Kategorian arkisto: Keittiöpuutarha

Nyt on taas se aika vuodesta, kun viherpeukalot eivät malta pitää sormia poissa mullasta. Meille ei ole edellenkään alkanut paistaa aurinko, joten pöytäpuutarha on ollut kovassa käytössä. Testasin kokeilumielessä, miten yrttien kasvattaminen vesiviljelylaitteessa onnistuu siemenestä ja ainakin korianteri kasvaa ja viihtyy erinomaisesti!

Myin Zengrow’n pois viime vuoden puolella ja vaihdoin sen IndoorGarden Herb:ie 23 -vesiviljelylaitteeseen, kun sen sai niin halvalla sisustuslehden kylkiäisenä. Mikä ihana hiljaisuus!

Tilasin viime viikolla Fataliilta chilin siemeniä. Sormet syyhyävät jo päästä kylvöpuuhiin!

Pöytäpuutarha tuottaa satoa jo toukokuussa. Ei pöllömpää!

Olen kevään mittaan lueskellut keittiöpuutarhaan liittyvää kirjallisuutta, korvikkeena sille, ettei ole omaa pihaa eikä aikaa lähteä kuopsuttelemaan maata vanhempien tiluksille.

Zengrow’ssa elelevät chilit ovat hiukan kasvaneet sitten viime näkemän ja tekevät jo ensimmäisiä hedelmiä!

Ostin tammikuussa itselleni Zengrow -pöytäpuutarhan. Chilit ovat kokeneet pieniä vastoinkäymisiä, mutta alkavat jälleen olla hyvässä kasvussa!

Nyt on vihdoin ollut niin lämmintä, että olen saanut siirrettyä yrtit parvekkeelle keittiön pöydältä. Keittiössä ei ole mahtunut syömään pariin kuukauteen, joten lämpimiä säitä on odoteltu! Innostun varmasti tänäkin vuonna niin, että parvekkeellakaan ei taas kohta mahdu kääntymään ;)

On aika turmiollista olla töissä puutarhamyymälässä. Rahaa menee kasviostoksiin ja oheistarvikkeisiin enemmän kuin olisi oikeasti varaa. Mutta toisaalta, pitäähän sitä ihmisellä jotain harrastuksia olla! Hullaannun aivan täysin varsinkin yrteistä, enkä taaskaan päässyt tyhjin käsin töistä kotiin, kun saimme Tanskasta kuorman erikoisyrttejä.

On aika surkeaa olla puutarhuri ja asua kerrostalossa. Kotimme on pihan puutteen lisäksi haastellinen viljelypaikka siinäkin mielessä, ettei tänne paista aurinko sen kummemmin keittöön kuin parvekkellekaan. Valitsemalla sopivia kasveja näinkin ankeissa oloissa pystyy kuitenkin kasvattamaan itselleen sentään jotain syötävää.