Kukkakaaliwingsit & vegaaninen Sriracha-majoneesi

Täydellistä viikonloppuruokaa: kukkakaalista tehdyt siivet ja itse tehty vegaaninen Sriracha-majoneesi.


Tuliset kukkakaaliwingsit valmistuvat helposti ja ne on mitä parhainta viikonloppuruokaa! Mutustele wingsit sellaisenaan majoneesin kanssa tai tarjoa osana ateriaa esimerkiksi paistetun tofun tai pyöryköiden kanssa.

Wingseihin voi oikeastaan käyttää mitä jauhoja tahansa. Käytin itse tällä kertaa kikhernejauhoja, mutta myös esimerkiksi vehnäjauhot käyvät yhtä hyvin.

Kukkakaaliwingsit

  • 1 iso kukkakaali (noin 500g)
  • 1,5 dl kikhernejauhoja
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 1 tl sipulijauhetta
  • ripaus suolaa
  • vajaa 1,5 dl vettä
  • 1 dl Srirachaa tai muuta chilikastiketta
  • 1 rkl öljyä
  1. Irrota kukkakaalista nuput melko isoina paloina. Huuhtele.
  2. Sekoita yhteen kikhernejauho, savupaprika, sipulijauhe ja suola. Lisää vesi, sekoita tasaiseksi ja anna turvota noin 5 minuuttia. Jos taikina tuntuu liian löysältä, lisää hieman jauhoja.
  3. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
  4. Dippaa kukkakaalinuput taikinaan ja asettele ne uunipellille leivinpaperin päälle. Paista noin 25 minuuttia (käännä wingsit kerran paistamisen aikana).
  5. Yhdistä Sriracha ja öljy. Sekoita chilikastike wingseihin ja jatka paistamista vielä noin 5 minuuttia. Pari viimeistä minuuttia voit paistaa grillivastuksen alla.
  6. Tarjoa wingsit majoneesin kanssa (resepti alla).

Vinkki! Nämä ovat tosi tulisia. Jos haluat wingseistä miedompia, käytä jotain muuta, miedompaa chilikastiketta.

Vegaaninen majoneesi on todella helppo tehdä. Paksuin ja kermaisin lopputulos tulee tehokkaalla tehosekoittimella, mutta onnistuu tämä myös sauvasekoittimen avulla :) Jos haluaa, niin vegaanista Sriracha-majoneesia voi muuten ostaa myös valmiina! Sitä löytyy myös meiltä Vegekaupasta.

Vegaaninen Sriracha-majoneesi

  • 1,5 dl makeuttamatonta soijamaitoa
  • 2 tl sinappijauhetta
  • 1 tl sipulijauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 tl valkoviinietikkaa
  • 2 dl rypsiöljyä
  • 1 rkl Srirachaa
  1. Mittaa tehosekoittimen kulhoon soijamaito, mausteet ja etikka.
  2. Käynnistä kone ja valuta öljy sekaan ohuena nauhana. Sekoita majoneesia melko kovalla teholla, kunnes se on paksua ja kermaista.
  3. Sekoita lopuksi joukkoon Sriracha.

Herkullista viikonloppua!

31 vastausta kirjoitukseen “Kukkakaaliwingsit & vegaaninen Sriracha-majoneesi

  1. Testasin tänään ja nämä oli tosi hyviä! Majon sijaan tein dipin kaurafraichesta ja srirachasta, hyvin toimi silläkin :) Varmasti teen uudelleen ja sainpa syyn ostaa kikhernejauhoja, mitkä on olleet ostoslistalla jo pidempään!

  2. Voiko käyttää kauramaitoa ? Ostin just kaupasta ja ajattelin voiko sitä hyväksikäyttää tässä :)? Tänään menee ehdottomasti testiin !

  3. Onnistuisikohan nämä grillissä? Vai kannattaako kuitenkin esipaistaa uunissa? Juhannusgrillaus siis mielessä :-)

    1. Hmmm… Hyvä kysymys! Luulen, että tuon kuorrutteen ei käy hyvin grillissä, joten esipaisto lienee varmempi tapa onnistua! Nämä voinee hyvin paistaa etukäteen valmiiksi ja sitten lämmittää grillissä uudelleen :)

      1. Hienoa, kiitos! Kokeillaan siis tällä metodilla :-) Aurinkoista juhannusta!

  4. Aivan loistava resepti, mahtava maku! Nyt tosin on ihan ähky olo – dippailimme mieheni kanssa vajaan kilon painoisen uuden sadon kukkakaalin kahdestaan :-)

  5. Heippa! Testasin dippiä eikä siitä tullut ihan noin paksua kuin kuvissasi. Olisiko sen pitänyt olla kauemmin blenderissä vai oliko virhe laittaa kylmäpuristettua rypsiöljyä?:)

    1. Vika on todennäköisesti tehosekoittimessa. Vitamixilla tai muulla todella tehokkaalla vempeleellä tulee parasta jälkeä, kuten postauksessa mainitsinkin.

      Kylmäpuristettua rypsiöljyä en suosittele käyttämään tähän, koska se maistuu aivan kamalalta ;) Koostumukseen sen ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa.

      1. Tarpeeksi kauan kun seloitin niin tuli jugurttimaista. ….harmi vain että öljyn takia on kamalan makuista :’D ensi kerralla normi öljyä:)

    1. Jutussa sanotaankin, että mitkä tahansa jauhot käy :) En ole itse testannut näitä nimenomaan kaurajauhoilla, mutta en keksi mikseivät nekin toimisi!

  6. Toimiiko mantelimaito soijamaidon sijaan? Lisäksi pystyykö rypsiöljyn korvaamaan oliiviöljyllä?

    1. Vegaanista majoneesia ei tällä reseptillä pysty tekemään muusta kuin soijamaidosta; muut maidot eivät emulgoidu samalla tavalla. Öljyn voit toki vaihtaa, mutta siinä tapauksessa majoneesiin tulee voimakas oliiviöljyn maku.

  7. Erinomaista settiä!
    Ollaan ensi viikko miehen kanssa vegaaniviikkomoodilla ja nämä tulee herkkuhetkiin etuoikeutetusti! 👍

  8. Olisiko ideaa kuinka tehdä näitä ilman uunia? Ehkä esikeittää kattilassa kukkakaalit, valuttaa ja uppopaistaa kuorruttamisen jälkeen? Onko kokemuksia?

    1. Ravintoloissa useimmiten kukkakaaliwingsit taidetaankin uppopaistaa, mutta kotona siitä tulee niin hirveä käry, että tuo uunipaistaminen on siksi helpompaa. En ole itse tätä testannut, mutta tuo ehdottamasi metodi kuulostaa aivan toimivalta!

  9. Miten tekisit majoneesin jos ei tarvitse olla vegaaninen? Minulta ei löydy muuta kuin sauvasekoitin ja siksi kyselen.

    1. Netti on varmastikin pullollaan ei-vegaanisia majoneesiohjeita, minä en tiedä siitä aiheesta yhtään mitään :) Olen kyllä muistaakseni tehnyt tätä majoneesia joskus sauvasekoittimella ja on onnistununut niinkin.

  10. Hei! Onnistuisikohan tuo majoneesi aquafabasta tehtynä ja paljonko laittaisit sitä tuon soijamaidon tilalle? Tuleekohan siitä yhtä hyvää?

    1. En ole itse koskaan tehnyt aquafabamajoneesia, mutta pikaisella googletuksella netti on pullollaan reseptejä! Pitääpä itsekin laittaa se testiin pian :)

      1. Kiitos! Käyköhän tähän myös maustamaton soijamaito johon ei ole lisätty sokeria yms?

        1. Ohjeessa onkin mainittu, että kannattaa käyttää nimenomaan sitä maustamatonta. Monissa makeutetuissa soijamaidoissa on myös vanilja-aromia, joten ne eivät oikein käy majoneesiin.

  11. Kokeilin tätä ja tuli todella hyvää! :) Mietin vain että kauanko tuo majoneesi säilyy tai voiko sitä pakastaa? Jos sitä tekisi enemmänkin että tulee käytettyä tuo soijamaito kokonaan.

    1. Kiitos kysymyksestä Anne! Siitä on nyt jo hetki aikaa kun olen viimeksi tehnyt tuota majoneesia ja taisin silloin kauhoa sen aika vauhdilla. Mutta sanoisin että suunnilleen viikon. Pakastamaan en sitä ehkä lähtisi, se saattaa vaikuttaa koostumukseen.

  12. Minkä merkkistä srirachaa käytät yleensä? Itsellä on ollut tapana käyttää sitä Hoy Fong Foodsin vihreäkorkkista, mutta nyt ymmärsin että se ei valmistusmetodinsa takia olisi vegaanista (sokeri puhdistetaan ”bone charrilla”).

    1. En ole miettinyt sen tarkemmin, mitä nyt kaupasta osuu käteen. Mä en ole niin tarkka tällaisten juttujen kanssa, keskityn isoon kuvaan mieluummin.

  13. Aivan ihana majoneesin resepti! Tein pastasalaattiini tällä ohjeella majoneesin ja jätin srirachan kokonaan pois, ja hyvää tuli. :) Kuohkeutui ainakin omassa blenderissäni ihan kymmenissä sekunneissa, vaikka sitä olin vähän jännitellyt.

    Kiitos ohjeesta, en olisi tullut edes ajatelleeksi, että majoneesia voi tehdä itse vegaanisena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights