnustaa että juuri sinun reseptien ansiosta meillä syödään huomattavasti enemmän kasviruokia ja olen todella innoissani kaikista ihanista resepteistä! En ole täysin vegaani enkä varmaan koskaan tule olemaankaan, mutta olen oppinut tekemään ravitsevaa, helppoa ja ennen kaikkea herkullista kasvisruokaa kiitos sinun! :)

  6. Joululahjaksi sain minäkin tämän toivomani opuksen, mutta suuresta suosiosta johtuen vasta tammikuun lopussa pääsin siihen tutustumaan. Pidän kirjasta ihan hurjasti. Itse olen kasvisruoista pitävä sekasyöjä, jolla maito-,muna- ja kala-allergia. Kirja palvelee minua siinäkin mielessä loistavasti. Saatuani kirjan käsiini, istuin sohvalla, kuolasin ohjeille ja kirjoitin epämääräisen kauppalistan. Nyt olen kokeillut bataattifalafelejä, avokadodippiä sekä perunarieskoja sovelletusti (riisijauholla ja tattarihiutaleilla) vilja-allergikko lapselleni. Kaikki ovat onnistuneet loistavasti. Kiitos paljon ohjeistasi, jotka ovat helposti toteutettavissa olevia. Olen sitä mieltä, että sinun kannattaisi avata oma ravintola niin hyviä juttuja ideoit.

    1. Kiitos että kävit kommentoimassa, Petra! Ihanaa kuulla, että kirja on ollut mieleinen ja inspiroiva :)

  7. Hei Elina !!!
    Neuvoisitko mitä vehnäjauhon tilalle kun olen vehnän tärkkelykselle
    allerginen sekä suklaan tilalle kun kaakaolle sama juttu.

    1. Nämä voi hyvin tehdä ilman suklaata, jolloin lopputuloksena on ihan tavalliset kauralastut. Ilman vehnäjauhoja en ole kokeillut tehdä näitä, joten en osaa sanoa mikä toimisi parhaiten. Jos testaat, kerro sitten mitä syntyi :)

  8. Tehtiin 6v tytön kanssa ja näistä(kin) tuli mielettömän hyviä! Ainoa mikä harmittaa on etten saa kirjaasi tilattua mistään. Loppuunmyyty kaikkialta😐

    1. Etsitkö siis Vegaanin keittiössä -kirjaa? Sitä tulee varmaan vielä tällä viikolla erä Vegekauppaan (nettiin ja Turun myymälään). Painos alkaa olla lopuillaan, mutta sain napattua sieltä vielä viimeiset :) Uusi painos ehtinee kauppoihin maalis-huhtikuussa.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights