Kookosmunkit

Kookosmaitoon leivotut ja kookossokerissa pyöritetyt munkit kruunaavat vapun!

kookosmunkit

Tunnustan: en ole ikinä aikuisena leiponut munkkeja. Olen vähän kammoksunut uppopaistamista ja olen ollut varma, että saan poltettua samalla koko keittiön. Kunhan sain kynnyksen ylitettyä ja ryhdyin hommiin, huomasin, että munkkien paistaminen ei ollut ollenkaan vaikeaa saati sitten pelottavaa. Kunhan vieressä on lämpömittari, jolla tarkkailla öljyn lämpötilaa, ei paistamisessa syntynyt ongelmia! Jos et ole ollut uppopaistohommien kanssa aikaisemmin tekemisissä, suosittelen kuitenkin lukemaan öljyn turvallisesta käsittelystä ennen munkinpaistoa.

Koska parhaat pullatkin syntyvät aina kookosmaitoon leivottuna, käytin kookosmaitoa myös munkkitaikinan nesteenä. Lopuksi pyörittelin munkit kookossokerin ja tavallisen sokerin sekoituksella. Tuli muuten hyviä!

Kookosmunkit

noin 15 kpl

  • noin 8 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1/2 pss kuivahiivaa*
  • 1 tl kardemummaa
  • 2,5 dl kookosmaitoa
  • 50 g vegaanista margariinia sulatettuna
  • paistamiseen rypsiöljyä
  • sokeroimiseen taloussokerin ja kookossokerin sekoitusta
  1. Sekoita kuivat aineet yhteen suuressa kulhossa. Lämmitä kookosmaito 42 asteiseksi esimerkiksi mikrossa. Sulata margariini.
  2. Sekoita kookosmaito kuivien aineiden joukkoon. Lisää lopuksi margariini ja alusta taikina kimmoisaksi. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.
  3. Vaivaa taikinaa hetki, muotoile se pötköksi ja jaa taikina noin 15 palaan. Pyörittele palat pyöreiksi palloiksi ja muotoile rinkilöiksi. Laita rinkilät leivinpaperin päälle ja anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla.
  4. Kuumenna öljy kattilassa 180-asteiseksi. Tiputa muutama munkki kerrallaan kattilaan kypsymään. Käännä munkit kun alapuoli on ruskistunut kauniiksi ja paista vielä toiselta puolelta.
  5. Nosta munkit reikäkauhalla leivinpaperin päälle valumaan. Pyörittele munkit sokeriseoksessa kun ne ovat vielä lämpimiä, jotta sokeri tarttuu kiinni.

*Voit tietysti käyttää leipomiseen myös tuorehiivaa. Sekoita hiiva silloin lämmitettyyn kookosmaitoon ja kuivat aineet nesteeseen.

kookosmunkit2

Ja kyllä, koko kämppä haisee nyt munkkirasvalta. Mutta se oli sen arvoista! :) Ja kieltämättä mietin nyt, että mitäs hyvää sitä voisi seuraavaksi uppopaistaa?

P.S. Jos kaipailet vinkkejä, mitä mukaan vappupiknikille munkkien lisäksi, kannattaa tsekata tämä Vegaanin vappu -postaus viime vuodelta.

19 vastausta kirjoitukseen “Kookosmunkit

  1. Ihana resepti! Tätä on pakko viikonloppuna kokeilla! :) Satutko tietämään pystyisikö samalla reseptillä tekemään myös churroja?

    1. Mä en oo samaa mieltä! Vaikka en ole itse kokenut munkinpaistaja, olen hyvin harjaantunut syöjä :D Ja rypsiöljymunkit on enemmän mun makuun.

  2. Heippa Elina! Kun nyt ensimmàistà kertaa nàiden vuosien aikana pààtin kommentoida blogiasi, niin kerrotaanpa nyt sitten alkuun, ettà olen nyt ollut vegaani kolmatta vuotta, ja varsinkin alussa tàmà sinun blogisi lòytàmàminen oli varsinainen lahja suuremmilta voimilta! Keittokirjakin lòytyy ja voin kyllà sanoa, ettà sinulla on mielettòmàn hyvà ja maanlàheinen tyyli kirjoittaa hyvià arkireseptejà, ja aina tuolta sinun arkistostasi lòytyy ”uusia” kokeiltavaksi! Kiitoksia blogista ja kaikesta vaivasta jota olet sen eteen nàhnyt. Olet aivan varmasti kààntànyt useammankin ihmisen kuin vain minut ja làhipiirini ajattelemaan, ettà vegaaniruoka voi olla maukasta ja helppoa. :-)

    Sitten itse kysymys: Tarkoitatko tàssà reseptissà kookosmaidolla tàllàistà purkissa myytàvàà riisipohjaista kookoksen maikuista kasvimaitoa, vai ihan sità itseààn eli coconut milkià jota myydààn tòlkissà? Mietin vain ettà riittààkòhàn yhdestà tòlkistà tàhàn reseptiin, kuitenkin se tòlkkikama on paljon tuhdimpaa tavaraa. :-)
    Kiitos vastauksestasi jo etukàteen ja mahtavaa kevàttà Turkuun!

    1. Heippa Sini, ja ihana kuulla, että Chocochilistä on ollut iloa ja hyötyä :)

      Tarkoitan kookosmaidolla tässä sitä tölkkitavaraa, yhdestä normaalikokoisesta tölkistä riittää tähän hyvin.

  3. Kiitos tosi hyvästä ohjeesta – ei ole tullut koskaan mieleen tehdä pullataikinaa kookosmaitoon!

      1. Hehe, muuten luen ahkerasti mutta pullan leipominen ei ole oikein mun juttu! Mutta munkit meni kuin kuumille kiville joten ehkä tästä rohkaistun :D

  4. Kiitos reseptistä, olivat hyviä. Maito- ja muna-allerginen lapsenikin sai ensi kertaa maistaa munkkeja ja hyvinhän ne maistui!

  5. Ihania uppoherkkuja on myös tippaleivät itsetehtyinä. Taikina pitää olla silloin löysempää, lettu- ja pullataikinan väliltä, jotta sen voi valuttaa muotin sisälle öljyyn (muotin saa esim. avaamalla kookosmaitopurkin toisenkin pään ja sen sisälle sitten liruttelee tippaleipätaikinan). Nää on erityisen ihania gluteenittomana, rapeita (eikä tarvitse osata kohottaa hiivataikinaa ilman vehnän sitkoa ym. leipomisominaisuuksia).

  6. Nam, pitää testata! Tää kuvakin on niin kaunis! Saako tätä käyttää jos antaa sulle creditit :)

  7. Hei! Mä en ole koskaan uppopaistanut mitään, koska pelkään kuuman öljyn kanssa puuhaamista. Voisiko munkit tehdä jollakin uppopaistomasiinalla?

    (Vähän pöljää sellaista kyllä on hankkia, mutta jos vaikka kirpparilta onnistuisin löytämään, niin tekisi mieli kokeilla. Ja sitten vaikka laittaa kone taas eteenpäin, jos jääkin liian vähälle käytölle.)

    1. Voi varmasti, mutta en ole itse sellaista ikinä käyttänyt. Uppopaistaminen ei ole niin vaikeaa kuin sen kanssa aina pelotellaan, rohkeasti vain kokeilemaan!

      1. Kiitos rohkaisusta! Taidan kokeilla ihan kattilassa. Ja käyttää apuna lämpömittaria. Ja pitää varata se kattilankansi siihen lähelle myös! Kiitos! :)

Vastaa käyttäjälle tintti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights