Quinoa-spelttivuokaleipä

Olen viime aikoina syönyt usein quinoaa, erityisesti punaista quinoaa salaattien joukossa. Bongasin taannoin ruokakaupasta quinoajauhojakin, ja pussillinen tarttui matkaan ajatuksena sijoittaa jauhot leipätaikinaan.

Paahdettu juuressalaatti pestotofulla

Ostin ennen joulua kotiin kasan juureksia, mutta en sitten kuitenkaan ehtinyt tekemään niistä mitään jouluksi. Onneksi jouluna ei tullut minkäänlaista juuresyliannostusta, joten varastot tulee varmasti tuhottua myös joulun jälkeen. Tämä ihana lämmin talvinen salaatti ainakin oli niin hyvää, että taidan tehdä huomenna samanlaisen satsin!

Porkkanavesirinkelit

Meidän oli tarkoitus järjestää pienimuotoinen kahden hengen brunssi sunnuntaiaamuna, mutta unohdimme käydä kaupassa. Aamulla löysin kaapeista jauhoja ja porkkanoita, joten brunssi kutistui porkkanavesirinkeleiden mittaiseksi. Ei jäänyt harmittamaan!

Tofu-siitakewokki

Siitakesieniä tulee syötyä aika harvoin, vaikka pidän kovasti erityisesti niiden koostumuksesta. Siitakkeet sopivat erityisen hyvin wokkeihin.

Fenkoliporkkanat

Porkkanoista ja aniksenmakuisista fenkolinsiemenistä syntyy nopea lisäke. Tämäkin sopii hyvin joulupöytään!

Viskillä maustettu porkkana-appelsiinimarmeladi

Tunnustan: en ole ikinä ennen tehnyt itse marmeladia. Ensimmäinen kokeilu onnistui mainiosti, joten jatkan varmasti erilaisten makuyhdistelmien testaamista. Voi olla, että läheiset saavat jatkossa syntymäpäivä- ja joululahjoiksi pelkkää marmeladia :)

Suklaachili

Minulla on ollut Chocochilin nimikkoruoka jo pidempään to do -listalla, mutta vasta nyt, bataattichilistä innostuneena sain aikaiseksi testattua VegNewsistä löytynyttä reseptiä. Ihan tajuttoman hyvää!

Verified by MonsterInsights