Vegaaninen Rocky Road

Rocky Road onnistuu myös vegaaniversiona maidottomasta suklaasta ja vegaanisista vaahtokarkeista!


Rocky Road on kummitellut mielessä jo pitkään, mutta vegaaniset vaahtokarkit ovat olleet viime kuukausina jonkun aivan jättimäisen kiven alla. Isoja vegaanisia Dandies-vaahtiksia ei tällä hetkellä saa Euroopasta ollenkaan ja Vegekaupan tavarantoimittajalta on ollut Freemallows-vaahtokarkit taas loppu kuukausia. Nyt kuitenkin saatiin kuorma Freemallowseja pitkästä aikaa, joten pääsin Rocky Roadien tekoon!

Halusin Rocky Roadeihin vähän pääsiäisteemaa, joten lisäsin sekaan Q Sprinklesin keltaisia nonparelleja. Yhdessä vaniljavaahtokarkkien ja kookoslastujen kanssa tästä tuli oikein hyvä kombo! Rocky Road on siitä mainio herkku, että siihen voi lisäillä mitä milloinkin sattuu kaapista löytymään. Esimerkiksi keksimurut, kuivatut hedelmät, riisimurot ja pähkinät sopivat tämän herkun joukkoon hyvin. Vegaanisia vaahtiksia löytyy muuten myös mansikanmakuisena, mikäli haluat joukkoon vähän lisämakua!

Voit käyttää Rocky Roadin muottina mitä tahansa pienehköä astiaa. Minulla oli pieni suorakulmion muotoinen piirasvuoka, jota käytin alustana.

Vegaaninen Rocky Road

  • 200 g vaaleaa vegaanista suklaata
  • 75 g vegaanisia vaahtokarkkeja (Freemallows)
  • 3 rkl kookoslastuja 
  • 1-2 rkl keltaisia vegaanisia nonparelleja (Q Sprinkles)
  1. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa.
  2. Puolita vaahtokarkit terävällä veitsellä.
  3. Laita leivinpaperi pienehkön piirasvuoan tai lautasen pohjalle. Ripottele pohjalle hieman kookoslastuja ja nonparelleja. Kaada päälle sula suklaa ja lisää pinnalle vaahtokarkit sekä loput kookoslastuista ja nonparelleista.
  4. Siirrä jääkaappiin jähmettymään ja leikkaa paloiksi.

10 vastausta kirjoitukseen “Vegaaninen Rocky Road

  1. Meillä ei kyllä voi tehdä rocky roadeja mihinkään pieneen astiaan tai lopputuloksena on jonkunmoinen kapina. :-) Hitsit, kun muistutit. Nyt alkoi tehdä mieli.

    1. Haha :D Meillä ei taas voi tehdä mihinkään isoon astiaan, koska syön joka tapauksessa kaikki yhdeltä istumalta!

  2. Arvaa, en oo IKINÄ tehny. en vegaania, en tavallista Nyt kyllä teen. Alko kutkuttaa joku kiva pääsiäisteema.

    1. Tuskin olet välttynyt syömästä maidotonta tummaa suklaata? :) Onneksi nykyään on paljon vaihtoehtoja myös vaaleamman, maidottoman suklaan ystäville.

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights