Rakas Joulupukki, Tänä vuonna olen ollut aivan erityisen kiltti ja ahkera, joten ilahtuisin suuresti muutamasta keittiöön liittyvästä kovasta paketista. Lista on tänä vuonna pitkä, mutta ajattelin, että paikkaan tällä 15 vuoden taukoa kirjeenvaihdossa.
Marraskuun ruokahaasteen voitto rapsahti tähän osoitteeseen granaattiomenacouscousin ansiosta. Kiitos äänestäneille! Voittajana saan kunnian järjestää joulukuun ruokahaasteen, jonka aiheena on tällä kertaa tyrni.
Chocochili täyttää tänään kaksi vuotta! En leiponut kakkua, mutta ulkoasu pistettiin uusiksi. Pieniä muutoksia saattaa tulla vielä lähipäivinä, ja tietysti kaikki kehitysehdotukset otetaan vastaan. Mitäs tykkäätte?
Kyselin jo aika kauan aikaa sitten arvonnan yhteydessä, mitä asioita lukijat pitävät vaikeina tai haastavina vegaanisessa ruoanlaitossa ja leipomisessa. Tämä postaus on roikkunut puolivalmiina jo puolisen vuotta, joten nyt lienee hyvä aika vihdoin saattaa tämäkin projekti valmiiksi ;) Olin aika yllättynyt joistain arvontaan tulleista vastauksista – en ollut tullut ajatelleeksi, että jotkut pitävät vielä esimerkiksi [...]
[SULJETTU] Nyt on kuulkaa käynyt niin onnellisesti, että olen parhaillaan kirjoittamassa keittokirjaa! Aineisto alkaa olla hyvällä mallilla, mutta kirjalta uupuu vielä nimi. Löytyisikö teiltä hyviä ideoita?
Tässä on nyt koko alkukesä jännitetty, miten käy vegaanisten dippikastikkeiden, juustokakkujen ja muiden herkkujen, kun Alpro soya päätti poistaa maustamattoman luomusoijajogurtin markkinoilta. Tilanne näytti hetken vähän valoisammalta, mutta eipä tästä uusimmasta versiostakaan vielä ole vanhan korvaajaksi.
En niin jaksa innostua vapusta, syntymäpäivistä, joulusta tai halloweenista, mutta juhannus tekee mieli viettää aina perinteiseen tyyliin mökillä napa grilliruoasta paukkuen.