Yoki

Kävimme eilen testaamassa Turkuun viime vuoden loppupuolella avatun Yoki -ravintolan. Voin suositella!

Niia’s Cupcakes

Farangin lisäksi Helsingissä ehdittiin testaamaan toinenkin mainitsemisen arvoinen paikka, Niia’s Cupcakes, josta haimme herkut paluumatkalle mukaan.

Farang

Vegaanina pääsee harvoin kokemaan ravintolassa elämyksiä, mutta illallista Farangissa muistellaan varmasti vielä pitkään!

Ravintolapäivä

Tunnustan: en ole vielä kertaakaan aikaisemmin osallistunut Ravintolapäivän viettoon. Tällä kertaa vapaapäivä sattui kerrankin osumaan Ravintolapäivän kanssa yhteen, eikä kalenterissa ollut mitään muitakaan menoja, joten pääsin herkuttelemaan falafeleilla ja suklaamoussekakulla.

Pesto-perunasalaatti

Kesäloman ensimmäinen päivä! Painelin ensi töikseni aamukahville Cafe Artin aurinkoiselle terassille ja sieltä torille. Turun torilla tulee aina vähän hulluksi niiden kaikkien ihanien tuoreiden vihannesten ja marjojen keskellä, enkä tälläkään kertaa päässyt kotiin ilman että polkupyörän kori natisi liitoksistaan.

Plevna

Mitä turkulaiset tekee vapaapäivänä? Lähtee Tampereelle syömään!

Gasthaus Pooki

Piipahdimme viikonloppuna kesäretkellä Uudessakaupungissa ja söimme Gasthaus Pookissa. Muistelin, että Pookin valmistamaa kasvisleikkelettä oli joskus myynnissä Vegetukussa, joten päättelin, että kasvismakkaranvalmistajilta löytyy ruokaa nälkäiselle vegaanille. Ja saihan sieltä mahan täyteen!

RantaKerttu

Turkuun on avattu Kortteliravintola Kertun pikkusisko, RantaKerttu (nettisivut pitäisivät aueta lähiaikoina). Kertun ruokalistalta löytyvä vegaanihampparikin oli saanut uudet sisukset ja oli kyllä varsin maukas!

Kirjakahvila

Kävin eilen pitkästä aikaa Kirjakahvilassa, joka on sympaattinen kahvila Turun Vanhalla Suurtorilla, Brinkkalan sisäpihalla. Ja mikä parasta, paikan kaikki leivonnaiset ovat vegaanisia!

Verified by MonsterInsights