Nyhtökaura-bataattiburgerit

Tämän vuoden puhutuin ruokailmiö nyhtökaura päätyi tänään bataattiburgerin väliin.

nyhtokaura-bataattiburgerit

Olen seurannut ilolla Suomessa käytävää ruokakeskustelua ja erityisesti kasvisvaihtoehtojen lisääntymistä ruokakaupoissa. Vaikka ketjuliikkeiden jyrääminen alati laajenevalla valikoimallaan ajaakin meidän pienten ruokayrittäjien tilanteen hieman ahtaalle, näen ilmiön silti pelkästään positiivisena: kasvisvaihtoehtojen valinta helpottuu, kun niitä on saatavilla kaikkialla. Ja ennen kaikkea käy kiittäminen yritysten kiinnostusta vegaanisten vaihtoehtojen kehittelyyn. Tuntuu, että lähes joka päivä saa lukea uutisista jostakin uudesta vegaanisesta tuotteesta, joka on putkahtanut kauppoihin!

Puhutuin juttu lienee tänä vuonna kuitenkin nyhtökaura. Oma ensikosketukseni tuotteeseen ei ollut pelkästään positiivinen: nyhtökauran rakenne on liian kuiva eikä mausteita ole ollenkaan tarpeeksi, vaikka pakkaus lupaa tuotteen olevan valmiiksi maustettu. Ja se hinta: nyhtökaurapaketti maksaa K-kaupoissa 4,99€ ja tuottaa kaiken lisäksi tolkuttoman määrän muovijätettä. Muutaman kokeilukerran perusteella nyhtökaura uppoaa paremmin perheen sekasyöjälle kuin minulle. Mutustan itse (rahansäästö mielessä) tyytyväisenä papuja ja soijasuikaleita, mutta paremmalle puoliskolle uppoaa nyhtökauran suutuntuma edellämainittuja paremmin. Näen kuitenkin nyhtökaurassa valtavasti potentiaalia, kunhan maustamis- ja pakkausratkaisuja vielä vähän mietittäisiin.

nyhtokaura-bataattiburgerit2

Naapurin K-kaupassa sattui notkumaan tänään kaksi pakettia nyhtökauraa, jotka nappasin mukaani hedelmä- ja vihannesostoksillani. Nyhtökaura päätyi sunnuntailounaaksi bataattiburgerin väliin. Ei hullumpaa!

Nyhtökaura-bataattiburgerit

kahdelle

  • 1 bataatti
  • 1 pkt tomaatti-savupaprikanyhtökauraa
  • öljyä, savupaprikaa, suolaa ja pippuria

Vegaaninen fetakastike

  • 1/4 pkt vegaanista fetajuustoa (Sheese)
  • 1/2 prk kaurafraichea
  • suolaa, mustapippuria

Muut lisukkeet

  • paistettuja sipulirenkaita
  • tomaattia
  • rapeaa salaattia
  • avokadoa
  • Srirachaa tai muuta chilikastiketta
  1. Valkkaa kaupassa mahdollisimman pyöreä, paksu bataatti. Pese se ja leikkaa siitä 4 reilun sentin paksuista viipaletta.
  2. Levitä bataatit uunipellille, öljyä siivut hyvin ja mausta suolalla. Paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmeitä.
  3. Revi nyhtökauran isoimmat palat tarvittaessa hieman pienemmiksi. Paista nyhtis kevyesti pannulla runsaassa öljyssä ja mausta savupaprikalla suolalla ja pippurilla.
  4. Murusta vegaaninen feta kulhoon. Lisää kaurafraiche. Mausta suolalla ja pippurilla.
  5. Viipaloi tomaatit ja avokadot ja paista sipulirenkaat.
  6. Kokoa burgerit ja nauti.

nyhtokaura-bataattiburgerit3

49 vastausta kirjoitukseen “Nyhtökaura-bataattiburgerit

  1. Tämä paljon puhuttu nyhtökaura on vielä minulla kokeilematta, jota kyllä täytyisi kokeilla, niin paljon siitä on puhuttu. Se jää nähtäväksi minkä ”tuomion” se saa minulta. :)

    1. Kannattaa kyllä testata, jos sattuu löytymään kaupasta! :) Mun mielestä se on parhaimmillaan kastikkeissa, jossa se pääsee muhimaan kunnolla vaikkapa nyt kaurakermassa tai tomaattikastikkeen joukossa, tai sitten tässä burgerissa jossa on muita meheviä elementtejä.

  2. Mä en ole vielä kertaakaan nähnyt nyhtökauraa kaupassa, taitaa loppua täällä tosi äkkiä! Mahtavan suosittu ollut tähän mennessä. Kunhan löydän, aion kyllä ostaa ja kokeilla.

  3. Mä olen niin ulkona näistä trendikkäistä ruoista. Nyhtökauraa ei täältä meiltä hakemallakaan löydy. Ja vaikka nämä bataattibuegerit on houkutellut, niin en vaan ole saanut aikaiseksi. Mutta nyt kun näitä bataatteja sattuu löytymään, niin niitä taidankin valmistaa heti huomenna. Kiitos muistutuksesta :)

  4. Wau! Onpa kaunis ja värikäs burgeri! :) Oon samaa mieltä nyhtökauran kuivuudesta ja maustamisesta. Itse oon aika reilulla kädellä maustanut, jotta olen saanut mieleisen makuista :).

    1. Joo. Nyhtökauran maustamisesta ehkä kertoo jotain se, että sokkomaistatin sitä kaffirlime-inkiväärinyhtistä miehelläni, eikä hän osannut kertoa millä se on maustettu. ”Jotain sitrusta tässä on vähän”. Jos maustetaan valmiiksi, niin kyllä vähän enemmän voisi olla makua :) Mutta itse tuunaamalla joka tapauksessa ihan kelpo tavaraa.

      1. Kokeilin juuri lime-inkiväärinyhtökauraa (kun kerrankin ehdin kaupasta ostamaan ennen sen loppumista…) ja minusta siinä oli ihan hyvin makua sellaisenaankin. Olen toki maltillinen maustaja ja tottunut mietoihin makuihin.
        Nyhtökauraresepteistä on juuri ilmestynyt myös mukavasti koottu kirja, ja aionkin kokeilla reseptejä heti, kunhan saan hankittua lisää ”nyhtistä”. On muuten ihan totta, että sille voisi keksiä jonkin ekologisemmankin pakkauksen.

  5. Mä en ole vielä ensimmäistäkään palaa nyhtökauraa maistanut, mutta olen kuullut vähän samanlaista kommenttia kuin tuossa alussa mainitsit. Joten ei ole kiire asian kanssa..

    1. Nyhtökaurasta on ollut paljon puhetta, mutta aika harva sitä on näköjään päässyt maistamaan! :D Kannattaa kyllä silti testata, kun paketti osuu kohdalle.

  6. Me teimme nyhtökaurasta pakkauksen ohjeella porottoman käristyksen emmekä pitäneet ollenkaan, päin vastoin. Voi olla että joskus annan nyhtikselle uuden mahdollisuuden, mutta totta puhut hinnasta ja pakkauksesta.

    Sinä olet saanut kyllä nyhtiksen näyttämään todella hyvältä värikkäässä burgerissa.

    1. Taisinkin teidän blogista lukea sen jutun. Harmi ettei uponnut! Suosittelen kyllä antamaan nyhtikselle vielä uuden mahdollisuuden, varmasti löytyy ruokia joissa se uppoaa teidänkin perheessä :)

  7. Onnistuin löytämään meidän pienestä lähikaupasta nyhtöä, mutta isoimmista marketeista en ole bongannut kertaakaan. Itse valmistin meidän lempparipiirakan nyhtökauraa käyttäen ja siinä nyhtis toimi erinomaisesti. Tosin piirakka on itsessään aika mausteinen ja kosteahko, joten taisi olla tuuria matkassa ekan kokeilun kanssa.

    1. Pienet kaupat taitaa tosiaan olla parempia paikkoja nyhtiksen bongailuun. Jättimarketeista se taitaa loppua aina saman tien kun kuorma tulee sisälle. Nyhtökaurapiirakka kuulostaa kyllä herkulta!

  8. Mäkin oon pohtinut tuota nyhtökauran hintaa, että mahtaako olla liian korkea sitten kun hypekysyntä laantuu. Nähtäväksi jää. :)

    1. S-kaupoissa hinta taitaa olla noin euron edullisempi. Mutta en itse juuri koskaan asioi niissä, niin k-kauppojen hinnoilla mennään. Ehkäpä tuotantokustannuksia ja siten hintaakin saadaan jossain vaiheessa vielä alemmas :)

  9. Mäkin sain käsiini paketin nyhtistä ja olin yllättynyt että se maistui meidän sekasyöjäporukalle niinkin hyvin. Meillä oli sitä naturellia ja lisäsin mausteet itse. Ennakkoluulo oli jonkinmoinen, mutta maustamalla siitä saa kelvollista muonaa, jännityksellä odotan että löydän jostain sitä härkistä myös. Ehkä hintakin tulee alaspäin kun näistä tulee pastan kaltaista arkiruokaa vaikka täytyy samalla todeta että meidän nelihenkinen perhe söi tuosta yhdestä paketista ihan hyvän lounaan kun se sekoitettiin vihanneksiin ja sieniin.

    1. Joo, nyhtökaura on kyllä riittoisaa myös! Eli paketista tosiaan riittää jopa neljälle, lisukkeista riippuen.

    1. Tiesitkö muuten, että Facebookissa on nyhtökauratutka? :D Sieltä selvittelemään mistä voi bongata lähimmän nyhtökauran!

  10. Olen vähän samaa mieltä tuosta mausta, se on vähän turhan kuiva ja ehdottomasti tarvitsee hyvät soosit rinnalleen. Olen kyllä syönyt myös erinomaisen hyvin kokattua nyhtistä, itse en vaan valitettavasti omassa keittiössäni ole vielä päässyt samaan. :D Härkistä maistoin myös tässä juuri, se on mielestäni paremman makuista ihan sellaisenaankin.

  11. Minulla on nyhtökaura kokonaan kokeilematta, kun sitä ei ole helposti saatavilla. Ei vaan aika riitä perässä juoksemiseen. Täytyy kokeilla sitten joskus, kun osuu kohdalle.

    1. Tämä ei ole ollenkaan hullumpi tapa aloittaa :) Myös joku mehevä soossi toimii, siinä nyhtökauran kuivuus peittyy hyvin.

  12. Itse olen testannut vain nude versiota, ja se on luonnollisestikin kaivannut maustamista. Itse tosin näen sen vain plussana, maustekaappi kun on ihan lempparijuttuja. Hintakin on omalla kohdallani ollut parempi, Tampereella Prismasta paketti lähtee 3,80 eurolla.

  13. Mä en oikein jaa ajatusta, että mausteita olisi liian vähän. Kafferilimetti–seesami–inkivääri on minusta oikein onnistunut: mieto mutta hyvänmakuinen niin, että myös tavaran perusmaun parhaat puolet jäävät esille. Pidän siitä, että se ei ole ihan loppuun asti maustettua, vaan voin tuunata sitä haluamaani suuntaan. Vähän kuin tuo olisi nyhtiksen perusmaku. On tietysti muutenkin ymmärrettävää, että maustaminen halutaan pitää maltillisena, kun ihmisten maut ovat erilaisia ja mausteita on helpompi lisätä kuin poistaa.

    Eilen illalla vedin kyllä maustamatonta nyhtistä makaronien ja ketsupin kanssa ihan vain mikrossa lämmitettynä (kun väsytti, ei ollut muuta ja tarvitsin ravintoa), mutta lähtökohtaisesti mulle on ollut jotenkin itsestäänselvyys, että tällaiselle tehdään kastike. Jompikumpi maustetuista versioista menisi kuitenkin varmaan mulle ihan hyvin tuollaisessa suoraan lautaselle -käytössä, kun oon kokkaillessani mutustellut sitä suoraan paketista ihan mielelläni. Voisinkin alkaa pitää hätävaranyhtispakettia aina jääkaapissa. :)

    Ensisijaisesti näen nyhtiksen kotimaisena vaihtoehtona soijapaloille, joten odottelen pakkausjätteen minimoivia innovaatioita ennen kuin rupean sen suurkuluttajaksi. Olisi ihan mahtavaa, jos nyhtis toimisi kuivattuna soijapalojen tapaan!

    1. Jos on kaksi tuotetta, maustettu ja maustamaton, niin silloin kyllä itse toivoisin että se valmiiksi maustettu olisi kunnolla maustettu :) Maustettujen versioiden maut ovat sinällään hyvät, mutta minun ja (aika monen muunkin mielestä tänne tulleiden kommenttien perusteella) liian miedot.

  14. Nam, näyttää ja kuulostaa aivan ihanalta! Olen muutenkin kokeillut muutamia reseptejäsi tässä vuosien varrella ja kaikki olleet aivan ihania, kiitos niistä :) ja tästä!

  15. Mulla ei ole osunut vielä kertaakaan silmään kaupassa, mutta olen päässyt maistamaan Social Foodin ruokarekasta hampparin välissä. Hyvin maustettuna ihan kelpoa, suutuntuma ehkä vaatii hieman totuttelua. Huonon saatavuuden takia tosin voi olla että jää pois meidän ”päivittäisestä ostoskorista”.

    1. Juuri oli uutisissa, että Paulig osti Gold & Greenistä osake-enemmistön. Eli toivottavasti tämä tuo parannuksia saatavuuteen! :)

  16. Todella houkuttelevan näköinen burgeri! Ehkä oon jotenkin tietämättäni guru nyhtökauran valmistamisessa kun se ei musta ole kuivaa lainkaan. :) Tykkään itseasiassa tosi paljon nyhtiksestä ja onnekseni saan sitä lähikaupasta aina varattua. Tosin näitä valmiiksi maustettuja en ole kokeillut vielä. Tavis haisee ihan marsunpelletille kun paketin avaa, että ekalla kokeilukerralla ei niin kauheesti houkutellut se maistaminen, mutta olihan sen sitten herkullista.

    1. Mun mieskään ei ole valitellut tuotteen kuivuutta yhtään, vaikka samasta satsista ollaan syöty. Ehkä sekin on siis makuasia :)

  17. Lähtökohtaisesti olen innostuneempi härkiksestä kuin nyhtökaurasta, mutta ilman muuta annan nyhtikselle mahdollisuuden, kunhan saan sitä käsiini.

    Tuota pikkukaupat vs. marketit asetelmaa mietin juuri eilen lähikaupassa, kun bongasin sieltä mm. vegetarian butcherin tuotteita.

    1. K-Kaupoissahan kauppias saa perusvalikoiman lisäksi itse päättää mitä sinne tulee myyntiin, joten niistä voi tehdä hyviäkin löytyjä :) Ja meille Vegekauppaan taas ei saada monia tuotteita sen takia, että ne on vain keskusliikejakelussa tai sen ohi ostettuna hirveän hintaisia ja mahdoton varastoida (esim. nyhtökaura ja härkis). Aika monia jänniä asioita on opittu tästä Suomen ruokabisneksestä viimeisen vuoden aikana…

  18. Tätä nyhtistä en ole vielä saanut mutta härkis teki vaikutuksen muhun. Tein makaroonilaatikon siitä meidän perheelle ja kaikki otti lisää. Siinä on hyvin makua ja miellyttävä suussa. Ja ei tarvi esikypsentää. Miten helppoa! Ja kaupassa oli monta pakettia. Meidän cittari on rakentamassa omaa vegehyllyä joka on ihan super upeeta vaikka pikku kauppoja kannatan mielummin mutta niitä ei ole kodin lähellä. Eli suosittelen härkistä ja se hyvä myös että se on tosi täyttävää eli lautaselle ei tarvi hirveetä mättö annosta. Ja kauppamme vegenakit ovat huippuja kun niissä on oikeesti makua yrteistä. Pakaste grillivihanneksista ja vegenakeista tulee hyvä pyttis.

    1. Vegehyllyt on kyllä hieno osoitus siitä, että kauppoja oikeasti kiinnostaa kasvisruokiin panostaminen :)

  19. Ihana resepti – nyhtökaura sopii varmasti mainiosti bataattiburgerin täytteeksi! Toivotaan, että sen saatavuus nyt paranee :)

    1. Sitä härkistä täytyy kyllä päästä maistamaan pian, kun kaikki sitä niin kovasti kehuvat :)

  20. Nyhtis on hyvä kun siinä ei ole mitään lisäaineita, toisin kun härkiksessä. Meilläpäin saa nyhtistä aina perjantaisin ja olen jo useasti sitä syönyt. Pidän kovasti, ei mitään valittamista. Pihvien tekokin onnistuu hyvin.

  21. Katselin eilen dokumentin Neuvostoliiton ainoasta mainostoimistosta, ja siinä kerrottiin tuotteiden saatavuuden suhteesta mainonnan vaikutukseen ja nyt kun muistelen, niin eihän siellä ollut useimpia markkinoituja tuotteita saatavilla muutoinkaan. Onneksi Suomessa ei näin ole, mutta nyhtökauran saatavuus suhteessa siitä kaikkialla vaahtoamiseen hipoo naurettavuutta. En ole mistään vielä onnistunut ostamaan sitä vielä koko sinä aikana kun sitä kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Valmistaja ei ole edes vaivautunut vastaamaan kyselyihin saatavuudesta. Vaihtoehtoisia tuotteitakin onneksi on, kuten mainittu härkäpapurouhe. Sitäkään ei ole vielä täysin loppuun ajateltu, sillä rakenteeltaan se muistuttaa lähinmä murennettua ruisleipää mutta hienontamalla siitä saa kelpo materiaalia pihveihin ja kastikkeisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights