Tumma appelsiinisima

Yhteistyössä Dansukker – Siman tekeminen on niin helppoa, että välillä ihmettelen miksi sen olemassaolon muistaa aina vain vapun tienoilla. Simahan sopisi mainiosti juotavaksi ihan koska tahansa!

appelsiinisima

Perinteiseen simaan tulee useimmiten puolet tavallista sokeria ja puolet fariinisokeria. Tällä kertaa tein siman pelkästään fariinisokerista, jolloin lopputuloksena on tummempi ja mielestäni maukkaampi sima. Appelsiini puolestaan tekee simasta pehmeämmän makuisen sitruunasimaan verrattuna.

appelsiinisima2

Tumma appelsiinisima

noin 4 l

  • 500 g fariinisokeria
  • 4 l vettä
  • 2 appelsiinin kuori
  • 2 appelsiinin mehu
  • 1/2 sitruunan mehu
  • herneen kokoinen pala tuorehiivaa
  • rusinoita ja sokeria pulloja varten (1 tl sokeria per 1 litran pullo)
  1. Mittaa kattilaan 1 dl fariinisokeria ja 1 dl vettä. Kuori appelsiinien kuorista suikaleita kuorimaveitsellä ja lisää ne kattilaan. Purista joukkoon appelsiinien mehut. Keittele seosta miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää kattilaan loput sokerit ja noin puolet vedestä. Kuumenna seosta, kunnes sokeri on sulanut.
  2. Kaada jäljellä oleva kylmä vesi esimerkiksi ämpäriin ja kaada sekaan appelsiini-sokeriseos. Purista joukkoon sitruunan mehu. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  3. Sekoita hiiva tilkkaan vettä ja kaada se ämpäriin. Sekoita ja anna siman tekeytyä noin vuorokausi huoneenlämmössä.
  4. Siivilöi sima korkeilla varustettuihin pulloihin. Laita jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria ja muutama rusina. Sima valmistuu huoneenlämmössä parissa-kolmessa päivässä, viileässä noin viikossa. Sima on valmista, kun rusinat ovat nousseet pintaan.

appelsiinisima3

Tähän reseptiin fariinisokeripaketti kuluu kokonaan, mutta tiesithän, että sokeri säilyy kovettumatta kun sen säilyttää minigrip-pussissa jääkaapissa? Tykkään itse käyttää fariinisokeria kaikessa leivonnassa, koska se maistuu niin paljon paremmalta kuin tavallinen valkoinen sokeri. Huomenna saatte vielä yhden uuden leivontareseptin, jossa on hyödynnetty fariinisokeria :)

blogirinki_logo_200px-1

Yhteistyössä Dansukker

19 vastausta kirjoitukseen “Tumma appelsiinisima

    1. Hyvähyvä, kannattaa ehdottomasti laittaa se tekeille! Mulla on suunnitelmissa vielä toinen satsi ennen vappua :)

  1. Missä vaiheessa sitruunamehu lisätään joukkoon? Vai enkö enää osaa lukea :D Meneekö se kenties muiden mehujen kanssa?

  2. Oi, appelsiiniä ei olekaan vielä tullut simassa kokeiltua, viime vuonna yhdistelin limeä, rosmariinia ja inkivääriä eri satseisin ja hyvää tuli. Kiitos siis vinkistä, keittelin tätä juuri pari litraa ohjeen mukaisesti fariinisokerilla ja toisen samanmoisen määrän palmusokerilla testimielessä.

    Siivilöitkö appelsiininkuoret pois ennen pullotusta vai jätitkö ne antamaan makua vielä pulloihinkin?

    1. Tuo lime-rosmariinisima kiinnostaisi minuakin. Tutkailin vastaavaa ohjetta Dansukkerin sivuilla, joten pitää panna testiin! :)

      Tarkensin vielä ohjeen, että sima tietysti siivilöidään ennen pullotusta.

  3. Simantekoensikertalaisena kysisin, kuuluuko siivilöintivaiheessa astian pohjalle jäädä sokeria? Olen kuullut vain pohjalle jäävästä hiivalimasta, ja nyt huolestuttaa epäonnistuiko simasatsi :/

    1. Kuumensithan seosta vaiheessa 1 riittävän kauan, kunnes kaikki sokeri on sulanut? Jos sokeri on ollut sulaa ja sekoittunut nesteeseen, sitä ei pitäisi jäädä pohjalle.

      1. Äh, no en, keitin vettä vedenkeittimellä ämpäriin ja lisäsin sokeria sekaan sen kummemmin sekoittelematta, siinä varmasti vika. Ei sitä liukenematonta kamaa tosin ihan hirveästi ollut, joten toivotaan, että tuo on juotavaa :)

        1. Niin ja tein siis tuon sun inkiväärisiman ohjeen mukaan, tässä reseptissähän on selvästi neuvottu keittämään. Voi mua :D

        2. Se sekoittaminen on tietty oleellista, kiehuvan veden lisääminen joukkoon riittää muuten (jos siis teit inkiväärisiman ohjeen mukaan). Voisin vielä vähän tarkentaa reseptiä sekoittamisen osalta, kiitos huomiosta!

          Mutta jos sitä sokeria on siellä pohjalla vain vähän, en usko, että se on ongelma :)

  4. Hyvää tuli, vaikka sokerin määrä oli lopulta pienempi! Hiivalle riitti ravintoa ja 8 litraa hävisi varsin sukkelaan ;) Kiitos erinomaisesta ohjeesta!

  5. Hei! Onko väliä tekeytyykö sima huoneenlämmössä vai jääkaapissa? Mietin, että ehtiskö tässä vielä simat tekaista..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights