Cupcaket & Muffinssit

Mustikkamuffinssit

Näissä muffinsseissa on käytetty tavallisten jauhojen ohella hernejauhoja, sekä muitakin lähiraaka-aineita, kuten pellavaa ja mustikkaa. Täydellistä sunnuntaiaamuihin!

mustikkamuffinssit

Toivottavasti teitä ei ala jo kyllästyttää tämä jatkuva Vegekauppa-höpinä. Mutta en nyt oikein mahda itselleni mitään, kun tilailen koko ajan kaupalle kaikkia kivoja uutuuksia ja niitä on tietysti pakko päästä heti testaamaan jos vain suinkin ehdin. Ja sunnuntaisin yleensä on hetki ylimääräistä aikaa :) Tällä viikolla tilasin kaupalle Arolan luomutilan hernetuotteita, joiden joukossa oli minullekin uusi tuttavuus: hernejauho. Tuottaja neuvoo käyttämään hernejauhoja esimerkiksi korvaamaan leivonnassa osan jauhoista hernejauhoilla tai käyttämään sitä suurustamiseen.

Nämä muffinssit ovat todellista lähiruokaa. Suolaa ja vaniljasokeria lukuun ottamatta kaikki raaka-aineet on saatavissa kotimaisena ja mahdollisuuksien mukaan myös lähitiloilta. Meille tulee Vegekauppaan myös pellavansiemenet ja -rouhe suoraan lähitilalta.

mustikkamuffinssit2

Hernejauhoissa on pieni palkokasveille ominainen kitkerä maku, mutta se peittyy kyllä melko hyvin muiden raaka-aineiden alle. Jos haluaa, muffinssien nesteenä voi käyttää myös esim. hasselpähkinämaitoa, joka taittaa herneen makua entisestään. Ja en tiedä oliko syy hernejauhoissa, mutta näistä muffinsseista tuli kyllä tosi kuohkeita ja hyviä :)

Mustikkamuffinssit

12 kpl

  • 1 dl hernejauhoja
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl kaurahiutaleita
  • 2 rkl pellavansiemeniä
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl sokeria
  • 1,5 tl kanelia
  • hyppysellinen suolaa
  • 3 dl kauramaitoa
  • 3 rkl vaaleaa siirappia
  • 2 rkl rypsiöljyä
  • 1,5 dl mustikoita
  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Sekoita kuivat aineet yhteen kulhossa. Yhdistä kauramaito, siirappi ja rypsiöly. Kääntele seos yhdessä mustikoiden kanssa kuivien aineiden joukkoon.
  3. Vuoraa muffinssipelti paperisilla vuoilla. Lusikoi taikina vuokaan (jätä noin 1/3  kohoamisvaraa) ja paista muffinsseja uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu taikinaa (taisin unohtaa katsoa kelloa, joten tarkkaile paistoaikaa!).
  4. Anna muffinssien jäähtyä ennen niiden irrottamista vuoista.
mustikkamuffinssit3 LogoCol

Yhteistyössä Turun Vegekauppa

13 vastausta

  1. Paula

    Vegekauppa”höpinä” on ihan oikein ja ymmärrettävää, uusi kauppias kun olet :)
    Hernejauhoon en olekaan törmännyt, mutta härkäpapujauhot ovat tuttu juttu ja kovastikin käytössä!

    Vastaa
    • Elina

      :) Joo, härkäpapujauhot ovat myös mahtavaa kamaa! Kivaa, että kotimaisia kasviproteiineja voi hyödyntää tässäkin muodossa.

      Vastaa
  2. miisa

    Tulipa mieleen hernejauhoista että yllätyin viime viikonloppuna mökillä talkkunajauho-pussista, joka oli gluteeniton. Siinä oli siis vain kauraa ja hernejauhoja.
    … Mutta voiko talkkunajauhoista leipoa :D

    Vastaa
    • Elina

      Talkkunajauhoissahan vilja on yleensä paahdettua, joten se on aika eri makuista. Tiesitkö muuten, että talkkunajauhojen sisältö vaihtelee paikkakunnan mukaan? Karjalassa se on yleensä ohraa, mutta Hämeessä (kaura)jauhojen sekaan laitetaan usein hernettä :)

      Leivontaan en ole talkkunajauhoja ikinä käyttänyt, mutta pikaisella googletuksella selvisi, että aika moni on leiponut siitä ainakin leipää. Testiin siis! :)

      Vastaa
      • miisa

        Luulinkin aluksi että talkkunassa on tyyliin ohraa ja ruista. Iso aukko omassa ruokatietämykseasä. Tää pelkästä kaurasta tehty maistu jollain kierolla tavalla vähän lakritsalta tai macajauheelta. Aion ehdottomasti testailla siitä leipomista kun kanssa googletuksen tuloksena katsoin että aika moni on. On meinaan niin kuiturikasta tavaraa :) ps. Huomenna juhliin taas sun ohjeella satokauden takuujuttua eli kesäkurpitsa-suklaaruutuja. Nams nams!

        Vastaa
        • miisa

          Tai siis kaurasta ja herneestä, no siis joka tapauksessa. :)

        • Elina

          Joo, pitää kyllä itsekin ottaa tuo talkkuna taas testiin! En ole syönyt sitä vuosikausiin, enkä muistaakseni ole aikaisemmin siitä hirveästi pitänyt. Mutta makuaisti on varmasti vähän kehittynyt tässä vuosien varrella :)

  3. Leena

    Hei, itse yrittäjänä tiedän miten se pyörii koko ajan ajatuksissa, mutta on sanottava, että välillä on mukava lukea myös posteja, joissa Vegekauppaa ei mainita! :) Olisi myös mukavaa, että ”Yhteistyössä”-merkintä olisi aina postauksen alussa niin kuin se usein on, tietää millä mielellä lähtee lukemaan.

    Kiitos hienosta blogista!

    Vastaa
    • Elina

      Kiitos palautteesta Leena! Jatkossa nyt varmasti tulee olemaan niin, että Vegekauppa on mukana ikään kuin oletuksena. Ei liene kenellekään tässä kohtaa epäselvää, että minulla on kytkös sinne :)

      Tällä hetkellä on vaihtoehtona, että teen joko Vegekauppaan liittyviä reseptejä tai en teen niitä ollenkaan. En ihan oikeasti ehdi nykyään edes käymään muissa ruokakaupoissa (enkä kyllä oikein tekemään ruokakaan, ei sillä :D), joten luultavasti kuitenkin suurin osa lukijoista arvostaa sitä, että täällä on edes jonkunlaista elämää. Muut yhteistyöpostaukset merkitsen toki jatkossa Yhteistyössä-tunnisteella jo kirjoituksen alussa.

      Yhteistyökirjoituksia ei ole tähänkään asti tarvinnut lukea täällä millään erityisellä mielellä, en nimittäin kirjoita mistään sellaisista tuotteista joita en muutenkin ostaisi kaupasta. Enkä olisi yrittäjänä Vegekaupassa, jos en juttuun uskoisi.

      Vastaa
  4. Iitu

    Hei ja kiitos ihanasta blogista! Kysyisin tässä muffinssireseptin yhteydessä vinkkiä erääseen toiseen reseptiin liittyen. Risentan kookosjauhopussin kyljessä on ihanan kuuloinen muffinsiresepti, johon tulee kyseisen jauhon lisäksi mm. hasselpähkinäjauhoa, mutta myös melko paljon kananmunia ja turkkilaista jogurttia (ohje on täysin viljaton). Miten tuollaisiin viljattomiin leivonnaisiin saisi kuohkeutta ja rakennetta ilman kananmunaa? Keliakian vuoksi gluteeniviljat eivät sovi.

    Vastaa
    • Elina

      Kamomillan konditoria -blogin Sadulla on aika paljon enemmän kokemusta gluteenittomasta ja vegaanisesta leivonnasta, joten kannattaa vilkaista sieltä hyviä reseptejä ja kysellä tarvittaessa lisätietoja :)
      On muuten olemassa valmiste nimeltään NoEgg, joka luultavasti sopisi tuohon mainitsemaasi reseptiin mainiosti kananmunien tilalle. Sitä saa myös pian avautuvasta Vegekaupan verkkokaupasta! :)

      Vastaa
  5. Laura

    Hei!
    Ajattelin kokeilla näitä tänään, mutta minulta puuttuu muutama aines. Onko hernejauhot mahdollista korvata jollain muulla jauholla jos niitä ei ole? Entä mikä pellavansiemenien funktio reseptissä on? Onko se ravitsemuksellinen vai vaikuttaako koostumukseen jos ne jättää pois?

    Kiitos jo etukäteen! :)

    Vastaa
    • Elina

      Muffinssit voi toki tehdä myös ihan pelkistä vehnäjauhoista, eikä pellavansiemenetkään ole tässä välttämättömiä.

      Vastaa

Jätä vastaus

  • (ei julkaista)