Vegekaupan verkkokauppa on auki!

Huhhuh, tätä projektia väännettiin pitkään ja hartaudella. Mutta nyt se on täällä, Vegekaupan uusi verkkokauppa!

vegekauppa (1 of 1)

Kun puoli vuotta sitten ryhdyin yrittäjäksi, minulla ei ollut minkäänlaisia harhaluuloja työmäärän ja paperihommien suhteen. Päivät venyvät ihan normisti 14-tuntisiksi ja paperihommia riittää enemmän kuin intoa tehdä niitä. Se perusajatus yrittäjäksi ryhtymiselle, josta kirjoittelin toukokuussa, ei ole kuitenkaan muuttunut miksikään. Tuntuu ihan mahtavalta, että voin tehdä töitä sellaisten asioiden parissa, joista oikeasti nautin. Saan olla kaiket päivät tekemisissä ruoan kanssa ja ehkä siinä samalla vähän parantaa maailmaakin. Tuntuu hienolta, että voimme Vegekaupassa tarjota vaihtoehtoja. Viime viikkojen uutisoinnin varjollakin tuntuu kyllä melkoisen kivalta olla töissä sellaisessa paikassa, jossa ei olla eläinten kaltoinkohtelun kanssa missään tekemisissä. Ja vaikka töitä on ihan hirveästi, niin tiedättekö, aamuisin ei v****a yhtään lähteä töihin! :)

Koko tämä puolivuotinen on ollut yhtä uudenoppimista. Puoli vuotta sitten en tiennyt yhtään mitään esimerkiksi elintarvikeliikkeen tavaranhankinnasta, esimiehenä toimimisesta, palkanmaksusta, elintarvikevalvonnasta, työterveyshuollosta ja sen sellaisista. Olen opetellut käyttämään uutta kassajärjestelmää ja nyt vielä pyörittämään verkkokauppaa. Kaikista parasta on, että tässä hommassa on mukana aivan kullanarvoisia tyyppejä. Yhtiökumppanini Timo onneksi ajattelee sillä välin kun minä toteutan, ja mikä parasta, olen saanut Vegekauppaan töihin ihan huipputyyppejä. Heihin voit tutustua täällä.

vegekauppa2 (1 of 1)

 

Verkkokaupan avaaminen venyi teknisten ongelmien (ja vähän ajanpuutteenkin) vuoksi kuukausitolkulla, mutta nyt se on vihdoin ja viimein täällä! Teitä Chocochilin lukijoita on ympäri Suomea, joten on ihan mahtavaa, että voin tarjota Vegekaupan tuotteita kaikkialle. Ja koska kauppiaana minulla on täysi päätösvalta mitä Vegekaupassa myydään, olen toki hamstrannut kauppaan kaikkea sellaista, mistä itse pidän yli kaiken :)

Tässä muutamia omia suosikkituotteitani:

Palmuston kotimainen kikhernenuudeli

Emilsin sitruunalla maustettu mantelimajoneesi

Vantastic Foodsin soijasuikaleet

Jokerz-suklaapatukka

Foodinin musta tahini

Archen sencha-matchatee

Hurraw-kookoshuulirasva

Parsakaalisipsit

Vegekaupan verkkokaupan kautta voi tilata myös kirjoittamani keittokirjat suoraan minulta.

Toivottavasti Vegekauppa palvelee teitä hyvin :) Valitettavasti verkkokaupan toimittajan vuoksi toimitustapavalinnat ovat tällä hetkellä hieman puutteelliset (toimituspaikkaa, esim. pakettiautomaattia ei voi tällä hetkellä itse valita), mutta tieto korjaustoiveista on jo laitettu eteenpäin. Tuotevalikoima laajeenee koko ajan ja toiminnallisuuksia korjailemme sitä mukaa kun se on mahdollista.

www.vegekauppa.fi

6 vastausta kirjoitukseen “Vegekaupan verkkokauppa on auki!

  1. Tosi hienoa lukea ajatuksiasi yrittäjyydestä :)
    Tulee aina hyvä mieli, kun kuulee ihmisten löytäneen kutsumuksensa ja etenkin, jos se liittyy yrittäjyyteen. Yrittäjähenkisyyttä nykyään kaivattaisiin enemmän, sillä silloin aina huomaa, että eipäs se ihan niin helppoa olekaan kun pitää opetella ne kaikki uudet järjestelmät ja tehdä asioita, joita ei olisi kuunaan kuvitellut yrittäjän tekevän. Hienoa ja onnea vielä kerran!

    Olen itsekin ihastunut noihin Palmuston chili kikhernenuudeleihin, hienoa jos niitä saa nyt tilattua teiltä.

    1. Jep, ei sitä ennen tullut ajateltua mitä kaikkea taustatyötä toimiva yritys vaatii. Taka-alalla pyörii kaikenlaista, mikä ei näy asiakkaalle :)

      Nuo Palmuston nuudelit ovat kyllä huippuja! :)

  2. Olen seurannut blogiasi jo hyvän aikaa ja tätä Vegekauppa-hommaa on ollut ilo seurata! Upeaa, että näin ollen vege-puutteellisilla paikkakunnilla asuvat voivat myös tilata ihania vegekaupan juttuja.

    Siirryin itse kasvissyöjäksi lokakuussa ja vien ruokavaliotani pikkuhiljaa vegaanisempaan suuntaan. Olen lopettanut kaiken lihan ja maitotuotteet, paitsi juuston, ja olo on hyvä! Lisää täällä: http://www.thewildethings.com/2015/11/becoming-vegetarian.html

    Haluan vielä kirjoittaa muutoksen syistä omat päivityksensä, koska se on aiheuttanut kummastelua lähipiirissäni – olen aina nimittäin pitänyt punaisesta lihasta todella paljon.

    Blogisi on ollut ja tulee varmasti vastaisuudessakin olemaan todela suuri tuki tässä prosessissa, eli kiitos huimasti :)

    1. Ihana kuulla, että olet siirtymässä vegaanilinjalle! :) Täytyy ehdottomasti käydä tutustumassa blogiisi ihan ajan kanssa. Tsemppiä!

  3. Verkkokauppa on ihana, mutta kyllä tää koko vegekauppa herättää mussa hyvin yllättävää intoa muuttaa Turkuun. Loistavaa että oot lähtenyt tohon hommaan ja ihanaa muutenkin huomata kaiken aikaa pienistä asioista miten Suomi muuttuu vegaaniystävällisemmäksi maaksi (Hoviruoan Vihis!!!) , että ihan harmittaa että oon itse tällä hetkellä maailman toisella puolen. Sä oot Elina kyllä monille inspiraatio, jatka samaan malliin.

    1. Jep, on kyllä tosi hienoa, että ihan tavallistenkin kauppojen valikoimat paranee koko ajan. Oma unelmani on kuitenkin, että Vegekauppa on joskus ihan kunnon supermarket. Vegaaninen supermarketketju Suomessa, siihen pyritään :)

Vastaa käyttäjälle Tiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights