Vegaanin keittiössä juhlakuosissa

Vegaanin keittiössä -kirjaa on myyty enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut unelmoida. Nyt opuksesta on otettu jo 5. painos ja juhlan kunniaksi kansi laitettiin uusiksi!

vegaanin-keittiossa-5

Nyt kun olen aloitellut jo pikkuhiljaa uuden Vegaanin aamupalakirjan tekoa, oli samalla sopiva hetki hieman uudistaa Vegaanin keittiössä -kirjaa. Kirja on ennättänyt jo 5. painokseen ja tällä kertaa laitettiin opukselle uusi hieno ulkoasu! Juhlan kunniaksi kannen teksti painettiin kiiltävän hopealla (kuvasta poiketen teksti näkyy selkeämmin livenä!) ja vaihdettiin kansikuva uuteen. Mitäs tykkäätte?

vegaanin-keittiossa-seitanleivat

Kirjan sisältö on edelliseen painokseen verrattuna pysynyt samana. Jos sinulla on kirjan 1. tai 2. painos, niin niihin verrattuna reseptejä on tullut lisää ja pari painovirhettä on korjattu. Kirjan reseptien joukosta löytyy helppoja arkiruokia sekä muutamia hieman aikaavievempiä pääruokia, salaatteja, aamiaisia, jälkiruokia ja suolaisia leivonnaisia. Tätä kirjaa voin suositella kaikille, jotka kaipaavat laajaa joka kodin vegaanista keittokirjaa! Kirjassa on lisäksi vinkkejä muun muassa ruokaostoksilla säästämiseen, aamupuuron tuunaamiseen, idättämiseen ja yrttien kasvattamiseen kotona.

Olen edelleen aivan ymmällään siitä, miten upeasti tämä kirja on otettu vastaan! En pari vuotta sitten kirjaa tehdessä olisi ikinä uskonut, että opuksesta painetaan vielä paria vuotta myöhemmin uusia painoksia! Teen parhaani, että ensi syksynä ilmestyvästä uudesta ruokakirjasta tulisi yhtä tykätty.

vegaanin-keittiossa-punajuurilasagne

vegaanin-keittiossa-uunipuuro

Mikäli Vegaanin keittiössä uupuu kirjahyllystäsi, voit ostaa sitä suoraan minulta Vegekaupan verkkokaupasta tai Turun Vegekaupalta. Kirjaa löytyy toki myös kirjakaupoista ympäri Suomen!

Olisi hauskaa kuulla teiltä kaikilta jo kirjan hankkineilta, onko kirjan reseptien joukosta löytynyt joku ikisuosikki, jonka pariin palaatte yhä uudelleen? :)

42 vastausta kirjoitukseen “Vegaanin keittiössä juhlakuosissa

    1. Tämä on meillä mun miehen suosikki, vaikkei hän yleensä tykkää keitoista. Kivaa, että sinäkin olet innostunut! :)

  1. Suklaiset proteiinipannukakut! Toimii hyvin kaakaojauheella tai ilman. Suosikkiresepti viikonloppuaamuihin, kun haluaa jotain herkullista mutta samalla terveellistä. Kirjasi on aivan ihana ja on mukavaa kuulla, miten suurta suosiota se on saanut!

    1. Ihanaa kuulla, että kirja on miellyttänyt! :) Kikhernepannukakuista on tulossa myös jokin uusi versio uuteen aamiaiskirjaan!

  2. Minun suosikkini ovat ne teeleivät, missä aurinkokuivattua tomaattia ja hummukseni teen aina tästä kirjasta. Aina!

    Siskoni lempparit ovat bataattifalafelit ja kahvismoothie. Hänellä ei kirjaa vielä ole, mutta keksisinpä juuri hyvän lahjaidean :)

    1. Hummusresepti on kerännyt muiltakin kehuja, ihanaa! :) Toivottavasti siskosi ilahtuu kirjalahjasta!

  3. On ensimmäinen painos ja siitä on jäänyt erityisesti omaan keittiöön colaseitan. Ennen en ollut törmännyt niin kätevästi ja nopeasti valmistettavaan seitanohjeeseen.

    1. Ooh ja kyllä myös proteiinipankukakut! Niitä on tehty myös usein kun haluaa herkutella aamupalalla.

      1. Kiva kuulla! :) Colaseitan on kyllä se resepti mihin itsekin tulee turvauduttua aina seitanintekopuuhissa.

  4. Bataattifalafelit ovat helppoudessaan ja yksinkertaisuudessaan parhaimmistoa! Myös Uunikaurapuurosta tuli kertaheitolla lemppari kiireettömiin aamuihin. Myös tahnat ja levitteet ovat olleet ahkerasti ”to do”- listalla :)

    1. Täytyy muutenkin itsekin taas tehdä lähiaikoina uunipuuroa. Ne on niin hyviä ja helppoja!

  5. Porkkana-tahinikeitto on oma suosikkini. En ole sosekeittojen ystävä, mutta ko. keitto on todella hyvää.

  6. Parsakaali-pinaattikeitto, soijarouhe-kaalipata, maapähkinä-tofupata… Helppoa ja herkullista!

    Ihana kirja!

  7. Bataattisose ja mausteiset kikherneet, colaseitan (ja ylipäätään seitanin perusohje), soijasuikalewokki ja kesäkurpitsanuudelit sekä bataattifalafelit ovat meillä suurimmat suosikit.
    Itse pidän myös kovasti maapähkinä-bataattikeitosta.

  8. Kaalilaatikko! Olen inhonnut sitä ruokaa niin kauan kuin muistan mutta tuo resepti sai mielen muuttumaan, älyttömän hyvää. Banaani & maapähkinätuorepuuroa sekä proteiinipannukakkuja tulee tehtyä myös usein.

  9. Bataattifalafelit on ikisuosikkini. Pakko mainita myös suklaakeksit, jotka viedään aina käsistä, kun niitä jossain tarjoan. :)

    1. Saan itse aika usein kyläreissuilla syödäkseni suklaakeksejä omalla reseptilläni! :) Niin kivaa, että sekin resepti on löytänyt niin moneen keittiöön.

  10. Parsakaalipastapaistosta teen aina kun en muutakaan keksi! Niin hyvää! Savutofuruisleivät maistuvat myös. Kiitos muuten mahtavasta kirjasta! Kirjan myötä koin sen ahaa-elämyksen, että vegaaniruokavalio ei ole mitään salatiedettä. Nyt tässä on vuosi kohta menty enemmän (ja väliin vähemmän) vegaanisti.

  11. Tofu-maapähkinäpata on ehdoton lempparini. Hyvänä kakkosena se tofu-kookoskeitto. Ja herkuista suklaakeksit on nannaa :)

    1. Tofu-kookoskeitto, olinkin itse unohtanut jo koko reseptin! Nyt olisi sille ihan täydellinen sesonki, eli pitääpä laittaa se taas tekeille :)

  12. Kolaseitan täälläkin :) Oon muuten muunnellut sitä vähän vähäsokerisemmaksi: kolan sijaan appelsiinimehua, sekin on tosi hyvää!

  13. Soirarouhe-kaalipata, suklaakeksit, raparperimuffinit, bataattifalafelit, porkkana-tahinikeitto..nämä ovat kirjasta ehdottomia suosikkeja minun, puolisoni ja lapsemme keskuudessa. Kirjassa on myös muita loistavia reseptejä, eikä kaikkia ole vielä kokeiltukaan.Keittokirjasta löytyy jatkuvasti uusia oivalluksia ja herkullisia ohjeita. Sain kirjan mieheltäni joululahjaksi kaksi vuotta sitten ja siitä asti se on ollut suurin inspiraationi keittiössä. Kirjan ruuilla olen hurmannut ja vakuuttanut paatuneimmatkin lihansyöjäsukulaisemme:) Kiitos Elina upeista resepteistä!

  14. Bataatti-maapähkinä keitto on ehdottomasti uusi arkiruokasuosikki. Sitä on pienellä varioinnilla tullut tehtyä melkein pari kertaa kuussa.
    Toinen ehdoton suosikki on colaseitan, hauska, erilainen, mutta silti helppo resepti ja ennen kaikkea hyvää kun mikä!

  15. Ihan mainio keittokirja, joka on ollut meillä ahkerassa käytössä! Oma arkilempparini on sloppy joe linsseistä ja leivonnaisista helppo ja herkullinen puolukka-ruispiirakka. :)

    1. Toi puolukkapiirakka on yksi mun omista lemppareistakin. Kivaa että sinäkin tykkäät! <3

  16. En kyllä pysty valitsemaan yhtä reseptiä! Keitot ja salaatit on varmaan eniten mieleeni. Puolukkapiirakasta tein gluteenittoman version ja olen tehnyt sitä moneen kertaa eri marjoilla. Se on ihanaa ja helppoa leivottavaa. En malta odottaa uutta kirjaasi!

  17. Ihan ruoista mun lempparireseptit on toi monen muunkin mainitsema maapähkinä-bataattikeitto ja cajun-maustetut soijafileet. Muista jutuista avokadodippi on ihan mielettömän hyvää, voisin syödä sitä sellasenaan lusikalla… 😄 Hirveesti reseptejä on kyllä vielä testaamattakin, eli uusiakin lemppareita varmaan vielä tulee. 😊

    Toi tofu-maapähkinäpata kuulostaa myös hyvältä, resepti löytyy ilmesesti noista myöhemmistä painoksista? Täytyy varmaan käydä kirjakaupassa kurkkimassa ohjetta…

  18. Perunarieskat! Todella nopea ja makoisa ohje, tulee tehtyä usein 3-4-kertainen määrä. Välillä vaihdan vehnäjauhot ohraan, kun puolisko ei vehnää kestä. Toimii hyvin ohrallakin, vaikka ei yhtä pehmoisia rieskoja tule kuin vehnästä.

  19. Muun muassa molemmat tofusalaatit on olleet kovassa käytössä. Kesällä tein ylikypsistä tomaateista tulista salsaa ja oli huippuresepti! Hankin kirjan itselleni joululahjaksi vuosi sitten ja viime vuonna kokkasin siitä paljon. Sen innoittamana ja ”opettamana” osallistun nyt Vegaanihaasteeseen. Toistaiseksi ajattelin muuten jatkaa :)

  20. Nyt pääsin vastaamaan ajan kanssa…. Tilasin tämän juhlapainoksen veljeni perheelle. Hänen tyttöystävänsä innostui vegaanihaasteesta, joten tämä on huippujuttu siihen saumaan. Vaikka haaste onkin lopuillaan mutta luulen heidän jatkavan tai ainakin vähentävän lihan käyttöä. Veljelläni on laktoosin kanssa ongelmia, joten maidoton ruokavalio olisi hyvä lääke siihenkin.

    Mutta siis minun suosikkejani ovat suklaakeksit. Olen tehnyt niitä päiväkodissa lasten kanssa ja ovat maistuneet kaikille! Se on myös helppo resepti tehdä lasten kanssa. Välillä olen saatavuusongelmien takia tehnyt ilman siirappia ja vähän lisännyt sokeria sitten.
    Kikherne-kirsikkatomaatti-juttu ja pasta on yksi meidän lemppareista!!
    Kanelibanaanikakkua olen tehnyt myös monta kertaa, ilman kuorrutusta.
    Kikhernelättyjä olemme tehneet myös, ihan huippuohje. Olen vain tehnyt niistä pinaatti tai nokkos-lättyjä lisäämällä 1-2 dl murskattua pinaattia/nokkosta. Nam!
    Tuorepuuroja ja smoothiet on myös kokeiltu ja hyviksi todettu.

    Uusimmasta painoksesta kopioin (anteeksi! ;) ) marjarahka-ohjeen ennen kuin lähetin kirjan veljelleni. Meidän versiossa sitä ei ollut. Vegaaninen rahka on unelmissani ollut jo vuosia. Kaupan versiot eivät ainakaan ole unelmiani täyttäneet, en huomannut eroa jugurttiin. Mutta tätä täytyy kokeilla.

    Kiitos siis kun teet tätä resepti- ja ”valistus”-työtä. Blogisi on se mitä kaikille suosittelen, jos minulta reseptejä kysytään. Toinen on Kamomillan konditoria.

    <3

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights