Tobago

Pari viikkoa tropiikissa tekee ihmeitä keskellä talvea, joskin paluu Suomeen räntäsateen keskelle otti enemmän koville kuin matkalta palaaminen yleensä. Onneksi aurinkoa voi katsella edes kuvista!

tobago

Mikä?

Trinidad & Tobago on kahden saaren muodostama, entinen siirtomaavaltio Karibialla, lähellä Venezuelaa. Valtio on öljyrahoineen Karibian rikkaimpia valtioita, joskin hökkeleitä, roskakasoja ja rottia riittää siitä huolimatta.

Kävimme Trinidadissa vain vaihtamassa lentokonetta, mutta se tuli selväksi, että Tobago on kahdesta saaresta rauhallisempi ja luonnonläheisempi. Suurin osa Tobagon pinta-alasta on suojeltua sademetsää ja koko saarella on vain 60 000 asukasta.

Milloin matkaan?

Tobagolle kannattaa matkustaa kuivan kauden aikana, joulukuusta toukokuuhun. Lämpötila ei saarella juurikaan vaihtele, vaan siellä on lähes aina sopivat 28 astetta.

tobago1

Tobagolla on upeita lintuja!

tobago2

Mitä tehdä?

Tobago on mitä mainioin paikka mennä lataamaan akkuja. Paikallisilla on oma termikin, liming, kuvaamaan rennosti ottamisen jaloa taitoa. Jos ei halua maata koko lomaa palmun alla, Tobagossa on mahtavat uimismahdollisuudet. Muidenkin harrastusten, kuten sukeltamisen, parissa on mahdollista viettää aikaa. Sademetsään tutustumista ei myöskään kannata jättää väliin. Auton vuokraaminen ja Tobagolla ajaminen käy sekin eräänlaisesta extreme-urheilusta. Tobagolla ajetaan vasemmalla puolella, tiet ovat pääosin kapeita, mutkaisia ja huonokuntoisia ja paikallinen liikennekäyttäytyminen on melko vapaamuotoista. Silti auton vuokraaminen on hyvä tapa nähdä saarta.

Tobagolta löytyy jos jonkunlaista oppaaksi itseään tyrkyttävää, mutta suosittelen tutustumaan Tripadvisorin suosituksiin ja valitsemaan retkioppaaksi hyvät arviot saaneen firman. Kävimme itse Tobago Island Toursin yhdistetyllä sademetsä- ja saareentutustumiskierroksella ja se oli kyllä vallan mainio! Pääsimme maistelemaan retkellä erilaisia saarella kasvavia hedelmiä, näimme kaimaaneja ja sademetsässä eläviä rapuja, bongasimme neljä erilaista kolibiria ja kuulimme mielenkiintoisia juttuja saaren historiasta ja elämästä yleensä. Samoja asioita ei olisi millään tullut koettua jos olisi ollut yksin liikenteessä!

Majoitus

Tobagolla saa halutessaan olla rauhassa. Lentokentän lähistöllä on hotellikeskittymä, mutta saarelta löytyy paljon erilaisia majataloja, mikä on erittäin suositeltava ja usein edullisempi majoitusvaihtoehto.

Majoituimme itse Pleasant Prospect -kylässä sijaitsevassa majatalossa, jossa meillä oli oma mökki. Meillä oli aivan huippuhyvä keittiö varustettuna kaasuhellalla ja blenderillä sekä oma terassi ja grilli. Hibiscus Heights ei ollut majatalojen edullisimmasta päästä, mutta en olisi voinut olla tyytyväisempi. Kaikki pelasi paremmin kuin hyvin supermukavia majatalonpitäjiä myöten. Viereisessä kylässä oli vielä kaikki tarvittavat palvelut. Majapaikkamme oli myös kivenheiton päässä Stonehaven Baysta, joka oli ihan mainio uimaranta. Ruuhka-aikaan kilometrin pituisella biitsillä oli noin 20 ihmistä!

tobago14

Stonehaven Bay ruuhka-aikaan.

 

tobago7

tobago3

tobago8

Kolibri!

tobago9

Vesiputouksen alla oli 6 metriä syvä luonnonallas, jossa kävimme uimassa. Huh!

Ruoka ja juoma

Kuten kaikissa muissakin saarivaltioissa, Tobagolla syödään pääasiassa kalaa. Mutta ei hätää, vegaanillakin on siellä ihan hyvät oltavat! Monet katu- ja kotiruokaa tarjoavat ruokakojut tarjoavat vegaanisiakin juttuja, kuten Trinidadin ja Tobagon kansallisruokaa callaloota, perunatäytteisiä aloo pie -piirakoita, kasvistäytteisiä roti-leipiä ja tietenkin rice & beansia. Omassa kylässämme oli mitä mainioin paikallisen mummelin pitämä ruokakoju, josta sai kaikkea hyvää kasvismättöä. Oma keittiö on kyllä hyvä olla, sillä paikalliset tuoreet raaka-aineet innostavat kokkailemaan.

Ruokakauppojen antimet eivät ole vegaanin näkökulmasta ollenkaan niin hyvät kuin Suomessa, mutta isoista marketeista löytyy kyllä perustarpeet luovalle kokille. Hedelmät ja vihannekset kannattaa ehdottomasti hankkia pienistä tien varsilla sijaitsevista kojuista.

Saarelta löytyy myös yksi kasvisravintola Table for Two, joka ottaa kerrallaan kaksi asiakasta. Konsepti vaikutti niin kiinnostavalta, että se piti käydä testaamassa! Ruoka oli maukasta, joskin aavistuksen terveelliseen päin kallellaan. Kävimme ravintolassa juhlistamassa 12-vuotispäiväämme, ja siihen tarkoitukseen ravintola olikin ihan oiva. Ravintolassa paitsi syödään, myös saadaan pieniä tehtäviä ruoan odottamisen lomassa. Sitä varten on myös täytettävä etukäteen pieni lomake. Erikoista ja omaalaatuista, mutta hauska kokemus!

tobago5

Tiesitkö, että kookospähkinän saa kuin saakin auki ilman työkaluja?

tobago6

Opin päiväretkellämme, että tuoretta kaakaopuun hedelmää voi syödä. Valkoisen hedelmälihan voi imeskellä siementen ympäriltä ja se on ihanan makeaa! Hedelmälihasta muuten tehdään myös kaakaovoita.

tobago10

Ja tuore sokeriruoko! Se vasta olikin hyvää! Tobago on entinen siirtomaavaltio ja saarella tuotettiin aikoinaan sokeria ja kaakaota.

tobago11

Terrassillamme ollut grilli oli ahkerassa käytössä. Tässä on tulossa jerk-marinoitua tofua.

tobago12

Perunatäytteinen aloo pie muistuttaa hiukan samosaa, mutta on paljon isompi. Joskus välissä on muitakin kasviksia.

Muuta huomioitavaa

Turvallisuus

Olimme ennen lomaa vähän epäluuloisia sen suhteen, mihin oikein olimme päämme pistäneet. Suomen ulkoministeriön matkustustiedote ei lupaa hyvää. On ryöstelyä ja murhia! Trinidad keikkuu maailman valtioiden murhatilastojen kärjessä ja osansa siitä on saanut Tobagokin. Noh, paikan päällä osoittautui, ettei tervettä järkeä käyttämällä tarvinnut olla huolissaan. Paikalliset olivat todella ystävällisiä ja avuliaita, eikä saarella ollut kertaakaan sellainen olo, että pitäisi olla peloissaan.

Hyttyset olivat ainoa asia, joka pani jännittämään. Saarella esiintyy kahta eri kuumetautia, dengueta ja uutta chikungunya –tautia, jotka kummatkin leviävät hyttysten välityksellä. Toisin kuin suomalaiset serkkunsa, Karibian hyttyset ovat äänettömiä ja imeskelivät jalat paiseille hyttysmyrkystä huolimatta.

tobago15

tobago16

Kielimuuri

Tobagolla puhutaan englantia, mutta toisinaan niin leveällä creoliaksentilla, ettei sujuvasti englantia puhuva ja ymmärtävä meinaa saada mitään tolkkua.

Julkinen liikenne

Edes paikalliset eivät tiedä milloin bussit kulkevat. Saarella liikkuu myös Maxi-Takseja, joukkoliikenteen lailla kulkevia isoja takseja, mutta Crown Pointin tai isojen hotellien ulkopuolella majoittuvan on lähes mahdotonta saada tietoonsa niiden aikatauluja. Tavallisten taksien kanssa puolestaan kannattaa pyytää majoitusliikettä suosittelemaan taksikuskia ja aina neuvotella hinta etukäteen. Auton vuokraaminen on helpoin tapa liikkua, vaikka liikenteen kanssa saakin olla vähän varuillaan. Jos ajaminen ei houkuttele, kannattaa majapaikka valkata tarvittavien palvelujen ääreltä.

Meidän oli tarkoitus mennä parin viikon rentoilulomalle ja olla tekemättä mitään ihmeellistä, ja Tobagolla se onnistui. Käytimme kaksi viikkoa enimmäkseen meressä lillumiseen ja hyvin syömiseen. Ihanaa vaihtelua välillä vain olla! Reissussa heräsi kyllä ajatus, että olisikohan joskus tulevaisuudessa mahdollista siirtää kotitoimisto koko talveksi johonkin lämpimään? :)

Kiinnostuitko? Hyvä osoite tarkempaan Tobagotietouteen on Mytobago.

12 vastausta kirjoitukseen “Tobago

  1. En ole Karibialla itse käynyt mutta aivan taatusti sieltä saa vegaanista ruokaa useammastakin mestasta kuin yhdestä. Maaginen sana jolla noita herkkuja siellä suunnalla kannattaa etsiä on: Ital ( http://en.wikipedia.org/wiki/Ital )

    Toinen ruokaan liittyvä korjaus: Rice&peas, ei beans. Eihän ne herneitä ole mutta syystä tai toisesta se nyt vaan on noin :)

    1. En kai missään väittänytkään, että ruokaa saisi vain yhdestä paikasta? Ei asian laita suinkaan niin ollut! Saarelta löytyi vain yksi kasvisravintola, mutta toki kasvisruokaa sai muistakin paikoista :)

      Erityisen kivaa tuolla oli, että juuston ja muiden maitotuotteiden käyttäminen ei ole niin yleistä kuin meillä. Monet ruoat ovat kookosmaitopohjaisia.

  2. Oih, näyttää ihanalle trooppiselle saarelle! Tobago onkin ollut jo jonkin aikaa listallani, kun seuraavan kerran pääsen Karibialle (joskus tulevaisuudessa, nyt on jo seuraava vuosi suunniteltu matkojen osalta aika lailla täyteen). Mutta voi kun olisi jo kesä täälläkin!

    1. Voin kyllä lämpimästi suositella! :) Matkakuume ei kyllä Tobagolla parantunut mihinkään. Täällä on taas seuraavat reissusuunnitelmat työn alla!

      Ja joo, saisi tuo räntäsade jo riittää…

  3. Ihana kuvapostaus ja hyvä matkareportti :) Minähän asuin ihan lähellä ,eli Venezuelan puolella,ja joillakin saarilla sen lähellä tulikin käytyä,(kuten Bonaire) mutta Tobagoon tai Trinidadiin emme menneet.Sokeriruokomehua oli useassa paikassa Venezuelassa,mutta en koskaan tykästynyt siihen.Sitä kasvaa täälläkin,itse asiassa parin talon päässä pihalla on pari korkeaa sokeriruokoa;D

    1. Se sokeriruokomehu ei minunkaan mielestäni ole mitään kovin ihmeellistä, mutta tuota tuoretta sokeriruokoa kyllä pureskelee mielellään :)

  4. Voi vitsit!!! Vähänkö oon kade noista maisemista!! Jos saan esittää näin valokuvauksesta kiinnostuneena kysymyksen että millä kameralla/objektiivilla oot ottanu noi sun houkuttelevat kuvat?? :—–)

    1. Mulla on käytössä Canonin 70D ja matkoilla yleensä mukana 18-135 mm yleisobjektiivi. Ruokaa puolestaan kuvaan EF 50mm f/1.8 II -objektiivilla.

  5. Oi ihania kuvia! Kaukokaipuu heräsi, vaikka toki oon instagramissa sun kuvia jo ihaillut :) Kiva kun oot taas Suomessa ja oot jo laittanu kaikkia herkkureseptejä jakoon! :)

  6. Näyttää ihanalle! Onkos Tobagon hintataso mikä ja lennot tyyriitä?

    1. Siellä oli yllättävän kallista. Ruoka ei ole mitenkään merkittävästi halvempaa kuin meillä, mutta alkoholi tietysti on edullisempaa. Ravintolassa rommikola maksoi yleensä saman verran kuin kahvi. Majoituksen suhteen on mahdollista löytää tosi edullisiakin vaihtoehtoja, mutta ihan puoli-ilmaista ei sekään ole. Bensa ja autonvuokraus oli halpaa (riippuen tietty, mitä vuokrafirmaa käyttää).

      Lennot on edullisimmillaan noin 700€:n luokkaa. Meille tosin selvisi vasta paikan päällä, että Ruotsista lennetään suoraan (ja mahdollisesti myös tosi halvalla!) Tobagolle, mutta tällaisia vaihtoehtoja en nähnyt minkään lentohakufirman nettisivuilla. Tätä vaihtoehtoa kyllä tutkailisin ensi kerralla!

Vastaa käyttäjälle Minna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights