Miksi olen vegaani?

Olette varmasti panneet merkille, että en täällä juuri paasaa eläinten oikeuksista enkä levittele kauhuvideoita eläintuotantotiloilta. Saan kuitenkin aina silloin tällöin ruokavalioni taustoihin liittyviä kommentteja ja kysymyksiä, joten ajattelin nyt reilun kuuden vuoden ruokablogin pitämisen jälkeen hiukan avata asiaa.

Savuinen kikhernesalaatti

Ostin itselleni etukäteisjoululahjaksi hurjan hyvältä kuulostaneen Terry Hope Romeron Salad Samurai -keittokirjan. Opus pääsi tänään testikierrokselle ja kirjan ohjeella syntyi todella herkullinen kikhernesalaatti!

Ruokavuosi 2014

Vegaanin keittiössä -kirjan tekeminen piti tänä vuonna kiireisenä, mutta blogi on pysynyt siitä huolimatta aktiivisena. Nyt on taas sopiva hetki vilkaista ajassa taaksepäin. Mitäs herkkuja sitä tulikaan kokkailtua tänä vuonna?

Sitruspiparit

Pipareiden leipomisessa on parasta, kun koko keittiöön leviää huumaava tuoksu. Ja tietenkin se taikina. Nämä piparit ovat kyllä hyviä myös paistettuna!

Punajuuripyörykät

Punajuuresta ja soijarouheesta saa pyöräytettyä helposti herkullisia pyöryköitä. Nämä sopivat hyvin myös jouluruokien joukkoon!

Verified by MonsterInsights