Tikkupulla

Olen haaveillut tikkupullan tekemisestä ikuisuuden, mutta kesti noin 25 vuotta päästä tuumasta toimeen. Oli kyllä kaiken odottamisen arvoista!

tikkupulla

Tulimme miehen kanssa viikonlopunviettoon vanhempieni luokse maalle ja tänään pakkasimme pullataikinat ja nakit matkaan ja suuntasimme metsäretkelle. Lapsuudenkodistani nyt ei oikeastaan tarvitse kuin avata ovi ja kävellä pihalle niin on melkein metsässä, mutta kävimme tänään lähistöllä luontopolulla, jossa oli hyvä nuotiopaikka pullanpaisteluun – upealla järvimaisemalla varustettuna. Metsällä on maaginen vaikutus. Jo puoli tuntia luonnon helmassa auttaa rentoutumaan, ja tuntuu, että on vähän helpompi hengittää. Retkeilylle luonnonhelmassa pitäisi kyllä järjestää enemmän aikaa!

naava

metsaretki2

tikkupulla4

Tikkupullan tekeminen on naurettavan helppoa. Valmiin pullataikinan pyörittelee palloiksi, sitten pötköiksi ja rullaa tikun päähän. Pullat paistetaan kuuman hiilloksen päällä. Ulkona kaikki ruoka maistuu aina paremmalta, mutta höyryävän kuuma, itse leivottu, nuotiolla paistettu pulla vei kyllä retkieväsvoiton :)

tikkupulla5

Tikkupulla

10 kpl

  • 2,5 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
  • 25 g hiivaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 rkl jauhettua kardemummaa
  • 6-8 dl vehnäjauhoja
  • 0,75 dl rypsiöljyä
  1. Lämmitä kauramaito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva.
  2. Sekoita nesteeseen suola, sokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja suurin osa jauhoista.
  3. Lisää öljy ja alusta taikinaksi. Vaivaa noin viisi minuuttia.
  4. Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
  5. Vaivaa taikinaa vielä hetki. Pyörittele taikinasta 10 pullaa ja muotoile ne sitten pötköiksi. Pyöritä taikinapötköt puutikun päähän ja paista pullat hiillloksella käännellen, kunnes pulla on kauniin värinen.
  6. Herkuttele lämpimänä.

tikkupulla2

Menkää ihmiset metsään!

42 vastausta kirjoitukseen “Tikkupulla

  1. Juuri tässä päivänä eräänä – taisi olla korvapuustipäivä – pohdin vegaaneja leivonnaisia ja samalla sitä, että pullahan on aika helppo toteuttaa vegaanisti, ilman huomattavaa eroa. No, täällähän se olikin jo toteutettuna :)

    1. Vegaanisesta pullasta ei huomaa mitään eroa :) Leivoin useimmiten pullat kookosmaitoon, sillä tulee aina jotenkin erityisen pehmeä koostumus. Ja voiteluun käytän joko kaurakermaa tai siirappi-vesiseosta.

  2. Totta, ulkona kaikki maistuu paremmalta. Meillä on aika säännöllisesti tehty tikkupullia. Onhan siinä jotain erityistä, niin meille aikuisille kuin lapsillekin, kun valmistetaan syötävää avonuotiolla.

    1. Lapsena meillä paisteltiin eväsleipiä nuotiolla, mutta tikkupullat on jääneet jostain syystä tekemättä. Maistui erinomaisesti näin aikuisenakin :)

  3. Tikkupullat on meilläkin tekemättä, miten se aina unohtuu! Jännä tuo naava, joskus muistan, kun sanottiin, että metsän hyvinvoinnin näkee naavasta. Jossain vaiheessa sitä ei näkynytkään, nyt entistä enemmän. Pitäneekö paikkansa?

    1. Naavat ovat ihan oikeasti herkkiä ilmansaasteille, ja ne kasvavat pieniksi (tai eivät ollenkaan) saastuneilla alueilla. Runsas ja tuuhea naava kertoo siis puhtaasta ilmasta.

  4. Metsä on niin ihana paikka, siellä ajatukset tuulettuu. Ei ole montaa viikkoa aikaa kun kävin metsässä, siellä jotku tekivät nuotiolla tikkupullia. Silloin tuli mieleen että miksei sitä itsekin joskus ottaisi taikinan mukaan, näyttivät niin herkuilta. :)

  5. No nyt minäkin innostuin. En ole koskaan tehnyt tikkupullaa!!! Taloyhtiössämme on nuotiopaikka, taidankin kokeilla siellä tikkupullan tekemistä :)

    1. Jos nuotiopaikka löytyy noin läheltä, niin sillä pääsee kyllä kätevästi alkuun tikkupullahommissa! Suosittelen kyllä syksyistä metsäretkeäkin, ja vannon, että pulla maistuu siellä vielä paremmalta :)

  6. Olen täysin samaa mieltä: menkää ihmiset metsään! Onneksi täällä pääkaupunkiseudullakin pääsee niin helposti tuonne luonnon keskelle. Vähän ruuhkaahan tuolla Nuuksiossa ja Sipoossa aina viikonloppuisin on, mutta on se metsän tuoksu, kauneus ja ihmisen pieneksi tekevä luonnon väkevä voima vain niin paras stressin lievittäjä, ettei sille punaviinilasit ja juoksulenkit pärjää.

    1. Vaikka asun neljän kilometrin päässä Turun keskustasta, meilläkin on hyvät metsäreitit ihan kivenheiton päässä kotoa. Kaupungissa on vaan se ikävä puoli, ettei liikenteen melua pääse karkuun missään, eikä metsäkokemus sen takia ole yhtä rauhoittava. Ja tietysti ne muut ihmiset, niitä pääsee tuolla maaseudun metsissä parhaiten karkuun :)

  7. Me asutaan metsän keskellä ja vaikka välillä aina manaan palveluiden kaukaisuutta, en silti vaihtaisi tätä rauhaa mihinkään erikoisliikkeisiin. Tikkupulla on kyllä pullien aatelia.

    1. Olen asunut 19-vuotiaaksi asti maalla, ja kieltämättä kyllä aika usein kaipaan sinne takaisin. Eniten ikävöin ehkä sitä hiljaisuutta :) Kaupungissa on kyllä toki se hyvä puoli, ettei kerrostalossa asujaa odota työpäivän päätteeksi kotona toinen työleiri.

    1. Koirat on kyllä epäilemättä hyvä ulkoilumotivaattori. Täällä on aamuisin uskottava vain omaan tahdonvoimaansa :P

  8. Minä olen harkinnut samaa monta vuotta. Köpiksessä ravintolassa maistettiin näitä ja kyllä oli hyvää. Pitäisi saada kyllä moisista aikaan makumuisto lapsillekin.

  9. Toi on monta kertaa ollut mökillä suunnitteilla, mut vielä jäänyt toteuttamatta. Vaan mikäpä estäisi grillaamasta kotipihassa…

    1. Kiitos! Yllätyin itsekin, miten onnistuneita näistä tuli ensikertalaiselle. Sisko hoiteli kyllä enimmäkseen paistopuolta, ja hienot tuli!

  10. No, niinpä olen minäkin tikkupullista haaveillut vähintäänkin yhtä kauan kuin sinäkin, mutten vielä ole saanut aikaiseksi.
    Niin, ja totta turiset – pitäisi jostain kaivaa enemmän aikaa myös metsäretkeilyyn :-)

  11. Tikkupulla on täälläkin kokeilematta. Pitäisiköhän järjestää joku pääkaupunkiseudun ruokabloggareiden tikkupullaretki Nuuksioon ;-)? Todella kauniita tikkupullia teit!

  12. APUA, nyt tuntuu että on jäänyt jostain paitsi kun ei ole koskaan paistanut tikkupullaa :( komppaan kyllä Mintun ideaa :D

  13. No mennään mennään 😘 tikkupullailu on lasten suosikkijuttu, heti vaahtokarkkien grillaamisen jälkeen.

    1. Jos näitä on päässyt lapsena paistelemaan, niin varmasti on kyllä ollut mieleenpainuvaa :)

  14. Metsässä kävely ja oleminen on ihana rentouttavaa, oli keli sitten mikä tahansa. Toki parhainta on jos on hyvät eväät mukana, ja nuotiohan kruunaa kaiken.
    Tikkupullat on täälläkin testaamatta, pitäisiköhän sen teko tälle talvelle ottaa tavoitteeksi.. :D

  15. Metsä on ihan henkireikä, etenkin lievittää stressiä tosi tehokkaasti! Ja metsässä, vähän nenänpää punaisena ruoka maistuu niin hyvältä! Voin vain kuvitella tuon hetken, nam!

  16. Köpiksessä paistettiin näitä ravintolan sisäpihalla. Täytteeksi pala juustoa ja dulce de leche. Mielettömiä!

  17. Mitä jos tähän aikaan on hieman kylmempi sää niin mihin lämpöiseen paikkaan pullataikinan jättää kohoamaan?

    1. Tämän postauksen aikaan ulkona oli alle 10 astetta lämmintä :) Pullat kannattaa jättää siihen tulen viereen kohoamaan, siinä on kyllä riittävän lämmintä!

      Taikina itsessään kannattaa tehdä valmiiksi jo kotona, jos siis on päiväreissulla liikkeellä. Valmis taikina sitten vaan reppuun ja menoksi!

  18. Moikka!
    Loistavan kuulosta!! Meillä olisi tulossa metsäretki ystävien kanssa mökkeilyn yhteydessä tänä kesänä, ja mietinkin että onnistuisikohan taikinan teko jo edellisenä päivänä että saisi sen kotona tehtyä, jos taikinan säilyttää kylmässä sen alle vuorokauden ajan?

Vastaa käyttäjälle Minttu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights