Mustikka-kardemumma-banaanijäätelö

Kardemummalla maustettu mustikkainen nice cream. Nam!

mustikkanicecream

Tiedättekös mitä? Minulla alkaa reilun viikon päästä loma! Sain kun sainkin asiat järjestymään sille mallille, että on mahdollista karata viikoksi yksin Kreikan lämpöön ennen syksyn seuraavaa työputkea. Olen pitänyt viimeisen vajaan puolentoista vuoden aikana vapaata yhteensä kuusi kokonaista päivää, joten tämä tulee nyt enemmän kuin tarpeeseen. Olen pakannut jo valmiiksi mukaan pari kirjaa ja toivon, että majapaikan wifi toimii yhtä huonosti kuin on etukäteen varoiteltu. Eli viikoksi puhelin kiinni ja to do -listalle oleilua, kirjojen lukemista ja uusien paikkojen ihmettelyä. Odotan lomaa kuin kuuta nousevaa, mutta kieltämättä ensimmäinen loma yrittäjänä vähän jännittää. Meneekö kaikki Suomessa sillä välin hyvin? Ja ennen kaikkea osaako sitä itse enää olla noin pitkään tekemättä mitään hyödyllistä?

Nyt ehtii kuitenkin vielä hetken aikaa herkutella kotimaisilla sesonkiruoilla. Keittelin tänään pastalle kastikkeen suppilovahveroista ja kaurakermasta ja jälkkäriksi tein tätä ihanaa nicecreamia. Taisin kirjoitella jo Vegaanin keittiössä -kirjaan, että rakastan mustikan ja kardemumman yhdistelmää. Kirjasta löytyy mm. kardemummalla maustettu mustikkasmoothie sekä skonssien kanssa herkutteluun sopiva kardemumma-mustikkahillo.

Surauttelen nice creameja keittiössäni monta kertaa viikossa. Ne vaan on ihan parasta silloin, kun tekee mieli jotain hyvää ja makeaa, mutta kuitenkin terveellistä. Ja nicecreamin paras ominaisuus on kyllä ehdottomasti se, että näitä herkkuja voi huoletta pistellä poskeensa jättikulhollisen ilman huonoa oloa – tavallista sokerijäätelöä kun nyt ei voi syödä ihan samoja määriä ilman ällötystä.

Kardemummalla maustettu mustikkanicecream

yhdelle

  • 1 banaani
  • 2,5 dl pakastemustikoita
  • 1/4 tl jauhettua kardemummaa
  • 1/2 vaniljatangon siemenet
  1. Pilko banaani tehosekoittimeen.
  2. Lisää jäiset mustikat, kardemumma ja vaniljatangon siemenet.
  3. Sekoita nicecream nopeasti sileäksi ja nauti.

Otan muuten mielelläni ideoita vastaan, mitä muita herkkuja voisi tehdä kardemumman ja mustikan yhdistelmästä. Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta hyviä vinkkejä?

19 vastausta kirjoitukseen “Mustikka-kardemumma-banaanijäätelö

  1. Tuleeko tähän kardemummaa 1/4 teelusikallista? Ohje on hieman epäselvä…

  2. Hyvää Kreikan matkaa:) Nice creamit ovat ihania ,ja niistä on niin kiva muunnella eri versioita:)

    1. Joo! Ihania yhdistelmiä on loputtomasti :) Ja kiitos, lomasta tulee varmasti hyvä!

  3. Mustikka ja kardemumma on ihana pari. Täytyy surauttaa joku päivä näillä mauilla nice creamia.

  4. Jostain bongasin banaanin, jäiset mangokuutiot ja kookosmaidon, banaanikin jäisenä. On ihanaa tämäkin ☺

  5. Hauskaa matkaa, Elina. Mukava on ollut käydä vegekaupassa, kun on asialleen omistautunut myyjä.

    Mutta miten olen onnistunut ohittamaan nice cream -käsitteen? Häh. Enhän seuraa lainkaan ruuanlaittoon liittyviä sometuksia. Semmosta.

  6. Luottopari esiintyy tietysti edukseen myös mustikkapiirakassa, joko perinteisessä pullapohjaisessa tai sitten kauramuruseokseen kätketyissä kardemummassa.

    Mä törmäsin mielenkiintoiseen italialaiseen mustikkarisoton ohjeeseen, mutta siihen en ehkä lähde valkkarin ja parmesanin lisäksi lorauttelemaan kardemummaa.

  7. Kuulostaa kyllä herkulta! Mutta tarviiko todella hyvän tehosekoittimen vai tuleeko tuollaista monta vuotta vanhalla edullisella laitteella myös ?

    1. Mun kokemuksen mukaan sauvasekoittimella onnistuu paremmin kuin huonolla tehosekoittimella :)

  8. Onnistui sauvasekoittimellani ja maistui tosi hyvin :) Vielä kysyisin, voiko tällaista nice creamia valmistaa niin ett laittaa sitä pakkaseen ja syö esim. viikon kuluessa, vai muuttuuko rakenne tms. ?

  9. Pakastemustikkaa esim pari desiä, chian siemeniä n. 1tl, cardemummaa .5tl, intiaanisokeria ja mantelijauhoa sekoitetaan tuorepuuroksi, laitetaan seos jääkaappiin sulamaan, chia turpoaa ja imee ylimääräisen nesteen joten notkeutta voi säätää lopuksi mantelijaheella..

  10. Just testasin ja voi juku että oli hyvää! Miten jokin voi ollakin noin makeaa ja ihanaa ilman sokeria….. <3

Vastaa käyttäjälle Jael Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights